Takakansi:

"Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta - paitsi sanojen, kertomusten avulla."

En mie enää uudelleen tätä taida lukea. Tykkäsin eniten Polinan ja Maimunan tarinoista.

Lukuiloa!

SAA-hyllyyn odottamaan parempia aikoja!

Kiitos osallistumisesta BC-vuosipäiväni juhlintaan! Hyviä lukuhetkiä!

Eivät ole ajat kovasti parantuneet vai ovatko? Tänään noudin ärräpaketin ja tosiaan, tuo hidastunut lukutahti, jonka saatekirjeessä mainitsit on täälläkin todellisuutta, kun töihin palattiin. Ja taas on pitänyt koronauutisointiakin seurata tarkemmin, kun kesän rauhallisesta tilanteesta on siirrytty jännitteisempään tilanteeseen.
Olen ajatellut, että tämä kirja täytyy varmaan jossain vaiheessa lukea, mutta se myös vähän jännittää, kuten monesti kirjat, joista on kuullut liikaa. Lindstedtin Sakset olen jo lukenut. Hän vaikuttaa jotenkin älykkäältä kirjailijalta ja myös sellaiselta rohkealta ja merkittävältä. Kiitos kirjasta bc-teinille!

Edit. 9.19.20: Merkitään muistin kolminkertaisuuksia: pystyviiva ja piste, pystyviiva ja piste, pystyviiva ja piste.

Kolminkertaisuuksia oli kirjassa useita. En ala niitä listaamaan kaikkia, mutta osallistun kirjalla Delennan Kolmoishaasteeseen.
Kirjan alku oli shokeeraava ja kyllä minä vielä kirjan luettuanikin pohdin Ulriken vastaanottoa, vielä siinä valossa, kun tiesin, miten hän kuoli. Toki sille annettiin tietty selitys, jossa oli ehkä jokin logiikka.
Kirja onnistui koukuttamaan ja oli jotenkin hurjan tärkeää saada lopulta selville, miten naiset kuolivat. Välitilan olosuhteiden ja naisten välisen yhteyden kuvaus oli kiehtovaa. Katsoin kirjan luettuani Lindstedtin haastattelun kirjan tiimoilta ja siitä opin, että Shlomithin luennon lähdeviitteet viittasivat aitoihin tutkimuksiin juutalaisuuden ja anoreksian suhteesta. Kirjassa tosiaan luennoitiin niin tuosta aiheesta kuin Swedenborgistakin. Ihme, että mielenkiinto kuitenkin säilyi. Vieraskieliset sanat ja lauseet limittyivät kerrontaan, pari sivua täyttä hepreaa huvitti minua, kun ei ollut heti varmaa, onko niitä käännetty kirjaan ollenkaan.
Mieleen jää punainen peruukki, Begemot-kissa, vyöt vyötäröllä, kibbutsin periaatteet lapsenkasvatuksessa, vauvat tulitikkulaatikossa, tyyny kasvoilla, oudot unet. Ja mystinen, tuonpuoleinen tunnelma.

Vakimiittimme kutistui kahden hengen kokoiseksi ja Annimannilla oli tämä jo hyllyssään. Siksi kirja vapautui Kampin suutarin hyllyyn.
Löytämisen ja lukemisen iloa!