Ostin Malminkartanon kirjaston poistomyynnistä tämän Björk-sarjan toisen osan. Aika hiljan luin ekan osan Yön sydän on jäätä ja oli mukava jatkaa siitä, mihin siinä jäätiin. Aika paljon pieniä johtolangan pätkiä ja henkilöitäkin kirjaan on ujutettu. Ajankuva on kiinnostavaa. Mainion apulaisen Björk löytää Frans Valkamasta, kenkiä kiiillottavasta pojasta. Intohimo Zubovaan riehuu yhä, mutta muitakin naisia ulkoilutetaan. Kesäpukuun saa ostetuksi uuden silkkivuoren. Poliittinen tilanne on jännittynyt ja aiheuttaa ylitöitä ministeriössä. Uuden Verson liitossa on esillä aatteita arjalaisen rodun ylivertaisuudesta ja tehdään shamaanimatkoja, Hebron-seurakunnassa saarnataan tulikivenkatkuisesti. Salakapakassa tiedusteluretkellä naamioasussaan Björk toivoo, että viina tappaa lasista tuberkkeli-pöpöt.
Kyllä tämä oli mieluisaa luettavaa ja aion jatkaa sarjan lukemista.

Minulla tuo sarjan eka osa odottaa sekin vielä hyllyssä lukemista, mutta toin tämän silti miitistä kotiin, kun arvelen tykkääväni. Ajankuva ja miljöö erityisesti kiinnostaa.

Nyt on kaksi ensimmäistä Björkiä luettu ja tykkään kyllä kovasti. Etenkin ajankuva kiehtoo. Hämeen-Anttila saa sen minusta hyvin elämään poimimalla esiin sopivia yksityiskohtia. Täytyypä lisätä sarjan loputkin osat toivelistalle.

En ole lukenut yhtään Hämeen-Anttilaa, mutta vanhasta Helsingistä kyllä pidän, samoin dekkareista joissa ei mässäillä väkivallalla tai ihmismielen pimeällä puolella.
Entinen työnantajani muutti jokunen vuosi sitten meidän huudeille ja olen vetänyt hänelle ja sisarelleen taatusti erilaisen kaupunginosakierroksen, koska hän on kiinnostunut vanhoista paikallistarinoista. Saattaa siis olla hyvä seuraava lukija tälle kirjalle.

Bookgeon mainostuksen ansiosta menin Rakkautta ja rikoksia Kruununhaassa -kierrokselle, jonka opas suositteli tätä sarjaa.

Kuva meni vahingossa pötkölleen. Täällä säilöttiin ensin valkoisia ja sitten punaisia vankeja vuonna 1918.

Taas on luettu hirveällä kiireellä mm. hippakirjoja, joten nyt päätin ottaa ihan rauhallisesti ja lukea vailla mitään aikataulua kirjaa, jota ei ole luvattu kenellekään.
Ensimmäisen osan jälkeen luin vaarini muikkarit, jossa ollaan myös 20-luvulla, ja yhtenäisyyksiä löytyi kyllä. Välillä oli niin mahtipontista sanan säilää että vähän nolotti.
Varmoja kevään merkkejä on tämän kirjan mukaan Kappelin aukeaminen. Kappeli meni juuri vissiin vuodeksi remonttiin, mutta eikös se muuten ole auki vuoden ympäri?
Espanjantauti mainittu tässäkin osassa. Ilman sitä ei olisi minua, kun se tappoi mummin ensimmäisen miehen ja vasta sitten hulttio-ukkini sai mahdollisuuden.

Kuva: Kappeli saa kuulemma aivan uuden ilmeen, mutta toivottavasti Eino Leinon kantapöytä jää. Kuvassa ApoloniaX:n tekemä Leseratte (saksal.vastine lukutoukalle).

Kyllähän Pohjoisrannassa alkaa tehdä mieli merille...

Ja siellä se Uspenskin katedraalikin pilkottaa, Fedja-sedän tekijän mukaan nimetty...

Kirjassa juodaan Ruotsista salakuljetettua alkkohoolia, Suomessahan oli kieltolaki 1919-1932. Koska meillä on aika hauskoja asiakkaita, niin minä olen saanut pimeän pullon vielä sata vuotta myöhemmin, vuonna 2020, kiitokseksi pienestä salapoliiisityöstä poistovalmistelääkkeen jäljittämisessä. Siksi pullopaketissa lukee "detektiv".

Söderkulla mainittu ja siellähän minä käyn töissä. Yritin kaivella kuvia, mutta Söderkullassa ei ole juuri kuvattavaa 🙂. Ainoa on tämä murhatalo, kuvassa vielä poliisin nauha talon ympärillä. Täällä tapahtui se järkyttävä teloitus, kun Ilmarisen sijoitussalkkujen entinen hoitaja kävi tappamassa esimiehensä. Murhaaja ampui myöhemmin itsensä Kasarmintorin asunnossa, kun poliisit tulivat hakemaan (8/2018). Aseita ja ammuksia oli löytynyt pienen armeijan tarpeisiin. Ampumalupaprofiilissa oli maininta "turvallinen ampuja". Sellaista ei minun käsittääkseni ole olemassakaan.
Kirjan mukaan Söderkullasta on Helsinkiin matkaa 50 km. Teitä on ehkä suoristettu, Söderkullan keskustasta on eteläiseen Helsinkiin 35 km.

Sipoossa seikkaillaan enemmänkin ja Nikkilä eli Nickbykin on mainittu. Nikkilän seudulla oli punaisilla aika aktiivista liikehdintää vuonna 1918, kun he mm. ajoivat silloiset Savijärvi Gårdin omistajat, Topeliukset, karkuun, samoin kuin Kulloon Kartanon väen - olen lukenut Anita Topeliuksen päiväkirjaa aiheesta. Hän selvisi punaisten ajojahdista, mutta kuoli muistaakseni tubiin 19-vuotiaana vain vuotta myöhemmin.

Tästä kirjasta puuttuvat vanhojen katujen nykyiset nimet, joita pelkkä etukannen kartta ei riitä korvaamaan. Merimieskatu on tietenkin helppo, nykyinen Merimiehenkatu. Tässä kuva talosta Merimiehenkadun ja Fredrikinkadun kulmassa, eli niillä huudeilla missä oli Vihreän Verson kokous. Tämän talon yläkerroksissa on oikeasti tehty murha.

Hups, kuva kellallaan.

Kerronta on kehittynyt sitten ensimmäisen osan, mutta nyt taisivat mennä puurot ja tattarit sekaisin - en usko että tataareita sanottiin tattareiksi sata vuotta sitten. Muistan Osman Alin liikkeen Erottajalla, mutta myikös se nyt mattoja vai turkiksia?
Edit: Osman Ali myi turkiksia, mutta Erottajalla oli myös N. Alin liike, olivatkohan ne mattoja?

Telluksen talo Kapteeninkadulla on tuttu. Kiva tuo vanha tapa antaa taloille nimi ja vielä niin, että se näkyy talon kyljessä, samoin kuin rakennusvuosi. (lisään kuvan myöh.)

Koska olen asunut Ulriikkaporissa eli Ullanlinnassa suurimman osan elämääni, niin muistan myös sokean Schalinin pojan, joka melkein 9-kymppiseksi lakaisi katua talonsa edessä pitääkseen kunnostaan ja kadustaan huolta. Lapsuudenkaverini oli talossa jonkin aikaa talkkarina ja sanoi, että oli hieman rasittavaa, kun herra Schalin koputteli aamu-kuudelta ovelle ja huhuili, että on jo aika nousta.... Niin kauan kuin herra S. eli, oli talon katuosuus tip-top kunnossa, lumiaurat hoitivat aina lumet het' pois kun taivas lakkasi sitä tiputtamasta. Eikä siinä talossa holvattu suolaa jalkakäytävälle, kuten nykyään on tapana, kun luullaan että suola korvaa lumilapion. Vaan kukaan ei elä ikuisesti ja huoltoyhtiö taitaa nykyään hoidella sitäkin taloa.

Sain kirjan luettua loppuun. Oli kyllä parempi kuin ensimmäinen osa, eli pitääkö tästä vetää se johtopäätös, että seuraava osa on vielä parempi?
Voitin tänä vuonna Duodecimin arvonnassa vapaaliput kirjamessuille. Se olikin melkoinen soppa, kun vielä erikseen kysyin ovatko liput kerta- vai kokoaikalippuja. Kokoaikalippuja ovat (2 kpl). Koska niistä piti saada kaikki hyöty irti, oli bookcrossaaja Annelis joutavana eläkeläisenä käyttänyt lippuaan jo edellisenä päivänä ja juuri kun olin tällännyt itseni penkkiin kuuntelemaan Hämeen-Anttilan haastattelua uusimmasta Björkistään, soitti Annelis portilta, että lippu olikin vain kertalippu... Piti lähteä Duodecimin standille hoitamaan bisneksiä ja jäi Björkin tuoreimmat kuulumiset kuulematta. Sain uudet liput, joiden piti nyt ainakin olla kokoaikalippuja - eivät olleet, joten seuraavana päivänä ryntäsimme työkaverin kanssa lippuportilta kaksi yhdellä lipulla sähköisen portin läpi... Voi olla että olen etsintäkuulutettu Messukeskuksessa.

Ai niin, kadunnimiluettelo ja henkilöhakemisto löytyvät LÄHELTÄ loppua, minkä vuoksi en löytänyt niitä, kun oletin niiden olevan aivan viimeisinä. Ensi kerralla ne ovat ehkä keskellä kirjaa?
Piti myös sanoa, että on mukavaa, kun uskallettiin kutsua neekeriä neekeriksi, koska kirjoitettiin ajan hengessä. Vielä minun nuoruudessani mustaa miehen suomalainen nimi oli neekeri. Ei siis haukkumanimi, vaan erisnimi. En jaksa ymmärtää tätä neekerin julistamista rasistiseksi nimeksi. En tiedä saako mulattia vielä kutsua mulatiksi. Kun telkkarista tuli julkkisten sukuselvityksiä DNA-näytteiden perusteella esittelevä ohjelma, osoittautui että Pete Parkkosen isoisä oli ranskalainen, sirkuksen mukana kiertänyt muusikko. Petellä ei ollut mitään vaikeuksia lukea ääneen mainosta suurista vetonauloista, neekerimuusikoista, mutta hieman myöhemmin ohjelmassa esiintynyt historioitsija nyrpisti nenäänsä ja puhui "n-sanasta" - haloo, silloin ei käytetty mitään mutta sanaa. E I K Ä sana ollut rasistinen. Mille tahansa sanalle voi saada ikävän vivahteen, mutta se riippuu aivan sanojasta, ei sanasta. Miksiköhän mustat amerikkalaiset laulavat edelleen ylpeinä negro spiritualseja, mutta me emme saa kutsua heitä neekereiksi?

Tänään on kulunut tasan 12 vuotta bookcrossaajana. Melkein 4000 rekisteröityä kirjaa, hauskoja löytöjä ja tapaamisia. Sen kunniaksi täytyi tietenkin lähteä vapauttamaan kirja! Kyllä se kesä sieltä tulee, vaikka nyt kahlataan lumessa.
Kun olin pannut kirjan vaihtohyllyyn, ryntäsi suutarista paikalle mies, joka siirsi kirjan mutisten toiseen paikkaan.
"Onko näillä jokin järjestys?", kysyin viattomasti.
"Kyllä! Vasemmalla ovat ulkomaalaiset, TASSÄ kotimainen kirjallisuus ja tässä päällä päivän lehti."
Ettäs tiedätte.

Edit. 24.3.22 Kirja oli lähtenyt hyllystä.