Kovakantinen. - Kirjapaja 2016. - 168 sivua ; 22 cm

www.adlibris.com (9.2.2020):

Joku kavahtaa yksin olemista, toista se ravitsee ja virkistää. Yksi haikailee erakkomökin rauhaan, toinen päätyy tahtomattaan erakoksi kotiinsa. Pakon edessä kohdattu yksinäisyys voi tappaa. Joku kokee itsensä yksinäiseksi tutussakin seurassa.

Laura Honkasalo kirjoittaa teoksessaan omien kokemustensa ja havaintojensa kautta oivaltavasti yksinäisyydestä ja yksin olemisesta, niiden eriskummallisesta moni-ilmeisyydestä ja yksin olemisen jalona pidetystä taidosta.

Miten yksilön vapautta ja sosiaalista kyvykkyyttä arvostava aikamme suhtautuu yksinäisyyteen? Yksin eläviä on yhä enemmän, mutta onko sillä tekemistä yksinäisyyden kanssa? Onko yksinäisyydelläkin sukupuoli?

Jos yksinäisyyden voi valita, tuoko se silloin mielenrauhaa tai siivittääkö hengen lentoa? Entä yksin olemista välttelevät – ovatko he keskenkasvuisia hölmöjä vai vain kovin sosiaalisia luonteeltaan?

Paikoittain tylsähkö. Ihmisten tarinat kiinnostavia.

Yksin matkustaminen on parasta. Saa todellakin mennä minne haluaa ja tehdä mitä haluaa. Itse opin matkustamaan yksin, kun kaveri joutui perumaan matkan vähän ennen lähtöä. Aiemminkin olin reissannut yksin Suomessa, mutta nyt yksinmatkailu laajeni ulkomaille. Vapauttavaa!

Toivelistahippa

Yksinäisyys kiinnostaa minua. Kiitos toivekirjasta.

Paikoin oli jopa hyvin ahdistavaa luettavaa.

Onneksi olen itse taas töissä ja nyt vielä sellaisessa työssä missä on työkavereiden kanssa paljon tekemisissä niin en koe paljoa enää yksinäisyyttä. Opiskellessa ja äitinä kotona ollessani olen enemmänkin ollut yksin/yksinäinen.

Ja niin totta, että joskus sitä ihan kaipaa hetkeä ihan vaan itselleen. Tuntuu, että nykyään se on aika harvinaista, että saisi minnekään ihan yksin lähteä.

Vien kirjan miittiin tarjolle. Jos kirja ei lähde miitistä eteenpäin vien vaihtohyllyyn.

Ryhdyin lukemaan kirjaa viettäessäni joutoaikaa kirjastossa 22.2. Rajattoman ABBA-konserttia odotellessa ("Kehtaako sinne mennäkään yksin? No on siellä noin 1200 muutakin" :)) ja kun olin päässyt sujuvaa tekstiä jo puoliväliin kirjaa, kelpuutin sen mukaani ulkoilemaan. Olikohan ollutkin hyllyssä kokonaisen vuoden? (Sisäkansissa on teipinrepimisjälkiä joten joku on saattanut tarvita ehkäpä teipatun kansipaperin?)

Kovin paljon uutta tässä ei ollut, mutta olihan hyvä tarkistaa, johtuisiko jokin vaivani yksinäisyydestäni. En varsinaisesti tunnistanut. Introvertin elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Koulukiusaamiskokemukset olivat rankkaa luettavaa. Boomeri on onnellinen käytyään koulun jossa ei kiusattu ketään.

Kirjalle löytyy toivoja, joten on ilo jatkaa sen matkaa.

Kiitos, oli ilo vastaanottaa kirja, joka ei edes saapunut yksin, kun toinenkin toivelistakirjalähetys osui samalle päivälle. Ja tuo kortti, joka huutaa minulle LUUKEEMAAAN! sai hymyn huulille.

Luettu! Yksityistä ja yleistä yksinäisyydestä. Hyvinkin avoimesti Honkasalo avaa kipukohtiaan. Lukijaa helpotti onnellinen loppu.

Outa1977 heppasi tämän!

Tuntematon jumala ja pöytä yhdelle mahtuivat molemmat Saka74:n Outa1977:lle lähdössä olleeseen pakettiin. Eli tässä nyt hep-ketjusta poimimaasi, nauti lukemisesta ja kesän vihreydestä!

Kiitos kirjasta! Honkasalolta olen useamman kirjan lukenut, mutta en vielä tätä.

Osittain melko ahdistavaa luettavaa. Luinkin tätä sen vuoksi pienissä pätkissä. Koulukiusaamiseen liittyvä yksinäisyys on erityisen riipaisevaa. Olen itseki ollut tyttöporukan "ylimääräinen pyörä." Se oli ainakin 80-luvun koulumailmassa hyvinkin tavallista. Yläasteella meitä sitten olikin isompi ja tiiviimpi tyttöporukka.

Onneksi kirjan loppupuolella päästiin lopulta myös niihin yksinolon mahtaviin puoliin.
Itse olen lapsuudesta asti viihtynyt oikein hyvin myös yksin. Olen sosiaalinen ja minulla on laaja tuttavapiiri. Kuormitun kuitenkin liiasta sosiaalisuudesta, etenkin kun työni on hyvin sosiaalista.
Asun mielummin yksin kuin jonkun kanssa, jonka seurassa koen kuitenkin olevani yksin.
Minulle ei tuota hankaliuuksia mennä vaikka katsomaan yksin keikkoja tai syömään. Toki mielelläni lähden myös seurassa, muttei se ole pakollista.
On myös toisinaan kuormittavaa alkaa pyytää seuraa, kun ihmisillä on omat kiireensä. Vietän monesti viikonlopun ihan omissa oloissani/koiran kanssa. Se on rentouttavaa .

On tärkeää oppia tuntemaan itsensä, jos yksinolo on vaikeaa. Mistä syystä tarvitsen aina seuraa? On sitten eri asia, jos yksinolo ei ole mitenkään itse valittua, eikä ole ystäviä tai ketään, jolle voisi vaikka soittaa. Se on surullista.
Olen myös toisinaan miettinyt perheellisiä/parisuhteessa eläviä tuttavieni, jotka ovat eläneet vain siinä oman kodin kuplassa. Onkin sitten monelle shokki, kun tuleekin ero tai lapset lähtevät pesästä ja ystävät ovat vuosien varrella kadonneet. Ihmissuhteita kannattaakin siis vaalia, eikä pitää itsestään selvinä.

Toiveluettavaa paketissa matkaan.
Lukuiloa!

Aah, kiitos, tämä kirja kiinnostaa kyllä kovasti!