Takakansi:

"Mimosa haluaa tulla riepotelluksi Empire State Buildingin huipulla, hän haluaa pitkän miehen, joka nostaa ilmaan niin että jalat vilkkuvat. Se on vaikeaa. Kun tapaa yhden, epäilee jo heti, että jossain saattaa olla vielä pidempi. Katja ahdistuu ranskalaisista kämppäkavereistaan ja päätyy pissaamaan kynämukiinsa, ettei tarvitsisi kohdata ketään. Arto järjestää virpojille elämänsä yllätyksen, kun vaimo on poissa kotoa.

Anna Tommola kirjoittaa elämänhajuisia tarinoita Helsingistä ja nykypäivän Suomesta. Novelleissa piirtyy arki, sivullisuus ja se hetki, jona maailmaa kiertänyt vesigeologi päätyy oksentamaan täydessä aamuratikassa. Tommolan henkilöt ovat valintojen äärellä, he etsivät suuntaa, vaikka kompassi näyttääkin pudonneen jonnekin sitruunaviipaleella koristetun vissylasin pohjalle."

Pidän kovasti novellikokoelmista, vaikka ne ovat usein vähän epätasaisia. Niin oli tämäkin. Osa novelleista ei jättänyt mitään jälkeä, osa taas jäi kaihertamaan mieltä pidempäänkin. Yhdestä löysin itsenikin: sisäisesti työteliään luovan työn tekijän, jota kaikki fyysinen tekeminen vähän ahdistaa :D Kaiken kaikkiaan Tommolan tekstit olivat minusta tarkkanäköisiä, surumielisiä, osin jotenkin epätoivoisiakin. Onneksi myös valonpilkahduksia oli näkyvissä.

Tällainen kirja piileskeli Lauseen mitalla -pussukassa. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos kirjasta! Kirja saapui jo jonakin tämän viikon arkipäivänä, mutta muutaman päivän ollut taas aika haipakkaa enkä ole muka ehtinyt tätä nappausta kirjata. Kirja odotteli kiltisti tietokoneen päällä ja nyt hoidetaan asia kuntoon.

Ihan uusi tuttavuus tämä ja oikein hyvältä vaikuttaakin. Viime aikoina olen lukenut novellikokoelmia rauhallisten aamujen kahvimukillisten kanssa, ehkäpä tämäkin päätyy keittiöön odottelemaan lukuvuoroaan.