Valitettavasti en ole lukenut Choukrin elämänkerran ensimmäistä osaa. Tämä toinen osakin osui silmiini aivan vahingossa kirjaston poistokirjojen joukossa ja kirjailija oli minulle tuntematon. Haasteen takia kirjan kuitenkin nappasin.

Kirja ei ollut itselleni kovin helppo luettava ja sen lukeminen vei yllättävän paljon aikaa. Kirjailijan nuoruuden maailma oli kovin ankea, huume- ja alkoholihuuruinen maailma, jossa naisten osa oli olla miesten käytettävissä . Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että tällaisesta elämänpiiristä voi lukutaidoton nuorukainen rajujen kokemusten kautta eläen nousta kirjailijaksi, jonka kieli on elävää ja monesti kaunistakin. Onneksi kirjan lopussa on myös sanasto ja viitteet, joissa kirjailija mm. kertoo kirjoittavansa kirjojaan usein juutalaisilla, kristityillä ja islamilaisilla hautausmailla, varsinkin vanhoilla, koska ne ovat uusia inspiroivimpia, ehkä siksi että hän tuntee viehätystä kauan sitten kuolleita kohtaan.
Kirjailijalla on ongelmalliset suhteet perheeseensä, äitinsä kuollessa hän ei ole nähnyt tätä kahteen vuoteen eikä tiennyt isänsä kuolleen jo aiemmin. Kirjailija muistelee:
"Vietin perheeni luona kaksi päivää. Isäni ja minun oli yhä autiomaan hiljaisuus. Äitini mieliksi suutelin isääni päälakeen. En sanonut sanaakaan. Hän saisi vanhuudenpäivinään takaisin kaikki lapsuudessani aiheuttamansa murheet. Välillämme ei tulisi koskaan syntymään aselepoa." Surullista!

Osallistun siis kirjalla "Maailman ympäri kirja kerrallaan"-haasteeseen.

Osallistun kirjalla myös "Nimimerkki-haasteeseen ja vapautan kirjan kaupunginkirjaston vaihtohyllylle.
Löytäjälle kiinnostavia lukuhetkiä!