Aiemmin jo lukemani kirja, tämä tuplakappale tulee vapautumaan BC-kirjana.

Takakansi:

"Itä on itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä unelma. On Neuvostoliitto, sen kulahtanut ja absurdi todellisuus, lannistetut mutta kekseliäät ihmiset, korruptio ja tyly lähihistoria. On Siperian juna, junassa hytti ja tytön matkakumppanina venäläinen mies. Ohi vilahtavat toisensa kaltaiset kaupungit ja pystyyn mätänevät tehtaat, kaduilla lainehtivat joet ja myrkytetyt metsät. Tähdet kolisevat jääkuutioina vihreällä taivaalla ja räkäinen kissa naukaisee yössä."

Miittivapautus!

Minä poimin tämän mukaani miitistä. Pitää paikata aukko sivistyksessä ja lukea tämä paljon puhuttanut ja palkittu teos. Ehkäpä lisämotivaattorina toimii myös kirjan sopivuus haastehommiin :). Kiitokset lukutuolille!

Olipa samanaikaisesti sekä rujo että kaihoisa tarina. Siperian junan tunnelma maalautuu lukijalle juuri sellaisena kuin se on ollut helppo kuvitella. Hajut, maut, brutaalit keskustelut ja vuorokausien sekoittuminen toisiinsa junan omaehtoisessa rytmissä ovat käsinkosketeltavia. Pidin Neuvosto-melankolian ja rappionkin kuvauksista, joissa esim. uurrekasvoiset myyjämummot kuitenkin taikovat esiin kuumia kaalipiiraita ja venäläisten mestareiden musiikki soi. Neuvostoliiton aikana en itänaapurissa ehtinyt käydä, mutta jotain kirjan maailman kanssa samanlaista tavoitin vielä 1998 Kuolan niemimaalla Murmanskin takamailla Apatiitin ja Kirovskin kaivoskaupungeissa ekologisella opiskelijavaihtoleirillä. Sen sijaan nyky-Pietarin metropoliin tai Viipurin kaduille Liksomin teksti tuntui kaukaisemmalta.

Kirjan tyttö jäi puhumattomuudessaan minulle etäiseksi, mutta tehty vaivalloinen matka taisi olla hänelle joka tapauksessa tärkeä oivallus itseensä ja tulevaisuuteensa. Ehkäpä seuraavaksi kurkkaan vielä Liksomin kotisivuilta, mahtaako sieltä oikeasti löytyä tarinalle takakannessa luvattua jatkoa.

Kiitokset lukutuolille lukumahdollisuudesta!

Miittipöydästä eteenpäin.

Otin kirjan mukaani miitistä, kun sitä suositeltiin minulle.

Otan kirjan mukaani miittiin lukutuolille.

Jonkin sortin nolouden huipentuma kerjätä takaisin kirjaa, jonka olen juuri laittanut kiertämään :)Tämän olen siis joskus jo lukenut, mutta lukisin mielelläni uudelleen ennen toukokuun lukupiirin kokoontumista - Hytti nro 6 on silloin lukupiirikirjana. Palautan takaisin Hiirenkorvalle , joten laitan sen reserved-statukselle.

Edellisestä lukukerrasta on näköjään aikaa liki 8 vuotta. Mielikuvissani tämä on jäänyt karuksi ja rujoksi kirjaksi, josta sekä pidin että en. Samat tunnelmat tällä toisellakin lukukerralla - tämän ankeampaa matkakuvausta en muista lukeneeni, mutta matka Moskovasta Ulan Batoriin on kuvattu niin elävästi, että suorastaan haistoin ja maistoin kaikki kuvatut hajut ja maut. En kaipaa junamatkaa Siperiaan ja jos kaipaisin, en haluaisi hyttikaveriksini tämän kirjan vodkanhuuruista, etovaa äijää.

Laitoin jo huhtikuussa viestin Hiirenkorvalle osoitetta kysyäkseni, mutta viesti ei kuulemma koskaan mennyt perille. Höh! Kirja toivottavasti pääsee nyt takaisin hänelle illan bc-tapaamisessa.

Kirja jäi viimeksi kesken, joten sain sen nyt mukaani miitistä lukutuolin tuomisena.

Junamatka halki Siperian venäläiseen sielunmaisemaan. Matka ehkä oli tärkeämpi kuin perille pääseminen. Neuvostoliitossa kaikki tuntui olevan hajoamaisillaan. Mitään ei korjattu ehjäksi. Tarinan mies oli vastenmielinen, en haluaisi jakaa junanhyttiä hänen kaltaisensa kanssa. Kirjan kieli on rikasta ja erittäin kuvailevaa. Hajut, maut ja rujon maiseman pystyi melkein itse aistimaan.