Takaa:
Nuori nainen löytää kauniit vanhat kengännauhat äitinsä ullakolta. Äiti ei ole koskaan halunnut korostaa saamelaisia sukujuuriaan eikä kertomansa mukaan tiedä mistä kengännauhat ovat peräisin. Tytär päättää kuitenkin selvittää kengännauhojen ja samalla sukunsa tarinan.

Lapinkylä kertoo herkkävireisesti neljän sukupolven naisista, joita sitovat toisiinsa lujat siteet. Suvussa on myös ylpeyttä, surua ja vaiettuja asioita, joiden takia naisten on vaikea löytää yhteisymmärrystä tai antaa anteeksi. Annica Wennströmin lumoava sukutarina ja rakkauskertomus ulottuu 1860-luvulta meidän päiviimme asti.

Pokkari, 335 sivua.

Kirja lähtee postitse ruzenalle, joka HEPpasi sen forumilla. Lukuiloa!

*********************
Onnea, olet löytänyt vapauttamani kirjan! Se on nyt sinun - voit pitää sen, antaa tuttavallesi tai vapauttaa edelleen. Kiitos kun ilmoitit löytäneesi kirjan! Mikäli haluat, olet tervetullut liittymään Bookcrossing.comiin. :)

Congratulations, you've found a book I've released in the wild. It's yours now - you can keep it, give to someone you know or release it back in the wild. Thank you for letting me know you've found it! If you want, you're welcome to join Bookcrossing.com. :)

Kiitokset! Kirja lienee tullut jo jokunen päivä sitten ja odotteli reissusta palaajaa.

Lappskatteland. En familjesaga 2006, suom. Outi Menna, Bazar (2012,) pokkari 2015. 334 s.

Takakannen lupaaman lumoavan sukutarinan ja rakkauskertomuksen lukija valpastuu jo ensi sivuilla, kun nuori Njenna ja hänen veljensä pyydetään kameran eteen ja kuvataan edestä ja sivulta. Pihaan tupsahtanut pappi seurueineen haluaisi sisarusten myös näyttävän heille äidin hopeita, ja kutsumatta he astuvat sisälle kotaan.
Tässähän taitaa tulla asiaakin.

Tapahtumapaikat ja aikatasot ovat:
Åsele (Ruotsin Etelä-Lapissa, Västerbottenin läänissä) 1861-62, keskeinen henkilö nuori nainen Njenna;
Skellefteå (Västerbottenissa) 1909 ja 1953, Njennan tytär Ristin ja tämän perhe;
Finnmark (Pohjois-Norja) 2002, keskeisenä henkilönä minäkertoja, Ristinin pojantyttärentytär. Kertoja etsii sukujuuriaan Finnmarkissa muun muassa Kaarasjoella Saamelaiskäräjien hulppeasta kirjastosta (kuva) sekä muutamalta paikkakunnalta Västerbottenissa.
Åsele 2002 päättää tarinan.

Sukutarinan ja sen ihmissuhdekuvioiden ja salaisuuksien ohella kirja kertoo muun muassa saamelaisten taruista ja uskomuksista maahisineen ja luonnonuskontoineen. Kristinusko tulee ja jakaa saamelaisia. Fyysisiä tulijoita ovat uudisasukkaat, jotka kolonialismin hengessä saavat riistamaiden ja kalavesien jaossa kihlakunnanoikeuden puolelleen. Samoin ruotsin kieli ja ruotsalaisen yhteiskunnan tavat pyritään juurruttamaan saamelaisiin. Niinpä sukupolvien saatossa monet yrittävät unohtaa saamelaisuutensa. Toiseuden tuoma jurous ja vaiteliaisuus leimaavat monia. Saamen kieli on unohtunut, eikä ilman sitä ymmärrä saamelaisuutta. Minäkertojan juurienetsintää seuraa kuin salapoliisikertomusta ikään.

***
EDIT. 23.1.2020 Lapinkylä (siita, siida) on historiallinen alue, johon kuuluvilla saamelaisperheillä ja suvuilla oli käyttöoikeus laidunmaihinsa, kalavesiinsä ja pyyntipaikkoihinsa. Saamelaiset maksoivat alueensa hallussapidosta veroa Ruotsin valtiolle. Kirjan mukaan lapinkyläjärjestelmä lakkautettiin Ruotsissa lopullisesti vuonna 1928.
Mutta tänään! Ođđasat uutisoi, että saamelaiset voittivat Ruotsin valtion korkeimmassa oikeudessa – Girjásin poronhoitajat saavat yksinoikeuden päättää alueensa metsästyksestä ja kalastuksesta. Antariksen tseegkuve (s. 44) taisi tuottaa tulosta :)
EDIT. 27.1.2020 Ja tänään uutisoitiin päätöksen synnyttämästä someraivosta :(

-ruzena

Kirja sopii saamelaishaasteen kohtaan 4 tai 6 ja Helmet-haasteen kohtaan 5.
Tarjoan säteeksi. Ilmoittaudu yksityisviestitse. Sädesäännöt vanhat tutut: journaloi kirjan saapuminen, lue ja sano jotain, ja anna tai lähetä kirja seuraavalle noin kuukauden sisällä.
Osallistujat:

Tmarju (Roi)
Mecu (Hml)
Paulanni (Rmk)
aava

Ei uusia ilmoittautumisia, kiitos.

Lapinkylä on Rovaniemellä. Kiitos ruzena, kun laitoit kirjan kiertämään.
Sainkin eilen edellisen kirjan luettua, joten taidan ottaa tämän lukuun samantien.

Reilu viikko sitten oli Saamelaisten kansallispäivä, joten tämän kirjan lukeminen oli harvinaisen ajankohtaista.
Tarina sijoittuu Ruotsiin, mutta kovin vaikuttaa samanlaiselta meininki kuin Suomessakin. Itsellä on muutama saamelainen ystävä, ja heissä on monenlaista suhtautumista alkuperäänsä: toisille se on hyvin tärkeä ja he ovat ensisijaisesti saamelaisia ja sitten vasta suomalaisia. kun taas toiset kokevat olevansa ennen kaikkea suomalaisia, johon saamelaisuus tuo vain jonkinlaisen lisän.
Tämän kirjan tarina oli kaikkinensa kiinnostava. Mutta keskittymisestäni kertoo jotain se, että paikoin (jopa kirjan loppupuolella) olin ihan sekaisin henkilöistä ja heidän välisistään sukulaisuussuhteista. Minulle kirjan alussa oleva "sukupuu" oli enemmän riesa kuin apu. Sen sijaan saamenkielen sanasto oli mielenkiintoinen ja olin yllättynyt, kuinka hyvin tunnistin sanat. Ehkä nämä vuosikymmenet Lapissa asuneena ovat opettaneet jotain tästäkin aiheesta. Vaikkakaan mielestäni Rovaniemi ei ole vielä oikeaa Lappia.....mutta se lienee enempi tulkintakysymys.

Laitan kirjan postiin kuoressa, jonka päälle olen kirjoittanut Mecun nimen ja osoitteen.

Hyvää Ystävänpäivää Mecu!

Kiitos Tmarju! Olin jo melkein unohtanut ilmoittautuneeni tähän säteeseen, joten kirja oli iloinen yllätys. Pari kirjaa pitää saada luettua ennen kuin pääsen Lapinkylään.

.

"Kuinka saatoin potea niin suurta syyllisyyttä jostain, mistä en ollut tiennyt mitään? Aivan käsittämätöntä itse asiassa. Mitä kaikkea lapsuuteni hiljaisuudesta oli tihkunut tajuntaani? Mitä minulle oli kerrottu vaikenemalla ja unohtamalla? Yritin pukea sanoiksi petollisen arkisia asioita, jotka olivat muokanneet minusta sen joka olin, mutta ajatukseni löivät tyhjää."

Tämä on sukupolvitarina, joka vie mukanaan. Näin sukututkijana tykkään erityisesti näistä kertomuksista, jossa yksi henkilöistä selvittää menneitä tapahtumia ja menneet polvet elävöitetään. Toki saamelaisuuden kautta kirjassa on muitakin tasoja, mutta itseäni puhutteli eniten sukupolvien yhteys ja sen ymmärtäminen, että perimme vanhemmiltamme ja isovanhemmiltamme muutakin kuin maallista omaisuutta.

Kirja jatkaa matkaansa, lukuiloa!

Kirja perillä, kiitos Mecu! Tämä vaikuttaa sen verran kiintoisalta, että taidan ottaa luettavaksi ihan pikapuoliin.

Kiinnostava, kiinnostava kirja, jossa monta aikatasoa ja teemaa. Sukusaaga, kirja vähemmistön asemasta ja identiteetistä. Suosittelen!

Lapinkylä lähtee säteen seuraavalle lukijalle. Antoisia lukuhetkiä!

Missä lienee kirja matkallaan vieraillut, mutta tänään kirja saapui. Helteen uuvuttamille aivoilla tarvitaan ensin vähän viilennystä ja sitten aloitetaan. Kiitos!

Aloitin kirjan eilen ja viimeisen sivun luin aamusella. Tempauduin Njennan, Ristinin, Karenin ja minäkertojan matkaan. Itseäni kiehtoi eniten Njennan matka ja traaginen tarina, nykytaso hieman vähemmän. Surullinen sukupolvien yli ulottuva tarina, jossa keihtoi saamen kulttuuri ja suru siitä, miten kulttuuri kaikin keinoin on yritetty tukahduttaa ja hävittää. Miten saamelaiset on itse saatu tuntemaan häpeää, kärsimään omasta kulttuurista. Onneksi ainutlaatuine kulttuuri ei ole täysin suostunut katoamaan.

Kiitos tästä kirjasäteestä, oli iloa lukea tämä kirja. Todennäköisesti tarjoan kirjaa jossain tulevassa miitissä halukkaalle lukea, villisti en halua sitä vapauttaa.

Kiitos kivasta miittiseurasta aava ja tästä kirjasta! Pohjoiseen liittyvät kirjat ovat aina kiinnostaneet tätä lukijaa ja vallankin nyt, kun syysreissu suuntautuu Lapin porteille, kirja antanee lisäinspiraatiota reissulle. En malta odottaa paluutamme, vaan syöksyn heti sen kimppuun. Jätän kirjan kuitenkin odottamaan loppuun lukemista mökille ja vapautumista sitten johonkin miittiin.

On vaikeaa kuvata lyhyesti tuntemuksiani tämän hienon kirjan lukemisen ja upean pohjoisen reissun jälkeen. Ne nivoutuvat niin vahvasti yhteen, vaikkemme varsinaisiin saamelaisseutuihin tutustuneetkaan. Kuukkeli, pohjoisten uskomusten onnenlintu, tuli kuitenkin tervehtimään Aittokönkään taigametsässä!

Vaikka nimetön minä-kertoja johdattelee kautta kirjan lukijoita matkallaan etsiessään identiteettiään ja omaa paikkaansa sukupolvien ketjussa, minulle kiinnostavampi henkilö on Njenna, joka kirjan alussa jättää perheensä pelätessään onnettoman tapahtuman jälkeen aiheuttavansa surua ja epäonnea, hylkää siten taustansa, mutta kärsii siitä ja siirtää syyllisyyden tunteensa ja jonkinlaisen kirouksen seuraaville sukupolville.
Kirjan teemoja esiintyy toki myös kantasuomalaisissa sukusaagoissa, mutta mystiikka ja pohjoinen luonto tuovat kirjaan oman ulottuvuutensa.
Vaikeneminen vaikeista asioista, häpeä ja pelko ovat kirjan keskeisiä teemoja, niin tuttuja edelleen nykyaikanakin! Mutta kirjan henkilöiltä kielletään heidän identiteettinsä ja historiansa tai he itse luopuvat niistä erilaisuuden pelosta.
Kirja liikkuu eri aikatasoissa ja henkilöitä on paljon, joten alkulehden sukupuu oli ainakin minulla ahkerassa käytössä.
Kulttuurien yhteentörmääminen on edelleen nykypäivää pohjoisessa Suomessakin. Itse en tunne saamelaisuutta riittävästi. Haluaisin päästä tutustumaan Inarin Siida-museoon ja Sevettijärven kolttasaamelaisten perinnetaloon.
Onneksi musiikki, kuvataide ja kirjallisuus lisääntyvässä määrin tekevät saamelaisuutta tutuksi.

Tarjonnen kirjaa HEP-kirjaksi.
Kiinnostavia lukuhetkiä!

Vapautan kirjan toiselle Lapin ystävälle luettavaksi.
Innostavia lukuhetkiä!
PS. Kirja palautuikin jo takaisin. Kovasti oli lukija pitänyt kirjasta.

Kirja lähti HEP- kirjana kohti Tamperetta.
Lukuiloa!

Lapinkylä odottikin kotona, kun kotiuduin mùtaman päivän reissulta. Kiitos.