Rappiolinnan omistaja kuolee oudoissa olosuhteissa ja sen jälkeen linnan käytävissä ja puistokujissa käyskelee joukko perijäehdokkaita varsin erilaisin mielihautein. Sankaritar etsii suvun nuorista miehistä rakastettuaan, joka jo kauan on ollut häneen telepaattisessa yhteydessä. Sukulaispojat sen sijaan harrastavat kissanhännänvetoa linnan kohtaloista: tuhotako vai rakentaa. (Lainaus Kirjasammon sivulta Kerttu Mannisen kirja-arvostelusta)

En ihan vakuutu tällaisesta telepaattisesta keskustelusta, jota kirjassa käydään. Teki kirjan tarinasta vähän oudon. Ilman näitä tehosteita kirja olisi varmasti ollut parempi, koska tarina oli pohjimmiltaan ihan hyvä jännityskertomus.

Mukavia lukuhetkiä :)