Siitä mahtaa olla toistakymmentä vuotta kun luin ElRamlyn esikoisromaanin ensimmäisen kerran ja pidin kovasti. Nyt kun kirja tuli jälleen vastaani ja sopii haastekirjaksi, luin sen uudelleen ja olin edelleen ihastunut. Kirjahan on kuin yhtä proosarunoa ja kieli on hivelevän kaunista. Toki toisto, jota kirjailija käyttää mielellään, saattaa joskus hieman kiusatakin!
Kirjaa lukiessaan kyllä kuulee minariittien kutsut ja tuntee nenässään mausteiden ja ramadanin ajan ruokien tuoksut!
"Sitten minun isäni luki Koraania ääneen ja minä kuuntelin vaikken ymmärtänyt sanaakaan. Hän istui nojatuolissa, minä istuin matalalla jakkaralla hänen vieressään. Sitten me seisoimme parvekkeella hetken, kaikissa muissakin taloissa valvottiin, ja joskus näimme kuunkin. Minun isäni käsivarsi minun ympärilläni vain. Ja kun minä menin takaisin sänkyyni, alkoi rukoukseenkutsu soida kaikista lähimoskeijoista, ja minä ymmärsin melkein kaiken. Jumala on suuri, he lauloivat. Ja rukous oli kauniimpaa kuin uni."

Surullinen tosiasia kirjassa kuitenkin on, että kertojan vanhempien välinen kulttuuriero oli liian suuri.
"Minun äitini rakasti minussa ja sisaressani sitä mikä oli häntä itseään, ja minun isäni rakasti minussa ja sisaressanni sitä mikä oli häntä itseään. Minä kysyn: eikö tämä merkitse sitä, että he olivat lakanneet rakastamasta toisiaan?
Minun isäni ja minun äitini, he lakkasivat rakastamasta toisiaan."

Osallistun kirjalla "Maailman ympäri kirja kerrallaan"-haasteeseen.

Kirja vapautuu Palokan kirjaston vaihtohyllylle uusien lukijoiden iloksi.
Hyviä lukuhetkiä!