Löytö jostain kierrätyshyllystä, takakannesta:
"Sveitsiläinen Alexandre Jollien (s. 1975) syntyi vaikeasti CP-vammaisena, ja runsaasta terapiasta huolimatta hän oppi kävelemään vasta yhdeksänvuotiaana. Vastoin ennakko-odotuksia Jollien valmistui ylioppilaaksi ja suoritti filosofian tutkinnon yliopistossa.
Heikkouden ylistyksessä Jollien pohtii toisen ihmisen läsnäolon antamaa tukea ja kritisoi ennakkoluulojamme. Kirja on keskustelu Sokrateen kanssa, dialogi, jossa Jollien käy läpi elämäänsä. Jollienin mukaan vammaisuus on luonnollista, sillä se on luonnon aikaansaannos."

Varaan syyskuussa vapautettavaksi.

Sain luetuksi tämän muutama päivä sitten. Kirja oli kirjoitettu yhteen putkeen, mutta sivun alalaidassa näkyivät vaihtuvat otsikot. Aiheesta toiseen siirryttiin kuitenkin liukuvasti. Olisi ehkä pitänyt antaa lukemiselle enemmän aikaa, nyt yritin saada nopeasti loppuun. Aika vähän ehkä lopulta jäi tästä mieleen itämään, vaikka alkua luin suurella mielenkiinnolla. Kertoo ehkä enemmän oman mielen kuormituksesta kuin kirjasta itsestään.
Pidän tätä kirjaa hienona löytönä. Katsotaanpa, minne se jatkaa matkaansa seuraavaksi.

Kirja jatkoi matkaansa. Kiitos mukavasta miitistä ja hyvää syksyn jatkoa!

Kiitos kirjasta ja miitistä, toukokuu! Tätä kirjaa en varmasti ole lukenut aiemmin, joten paitsi kirjan muoto ja kansikuva, myös kirjailijan keskustelu Sokrateen kanssa kiinnostaa. Olenhan itsekin vaeltanut Ateenan Agoralla, jossa on helppo kuvitella törmäävänsä antiikin ja nykyajan filosofeihin ja ihmisiin, jotka etsivät elämänsä tarkoitusta!

Vaikka kirja on pieni ja melko ohut, se antaa paljon ajattelun aihetta, jos sen maailmaan uppoutuu rauhassa. Sokraattinen keskustelutapa on kiinnostava.

Mikä on normaali tai epänormaali, kuka meistä oikeastaan on normaali? Kun kohtaamme vammaisen ihmisen, miten käyttäydymme? Käännämmekö päämme, olemmeko uteliaita, uskallammeko ottaa kontaktia? Näitä kysymyksiä joutuu kirjaa lukiessaan miettimään ja törmää omiin ennakkoluuloihinsa, vaikka kuvittelee olevansa melko avarakatseinen ihminen. Kirjassa sivutaan myös
sitä, että vanhempien tulisi selittää lapselleen, miksi on olemassa erilaisia ihmisiä.
"Lapset, nämä uteliaat ja todelliset filosofien versot, haluavat ymmärtää. He kysyvät tämän tästä "miksi". Usein tiedonjano törmää vaivautuneisuuteen ja vanhempien välinpitämättömyys tappaa kiinnostuksen. Vanhemmat saattavat jopa kieltää lastaan katsomasta vammaista ihmistä."

Kirja on myös ylistys ystävyydelle ja kirjoittajan lapsuudessa ja nuoruudessa viettämä 17 vuoden laitosaika ja siellä syntyneet ystävyydet kantavat häntä vielä aikuisuudessakin.
"Painotan sitä, että ystävyyden tulee olla vilpitöntä ja rehellistä. Aristoteles puhuu eriasteisista ystävyyksistä. Kaiken huippuna hän pitää ystävyyttä, joka yhdistää kaksi tasa-arvoista ihmistä. Molempien täytyy rikastua käyttämättä toista hyväksi. Minulla on ollut onni kokea se. Ammennan siitä tuesta, jota sain laitoksessa kohtalontovereiltani."

Kirja on hämmästyttävä todiste ihmisen sitkeydestä, kun hän haluaa saavuttaa jotain mikä aluksi tuntuu täysin mahdottomalta.

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia kirjan kirjoittaja valmistui ylioppilaaksi ja suoritti filosofian tutkinnon yliopistossa.
"Vammaisuus on luonnollista, sillä se on luonnon aikaansaannos."
(kirjan takakansi)

Kirja matkaa tyttären luettavaksi ja vapautuu myöhemmin filosofisesta ajattelusta kiinnostuneiden luettavaksi.

Vapautan tämän pienen, hieman erityisen kirjasen Kaupunginkirjaston vaihtohyllylle Kuopion vierailureissullani.
Löytäjälle kiinnostavia ajattelu- ja lukuhetkiä!

Eijukka toikin kirjan mukaan Kuopion bc-tapaamiseen. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiitos!
*
Luettu 11.5.2020
Ajatuksiaherättävä kirja. Esim. "Eikö riippuvuus tunnu katkeralta?"- kysymystä Alexandre pohtii näin: "Se, etten voi tulla täysin itsenäiseksi, on saanut minut näkemään joka päivä ihmisen suuruuden." (s.112)

Ylläri-kylkiäisenä ylläri-toivelistakirjan mukana :) Lukuiloa!

Jo toivelista-Murakami oli melkoinen yllätys, mutta että paketista paljastui vielä toinenkin kirja . Ja millainen kirja! Kansi on herkkyydessään ihastuttava. Ja sisältö? Tunnustan saapumisilmoituksen viivästyneen, koska en malttanut olla tarttumatta kirjaan pikimmiten. Vielä se on kesken, joten kerron ajatuksistani myöhemmin. Sen verran kuitenkin paljastan, että lukemisen lomassa olen ajatellut paljon tuntemiani CP-vammaisia ja mietiskellyt heidän elämäänsä Jollienin kokemuksia vasten.
Vielä pari tiedonmurua niille, jotka eivät niitä ehkä tiedä. Éloge de la faiblesse on tekijänsä esikoinen muttei suinkaan hänen ainoa teoksensa. Tästä kirjastaan Alexandre Jollien palkittiinkin:
Prix Montyon 2000

Iso kiitos, halonhakkaaja! Myös kortista (Maaningan Korkeakoski – Suomen korkein luonnontilainen koski. Putouskorkeus 46 m). Se taas muistutti mieleen isoäitini ja seudun, jolla hän asui. Koski oli sielläkin, nimittäin Kakabeka Falls.

Lauantaina luin loppuun, sen jälkeen olen vähän sulatellut. Ehdottomasti pidin kirjasta. Miksipä en olisi pitänyt, antoihan se paljon aihetta pohdiskeluihin. Kuten jo edellisessä merkinnässäni mainitsin, kuljin tätä lukumatkaa yhdessä tuntemieni CP-vammaisten kanssa. Heitä on ollut elämässäni ihan lapsuudesta alkaen.
Pitkään kuvittelin sveitsiläisen laitoshoidon meikäläistä paljon paremmaksi, koska Alexandresta tuli mitä tuli. Kirjan loppupuolella hän sitten paljasti päässeensä yksityiskouluun, ”stimuloivaan ympäristöön, [jossa] kykyni kehittyivät nopeasti”. Toisaalta tunnustan lukeneeni sen verran huolimattomasti, etten oivaltanut oman laitoskäsitykseni olevan toinen kuin kirjassa; Alexandren laitoksessa lapset olivat vain arkisin ja viettivät viikonloput kotonaan.
Muutenkin sanojen/käsitteiden määrittely tuotti minulle ongelmia. Oudoksuin esim. vammaisen vertailua ”normaaliin”. Jäin miettimään, onko kyse kielestä, kulttuurista vai vammaisen oikeudesta käyttää sanaa joka vammattoman suusta kuulostaisi pahalta. Olen tottunut sanomaan vammainen ja vammaton. Mm. testitulokset voivat olla normaaleja, ihmiset eivät.
Alexandre Jollien on sanellut hienon pienen kirjan. Ymmärrän täysin sen, että teksti tarkastelee maailmaa yhden yksilön kannalta. Nälän se kuitenkin jätti: jo lukiessani kaipailin hieman yhteiskunnallisempaa otetta, ja nyt tunnen tarvetta päivittää tietoni vammaisuuden sosiaalisesta mallista, vammauttavan yhteiskunnan tilasta ym. Onhan se hyvä, että kirjailija innostaa lukijansa hankkimaan lisää tietoa.
Kiitos, kierrättäjät!

Joudun luopumaan käytännöllisesti katsoen kaikista BC-kirjoistani. Siksi kategorisoin niitä vähitellen omalla tavallani:
LUE – odottaa luokitusta
SAA – tarjolla Suomi-foorumilla
PK – tämän toivon voivani vielä lukea
VAR – varattu ja aikeissa lähteä matkaan
MAT – lähtenyt hyllystäni

Kirja poistui hyllystäni. Kiitos!

Ohuen ohut kirja etsii lukuseuraa miitistä!

Koska yllätyslaatikossa on tilaa, kirja liftaa kyytiin! Hyvää matkaa!

Laatikko täynnä itselleni suurimmaksi osaksi tuntemattomia kirjoja tuntemattomilta kirjoittajilta.
Tämä 120 sivuinen teos pysäytti ulkonäöllään, taidanpa lukea samantien.
Kiitos kirjasta Pippis!

Tämän lukemista ei voinut keskeyttää eli piti lukea kerralla loppuun. Herätti kyllä ajatuksia normaaliudesta ja erilaisuudesta.

Osallistun tällä Kielillä -haasteeseen, kirja on alunperin kirjoitettu ranskaksi.

BC-Helmet 2023 lukuhaasteessa tämä on mun numero 33 (luin kirjan kerralla alusta loppuun).

Synttärilahjaksi lukemista, ole hyvä!

Kirja löytyi Tmajub synttäripaketista tänään kun muistin hakea paketin automaatista kotimatkalla.
Tämä on täysin uusi tuttavuus miulle, mutta aihe ihan mielenkiintoinen.