Mielenkiintoinen avaus hoitokokouksiin. Kukahan uskaltaa tulevaisuudessa avata arkistot ja paljastaa seksuaalisen hyväksikäytön??

Muuten kirjassa on surullinen tarina pojasta, joka joutuu aikuisten valintojen ristituleen. Jäiden lähtö tekee tarinasta traagisen lopun.

Varattu Joikalle, lähti kuriirin matkaan.

Kiitos, mielelläni otin tämän kuriroitavaksi ;)

Mielenkiintoinen kirja. Meni kyllä aikaa, ennen kuin sai selkoa neljästä eri kertojasta niin että ymmärsi jotakin. Mutta kun tarinaan upposi, lukeminen oli vaivatonta. Aaronin kertomus oli surullinen, miten lapsen oli vaikea ymmärtää ja elää aatetta. Omasta lapsuudestani muistan, kun naapureista puhuttiin että heidät on erotettu lestaadiolaisista. Vanhimmalla lapsella oli televisio omassa huoneessaan. Olivatkohan he hoitokokouksen uhreja?
Haastatteluissa Rauhala on sanonut, että seuraava kirja ei enää käsittele lestaadiolaisuutta. Mielenkiintoista nähdä että mitä sitten.

Raahen messujen aikaan sain kirjan, kiitos! Samoilla messuilla kävin kuuntelemassa kirjailijaa, kun hän kertoi tästä romaanista sekä pyysin kirjaan signeerauksen.

Vaikka harhaopit ja elävät uskot alkoivat puuduttaa, kahlasin tarinan loppuun asti. Jalat jäivät kylmiksi. Kieli on hienoa, mutta minulle, ei-uskovaiselle, teos ei avautunut. Varmaan ry-liikkeessä olleille teos antaa paljon? Teksti ei ole helposti lähestyttävää, mielestäni dialogit olisi voinut merkitä. Toki ymmärrän kirjailijan käyttäneen sitä tyylikeinona. Luontokuvaukset ja arjen maalailu tulivat iholle, niistä pidin. Kymmenet lintulajit olivat kuitenkin jo liikaa. Mahtavaa kun Taistoa oli edes vähän avattu lopussa. Aliisan hahmo oli suosikkini. Epilogi oli hieno.

Jätin Tampereen miittiin.

Iso kiitos Pohjois-Pohjanmaan poppoolle tämän kirjan kierrättämisestä ja Joikalle sen tuomisesta meidän Tampereen miittiimme! Minä tarjottelin tätä ensin miitissä ympäri pöydän, kun ihmettelin miten näin tuore tapaus ei ollut kenenkään kassiin vielä sujahtanut. Moni oli tämän jo lukenut tai sitten ei ollut tästä innostunut, joten pääsin kiitollisena kantamaan tämän kotiin.

Taivaslaulun veroiseksi tätä ei ole kehuttu, mutta katsotaan. Yritän saada tämän piakkoin eteenpäin seuraavalle toivojalle.

Taisin odottaa tältä kirjalta Taivaslaulun vertaista kerrontaa ja yhtä hyvin avautuvia tapahtumia. Kaunista kieltä, upeita metaforia ja todella onnistunutta luontokuvausta oli tarjolla kyllä edelleen paljon, mutta jäin kaipaamaan vähän lisää selkeyttä kertojan sekä ajankuvan vaihteluun keskusteluissa ja tapahtumissa. Useassa kohdassa toivoin siis jonkin asian tai henkilön avautuvan tarinan myötä enemmän tai pidemmälle kuin sitten kuitenkaan tapahtui. Aaronin hahmo jätti hämmennyksellään ja surullaankin isoimman jäljen. Myös jäin miettimään sitä, kuinka moni valtaansa jopa "omaksi hurmoksekseen" toisten nöyryyttämiseksi käyttänyt on kantanut uskoaan ja aatettaan pystypäin loppuunsa saakka eikä ole nähnyt tehneensä mitään väärää.

Kiitos, että sain lukea tämän. Tuntuu joka tapauksessa tärkeältä, että Rauhala kirjoitti tämän tarinan. Luen kyllä mieluusti Pauliinan tuleviakin teoksia.

Nyt kirja jatkaa matkaansa uudelle toivojalleen.

Osallistun tällä kirjalla Annimannin Maailman ympäri kirja kerrallaan -haasteeseen.

Toivelukemista Saka74:lle, ole hyvä. Kauniita talvipäiviä!

Kiitos yllätyksenä tulleesta toivekirjasta! Tällainen piristää kummasti aina päivää. Pidin kovasti Rauhalan Taivaslaulusta. Tästä olen lukenut ja kuullut kovin ristiriitaisia kommentteja, joten mielenkiinnolla tähän tartun.

Tartuin tähän teokseen samantien, koska olin lukenut tästä kovin ristiriitaisia kommentteja ja halusin tietää, mitä itse tästä pidän. Ei tämä Taivaslaulun veroinen ollut, mutta hyvä kirja kuitenkin. Kieli oli kaunista ja erityisesti halusin lukea asioista Aaronin näkökulmasta. Miten vaikea lapsen onkaan ymmärtää, miksi jotkin asiat ovat kiellettyjä ja miksi joitain, jopa omia lähisukulaisia, suljetaan oman elämän ulkopuolelle? Millainen elämä on oikeaa ja hyväksyttävää? Eikö riitä, että on itse onnellinen? Kenellä on oikeus sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin? Kirja herätti jälleen kerran pohtimaan monia kysymyksiä, joten kyllä se minuun positiivisen vaikutuksen teki. Toisaalta ymmärrän myös hyvin, ettei tämä kirja ole kaikille ollut kovin mieluinen. Itsekin meinasin loppupuolella hyytyä lukemiseen. Jos (toivottavasti kun) Rauhala kirjoittaa lisää teoksia, niin mielelläni minä niitä luen.

Miittiin tarjolle. Lukuiloa!

Kiitos kirjasta, kiltit kierrättäjät!

Taivaslaulu toi lapsuuden mieleeni ja niin tämäkin tarina. Sain ajella Pappilan Henrikin polkuautolla. Pappilan väki oli perheystäviä. Sitten isäni kuoli ja pappi perheineen muutti Pudasjärvelle. Jotain heidänkin elämässään pieleen meni, kun pari-kolmekymmentä vuotta myöhemmin pappi teki itsemurhan. Ainakin hän kirjoitteli viime vuosinaan hyvin tulikivenkatkuisia tekstejä syntisestä menosta lehtiin. Ennen itsemurhaansa hän oli joutunut lestadiolaisten hoitokokouksen hampaisiin. Ei ollut pappi hoitajien mieleen.

Omalta osaltani muistan hyvin pelot, samantapaiset kuin Aaronilla oli. Muistan vielä sen kohdan missä kävelin noin kuusivuotiaana ja katselin peloissani kauniille kesätaivaalle, josko sieltä kohta tippuisi tulikiviä velipoikien päälle. He olivat näes kiroilleet.

Monet muutkin kirjan asiat palauttivat mieleen lapsuusmuistoja. Noin 8-vuotiaaksi katsein asioita sisäpuolelta. Sitten muutuin ulkopuoliseksi. Minulla on kyllä useita serkkuja ja serkkujen lapsia, joiden lapsiluku ylittää tusinan. He ovat vielä sisäpuolella. Yhdellä serkulla on 15 lasta ja kymmenen vuotta sitten, 60-vuotiaana, hänellä oli jo 42 lastenlasta, vaikka kaikki lapset eivät vielä olleet edes naimaiässä. Montako lastenlasta lie nykyään?
Sukukokouksessa 2006 hänen vanhin veljensä ihmetteli, että oli saanut tulla mukaan. Hänet oli poistettu perheyhteydestä 30 vuotta aiemmin.

Siis pidin kirjasta!

Hypistelin kirjaa miitissä ja pienen tuuppauksen jälkeen otin mukaani. Vaikuttaa kiinnostavalta kirjalta, kiitos miittiseurasta ja kirjasta!

Tämän jo mielestäni nappasin, mutta näyttää olevan matkalla