Takakannesta:

"Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja jatkuu

Äkkiä huono omatuntoni vaihtui kuplivaan iloon. Oli vappuaatto, meidän ensimmäinen ylioppilasvappumme Allin kanssa, ja me olimme matkalla juhlimaan!

Pikkupiiasta täyshoitolan omistajaksi kohonneen Ida Erikssonin tytär Kirsti tempautuu muodin mekkaan, 1920-luvun Pariisiin. Suosikkisarjassa pääset kurkistamaan merkkihenkilöiden arkielämään kuin Downton Abbeyssa ikään."

Kirja menee työkaverille luettavaksi.

Kirja oli Enni Mustoselta taattua ja totuttua laatua. Lukiessa häiritsi hieman tietynlainen samankaltaisuus aiempiin kirjoihin. Kirjasarjan aikaisemmissa tarinoissa se oli viehättänyt, nyt se tuntui jo aiemmin koetulta. Kirjasarjan ensimmäiset osat olivat mielestäni parasta A-luokkaa. Nyt taidettiin jäädä B-tasolle, vaikkei huono ollutkaan.

Kirja palautui minulle.

Olipa mukavaa jatkaa sarjan lukemista, vaikkakaan tämä kirja ei enää kerrokaan Idan elämästä. On mukava lukea myös Idan tyttären Kirstin elämänvaiheista, vaikkakin on myönnettävä, että kirjan alkupuolella meinasi iskeä jonkinlainen kyllästyminen. Kirjan loppupuoli, jossa Kirsti asuu Pariisissa, oli mielestäni kiinnostavampi. Myös Kirstin elämänvaiheisiin liittyi kuuluisuuksia Tulenkantajista Coco Chaneliin, joka kyllä lisää tarinan kiinnostavuutta. Aion jatkaa sarjan lukemista ja seuraava kirja, Taiteilijan vaimo, odottaakin jo hyllyssä lukuvuoroaan.

Tämä kirja sijoittuu 1920-luvulle ja pidän sitä jollain tapaa aika kiehtovana vuosikymmenenä. Jos se olisi mahdollista, voisinpa haluta kokeilla elämää 1920-luvulla. Tämä siis sopii Helmet-lukuhaasteen 2019 kohtaan 41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää.

Toukokuu saa toivelistakirjansa miitissä. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos toiveeni toteuttamisesta! Ruokarouva on vielä lukematta, joten tämä saa hetken odotella lukuvuoroaan.

Enni Mustosen nimeäminen kuukauden kirjailijaksi tällä foorumilla antoi viimein kimmokkeen tarttua tähän lukupinoni huipulla jo hetken tarttumista odottaneeseen romaanin. Viihdyin tämän parissa todella hyvin! Osakunnassa, ompelimossa, näytelmäkiertueella ja sitten Pariisissa. Suuri suru pakahdutti myös tai voisi sanoa suuret surut. Minustakin 1920-luku on kiinnostava aikakausi. Mantan lakitusyrityksestä lukeminen oli hauskaa juuri vapun tienoilla, en tiennyt, että se on ollut kielletty huvi aluksi. Ville-setä hyväksyi patsaansa lakittamisen. Tänä vuonna lakitus oli virtuaalinen, koska elettiin voimakkaiden rajoitusten aikaa. Ja muistelen lukeneeni, ettei Manta enää oikein kestä kiipeilyä. Jäi mieleen myös Tulenkantajien suhdesopat ja itämainen illanvietto ja ihailin Allin lausujan taitoja ja karismaa. Hänen kohtalonsa pakahdutti sydäntä, mutta oli siihen aikaan tavanomaista. Ja siitä oli jännä lukea juuri tänä keväänä. Piti vähän googlaillakin.
Osallistun kirjalla Delennan karanteerihaasteessa kohtaan kymmenen, koska kirja sopii moneen haastekohtaan: alkaa ärrällä, tuberkuloosipotilas eristetään ja matkustetaan Ranskaan.

Tuliaisia perhepiiriin.
Hyviä lukuhetkiä!

Kirja palautui taas minulle.

Bookcrossing-tapaamisessa pöydälle jäänyt. Jätetään kierrätyshyllyyn etsimään uutta lukijaa.

Löytämisen ja lukemisen iloa!

Nähty Redissä, ei päässyt jatkoon tällä kertaa.