"Vähä vähältä kokoelmasta kasvaa yksilöllisen tunteen puolustus. Rakkaus toiseen ihmiseen on sekä parantumaton tauti että ihmistä kokoava, kannustava voima. On väärin, että sen katsotaan kuuluvan vain nuorille. Eikä se ihminen ole vanha joka pystyy pettymään.

Pennanen ei runoissaan pakottaudu yleväksi tai taitavaksi. Hän kirjoittaa ihmisistä hauskasti ja yksinkertaisesti. Kun hän kertoo itsestään, hän tekee päiväkirjaa ilman roolitamineita, sanoo aidosti ja vilpittömästi asioita, joita monet turhaan häpeilevät" (Pekka Tarkka, Helsingin Sanomat)

Tämä kirja tuli valituksi runorepusta ja lähti tänään postissa kohti uutta kirjahyllyä. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos toukokuu! Ihan nappiin meni, Eila Pennanen on vanha tuttu, mutta tämä runokirja uusi :D. Jotenkin arvasin, että runokirja on hieman vanhemman suomalaisen runoilija kirjoittama. Hienoa! Voin vielä osallistua sillä "Suomalaiseen lukuhaasteeseen" ennen vuoden loppua.

Pidin tosi paljon Eila Pennasen hellästä huumorista ja toisinaan hyvin terävästä yhteiskunnan kriittisestä tarkastelusta. Rakkauden olemusta hän tarkastelee myös ihanan lempeästi kuten vaikkapa tässä runossa:

"Kaikki uteliaat kysymykseni
kilpistyivät hänen vaiteliaisuudestaan.
Miehinen ilmeettömyys
suututti.
Lopulta kysyin: "Pidätkö sinä edes minusta?"
ja hän vastasi "juu",
käheästi ja vaivalloisesti,
mutta heti.

Sehän oli oikea tunnustus,
minä ihan hämmennyin."

Osallistun kirjalla "Suomalaiseen lukuhaasteeseen".
Kirja jää toistaiseksi pysyvään kokoelmaani.