Kustantajan sivuilta:

"Jos kerran kuollut kirjoittaa minulle, voin minäkin kirjoittaa kuolleille. Yhtäkkiä minun tekee mieleni puhua ties kuinka monelle muullekin jota ei enää ole.

Yllättävän postipaketin saapuminen käynnistää tämän kirjan omakohtaisten ja omalaatuisten kirjeiden sarjan. Kirjeiden vastaanottajina ovat niin ystävät, sukulaiset ja satunnaiset tuttavuudet kuin tunnetut taiteilijat ja tieteilijätkin. Leena Rantasen yksinpuhelu edesmenneille on lumoava ylistyslaulu elämälle.

Ihminen on kohtaamispaikka. Kuolleetkaan eivät ole kadonneet, vaan heidät voi löytää omasta itsestään ja ympäriltään, aivan läheltä. Käsityönä valmistettu vanha tuoli, temppuileva leivänpaahdin, ikkunalla rönsyävä kukka ja vietnamilaisravintoloitsijan hymy voivat paljastua hetken ja ikuisuuden yhtymäkohdiksi. Rantasen kirjassa jokaisen ihmisen ja esineen tarinasta avautuu uusia tarinoita, jotka häivyttävät ajan ja ajattomuuden välisen rajan. Jäljelle jää vahva ihmeen tuntu."

Viehättävä pieni kirja. Ajatus ihmisestä kohtauspaikkana on jotenkin lämmittävä ja lohdullinen. Rantanen kirjoittaa kauniisti ja ajatuksia herättävästi.

Kiitos kirjasta, Annimanni!

Näitä pikku pätkiä oli ilo lukea. Jotkut kirjeet herättivät muistojakin käydyistä paikoista: Linnén puutarha Uppsalassa, hautausmaa ja ihmisraunio Pariisissa, Taormina, Vietnam.

Vietnamissa kävin Hanoissa koskettelukirjatyöpajaa pitämässä huhtikuussa 2002. Tulin siihen tulokseen että Hanoi sopii vain tervekeuhkoiselle. Terveenkään ei kannata jäädä asumaan sinne tai terveys katoaa. Hanoissa oli kadut täynnä mopoja ja mopojen pakokaasua. Raitista ilmaa ei ainakaan kävelyretkillä saanut. Tässä jouduttiin antamaan tietä jonkun isokenkäisen autolle.
Usein yhden mopon kyydissä matkusti kokonainen perhe, vanhemmat ja kolmekin lasta. Mopoja oli yleensä liikkeellä niin paljon, että odotin aina jonkun paikallisen kadun ylittämistä ja pujahdin vanaveteen.

Välipalahaaste
Maahaaste: Vietnam

Saako olla savustettua koiraa? Torilla niitä näkyi olevan myynnissä. Koira on kallista, joten vahingossa sitä ei turisti saa lautaselleen.

Koskettelukirjojen tekemiseen osallistui miehiäkin. (Oli miehiä hommissä Dublinissakin seuraavana vuonna.)

Avajaisseremoniassa istuin Malesian edustajan ja Hollannin suurlähettilään välissä. Työpajan järjesti hollantilainen Force Foundation. Lahjoitin Malesian sokeain kirjastoon yhden tekemäni koskettelukirjan, Hanoihin jätin niitä muutaman.

Hanoin (sokeain?) kirjaston edustaja vei ekapäivänä minut riksa-ajelulle, kun en suostunut hänen moponsa kyytiin. Pysähdyimme paikallisten suosimaan katuruokalaan. Lisäkkeenä oli vihreää salaattia, joka näytti siltä että joku oli kitkenut rikkaruohot vihannesmaaltaan salaattikulhoon. Söin hyvällä ruokahalulla. Hyvää oli. Jälkeenpäin tajusin, että ehkä vihersalaatti olisi pitänyt jättää kulhoon. Yhtenä aamuna minulla kyllä oli vatsaoireita. Ne menivät ohi hiilitableteilla ja puolen päivän paastolla. Minusta tuli vietnamilaisen ruoan ystävä. Kävin kaksi kertaa yksin syömässä hotellia vstapäätä pienessä baarissa. Ah, mitä herkkua! En tosin tiedä mitä söin, mutta hyvää oli. Jotain mustaa sientä ainakin oli seassa. Baarissa oli pieni alttari nurkassa, Buddhan kai.

Mopon kyytiin jouduin kuitenkin retkipäivänä, kun lähdimme risteilylle Punaisellejoelle. Kävimme jossain temppelissä ja hiukan "jouduin" palvomaan Buddhaa. Mielenkiintoista sekin.

Rantakassista napattu kirja Musiikkitalon miittiin mukaan.

Mukavia lukuhetkiä!

Olipa onnistunut valinta. En ole kirjasta aiemmin kuullut, mutta kirjan alku, takakansi ja edellisten lukijoiden kommentit lupaavat hyvää. Kiitos kirjasta ja miittiseurasta!

Tämä oli ihana kirja. Rantanen kirjoittaa kauniisti ja lämpimästi. Taorminaan liittyvän tekstin allekirjoitan täysin: "Kauneus järkytti minut". Lukiessani tajusin minullekin käyneen niin. Harvoin muistan niin elävästi paikkoja, mutta Taorminan muistan todella hyvin, vaikka olen käynyt siellä 1980-luvun lopulla.

Ihanaa syntymäpäivää!

Kiitos kirjalahjasta! Leena Rantanen on minulle uusi kirjailija, tämä vaikuttaa tosi kiinnostavalta.