Takakannesta:

"Talvisota on päättynyt ja nuoresta Hannasta on tullut Eeron vaimo ja Vähälaurilan talon miniä. Kaupunkilaistyttö alkaa totutella maalaistalon elämään ja saa ensin hoidettavakseen talon lammaskatraan. Hanna viihtyy lempeiden, vaatimattomien eläinten parissa ja sopeutuu hyvin uusiin oloihinsa.

Vuosi Englannissa on enää kaukainen muisto.

Elämään mahtuu kuitenkin myös huolta ja ikävää: Eero aloittelee opintojaan Helsingissä ja pieni mustasukkaisuuden poikanenkin pääsee pujahtamaan nuoren parin elämään. Säännöstely jatkuu ja tavallisimmistakin tarvikkeista on jatkuva pula. Suurimpana varjona väijyy kuitenkin Euroopassa riehuva sota. Eikä Suomikaan pysty välttämään uutta sotaa.

Anni Lahtisen uusi nuortenromaani on itsenäinen jatko aiemmin ilmestyneille Voi elämän kevät! ja Sinappia, olkaa hyvä... -kirjoille. Edeltäjiensä tavoin Tuku tuku lampaitani on lämminhenkinen, samalla hauska ja vakava kertomus nuorten elämästä sodan varjostamassa maailmassa."

*Varattu Taryalle*

Kirja kulkeutuu duffelin kautta Taryalle. Kiitokset kuriirille ja hyviä lukuhetkiä Taryalle!

Oi, millainen toivelistakirjakassi duffelilla olikaan tänään Ciao! Caffé -miitissä annettavanaan! Tämän koetan lukea Trilogiahaasteeseen, sarjan kakkonen minulla jo onkin, mutta ykkönen vielä puuttuu. Saattaa olla, että tällekin kirjalle on toinenkin lukija :) Isot kiitokset sekä kirjasta että sen kuriroinnista!

Aiemmat osat:
- Voi elämän kevät!
- Sinappia, olkaa hyvä!, http://www.bookcrossing.com/journal/14273038/

Edit: Miitin jälkeen tulin Peonion kanssa Vuosaaresta Itikseen ja kävin taas (kolmannen kerran) selvittelemässä taloyhtiön nettiasiaa Telian myymälässä, sillä tänään on viimeinen päivä hoitaa ko. asia. Eihän se asia nytkään selvinnyt, pitäisi soitella sinne ja tänne. Asiakaspalvelu on ala-arvoista, puhelinnumero vain annettiin. En taida viitsiä, antaa Telian olla. Sen sijaan menin päivän toiselle lattelle ja aloin lukea tätä kirjaa :D

Luin kirjan loppuun tänään eli väärästä päästä tuli trilogia aloitetuksi :) Toisaalta nämä kirjat tosiaan ovat itsenäisiä kertomuksia ja ne voi lukea väärässäkin järjestyksessä - toisin kuin Lars Sundin Pohjanmaa-trilogian, jossa kakkososan (joka on minulla kesken) ymmärtäminen vaatii ykkösosan lukemista.

Ihan aluksi tuntui, että tämä on aika lapsellisesti kirjoitettu, kun kyse kuitenkin on aikuisista ihmisistä, vaikkakin nuorista aikuisista, mutta ei se enää myöhemmin oikeastaan häirinnyt lukemista. Kertomus oli mielenkiintoinen retki sotien väliseen aikaan. Lahtinen oli itsekin vähän yli kaksikymppinen noina vuosina, joten ehkä kirjassa on mukana myös jotain hänen omia kokemuksiaan. Ainakin entisaikojen yksityiskohdat olivat hänelle tuttuja, kuten meriheinät ja kortteet patjan täytteenä ;) Päistäreen ja kolportöörin jouduin googlaamaan :) Koloradonkuoriaisia pelättiin jo silloin (piti oikein tarkistaa asia netistä), mutta muistan, että niitä pelättiin myös 1980-luvulla. Ehkä noita tuhohyönteisiä esiintyi silloin jonain kesänä laajemmin, koska asiasta uutisoitiin niin paljon.

Vauvauutinen pääsi hieman yllättämään, mutta kaipa tapoihin siihen aikaan kuului, ettei luonnollisesta asiasta sen kummemmin vouhotettu :) Samoin sukupuoliroolit olivat lähes 70 vuotta sitten selvät, sillä vaikka Hannakin oli ylioppilas ja hän olisi voinut jatkaa opiskeluja naimisiin mentyään, hänelle tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä, kuinka monia seikkoja talonpidossa oli otettava huomioon. Sotaan lähtöönsä saakka puoliso kun oli hoitanut kaikki metsiin, maihin, rakennuksiin, eläimiin ja ihmisiin liittyvät paperi- ymv. asiat.

Aika harvinaiselta ja erikoiselta muuten kuulosti, että pienen sekatavarakaupan omistajan tytär lähti vuonna 1938 vuodeksi opiskelemaan Englantiin, mutta tuo asiahan selviää, kun luen sarjan aiemmat osat ;) Välillä Hanna muistelee Englannin-vuottaan ja rakastamaansa Patrickia:
"Sadut satuja, muistot muistoja, joista kertoisin lapsilleni. Oli hyvä olla oma korvatunturi minne paeta."

Pidin kirjan hahmoista ja siitä, että myös eläimille oli annettu omat luonteenpiirteensä :) Laaksosen suhteen tosin olen hieman skeptinen, se kun muka oli mukana tapahtumissa vuosien ajan :D

Hyvin harvoin liikutun lukiessani, mutta tätä lukiessani silmät kostuivat kahdesti. Toinen kerta liittyi Ullaan ja Ireneen, kovia kokeneisiin evakkoäitiin ja -tyttäreen, ja siihen, miten Hanna halusi pitää heistä huolta ("- Tervetuloa Vähälaurilaan, sanoin ylpeyttä äänessäni, - olemme teitä kovasti odottaneet.") Oma karjalainen sukunihan joutui myös jättämään kotinsa ja kaiken - kahdesti, kun ehtivät sotien välillä palata kotikonnuilleen rakentamaan elämäänsä uudelleen. Toinen kerta liittyi siihen, miten miniäksi taloon tullut Hanna koki olevansa osa Vähälaurilan tilaa.

Trilogian ykkösosa pitää siis jostain vielä haalia, kakkosta jo luenkin (40/127) :) Aiemmin olen lukenut Lahtisen kirjoista Kyyneliä joulupuurossa, http://www.bookcrossing.com/journal/13740676/, viime joulukuussa.

Osallistun kirjalla Alejandan Suomalaiseen lukuhaasteeseen sekä stinaP:n Trilogiahaasteeseen.

Hyviä lukuhetkiä!

Lukupinoon odottamaan.

Tämä on jatkoa kirjalle Sinappia, olkaa hyvä! ja se kertoo sodasta ja sen loppumisesta. Kannattaa lukea. Mukavan isotekstinen!
(Luettu 24.11.2017)

Lahtisen kirja on tarjolla välipäivämiitissä Sanomatalolla!

Kirja ei löytänyt miitissä lukijaa ja se vapautunee villisti sopivan tilaisuuden tullen, ehkäpä osana MMerin Maatalousaiheista vapautushaastetta ;)

Tarjolle huomiseen Deliberi K7:n miittiin!

Jaaha, en olekaan lukenut tätä kirjaa. Kiitos kirjasta, Tarya!
---

Vaahtera kukassa toukokuussa ennen lehtien puhkeamista.

Helmet-haaste 5

Luin kirjan junassa Tampereelle. Oli mielenkiintoista paneutua tuon ajan ihmisten elämään. Lapset jäivät monille isille vieraiksi, kun piti olla neljä vuotta poissa. Lapsetkin vierastivat palaajaa. 1940 oma äitini oli vasta kuudentoista, joten hänen osansa oli hiukan toisenlainen kuin Hannan.

Jos saivartelemaan ryhdyn, niin mainitsen että lehmukset eivät kuki keväällä vaan vasta heinäkuussa voimakkaasti tuoksuen. Silloin niissä on jo lehdetkin. Vaahterat kukkivat keväällä ennen kuin niissä on lehtiä, joten voihan niitä luulla lehmuksiksi - jos ei muista tai tiedä mikä puu siinä ja siinä kohdassa kasvaa.

Miittiin tarjolle.
Lukuiloa!

Kirja jäi Matkakeskuksen bussiterminaaliin Metro-lehden telineeseen. Matkakeskus ei muuten ole Dixi. Kauppakeskuksen nimi on Dixi!

Mukavia lukuhetkiä kirjan löytäjälle!