Ostin tämän joskus käytettynä ja aioin lukea uudelleen, mutta en nyt jaksakaan ja vapautan mansikkapussin kautta.

Takakannesta:
Mun molemmat vanhemmat oli opettajia ja sen lisäksi matemaattisia neroja. Biologian sääntöjen mukaan mun olisi pitänyt periä joitakin niiden ominaisuuksia, mutta mä en tullut kumpaankaan. Sitä mun äiti ei suostunut tunnustamaan, se tahtoi väkipakolla musta uuden Einsteinin ja koko mun lapsuus oli täynnä päässälaskutehtäviä. Siinä sivussa musta kasvoi Milli Mallikelpoinen, sillä äidillä oli myös hyvin vankat käsitykset siitä mitä lapsen kasvatukseen kuului. Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. Mua ei edes suuremmin säväyttänyt se, että äiti lähetti mut naapurikaupungin lukioon saamaan parempaa opetusta kuin kotipuolessa oli tarjolla. Se ei tuntunut mitenkään suurelta seikkailulta. Kunnes mä yks kaks koin herätyksen. Petteri punakuontalo, mun pahin vihollinen sen sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta josta oli hyvin vaikea parantua. Mä aloin kapinoida, mutta mä olin syvällä vaniljassa. Vasta kun mä tapasin aidon wannabiin, menninkäisen ottopojan, mä rupesin käsittämään asioita.

postitse toiselle crossarille

Kappas, tällaisen mansikan olin napannut :) Näistä vanhemmista Lehtisistä olen tykännyt ja tämä vaikuttaa juuri sopivalta kesälukemiselta mökille. Kiitokset kirjasta, kortista ja kirjanmerkistä!

Seuraava remontti on alkamassa ensi viikolla eikä kaikille kirjoille ole tässä huushollissa enää tilaa. Tämänkin kohtalona on lähteä lukemattomana maailmalle..

Vaniljasyndrooman voi napata mukaansa Olohuoneen kirjankierrätyshyllystä! Lukuiloa alkavaan kevääseen!