Takakannesta:

"Elisassa on lapsesta lähtien jotain noitamaista, tyttö on perinyt isältään kolmannen silmän jolla näkee sellaista mitä muut eivät näe. Mutta on väärin olla isän kaltainen; Elisasta kasvaa sukeutunut ihminen, arvoitus miehelleen, joka aavistaa vaimon tyynen pinnan alla piilevät rajut virrat. Mikä saa hillityn perheenäidin harhailemaan öisillä kaduilla tuntemattomia miehiä seuraten? Mitä ovat Elisan kukkopillit, rakkausmuistot?
Rakkausmuistot on kuvaus erillisyydestä ja yhteyden kaipuusta, se on huima matka ihmisen sisimpään, muistojen ja tulevaisuuden syntymisen hetkeen."

Tammi, 1994.

Tämä oli näköjään kahdeksas lukemani Riitta Jalosen kirja. Luin aiemmat kirja-arvosteluni ja huomaan, että ne ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita. Tuoreesta Kirkkaudesta pidin tosi paljon, tämä ei yltänyt ihan samalle tasolle, mutta oli samalla tavalla kiehtovaa naisen pään sisäistä kuvausta. Jotenkin koin tämän sukulaiskirjaksi Kirkkaudelle, koko ajan häilyttiin terveen ja sairaan, todellisen ja epätodellisen, unen ja valveen välillä. Menneisyys ja nykyisyys kävivät vuoropuhelua myös. Haasteellista, mutta palkitsevaa luettavaa.

Hippa-toivelistakirjana ruzenalle, toivottavasti tykkäät!

Kirja on perillä. Kiitos!

Kirja alkaa venerannasta, missä Elisa ja Anna-tytär hyvästelevät perheen venettä Henrikin kuoleman jälkeen. Sitten kerronta siirtyy Elisan lapsuuteen, johon kuului muun muassa oman isän kuolema, äidin kylvämä epäluottamus ihmisiin, suojeleva äitisisko ja ensimmäinen kukkopilli.
Aikuistunut Elisa on ihmisarka ja sulkeutunut, ja arkuutensa voitettuaankin kulkee omia polkujaan.

Rakkausmuistot on Riitta Jalosen varhaisempaa tuotantoa, toinen aikuistenromaani, mutta se on jo kirjailijalle tyypillinen. Jalosen proosassa on yksityiskohtaisten arjen kuvien rinnalla runon kauneutta ja runon arvoituksellisuutta, joka jättää tilaa tulkinnalle. Ja Riitta Jalonen tuntuu ymmärtävän ihmistä paremmin kuin nämä itseään tai toisiaan:
Elisa oli alusta alkaen tuntunut Henrikistä arvoitukselliselta. Mutta hän mietti nyt, että Elisa olikin vielä enemmän, kuin ristisanatehtävä, josta ei arvaamalla selviä.

Ja:
Ei ihmisen sieluun pääse käsiksi, ei minkäänlaisilla mittareilla ja luvuilla ja laskuilla. Salaisuudesta saa juuri niin paljon tietoa kuin on tarpeen, sen voi tuntea vain välähdyksenä, hetkenä joka saman tien on jo ohi, mutta hetkestäkin jää muisto. (...)
Näkymätön näkyy varjon lailla, ei sitä voi kosketella kuin ainetta, mutta jos pysähtyy ja katsoo niin kuin lapsi, se on siinä, ihan lähellä.

Silmät, kuvat, unet, ihmisten värit jotka häviävät tai muuttuvat... minäkin suvaitsen metafysiikkaa silloin kun se näin kauniisti palvelee kirjallisuutta!
Tämä on 129 sivuansa suurempi kirja (eikä vain jos sen lukee kahteen kertaan niin kuin minä tein).

-ruzena

EDIT. 20.12.2017. Kirja odottaa uutta lukijaa Mikkelin pääkirjaston toisessa kerroksessa vaihtokärryssä.