Alkuteos: L'homme aux cercles bleus
Suomennos: Marja Luoma
301 sivua

Kuvaus
Pariisilaisia huvittaa. Yön pimeydessä joku piirtää jalkakäytävälle suuria sinisiä ympyröitä. Ympyrän keskelle hän asettaa sattumanvaraisen esineen: papiljotin, lankakerän, uimalakin. Sinistä kehää kiertää kauniilla käsialalla kirjoitettu outo viesti.

Komisario Adamsberg huolestuu. Hän pyytää ylikonstaapeli Danglardia tutkimaan ympyröitä. Vastahakoinen työtoveri nurkuu: ”Koska tämä papiljottien kumartelu loppuu?”

Mutta Adamsbergin vaisto on tälläkin kertaa pistämätön. Kohta ympyrästä löytyy kuollut kissa, sitten murhattu ihminen, lopulta toinen ja kolmaskin.

Pariisilaisten hymy hyytyy. Katuja mittailee murhaaja, josta hullukaan ei ota selvää.

Sinisten ympyröiden mies on Fred Vargasin ensimmäinen Adamsberg-dekkari. Rikoskomisario Adamsberg tutustuu Pariisin latinalaiskortteleihin kulkemalla työmatkansa jalkaisin, ottaa mittaa ylikonstaapeli Danglardista, joka ei ymmärrä uuden esimiehensä sumeaa logikkaa, ja tutustuu suuren rakkautensa äitiin. Tarjolla on taas runsain mitoin meheviä henkilökuvia, rosoista lämpöä ja huumoria sekä välähdyksiä maailmasta, jossa mikään ei ole muodikkaaksi stailattua.
(Gummerus)

Adamsbergin logiikka on sumeaa, että minäkään en ymmärrä. Adamsberg on kuin liukas ameeba joka valuu sormien välistä karkuun. Tarina on niin hämärä ja häilyvä, että minä en oikein kovasti tykännyt.

Kirja kuitenkin voitti CWA International Dagger -palkinnon vuonna 2009.

Miittiin tarjolle.
Mukavia lukuhetkiä!

Tämä on 34. kirjani Chanian Vapautusten vuosi 2017 -haasteessa. http://www.bookcrossing.com/forum/30/538973/8890081/

Oli se tämäkin otettava miitistä mukaan, kun kerran on päähenkilönsä ensimmäinen esiintyminen.

Kaikki kirjan henkilöhahmot olivat ihan liian erikoisia ja omituisia minun makuuni. Juoni osoittautui kuitenkin lopulta ihan hyvin punotuksi. Ja kappas, sivulta 105 löytyi lohikäärme, joten saan kuitattua kohdan 29 Helmet-lukuhaasteessa!

Minä en muuten yleensä pidä vihkisormusta, aviomiehelläni sen sijaan sormus on aina sormessaan.

Muoks. Kirjan suomentaja Marja Luoma on saanut Maurice de Coppet -palkinnon, joten saatan sittenkin sijoittaa kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 15.

Pks-vakiomiittiin tarjolle. Jos ei löydä ottajaa sieltä, vapautuu villisti Columbuksen OBCZ-hyllyyn miitin jälkeen.

Poimin tämän eilen matkaani Columbuksesta, niin ikään tyytyväisenä, kun löytyi minulle uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa. Tosin Arvon Raatin ei ollut vaustaaksissaan arvostanut tätä kovin korkealle.

En ole ennen osallistunut Kuukauden kirjailija -haasteeseen, kun en yleensä lue mitään korkeasti palkittuja tai kylttyrellejä kirjailijoita. Vaan miten sattui olemaan tammikuun kirjailijan kirja hyllyssä lukemattomana ja tässä on ensi viikko vielä aikaa, eli hyvin ehtii kun het' aloittaa.

Välikommenttina tässä lukujen lomassa: Olen lukenut yhden Vargaksen aikaisemmin ja ranskalainen dekkari eroaa kerronnaltaan englantilaisista, amerikaanoista ja ruattalaisista. Fred toistaa itseään, siinä toisessa kirjassa piirrettiin öisin ruttovaroituksia ulko-oviin.

Luulisi että tämä on justiinsa Anneliksen kirja, kun Reyer on pistekirjoituksella laadittujen opusten painoasun ja oikeinkirjoituksen tarkistaja! Kuinka usein kirjoissa törmää sellaiseen, kysyn vaan.
Siinä toisessakin Fredin kirjassa oli vuokraaja ja vuokralainen, mutta ei tämä nyt vielä häiritse, kunhan vain totean, että samoja aineksia käyttää. Anneliksen mielestä logiikka on sumeaa ja duffelin mielestä henkilöhahmot liian erikoisia, mutta minusta ranskamatkoilla on aina tuntunut tältä. Ranskalaiset vaan ovat kummallisia!

Kuvassa ranskalainen koirapuisto. Kokonaisuudessaan.

Sain luettua loppuun. Hyvää juonimista tälläkin kertaa.

Kirja odottaa uutta lukijaa Lauttiksen sisäänkäynnin vieressä olevan postilaatikon päällä. Hyviä lukuhetkiä!