Otava, 2003.

Olen näköjään joskus aiemmin antanut tylyhkön tuomion yhdelle runoilijan vanhemmalle runoteokselle. Yllättävää, sillä tästä runokokoelmasta pidin paljonkin. Googlasin sanaa 'ataraksia', ja se on näköjään synonyymi 'mielenrauhalle'. Sopii hyvin runokirjan nimeksi, sillä näissä runoissa oli jotenkin seesteinen ja tyyni tunnelma. Sellaista runoutta ei ole liikaa, liian usein runot ovat angstisia ja tuskaisia tuntoja purkavia.

Kukapa ei tarvitsisi mielenrauhaa lisäävää kirjallisuutta ja runoutta ;-)! Kiitos lukutuoli runokirjasta, jonka tekijä on minulle toistaiseksi vieras. Kiva saada täydennystä runohyllyyni. Runot ovat kirjallisuutena lähellä sydäntä ja varmaan Runoreppukin taas joskus lähtee liikkeelle, ehkä!

Olipa ihana yllätys tämä Westerbergin runokirja, vaikka olisi pitänyt kirjan nimestä Ataraksia tajuta, että runoilija on etsinyt ja löytänyt Kreikasta mielenrauhaa, sillä sitähän sana tarkoittaa. Kirjaa lukiessani kuulin samat äänet ja tunsin tuoksut, näin samat värit, ihmiset ja eläimet, joita runoilija kuvaa hyvin visuaalisella tavalla. Aivan samoilla paikoilla olen kulkenut, tosin Ateenan talvi on vielä kokematta!

"Hopeanvihreinä kimmeltävät oliivipuut. Kylät ovat kiveä. Mehiläisten kylät vahaa ja puuta. Pyhän Jumalanäidin ja raivopäisen kuljettajan ohjaamana bussi laskeutuu kiemuratietä kohti Spartaa. Rukousnauhat helisevät. Mitä on Ataraksia? Taygetoksen lumet peittyvät sineen, aurinko painuu vuorten taa. Ohivilahtavien eukalyptusten nuolenpääkirjoitusta ei näe enää lukea."
Niin tuttua! Spartaan on bussilla körötelty vuorten yli!
Myös Kastalian lähteestä olen ammentanut kouraani parantavaa vettä ;-)!
Kirja jää toistaiseksi pysyvään kokoelmaani ja haluan nautiskella siitä vielä monesti kaikessa rauhassa.