Teos (2012,) pokkari (6. painos) 2015. 330 s.

Teos-kustantamon scifi- ja fantasiaromaanikilpailun voittaja 2011
Kalevi Jäntin palkinto 2012
Nuori Aleksis -palkinto 2013
Arthur C. Clarke Award for Science Fiction (shortlist) 2015

Varakappale! Näin olen kirjoittanut tästä kirjasta aiemmin, ja tämän ja tämän englanninkielisen kappaleen olen lähettänyt maailmalle.

-ruzena

Pippiksen valinta Virtuaalisesta Palkintokaapista. Iloisiin lukemisiin!

Ei-joululahja saapui turvallisesti perille! Suurkiitos!

Olihan tämä nyt lukukokemus. Tosin yltiörationaalinen ja perusteluja kaipaava puoli minussa häiriintyi tarinan lähtökohdista, enkä sitten enää päässyt yli "pikkuseikoista": Miksi vesipulan keskellä juuri lotraava teeseremonia oli säilynyt merkityksellisenä traditiona sukupolvesta toiseen? Kasvoiko muka samassa ympäristössä teetä, bambua ja jäkälää..? Jos väki kerran asui Suomen Lapissa, nimet olivat pitkälti suomalaisen kuuloisia, mutta japanilainen teeseremonia oli ihan normaali seremonia, niin mitä kieltä maassa puhuttiin, kun kerran Janssoninkin viestit olivat ymmärrettävissä? Miten kansakunnat olivat sekoittuneet moiseksi sekamelskaksi? Oliko maailmassa muita asuttuja mantereita? Veden käyttäminen vallanpidon välineenä on sairasta, mutta kirjan voisi aivan hyvin lahjoittaa kaikille maailman lapsille ja teineille varoittavaksi luettavaksi. Älkää tehkö niin kuin me olemme tehneet, älkää tehkö niin kuin teille sanotaan, vaan pelastakaa itsenne.

Kirja siirtyy miitissä seuraavalle toivojalle!

Kiitos toivelistaylläristä!

Mielenkiintoinen visio tulevaisuudesta. Mahdollinen, mutta toivottavasti ei kuitenkaan totta. Mielestäni kirja jätti kuitenkin liian paljon auki: mitä oli tapahtunut aikaisemmin, että päädyttiin kuvatunlaiseen maailmaan?

Toivelistakirja.

Kiitos toivelistaylläristä, He_Ri ja muut kiltit kierrättäjät!

Kirjan kieli on kaunista ja nautinnollista luettavaa, paikoin suorastaan runollista. Olosuhteet ovat sen sijaan kaukana nautinnollisuudesta. Lukija on ymmällään siitä, miten tähän juomaveden vähyyden tilanteeseen on tultu ja niin ovat kirjan henkilötkin. Tosin paikallisena ongelmana makean veden puutetta on jo nyt vaikka sitä ei suomalainen usein tule ajatelleeksikaan.
Muuten tulin huomaamaan että dystopiat ovat nykyään hiukan liian synkkiä aiheita minulle. Johtuukohan se siitä että nuoruudessani ne olivat epätodellisia, mutta nyttemmin jopa mahdollisia uhkia.

This is my book #56 in the Reduce Mount TBR 2018 -challence by Dove-i-libri.

Oman maan mansikka lähtee kohti uutta lukijaa. Nythän on mansikka-aika parhaimmillaan. Nautinnollisia lukuhetkiä!

Kiitos kirjasta. Tämä ei ihan ominta genreä ole,mutta voisin silti lukaista jossain vaiheessa. Katsotaan... :)