Onko parempi elää toivossa kuin tietää totuus?

Kirja löysi perille, kiitos et viitit lähettää! :)

Luvin tän eilen loppuun.

Mitäköhän tästä nyt oikein sanois. Välillä tää oli ihan älyttömän pitkäveteinen, mut kuitenkin kiinnostava, kauniisti kirjotettu.
En oikein tiedä pidinkö mä tästä vai en. :D

Miittiin tarjolle.

Olen viime aikoina yrittänyt välttää mielenrauhani takia sota-aikoja kuvaavia kirjoja, mutta katsotaan nyt, miten näiden kolmen, 2. maailmansodan aikana eläneiden naisten kokemukset koskettavat. Kiitos kirjasta ja miittiseurasta himskatti!

Kirja on kaunis, mutta kauhean surullinen. Mutta sitähän sota on! On hyvä tajuta, että sota ei ole vain jotain yleistä vaan koskettaa syvästi ja peruuttamattomasti yksityisiä ihmisiä. Juuri yksilöiden kautta kirjailijakin kuvaa sodan traagisia tapahtumia niin elävästi, että välillä lukeminen oli tosi vaikeaa. Montaa onnellista kohtaloa ei kirjassa ole. Ihmisiä ei voi pelastaa vaikka kuinka toivoisi ja toisaalta kotona vallitsee koko ajan epävarmuus läheisten kohtalosta. Kirjan toimittajan tavoin voi vain kysyä: miten uutiset ylipäätään voi kantaa ja kestää?

Miten kirjan päähenkilöt Iris ja Frankie (Frances) "päätyvät pettämään kaiken sen, mitä he edustavat - että posti täytyy toimittaa perille, että totuus täytyy kertoa - on se sotatarina, jonka olen halunnut kirjoittaa...
Se kuvaa valheita, joita kerromme toisille suojellaksemme heitä ja valheita, joita kerromme itsellemme päästäksemme tajuamasta sellaista, mitä emme kestä..."

Tarjoan kirjaa Tampereen vierailumiitissä. Jos ei siellä nappaa, vapautan kirjan jonnekin päin Tamperetta.
Jännittäviä lukuhetkiä!