Heinäkuun helteillä ympäri kaupunkia ilmestyy graffiteja, joiden tekijää Geoetsivät alkavat selvittää. Samaan aikaan he bongaavat graffititaidetta käsittelevän geokätkösarjan. Kaiken takana tuntuu olevan salaperäinen nimimerkki Sasu, jonka reittejä seuratessaan Geoetsivät ajautuvat kauas kotinurkilta. Ja jotta kesä olisi täydellinen, Raparperin isä osallistuu frisbeegolf­kisaan puurolautasella. Nolouden huippu!

Sarjan kuudennessa osassa Geoetsivät vain kiihdyttävät vauhdikasta menoaan!

Kuvittanut: Jari Paananen

Karisto 2015

- (Ainakin osittainen) heräteostos Pukaron Paronin kirjakaupasta eilisen ystävänpäivägeomiitin jälkeen :)

Luin kirjan eilen ja ikäväkseni täytyy kyllä todeta, että laatu tai ainakin kiinnostavuus näissä Hulkon lastenkirjoissa laskee kirja kirjalta kuin lehmän häntä. Ja tämän kirjan lopussa on taas ensimmäinen luku seuraavasta, eli jatkoa tulee..

Tästä kirjasta puuttui lähes kokonaan kätköily ja ihan kokonaan aiemmissa kirjoissa olleet metsä- tai saariretket, lasten yhteiset uudet kokemukset luonnossa. Salaperäinen Sasu toki paljastui lasten hoksottimien ja teknologian avulla, mutta ko. tilanne ja Sasun yhtäkkinen katumus olivat jokseenkin teennäisiä.

Lisäksi on merkillistä, että geokätköilyä 12 vuotta harrastanut ja kymmenkunta geokätköilyaiheista kirjaa kirjoittanut Hulkko erehtyy antamaan virheellistä tietoa harrastuksesta. CITOn yhteydessä ei todellakaan AINA piiloteta muistokätköä (s. 22), se ei ole mikään sääntö, kuten ei muidenkaan eventtien kohdalla. Kätkökuvauksen vinkkejä ei todellakaan AINA salata (s. 64), sen päättää kätkön tekijä.

Ainoat plussapisteet kirja saa sujuvasta tekstistä ja tutuista tapahtumapaikoista Tampereella, lisäpisteen Pyynikin näkötornin kahvilasta ja sen munkeista :D Kirjassa tosin käytetään omituista nimitystä näköalatorni (s. 41).

Jostain syystä en nyt enää odotakaan innolla sarjan seuraavan osan ilmestymistä..

Edit 7.3.2016: Osallistun kirjalla Alejandan Helmet-lukuhaasteeseen 2016 (kohta 18. Lastenkirja).

Aiheeseen sopivaa luettavaa Kotkan minitrailille :) Osallistun kirjalla Chanian Vapautusten vuosi 2016 -haasteeseen.

Tämän kirjan sain luettavakseni aiheeseen sopivasti kätköilyreissulla Kymenlaaksoon ja pitihän tämä heti lukea. Juuri pari päivää sitten olin lukenut Geoetsivien ensimmäisen osan ja olihan tässä melkoinen ero siihen. Siinä missä ensimmäisessä osassa juoni rakentui suurelta osin kätköilyn ympärille, tässä kätköily oli enää ohut sivujuonne. Olen lukenut kaikki sarjan osat ja tuntuu, että tämä on yleisempikin suuntaus näissä kirjoissa: osa osalta kätköilyä on yhä vähemmän, etsivähommia yhä enemmän. Se on ehkä hieman harmillista, kyseessä kun on kuitenkin GEOetsivät.

Tarinasta en juurikaan välittänyt. Kuten Taryakin totesi, tuntui se hieman väkisinväännetyltä. Kun muistelee aiempia kirjoja, niin vaikka niissäkään kätköily ei ollut kovin vahvasti mukana, hahmot kuitenkin kävivät luonnossa/metsäretkillä/saariretkillä, jotka kuitenkin liittyvät läheisesti kätköilyyn. Tässä ne vaan viettivät kesälomaa ja olivat suorastaan selvittämässä poliisin kanssa rikosta, mikä sekin tuntuu hieman kummalliselta. Graffititeema muutenkin oli hieman tylsä.

Se, mikä kirjassa oli erityisen hyvää ja kiehtoi muiden sarjan kirjojen tavoin, oli tapahtumapaikat. Ne kun olivat samoja, joissa itse tuli lapsena (ja vähän aikuisenakin) seikkailtua. Monta tuttua paikkaa ja monta hyvää muistoa tuli mieleen. Erityispisteet täytyy antaa Pyynikin munkkien mainitsemisesta, ne kun ovat keskeinen osa Tampereella vieraillessa edelleenkin. Tutut tapahtumapaikat ja niihin liittyvät muistot pelastivatkin tässä kirjassa paljon ja vaikka tarina ei innostanutkaan, niiden ansiosta tämä kuitenkin oli ihan mukava kirja lukea.