Honkain keskellä
by Ulla Vaarnamo | Literature & Fiction | This book has not been rated.
ISBN: Global Overview for this book
ISBN: Global Overview for this book
2 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by Tarya from Tammela, Kanta-Häme / Egentliga Tavastland Finland on Monday, December 7, 2015
Sirun perhe viettää Pielisellä kaikki kesät. Isä puhuu sodasta ja lääkitsee tuskaansa miten voi, äiti sulkeutuu kuoreensa. Siru etsii yhteyttä naapurista ja ikäistensä seurasta, yrittää olla kiltti. Mutta isän varjo on pitkä.
Sirun sota kestää kaksikymmentä vuotta – ja sen jälkeenkin kesät ovat yhtä kertausharjoitusta. Lopulta Siru ei enää tottele, ei väistä vaan avaa suunsa.
Sirun suvun pojista sota vie aina puolet: kuudesta menee kolme, kahdesta yksi. Siru on tyttö, miten käy hänen?
Tammi 2002
- Celian (Näkövammaisten kirjasto) poistokirja
Kirja-arvio:
- Helsingin Sanomat 6.10.2002: Sodan koskettamat lapset etsivät romaaneissa syitä traumoihin ja tuskaan vielä kypsässä keski-iässä
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353058096815
Sirun sota kestää kaksikymmentä vuotta – ja sen jälkeenkin kesät ovat yhtä kertausharjoitusta. Lopulta Siru ei enää tottele, ei väistä vaan avaa suunsa.
Sirun suvun pojista sota vie aina puolet: kuudesta menee kolme, kahdesta yksi. Siru on tyttö, miten käy hänen?
Tammi 2002
- Celian (Näkövammaisten kirjasto) poistokirja
Kirja-arvio:
- Helsingin Sanomat 6.10.2002: Sodan koskettamat lapset etsivät romaaneissa syitä traumoihin ja tuskaan vielä kypsässä keski-iässä
http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353058096815
Halusin lähettää tämän kirjan Raahen-paketissa tänään, joten eilen aloin sitten lukea kirjaa. Ihan eri tavalla se veikin mukanaan kuin (aikuisten kirjoista) viimeksi lukemani Jukka Behmin Dr. Mumbai ja tänään luin kirjan viimeiset 40-50 sivua.
Vaarnamo oli minulle ennestään tuntematon kirjailijanimi eikä ihme, tämä on vasta hänen toinen kirjansa; se ensimmäinen oli novellikokoelma Pyörre (2000). Vaikka Sirun tarina lapsuudesta kolmikymppiseksi on aika julma, se on myös niin tavallinen, oletan, että se sai kyllä ajattelemaan. Jos Suomessa on samanlaisia perheitä ollut satojatuhansia, mikä on määrä maailmanlaajuisesti? Miten paljon puolisot ja lapset ovat saaneet kärsiä sodassa henkisesti vammautuneen isän takia, ja miten sitä isääkään voi syyllistää, kun käsittämättömät kauhut läpikäyneelle ei ole muuta terapiaa ollut tarjolla kuin pullo ja samaan aikaan on vielä painanut raskaana vastuu perheestä huolehtimisesta ja koko maan uudelleenrakentamisesta. Kuten psykiatri myöhemmin Sirulle sanoo: "Kun perhe on sairas, tervein yksilö reagoi sairastumalla" - eikö sama päde sodan vääryydet nähneeseen? Sota se vasta sairasta onkin. Ja vielä sairaaampaa olisi, jos yksilö ei sen jälkeen reagoisi mitenkään vaan jatkaisi elämäänsä kuten ennen sotaa.
Vaikka Sirun olot olivat häntä vuotta ja kahta vuotta vanhempia veljiä kehnommat, tyttöä ei pidetty samassa arvossa ja hän sai tehdä työt, ja vasta sivulla 212 äiti ensimmäisen kerran puolustaa häntä, perheen kuopusta Violaa kävi ehkä vielä enemmän sääliksi, hänhän joutui asumaan vanhempien kanssa isompien sisarusten muutettua omilleen. Tosin kirjassa käy ilmi, että Viola olikin asunut sukulaisissa ja äitikin kierrellyt kyläpaikasta toiseen.
Sen verran oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä onneksi Sirusta löytyi, että hän sai repäistyksi itsensä erilleen perheestä, vaikka se ei käynyt helposti ja vaikka napanuora ei koskaan kokonaan katkennut. Avioliitto ei kestänyt, mutta se auttoi Sirua eteenpäin. Näin 2010-luvulla kuulostaa muuten oudolta, että Siru haaveili miehensä tekemästä laiturista, jolla maata ja katsoa vettä, vesikirppuja ja sudenkorentoja. Olisihan sitä laituria voinut tehdä yhdessäkin tai sitten vaikka ihan itse.. ;)
Pienenä yksityiskohtana ihmetytti vanhan mökin liikkuminen. Kyllähän puu elää, mutta miten niin "seinät eivät ole vielä laskeutuneet" kymmeniä vuosia vanhassa hirsirakennuksessa ja jäinen viima puhalta sisään?
Kokonaisuutena pidin kirjasta paljon, sillä vaikka se on raaka ja julma, se on myös ikävä kyllä todellisuutta kokonaiselle sukupolvelle :(
Vaarnamo oli minulle ennestään tuntematon kirjailijanimi eikä ihme, tämä on vasta hänen toinen kirjansa; se ensimmäinen oli novellikokoelma Pyörre (2000). Vaikka Sirun tarina lapsuudesta kolmikymppiseksi on aika julma, se on myös niin tavallinen, oletan, että se sai kyllä ajattelemaan. Jos Suomessa on samanlaisia perheitä ollut satojatuhansia, mikä on määrä maailmanlaajuisesti? Miten paljon puolisot ja lapset ovat saaneet kärsiä sodassa henkisesti vammautuneen isän takia, ja miten sitä isääkään voi syyllistää, kun käsittämättömät kauhut läpikäyneelle ei ole muuta terapiaa ollut tarjolla kuin pullo ja samaan aikaan on vielä painanut raskaana vastuu perheestä huolehtimisesta ja koko maan uudelleenrakentamisesta. Kuten psykiatri myöhemmin Sirulle sanoo: "Kun perhe on sairas, tervein yksilö reagoi sairastumalla" - eikö sama päde sodan vääryydet nähneeseen? Sota se vasta sairasta onkin. Ja vielä sairaaampaa olisi, jos yksilö ei sen jälkeen reagoisi mitenkään vaan jatkaisi elämäänsä kuten ennen sotaa.
Vaikka Sirun olot olivat häntä vuotta ja kahta vuotta vanhempia veljiä kehnommat, tyttöä ei pidetty samassa arvossa ja hän sai tehdä työt, ja vasta sivulla 212 äiti ensimmäisen kerran puolustaa häntä, perheen kuopusta Violaa kävi ehkä vielä enemmän sääliksi, hänhän joutui asumaan vanhempien kanssa isompien sisarusten muutettua omilleen. Tosin kirjassa käy ilmi, että Viola olikin asunut sukulaisissa ja äitikin kierrellyt kyläpaikasta toiseen.
Sen verran oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä onneksi Sirusta löytyi, että hän sai repäistyksi itsensä erilleen perheestä, vaikka se ei käynyt helposti ja vaikka napanuora ei koskaan kokonaan katkennut. Avioliitto ei kestänyt, mutta se auttoi Sirua eteenpäin. Näin 2010-luvulla kuulostaa muuten oudolta, että Siru haaveili miehensä tekemästä laiturista, jolla maata ja katsoa vettä, vesikirppuja ja sudenkorentoja. Olisihan sitä laituria voinut tehdä yhdessäkin tai sitten vaikka ihan itse.. ;)
Pienenä yksityiskohtana ihmetytti vanhan mökin liikkuminen. Kyllähän puu elää, mutta miten niin "seinät eivät ole vielä laskeutuneet" kymmeniä vuosia vanhassa hirsirakennuksessa ja jäinen viima puhalta sisään?
Kokonaisuutena pidin kirjasta paljon, sillä vaikka se on raaka ja julma, se on myös ikävä kyllä todellisuutta kokonaiselle sukupolvelle :(
Journal Entry 4 by taavina at Raahe, Pohjois-Pohjanmaa / Norra Österbotten Finland on Wednesday, December 23, 2015
Kiitos kirjasta! Sinne valtavaan kirjapinoon menee...