Maxim de Winter ja hänen vaimonsa Caroline pakenevat Manderleyn painajaisia ulkomaille. Yli kymmenen vuotta he ovat kiertäneet Etelä-Euroopan maita, asuneet hotelleissa ja täysihoitoloissa. Oudoissa ja vieraissa paikoissa he ovat etsineet unohdusta ja rauhaa.

Tieto Maximin sisaren, Beatricen, kuolemasta pakottaa de Winterit matkustamaan takaisin Englantiin. Surusta huolimatta syvää koti-ikävää potenut Caroline nauttii paluusta ja katselee kuin lumottuna tuttuja maisemia.

Hautajaisten jälkeisenä päivänä Caroline poikkeaa kävelyretkellään Beatricen haudalle ja huomaa sille ilmestyneen silmiinpistävän tyylikkään, kermanvalkoisen liljaseppeleen. Hän tuijottaa kauhuissaan kukkien keskeltä pilkottavaa korttia.

Pelko ja ahdistus palaavat, menneisyyden aaveet heräävät jälleen vainoamaan de Winterin pariskuntaa.

Englanninkielinen alkuteos: Mrs de Winter (1993)
Suomentanut: Leena Tamminen

WSOY 1994

En ole lukenut tätä kirjaa enkä itse asiassa Daphne du Maurierin Rebekkaakaan (http://www.bookcrossing.com/journal/13726262/), mutta jälkimmäisen kävin katsomassa musikaalina Helsingin kaupunginteatterissa peräti kaksi kertaa. Esitys oli todella hyvä!

Tämä Hillin kirja vapautuu illalla kartanon pihapiiriin, penkille tms. sopivaan paikkaan. Osallistun sillä Kesiksen Kartano- ja linnavapautushaasteeseen sekä pippiksen Kaksin aina kaunihimpi -haasteeseen.

Lukuiloa kirjan löytäjälle!



Wikipedian tietoja vapautuspaikasta:

Stansvikin kartano on kartano Helsingin Laajasalossa. Se on ollut Helsingin kaupungin omistuksessa vuodesta 1938 lähtien. Kartanon päärakennus on nykyisin museokäytössä, ja se on rakennettu vuosina 1803–1804, jolloin se oli kapteeni Fabian Casimir Roswallin omistuksessa. Roswall todennäköisesti myös suunnitteli rakennuksen itse. Kartanoon vievää tietä koristavat 1860-luvulta peräisin olevat tammipuut.

Stansvik alkoi toimia itsenäisenä tilana vuonna 1798, mitä ennen se oli Degerön kartanoon tilaan kuulunut torppa. Roswallin jälkeen kartanon omisti vuosina 1805–1817 tunnettu maalari Emanuel Thelning. Sen jälkeen se oli ensin Edelheimin ja vuodesta 1856 Willebrandin suvun omistuksessa. Knut Felix von Willebrand toteutti 1800-luvun puolivälin jälkeen muutoksia päärakennukseen.

Helsingin kaupunki osti tuolloin 100 hehtaaria käsittäneen kartanon Willebrandin suvulta vuonna 1938. Kartanon vuokralaisena on ollut vuodesta 1945 kaupungin virkamiesyhdistys (nykyisin Jytyn Helsingin osasto). Kartanon entisille maille rakennettiin 1950-luvulla kesäasuntoja.

Kirjapussia ei näkynyt aidalla. Katselin jo kinoksista, kun sitten huomasin valojen osuvan johonkin kiiltävään läheisessä postilaatikkokatoksessa. Siellähän kirjapussi odotteli nappaajaansa. Alunperin kirjavapautus laittoi vain ulkoilemaan. Nyt luettuani tämän journalin kirjan lukeminenkin alkoi kiinnostaa. Rebekan olen lukenut joskus ja elokuvankin olen varmaan nähnyt, mutten muista enää tarinaa. Pitäisiköhän katsoa ensin leffa ja lukea sitten tämä "jatko-osa" joskus…

Yritän tässä saada kirjani mahtumaan hyllyyn. Se ei näytä onnistuvan, mutta ainakin yritän vähän parantaa tilannetta. Siksi päätin laittaa tämän taas kulkemaan. Tulipahan poimittua loskaisilta keleiltä suojaan. Nyt kirja vapautuu sisätiloihin, joko OBCZ Columbukseen tai Vuosaaren kirjaston vaihtohyllyyn.

Aamukahvilla Marian Konditoriassa. Vapautin tämän ja monta muuta kirjaa OBCZ Columbukseen. Loput vien Vuosaaren kirjaston vaihtohyllyyn.

Lukuiloa löytäjälle!

Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi! Teethän tähän vielä löytömerkinnän. Olisi mukavaa, jos kävisit myöhemmin kertomassa, mitä kirjasta pidettiin ja miten sen matka jatkuu. • Bookcrossingista Wikipediassa • Suomenkielinen foorumi • Liity mukaan