Liitteenä 30 tekijän ottamaa valokuvaa. Ilmestynyt ensimmäisen kerran WSOY:n kustantamana 1950. Helsinki : SSKK 1970. Sidottu, 197 sivua.
Ns. suklaarasia eli suojakanneton, kansikuvaton & takakansitekstitön kirja.

Yrjö Kokosta olen pitänyt jo pienestä pitäen. Kun Laulujoutsen on vielä lukematta, tietysti nappasin sen vaihtohyllystä. Ihan turha kirja se ei olekaan; se luetaan suomalaisen luontokirjallisuuden klassikoihin, ja se oli osaltaan vaikuttamassa mielipiteisiin silloin uhanalaisen linnun pelastamisen tärkeydestä. Lisäksi se on käännetty ainakin kolmelle kielelle: ruotsiksi, saksaksi ja ranskaksi.
Täytyy raivata jostain aikaa tämänkin kirjan lukemiselle. Ja kansien tuunaamiselle.

Yrjö Kokko Kirjasammossa
Yrjö Kokko Päijät-Häme wikissä
Yrjö Kokko Wikipediassa
Yrjö Kokko, kirjailija vai eläinlääkäri? Jukka Parkkisen kotisivuilla
Laulujoutsen Kirjasammossa
Yrjö Kokko: Laulujoutsen Kirjavinkeissä
Pohjoisen laulu: Sukupuuton partaalle metsästetty laulujoutsen palasi Suomeen Suomen Kuvalehdessä 51-52/2012 (Päivitetty 29.11.13)

Lukeminen on vielä kesken, mutta tunasin kannet jo nyt, kun kerran tiesin miten sen teen. Takakanteen pistin vain palan käsintehtyä paperia ja Sammaltassun suunnitteleman BC-lapun, jota hienoisesti väritin. Takakannen kuva on edellisessä merkinnässäni. Etukannen (kuva ylinnä ja tässä merkinnässä) tärkein elementti on Laulujoutsen kesäyössä -postikortti Suomen luonnon mestariteoksia -sarjasta. Kuva: Nils Sundberg / Luonnonkuva-arkisto. (Harmi ettei kortti ollut mukanani kun tulostin kanteen tulevan tekstin. Muistin nimittäin kortin värisävyn toisenlaiseksi, ja siksi tekstistä tuli vääränvärinen. Saa kelvata sellaisenaan.)

Yrjö Kokko kuuluu lemppareihini edelleen. Hänen kirjoitustyylinsä puhuttelee minua aina vaan, sitä paitsi tykästyin kovasti niin Tiitiin, Niuniuhin kuin kaikkiin muihinkin kirjan hahmoihin: Molliin, Hannaan, Marskiin ja keitä kaikkia siellä olikaan. Kuvien painatus ei ehkä ole ihan täydellä huolella tehty — kuvittelen alkuperäiset kuvat aika lailla sävykkäämmiksi. Käsikirjoitus ja oikovedos olisi sitä paitsi pitänyt lukea kertaalleen ihan ajatuksellakin ennen kirjan painamista. En enää muista, oliko tekstissä paljon painovirheitä, mutta ajatusvirheitä ainakin löysin. Kerrankos sitä kirjoittajalla menee henkilönimet tms. sekaisin, mutta viimeistään kustannustoimittajan, luottolukijan tms. pitää korjata moiset kämmit. Tämän kirjan kohdalla on joku laiskotellut. Ja sittenkin: Laulujoutsen on ihastuttava ja kiehtova kirja. Aito klassikko. En yhtään ihmettele, että se on myös ollut loistava asennekasvattaja.
Olen tarjonnut kirjaa krossaajalle, jonka kuvittelen kiinnostuvan siitä. Yksityisviestien kulussa saattaa vaihteeksi olla ongelmia, joten uudistan tarjoukseni parin päivän kuluttua, mikäli vastausta ei kuulu. Jos hiljaiselo jatkuu, vapautan Laulujoutsenen villisti vaikkapa omassa joulukalenterissani, jos saan sellaisen aikaiseksi. Kirja on nyt varattu.

---

Lisäys 28.11.15:
Kirjasin tuossa pari muuta kirjaa ns. Ammattihaasteeseen ja päätin samantien osallistua siihen tälläkin kirjalla. Laulujoutsenen Tiiti (Yrjö Kokon omakuva) kerää aineistoa kirjaansa varten; hän on luontokirjailija. Se ei tarkoita pelkästään muistiinpanojen tekemistä ja kirjoittamista, vaan hän myös ottaa itse valokuvat kirjaansa varten. Luontokuvaus on aivan oma lajinsa. Pitää maastoutua ja kykkiä pitkiäkin aikoja hankalassa asennossa. Pitää rakentaa suoja, jotta kuvattavat eivät älyä olevansa kuvattavina. Mieleen jäi erityisesti poroa esittävä Petrus, jonka alle mahtui joissain tilanteissa kaksikin miestä ja jonka silmä oli läpimitaltaan sopivasti kameran objektiivin kokoinen. Noihin aikoihin kuvat olivat tietysti paitsi paperikuvia myös mustavalkoisia, ja filmimateriaalin saanti oli kiven takana. Kaiken kukkuraksi miehet vielä kehittivät filmit negatiiveiksi heti paikan päällä, eräolosuhteissa. Herranen aika: voiko tämän päivän valokuvaajien sanoa edes tekevän työtä?!

Luulen, että erpax saattaisi pitää Laulujoutsenesta, ja siksi tyrkytin sitä hänelle. Lintu teki pesän postilaatikkoon tänään ja odottaa pääsevänsä sieltä Helsinkiin ja erpaxin käsiin. Tiedä sitten koska se tapahtuu, postilakon päiviä kun eletään. Mutta joskus kai kuitenkin.
Hyviä lukuhetkiä!

Lämpimät kiitokset, Tarna! Ihana, lintuinen lähetys saapui tänne eilen! Kaunis tuunaus ja luen erittäin mielelläni. Tiedän jo nyt, etten malta ainakaan villiinnyttää. Saattaa siis jäädä PC-hyllyyn. Kirjanmerkin idea on tosi kiva - voisin kokeilla joskus matkia. Kiitos myös kortista.

Mukavaa joulun odotusta ja kiitokset tästäkin BC-vuodesta. :)

Pahoittelut, että journaloin vasta tänään, mutta eilen en vaan jaksanut enää iltamyöhällä.

Oi, mikä kirja! Kiitos tästä, Tarna! Ajattelin, että kevääseen sopii lukea jotain lintuihin tai niiden muuttoon liittyvää, ja tarvitsin vetoapua ahdistavalle kirjalle (,joka tosin jäi auttamatta Hannan ja Marskin jalkoihin ja jääkin lukematta).

Kirjan tuunaus on tosi onnistunut ja sävyisä. Hienous avautuu vielä lisää kirjaa lukiessa.

Kirjan hahmoista ei tosiaan voinut olla pitämättä. Tuosta edellä linkitetystä Suomen Kuvalehden jutusta selviää, että kirjailija käytti itsestään Tiiti-nimeä ja Niuniu oli Kokon opas Sulo Rova, enontekiöläinen poliisi. Kirjailija on sekoittellut sopivasti totta ja kuviteltua ja kaikesta on kehkeytynyt kiehtova ja jännittävä tarina: löytyykö laulujoutsenia, pysyykö kuvaaja luonnon rytmissä mukana, onnistuuko tekoporo, hyväksyvätkö Hanna ja Marski Petruksen, entä miten ihmiskaverusten elo tiipiissä sujuu… Kokon tekstiä ja luontokuvausta on ilo lukea.

Hyvän lukukokemuksen bonuksena minulle avautui parikin vaelluksilta tuttua paikannimeä. Nyt pääsen viikoksi kirjan maisemiin ja tavallaan houkuttelisi laittaa kirja sinne kulkemaan johonkin otolliseen paikkaan. Pidän kuitenkin toistaiseksi hyllyssäni.

En myöskään ihmettele, että Kokon teos on ollut tärkeä kimmoke laulujoutsenten pelastamistyössä. Nythän noita laulujoutsenia jo talvehtiikin Suomessa ja muualla talvehtineistakin osa on tainnut jo palailla tai palaa nyt alkavan huhtikuun aikana.

Vasta äskettäin laulujoutsen lensi talon ylitse ja muistelin tämän kirjan olemassaoloa ja laulujoutsenten aikaisempaa uhanalaisuutta, ja kas, kirja tupsahti eteen miitissä.
Hieno tuunaus ja kirjanmerkki, Tarna!

Kirjan lukeminen sattui sopivasti itsenäisyyspäivän ja kaiken Suomi 100 juhlinnan aikaan. Juuri kun olin ihmetellyt, miltä laulujoutsenen laulu oikein kuulostaa, niin eiköhän tämä linkki putkahtanut eteen fb:ssä
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/videot/lintukaraoke-laulujoutsen-suomi100-juhlajulkaisu/

Olin oikein epäileväinen kirjoittajaa kohtaan, eikö ne nyt tajua poistua paikalta häiriköimästä ennen kuin joutsenet hylkäävät pesänsä. Taisivat lähteä loppujen lopuksi ajoissa. Kirjan pystyin lukemaan, kun laulujoutsen ei enää ole uhanalainen laji, muuten olisi ollut liian ahdistava.
Erämaan ja siellä elämisen kuvaaminen oli kiehtovaa luettavaa.

Lupasin huolehtia tästä uhanalaisesta kirjasta miitin jälkeen, jos ei kukaan muu sitä poimi. Ja tulinkin kantaneeksi melkoisen aarteen kotiin. Kaunista tuunausta ihastelin jo ensisilmäyksellä. Täältä löytyy hyviä linkkejä yllin kyllin. Nuorempana jossain vaiheessa jopa keräilin joutsentavaroita, koriste-esineitä ja yksi valokuva on tallella jossain vieläkin, mutta enää en niiden perään ole lääpällään. Joutsenmerkillä varustettuja asioita saatan ostella, heh. Mutta joutsenet ovat kauniita pitkine kauloineen ja kääntävät pääni, jos vilahtavat näkökentässä.
Kiitos kirjasta!

Kylläpä oli mieluisaa luettavaa. Kirja sopinee Helmet-lukuhaasteeseen kirjaksi ihmisen ja eläimen suhteesta.

Tikkurilassa kokoontui iloinen viisikko crossareita ja tämä kirja lähti miitistä kohti pohjoista. Hyvää matkaa kirjalle ja sen nappaajalle!

Kiitos kirjasta, toukokuu. Ja tietysti miittiseurasta myös.
Yrjö Kokon tuotanto on mulle aika tuntematonta Pessin ja Illusian ulkopuolella, mutta tästä kauniisti tuunatusta kiinnostuin heti nähtyäni.
Ehdottomasti luen - en vaan tiedä milloin.