Emma ja Janne ovat nelikymppinen aviopari. Heidän liittonsa, uravalintansa ja elämäntapansa näyttävät aroilta kompromisseilta. Emman isosisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael ovat sen sijaan tavoitelleet rohkeasti korkeaa päämäärää ja onnistuneet.

Emman ja Jannen lukkiutunut arki järkkyy, kun Julia palaa yllättäen suuresta maailmasta Suomeen. Menneisyyden toiveet ja tavoitteet muistuvat mieleen, ristiin menneet rakkaudet ja sisarten välinen kauna heräävät henkiin.

On tullut aika miettiä, miksi ollaan siinä missä ollaan. Voisiko elämän kääntää vielä toiseen suuntaan — ja mitä siitä seuraisi?

Otava 2013
sid., 317 s.

Pääkaupunkiseudun kuukausimiittiin tarjolle.

Lempikirjailijan kirja, Olisinko lukenut jo 8 Virpi Hämeen-Anttilan kirjaa? Ja tämän lisäksi hyllyssä odottaa ainakin kaksi. Säästelen sopivaan hetkeen luettavaksi. Kiitän kirjasta ja tapaamisesta!

http://www.bookcrossing.com/journal/12073120/ löytyy muiden kommentteja kirjasta.

10 teosta luettu tältä kirjailijalta ja tämä oli yksi parhaimpia. Oli yllättävää lukea muitten kappaleiden päiväkirjoista, että kirja olikin ollut pettymys monelle. Pidin tästä enemmän kuin monesta muusta, koska tässä ei minusta erottunut niin suurta briljeeraamista tiedoilla kuin monessa muussa kirjassa ja kirjan aihepiiri taiteilijan kutsumuksesta ja siihen liittyvistä kompromisseista sekä sisarkateudesta oli minusta kiehtova ja ehkä myös minulle juuri nyt ajankohtainen. Henkilöhahmot ja heidän välisensä jännitteet olivat kiinnostavia ja niistä paljastui mukavasti uusia ulottuvuuksia ja pidin tarinan juonenkäänteistä. Annan Virpi Hämeen-Anttilalle myös paljon anteeksi, koska olen kai valinnut hänet lempikirjailijaksi jo ennen kuin luin yhtään hänen kirjojaan, koska luin hänen haastattelunsa, jossa hän muistaakseni kertoi, miten hän kirjoittaa hyvyydestä ja kirjoittaa myös onnellisia loppuja. Samoista syistä pitänen Alexander McCall Smithin tuotannosta. Tämän toiset ehkä kokevat naiiviksi tai tylsäksi. Oopperoita en tunne, joten osa viittauksista ei avautunut minulle kovin syvällisesti. Olen myös aina yhtä riemastuneen huvittunut siitä kuplasta, jota Hämeen-Anttilan kirjoissa kuvataan, kulttuuripiirien kupla, tässäkin kirjassa ei tosiaan syödä mitään mikropizzaa vaan laitetaan alkuruuat, pääruoka ja jälkiruoka ja kukaan ei kuuntele mitään Popedaa vaan oopperaa ja Sibeliusta. Ja tämän kirjan henkilökaartin ammatit ovat pianisti, dokumenttien tekijä, nukketeatteritaiteilija, näyttelijä-käsikirjoittaja, miimikko, uutiskuvaaja. Introverttiyttä tässä kuvattiin myös hienosti ja sitä, miten tyynen ulkokuoren omaava henkilö purkaa aggressioitaan taiteeseensa. Kirjassa oli hyvin muotoiltuja ajatuksia, joita liitän tähän sitaatteina:

"Emma oli kuin lukittu laatikko. Avainta ei saanut käteen kuin joskus harvoin. Ilman sitä laatikko ei auennut kuin murtamalla kansi, ja hänellä oli vahva epäily, että jos väkivalloin menisi sisään, tajuaisi, että oli rikkonut juuri sen, mitä etsii."

"Jannessa on kulunutta vain mieliala."

"Miksi lääkärit eivät määrää eläkeläiselle koskaan tanssipeliä, vaan tylsää vesijumppaa ja kuntopiiriä?"

"Valita saa vain silloin, kun ei osaa valita, koska ei tiedä mitä valinnat merkitsevät."

"Keväällä metsän rakenne katoaa vähitellen näkyvistä rajun kasvun ja vihreyden alle, talvea kohti sama tapahtuu toiseen suuntaan: metsä paljastaa maan muodot, kalliot ja puiden alisen maiseman."

Löytyisikö kirjalle uutta lukijaa?

Eipä löytynyt, vaikka vakavasti asiaa harkittiinkin ja kädessä kirjaa puntaroitiin.

Hidas hämäläinen tätä ilmeisesti mietti jo kesäkuussa. Enpä ottanut niin otin sitten nyt, kun kesäkuussa oli puhe, että tämän kirjailijan kirjat ovat mielenkiintoisia. Yhtään en ole lukenut, mutta odotan mielenkiinnolla.

Kirja oli hyvä lukukokemus. On tullut luettua aika kevyttä ja nopeaa tässä välissä. Joten oli mukava paneutua lukemaan kirjaa. Turhaan ei ole tätä kirjailijaa kehuttu. Aion lukea lisää hänen teoksia.