Pehmeäkantinen kirjastopoisto. - Gummerus 2013. - 232 sivua, 8 kuvasivua

www.gummerus.fi (6.12.2015):

Takamaan perheen lähtö synnytyslaitokselle tuli kaksi ja puoli kuukautta liian aikaisin. Pirpana painoi syntyessään 875 grammaa.

Helpottaakseen raskaassa tilanteessa tiedottamista sukulaisille Tomi Takamaa perusti Facebook-ryhmän nimellä 875 grammaa. Sitten alkoi tapahtua kummia: ryhmä alkoi paisua. Tuore isä tarttui tilaisuuteen ja alkoi levittää tietoa keskosuudesta ja kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Pian ryhmällä oli yli 100 000 tykkääjää ja rahaa kasassa 130 000 euroa. Lööpeissä Tomista tuli superiskä.

Toimittaja, entinen vartija ja bodari Takamaa kertoo nyt itse mitä tapahtui.

”Vaikka tämä kirja kertookin perheemme tarinan, se on omistettu kaikille niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslapsi ei saa Facebookissa tuhansia ”Facebook-enkeleitä”,-tykkäyksiä tai -tsemppauksia. Tämä kirja on myös sille viereisen huoneen pikkuenkelille, jolle luettiin hätäkastetta, kun tytärtämme puettiin samaan aikaan söpöön pinkkiin nuttuun.”

Paketin täydennystä vapautettavaksi minne tahansa.

Kiitoksia menee vapautua odottamaan saatavien pinoon

Pllkun miittiin tarjolle jos ei mene miitissä apaksi jääpi pilku laatikkoon

Onneksi olkoon, olet löytänyt BookCrossing-kirjan!

Olisi mukava tietää, mistä löysit kirjan, ja jos päätät lukea sen, olisi kiva kuulla, mitä pidit kirjasta. Sitten voitkin joko pitää sen omassa hyllyssäsi, antaa ystävällesi tai laittaa maailmalle uutta lukijaa etsimään ja ilahduttamaan. Jos päätät liittyä BookCrossing-sivustolle, pääset myös itse seuraamaan kirjan matkaa ja lukemaan uusien lukijoiden ajatuksia tästä kirjasta.

Hyviä lukuhetkiä!

P.S. Tervetuloa suomenkieliselle keskustelufoorumille!

Pilkun Loppiaismiitistä napattu. En ole innostunut vauvoista, mutta voin tätä vähän vilkaista, sillä seuraava koti olisi jo tiedossa.

Ei ole ollut kiire lukea, kun ajateltu seuraava lukija muutti Saksaan. Hän synnytti aikoinaan pienimmän Suomessa eloon jääneen keskosen, olisikohan ollut 600 g (täytyy tarkistaa).
Nyt tartuin kirjaan ja aattelin että lähteepähän taas yksi kirja uunista ulos, kun totean etten jaksa vauvalässytystä, mutta tätähän lukee melkein kuin jännäriä. Kääpiö sektioitiin samassa ajassa kuin tulevalta isältä meni pizzan tilaamiseen ja saamiseen. Ihan absurdi yksityiskohta oli se, että leikkurista teholle menevää 500 metrin huoltokäytävää keskoskaapin perässä tallustavalle isukille isketään polkupyörä talutettavaksi - lääkäri ajaa sillä takaisin!
Luvut vielä kesken.

Tämähän alkaa tuntua tosi tutulta! En ole koskaan törmännyt 875 grammaa facesivuun, mutta enpähän ollut koko Facebookissa silloin kun tämä on tapahtunut, en myöskään muista lukeneeni aiheesta lehdistä. Tuttuus johtuu siitä mitä minulle tapahtui, vahingossa. En ole toimittaja ja olin vielä varsin kokematon somettaja, mutta vastuussa eläinlääkäriasemamme Facebookista. Vuonna 2016 entinen työkaverini ja silloinen siivoojamme murhattiin kotiverannalleen, kun Kellokosken mielisairaala päästi huumeita käyttävän skitsofreenikkopotilaansa ulkoilemaan yksinään. Hoitajien mielestä kaveri oli kävelevä aikapommi ja joka kerta kun hänet päästettiin ulkoilemaan sattui jotain eikä hän tullut ilman poliisisaattajaa takaisin. Valitettavasti hoitajia ei kuunneltu, vaan luotettiin johonkin helvetin arvioijaan, joka ei ole potilaiden kanssa jatkuvassa kontaktissa. Heppu oli ollut jo kolme päivää kateissa ja saapui vanhaan kotitaloonsa tappamaan äitiään, valitettavasti Mommie Dearest oli unohtanut kertoa että oli myynyt paikan. Tarina ei kerro oliko poika niin sekaisin, että luuli tätä vaaleahiuksista Jenniä tummatukkaiseksi äidikseen, vai niin adrenaliinimyrskyssä, että kuka tahansa kelpasi uhriksi.
Kun murhaajaa jäljitettiin, jouduttiin käyttämään poliisikoiraa. Murhaaja puukotti poliisikoira Börjenkin henkihieveriin ja se oli ykkösuutinen, paljon suurempi kuin se, että nainen oli tapettu. Meilläkin meni muutama päivä ennen kuin lehtikuvista ymmärsimme, että siinähän oli meidän Jennin postilaatikko poliisinauhan takana. Lehdissä kerrottiin enemmän siitä, miten poliisikoirilla ei ole kunnollisia turvaliivejä. Soitin Jennin isälle ja se oli tietenkin surullinen puhelu. Miten tulikin mieleeni sanoa, että varmaan hukutte kukkiin, Jenni käytännön ihmisenä varmaan toivoisi että kukkarahat menisivät johonkin hyödylliseen tarkoitukseen. Isänsä sanoi, että talo tosiaan muistuttaa kukkakauppaa, mutta mikähän se hyödyllinen tarkoitus olisi? Sanoin että vaikkapa virkakoirat tai eläinsuojelu... Jennin isä huudahti: "Minä tiedän! Poliisikoiraa ei olisi puukotettu niin pahasti, jos sillä olisi ollut turvaliivi. Pannaan keräys pystyyn turvaliivien hankkimiseksi!" Sanoin, että sitä varten täytyy avata oma tili.
Päivän-parin päästä Jennin isä soitti, että tili on avattu ja antoi tilinumeron, jos haluan välittää tietoa eteenpäin Jennin tutuille. Pankkivirkailija oli hyvin ystävällisesti selittänyt miten tällainen tili avataan. Mietin miten saisin yhteyden Jennin ystäviin ja ajattelin kokeilla somen voimaa. En enää muista mitä tarkalleen sanoin, mutta postasin klinikan sivulle, että tämä murhattu nainen oli meidän Jenni ja jos hänet tunteneet haluavat ottaa osaa, niin Jennin perhe toivoo kukkien sijasta lahjoitusta, jolla hankitaan turvaliivejä poliisikoirille, tilille xxx. Kuvaksi valitsin pimeän kuutamokuvan, koska se kuvasi parhaiten surua.
Meillä oli töissä aika kiire päivä, enkä ehtinyt kuin pari kertaa kurkkia facea, jossa kävijöiden ja jakojen määrä yllätti totaalisesti. Muistaakseni tavoitettujen ihmisten määrä oli yli 400 000, tunneissa. Murhasta oli kulunut viikko ja lehdet alkoivat olla jo lypsäneet jutun tyhjäksi, sillä rintamalla oli hiljaista, mikä oli armeliasta omaisille. Nyt meille töihin soitti joku jostain lehdestä ja olisi halunnut haastatella meitä tai Jennin perhettä. Jennin nimeähän ei ollut lehdissä mainittu, enkä minäkään ollut käyttänyt kuin etunimeä. Aloin itkeä ja sanoin, että emme kommentoi ja Jennin perheellä on suruaika. Onneksi soittoja ei tullut kuin tämä yksi. Faceketjussa sen sijaan kävi vilkas keskustelu, suurin osa tietenkin halusi ottaa osaa ja oli innoissaan lahjoituskohteesta, myöskin meille aivan tuntemattomat ihmiset. Jopa joku toinen eläinlääkäriasema ilmoitti tehneensä lahjoituksen. Mutta soraäänenä olivat epäilevät tuomaat, jotka kysyivät keräyksen numeroa, joka pitäisi aina näkyä virallisissa keräyksissä. En hetkeäkään epäillyt Jennin isän rehellisyyttä, mutta soitin hänelle kuitenkin varoiksi, ettei hän joudu tästä hyväntahdon eleestä vaikeuksiin. Kyllä, lupa poliisilta oli saatu nopeasti ja pankissa kyllä osattiin avata tili kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Huh.
Kun työpäivä oli päättynyt, avasin nettiuutiset ja tuijotin epäuskoisena itse ottamaani kuutamokuvaa, joka pläjähti ruutuun uutisten ykkösaiheena. Siinä kerrottiin, miten murhatun naisen perhe toivoo kukkien sijasta lahjoitusta poliisikoirien turvaliivien hankintaan. Aloin taas itkeä, sillä juuri kun lehdet olivat rauhoittuneet, nostettiin murha taas lööppehin, ja sitä Jennin perhe ei olisi tarvinnut. Soitin taas Jennin isälle ja pyysin anteeksi, että en ollut ymmärtänyt somen voimaa. Jennin isä sanoi ymmärtävänsä, etten ollut tehnyt sitä tahallani. En kyllä tänäkään päivänä ymmärrä miten asialla oli niin suuri uutisarvo, sillä myös Kymppiuutisissa kerrottiin sama stoori ja näytettiin ottamaani kuvaa.
Muistotilaisuudessa Jennin isä kertoi, että keräyksen tuotto oli (muistaakseni) yli kymppitonni ja Jennin isä oli saanut kutsun Hyvinkään poliisikoiralaitokselle, jossa oli paljastettu Jennille muistolaatta kiitokseksi kerätystä rahasta, joka ylitti kaikki odotukset. Se laatta oli selvästi hyvin tärkeä asia isälle, sillä nyt tyttärellä on pysyvä muistomerkki, hän ei unohdu muulta maailmalta ja tästä kaikesta kauheudesta seurasi jotain hyvää. Lahjoitukset olivat vaihdelleet kymmenestä sentistä tuhanteen euroon ja suurin osa lahjoittajista oli ollut perheelle tuntemattomia. Tämä on ollut yksi parhaita aivopierujani ja keräys oli todella Jennin näköinen, hänen omat koiransa olivat olleet hakuun koulutettuja ja niiden kanssa oli etsitty metsään eksyneitä vapaaehtoisissa hakuporukoissa. Kerran Jenni koirineen oli ollut löytämässä myös vainajaa.
Somen voima on ihan käsittätön, sillä kaikki tämä saatiin aikaan yhdellä postauksella.

Tämä oli todella hyvä kirja. Siinä ei sorruttu itsesääliin eikä vauvalässytykseen, vaan onnistuttiin kertomaan hyvin dramaattinen ja henkilökohtainen tarina analyyttisesti ja selkeästi, ilman että se olisi ollut tylsää luettavaa. En ole koskaan lukenut Margaret Atwoodia, mutta facessa pyöri mainos hänen kirjoittajakoulutuksestaan, jonka voi tiivistää yhteen lauseeseen:"The key to good writing is: Hold My Attention." Tämä kirja teki sen. Ammattimaisesti. Faktoista oli otettu oikeasti selvää, lääketieteelliset termit ja toimenpiteet tulivat oikein, oli haastateltu muutamaa muutakin keskosperhettä ja aikuista keskosta (aivan pöyristyttävä se päivystävä lääkäri, joka ei välittänyt kätilön ilmoituksesta, ettei sydänääniä kuulu, sulki hakulaitteen, antoi suljetun piipparin seuraavalle päivystäjälle, aiheutti viivytyksellä yhden kolmosen kuoleman ja toisen CP- vammaisuuden, minkä lisäksi valehteli tutkineensa äidin yön aikana) ja annettiin myös hoitajan ja lääkärin kertoa työstään.
Kirjoittajalla täytyy olla ihan mieletön paineensietokyky, kun hän yllätyssynnytyksestä huolimatta hoitaa toimittamansa lehden painoon, koirat hoitoon ja polkaisee faceblogin ja hyväntekeväisyyskampanjan tyhjästä ja käy siinä välissä hautaamassa isänsä Thaimaassa.
Minun on kai muutettava ennakkokäsitykseni kehonrakentajista.

Osallistun kirjalla Helmet-haasteeseen. 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (luvuilla on nimet, kirjoittaja on toimittaja ja kirjassa on vähintään kolme kertojaa).

Helsinkiin on saatu uusi OBCZ-kahvila ja nyt vaan pitää täyttää sen hyllyjä hyvillä kirjoilla. Tervetuloa Lauttasaareen!

Edit. 2/2024: Makers-kahvila etsii uutta omistajaa ja odotellessaan myy kirjojaan,. Kävin pelastamassa kaikki BC-kirjat.

Pirpana pääsee vaihteeksi Tampesteriin, mutta ei Särkänniemeen.
Löytyy kirja-buffasta. Kannattaa napata.

Kiitos kirjasta ja journalista, Kirjakko. Minä kyllä muistan lukeneeni 875 grammasta silloin, kun asia oli esillä.