Emmaa pohdituttaa kovasti. Hän on huomannut, että perheitä on hyvin monenlaisia. Joissakin perheissä on monta lasta ja joissakin ei yhtään. Mimmi on adoptoitu Afrikasta ja Oton äiti on yksinhuoltaja... Tänään Otto yllättää tytöt kertomalla, että hänen äidillään on uusi poikaystävä.

Celian kirjaston poistokirja lähtee etsimään uusia lukijoita.

Miittiin vein.

Lapsille otin mukaani.

Tämä lähti Minkulan matkaan. Lapset tykkäsi tästä kirjasta.

Kiitos kirjasta. :)

Lapset eivät ole meillä innostuneet tästä (ehkä kirjoja on meillä hieman liikaa ;) tai sitten televisio ja netti vain vievät aikaa lukemiselta). Itse luin nyt kirjan Kirjan vuosi 2016 -lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan 18 (lastenkirja).

Kirjan positiivisesta sävystä ja avoimesta kerronnasta huolimatta minulle tuli tästä hieman surullinen mieli. Julkisessa keskustelussa adoptioperheen, eroperheen ja sateenkaariperheen lapsista mielestäni usein vähätellään biologisten vanhempien merkitystä lapselle. Kaikille sillä ei ehkä ole merkitystä, tietääkö alkuperänsä miten tarkasti ja onko yhteyksiä biologisiin sukulaisiin vai ei. Toisille taas voi identiteetin kannalta olla todella kipeä asia se, ettei biologisesta vanhemmasta ole mitään tietoa tai hän ei pidä yhteyttä. Tilanteelle ei tarvitse hakea syyllisiä, muttei tosiasioiden ohittaminenkaan välttämättä ratkaise mitään.

Omalla kohdallani olen miettinyt tätä paljon luonteeni takia. Luonteessani on paljon samaa kuin serkullani, isälläni ja isäni äidillä. Suvun piirissä kiertävät jutut kertovat, että mummoni äitikin oli ns. "hankala ihminen". Myös poikani on perinyt samoja ominaisuuksia. Vaikka tavallaan harmittaakin, että kyseessä on "sukuvika", antaa sukutaustan tunteminen kuitenkin perspektiiviä itseen ja auttaa näkemään piirteen hyvät puolet. Olen myös voinut kysellä sukulaisilta, miten tämän "ominaisuuden" kanssa tulee toimeen. Jos en tuntisi isäni puolen sukulaisia, voisi asian kanssa painiminen olla paljon vaikeampaa.

Lasten kirjoissa näitä puolia ei tietenkään ole tarvetta käsitellä. Lapselle riittää tietää, että perheitä on monenlaisia ja se on ihan ok. Tällaisten kirjojen ääressä lapsi voi kysyä vanhemmalta kysymyksiä, joihin erilaisessa perheessä elävä kaveri ei osaa tai ehkä halua vastata. Lasten kirjaksi tämä oli siis mielestäni hyvä kirja.

Jätin miittiin. Osallistun kirjalla Vapautusten vuosi -haasteeseen, jossa maaliskuun teemana on konjunktiot.

Nappasin tän ajatellen vähän tulevaa tukierhetomntaa ajatellen mihin oon ryhtymässä toki riippuu mnkä ikäinen lapsi seltä tulee ja inälaine ja mllaset taustat et millaisia krjoja kannattaa lukea joten pitää luea ensn. ajatteln myös veljen lapsia joista vanhn n menee eskarin et kn joskus tulevat äymään on sitten lukea. tosn täytyy lukea itse ensin tuo et tietää vähän mnkä ikäiselle sitä kannattaa alkaa lukemaan. Kiitos kirjasta :)

lueskelin itse tämän kivasti kerrottu lapsista, ja erilaisista perheistä. ja lapsille varmasti hieno mutta mulle jotenki pomppas jotenki eka oltii puhittiin 2 äidistä kohta puhuttiinki jo adoptoimisesta.

cafe il mondo miittiin tarjolle

Silloin kun luin lapsilleni kirjoja, oli erilaisista perheistä juttua vain ruotsalaisissa kirjoissa. Nykyään näkyy jo olevan kotimaisiakin. Kakkakirjaa ei varmaan ole Suomessa laadittu vieläkään. Jouduin ostamaan Ruotsista kirjan nimeltään Bajsboken 1997, vaikka nuorin lapsista oli 7 v. eli melkein liian vanha. Pari vuotta aiemmin olisi ollut herkullisempaa naurettavaa.
Kiitos kirjasta!

Sokoksen miittiin tiemme vie.
Lukuiloa!

Lukuiloa!

Kirja on vapautukseni #174 Chanian haasteessa Vapautusten vuosi: Heinäkuu