Stoner 1965, johdanto John McGahern, suom. Ilkka Rekiaro, Bazar 2015. 306 s.

Tästä kirjasta ei voi olla pitämättä! Se saa hiukan etumatkaa jo sympatiapisteillä: kirja ei menestynyt ilmestyttyään 1965, mutta on nyt tekijän jo kuoltua löydetty uudelleen ja käännetty usealle kielelle. Kirjan luettuaan ymmärtää, että se ei ole iskenyt enempää amerikkalaiseen unelmaan kuin kuuskytluvun protestihenkeen eikä myöskään säkenöi uraauurtavana kirjallisena erikoisuutena. Se kertoo tavallisen ihmisen elämäntarinan tyylikkäästi, mutta konstailematta.

William Stoner on maanviljelijäperheen uuras poika, jonka isä ohjaa yliopistoon maatalousopintoihin. Maajussiksi aiottu kömpelökourainen Stoner kokee kuitenkin valaistumisen Shakespearen sonettia käsitelleellä kirjallisuusluennolla:

Valo paistoi salin ikkunoista vinosti ja laskeutui opiskelijatovereiden kasvoille niin että näytti siltä kuin se olisi kajastanut heidän sisältään salin hämärää vasten; (…) Stoner huomasi, että oli hellittänyt sormiensa raudanlujaa otetta kirjoitusalustasta. Hän käänsi kämmenselät ylös ja katsoi käsiään hämmästyen niiden päivetystä ja sitä, miten kynnet istuivat tylppiin sormenpäihin. Hän oli tuntevinaan veren virtaavan näkymättömästi pienissä laskimoissa ja valtimoissa, sykkivän herkästi ja haavoittuvasti sormenpäistä muualle kehoon.

Stoner valitsee kirjallisuuden, josta sitten tulee myös hänen professorintyönsä. Hän omistaa pitkiä päiviä opetukselle ja tutkimukselle, mutta solmii jo nuorena avioliiton. Vaimo Edith osoittautuu varsin hankalaksi tapaukseksi, epävakaaksi persoonaksi joka kirjassa ei pahemmin saa ymmärrystä. Lapsikin hankitaan, mutta Edith estää isän ja tyttären läheisyyden.

Stoner on kaiken keskellä total zen, mutta juuri kun lukijana tekee mieli ravistaa häntä hartioista ja huutaa tee jotain!, hän nousee yliopistolla oman uransakin uhalla vastustamaan vääränlaista opiskelijan suosimista. Vielä onnellisempi lukija on, kun Stoner löytää nuoresta lehtorista Katherinesta sielunkumppanin ja rakastetun. Stoner salarakkaineen on yhä vähemmän esimiehensä mieleen, mutta jatkaa vääjäämättä ja vähin äänin omaa tietään.

Stonerin opiskeluaika on ensimmäisen maailmansodan aikaa. Stoner ei lähde sotaan, koska ymmärtää palvelevansa maataan tärkeämmässä asiassa, kirjallisuuden parissa. Ajan moraalikoodisto käy monella tapaa selväksi. Avioliitto ja perhe oli ajan vaatimus, jonka tieltä Katherine myöhemmin uhraa upeasti itsensä. Konflikti konservatiivisessa yliopistomaailmassa on värikkäimpiä kohtia totisessa kirjassa.

William Stoner jää mieleen, ja toivon että hän itse arvosti itseään yhtä paljon kuin minä. Oikeastaan uskon niin.

-ruzena

Ukkeli etsii seuraa. Ukkeli on suorastaan vähän tyrkky. :-p

Kiitos, olet melkoinen ajatustenlukija, ruzena! Ukkelisi saapui turvallisesti (ja mainioon tuunausmateriaaliin paketoituna) perille! Eiköhän hänestä vielä kuulu kerran jos toisenkin...

Kirjeesi ilahdutti! En edes muista, milloin viimeksi olen nähnyt näin paljon kaunokirjoitusta kerralla. Mielenkiintoisia juttuja! Tulkintasi osui muuten ihan nappiin.

Lisäksi mukana tuli hieno, lukutaitoa edistänyt exlibris. Kiitos tästä piristyspaketista!

Rinki
Kurirointia voi odotella kohtuullisen ajan ja lisälukuaikaakin voi ottaa. Rinkijärjestystä voi vaihtaa (sopikaa keskenänne) ja mukaan mahtuu vieläkin.

Mukana:
erpax
Kipsu (Tre)
Chania (Kokkola)
Louhi (Ristijärvi)
Flower78 (Kerava)
Annimanni (Espoo)
Aava (Jyväskylä)
Tarna (Tre, loppupuolelle)
.
-> takaisin

Vaikea journaloida kirjaa, jonka blogi-hehkutteluja ja kirja-arvosteluja on varovasti vilkuillut. Ja ruzena on jo kuvaillut Stonerin tyyneyden ja lukijan tarpeen ravistella häntä niin osuvasti.

Kirjassa kiehtoo juurikin tuo tavallisuus: tavallisen, joskin poikkeuksellisen tyynen, ihmisen elämä valintoineen ja intohimoineen. Helppoa ei ole, mutta haluaakokaan Stoner sellaista elämää. Onnellisuuden olemusta ja elämän kulkua pohdiskelee tätä lukiessaan väistämättä. Tätä halusikin lukea rauhassa.

Kirjailija onnistuu jotenkin eleettömästi kuvaamaan ihmisten väilisiä jännitteitä. On helppo elää mukana esimerkiksi hetkessä, kun Stonerin vanhemmat ovat tulossa poikansa valmistujaisjuhlaan ja odotella heidän reaktioitaan ja suhtautumistaan pidemmällä aikavälillä. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa sai vihjettä siitä, keneltä päähenkilö oli perinyt ja oppinut lähes stoalaisen tyyneytensä ja taitonsa elää muita syyllistämättä.

Stoner onnistuu mielestäni säilyttämään tyttäreensä ihailtavan kytköksen, vaikka Edith onkin kaksikon erkaannuttanut toisistaan ja vaikka Grace pakeneekin useammallakin tapaa lapsuuden perhettään. Erityisesti näissä Stonerin vanhemmuutta koskevissa kohdissa melkein kieriskelin tuskissani, että sano nyt hyvä mies edes joskus sille Edithillesi pari valittua sanaa! Jäin myös miettimään Gracen elämän jatkoa.

Kirjassa piirtyy taustalla hyvin myös historian aikajana. Konservatiivinen yliopistomaailma näyttää paikoin melkoiselta tuolileikiltä suojaisuudestaan ja ajanhetkestä riippumatta. Ja Stonerin tarina ei mielestäni olisi voinut päättyä toisella tapaa.

Nautin lukemastani ravisteluhaluista huolimatta tai niistä johtuen. Kiitokset tästä tyrkystä, ruzena!

Stoner lähti Kipsua kohden. Kiitokset kuriroinnista, Kemppu!

Kiitos ruzena, erpax ja Kemppu! Sain kirjan ihan kotiovelle saakka. Yritän ehtiä lukea pian, vaikka puuhaa riittää aamusta iltaan. Odotukset korkealla blogihehkutusten jälkeen.

Huh, tykkäsin, paljon. Luin hitaasti, Stoneria oli vaikea lukea nopeasti, jotenkin niin täysiä olivat Williamsin lauseet. Williams vaikutti hyvin älykkäältä, tunneälykkäältä ja herkältä. Yksittäisissä lauseissa saattoi olla hyvin paljon asiaa ja tunnetta. En jaksa jälkikäteen kaivaa esimerkkiä tähän, mutta niitä voimakkaita lauseita oli paljon.

Jotenkin Stonerin elämä oli niin rauhallista ja silti niin täyttä. Ongelmia työkavereiden kanssa, avioliiton ulkopuolinen suhde, ongelmia vaimon kanssa, kaikki niin tavallisia ihmisten elämään kuuluvia asioita, mutta silti niin voimakkaita ja tunteita kuohuttavia tapahtumia.

En jotenkin ehkä uskalla ja osaa tämän enempää selostaa. Lukekaa tämä. Kiitos ruzena, kiitos erpax ja kiitos blogihehkuttajat.

Kirja lähtee ensi viikon aikana Chanialle.

Lisäys: Ammattihaasteen vuoksi lisäilen nämä kommentit:
Koska olen itsekin opiskellut ja ollut hetken töissäkin yliopistolla, oli yliopistomaailma tuttu ja siksi en ehkä oppinut kyseisestä ammatista ihan hirveästi. Oli oikeastaan mielenkiintoista oppia se, miten samanlaista yliopistotyö on 2000-luvun Suomessa kuin 1900-luvun alkupuolen Yhdysvalloissa. Työelämä yliopistolla tuntui koostuvan ennen ja nyt tasapainottelusta tutkimustyön ja opetuksen välillä. Ihmissuhteet tuntevat usein vaikuttavan yliopistolla vielä enemmän kuin yritysmaailmassa.

Kiitos, kirja saapui jo pari päivää sitten, mutten ehtinyt journaloida - aloitan lukemisen tänään!

Kiitos kirjasta. Vaikuttava teos - jollain tavalla tämä toi mieleeni Richard Yatesin kirjan Revolutionary Road - ehkä tunnelmaltaan, en tiedä. Kirjan verkkainen tunnelma, sisäinen maailma, ja jotenkin yksinkertaisuuteen verhotut suuret asiat tekivät kyllä siitä yhden tämän vuoden suosikeistani.

Kirja tuli tänään postissa. Kiitos! Yritän laittaa eteenpäin kohtuullisessa ajassa.

EDIT 14.9.
Sainpas luettua tavoiteajassa, vaikka välillä oli jotain muuta tekemistä näköjään. Pidin kirjasta tosi paljon! Ainut josta en pitänyt, oli kirjan keskivaiheilla oleva yliopistosuhteiden hallinnollisen puuduttava kuvaus, mutta Stonerin perhe- ja yksityiselämää koskevia lukuja rakastin. Williams kirjoittaa pakottomasti ja kuvaa pientä elämää itkettävän realistisesti. Ehdottomasti tämän vuoden parhaita lukemiani!

Kirja saapui Keravalle, kiitokset Louhi!

Hieno kirja, kaunista tekstiä, jollain tapaa haikeakin tarina. Pidin siis tosi paljon. Kirja, jota lukiessa tuntui, ettei tässä paljon tapahdu, mutta tämän ns. tavallisen miehen elämässä nämä olivat kuitenkin suuria asioita. Upeaa miten tätä kaikkea oli kuvattu! Tunsin surua Stonerin puolesta, kun luin kuvausta hänen ja vaimonsa avioliitosta. Tämän voisi joskus lukea uudestaankin.

Toivon mukaan Stoner saapuu pian postitse Annimannin kotiin!
Hyviä lukuhetkiä ja mukavaa syksyä!

Stoner pääsi turvallisesti perille jo pari päivää sitten. Kiitos! Aion tehdä tuttavuutta hänen kanssa ihan lähipäivinä.

Hieno tarina, joka jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Lukutoukkien kirja monellakin tapaa. Kaunis, surullinen, vähäeleinen. Kiitos ringistä!

Aava halusi jäädä pois, joten kirja lähtee seuraavaksi kohti Tarnaa ja Tamperetta.

Oi jee, varmasti kiinnostaa! Kiitos, Annimanni ja Appelsiini-kuriiri. Kiitokset myös erpaxille jo nyt; bongasin oitis lupalappusi, sen joka viestii että kirjaa saa pidellä normaalia pidempään. Heti helpotti.

Jo ensimmäinen kappale vakuutti; tästä tulee yksi tämän vuoden parhaimmista lukukokemuksista. Samalla kieltämättä pelotti, että kirja osoittautuisi samanlaiseksi pettymyksestä itkettäjäksi kuin Birgitta Trotzigin upea Liejukuninkaan tytär aikoinaan. Mutta pelko pois ja eteenpäin! Olihan tekstiä nautinto lukea.
Osoittautui, että olin sekä oikeassa että väärässä. Nautin joka sivusta. Williamsin romaanissa on vanhanajan viehätystä, mikä ei olekaan ihme, onhan sen ilmestymisestä kulunut jo puoli vuosisataa. Minun luennassani se on osa suurta kertomusta koulutususkon kasvusta. Mutta onhan se toki paljon muutakin.
Alussa ajattelin, etten välttämättä oppisi pitämään William Stonerista. Jotenkin koin hänen pettävän vanhempiaan, kun hän ei kyennyt kertomaan kaikenkääntävästä päätöksestään. Kunnioitin suuresti hänen vanhempiaan, etenkin isäänsä, joka mukisematta hyväksyi poikansa päätöksen. Kuvittelen noihin aikoihin vanhempien hyvinkin tiukasti edellyttäneen lastensa kulkevan valmiiksi viitoitettua tietä — ja vielä enemmän niin jos kyse oli maanviljelijäperheestä.
En tyytynyt vain tykkäämään kirjan nimihenkilöstä, vaan suorastaan rakastuin häneen. Ylipäätään pidin kirjan henkilöhahmoista kahta lukuun ottamatta. Edithiä en onnistunut ymmärtämään kertomuksen missään vaiheessa, hän pysyi minulle käsittämättömänä alusta loppuun. Jossain kohdin toivoin kirjailijan vähän avaavan rouva Stonerin sisintä, mutta myös kunnioitin hänen päätöstään olla tekemättä niin. Tämähän on Stonerin tarina, ei hänen vaimonsa.
Takakannen mukaan Julian Barnes on kutsunut Stoneria ”surua kaikuvaksi romaaniksi”. Sitähän se on, mutta onneksi mukana on alakulon lisäksi myös onnellisempia aikoja niin Stonerin työ- kuin yksityiselämässäkin. Niinpä lukukokemus ei tuntunut hetkeäkään ahdistavalta.
Kirjan loppu on aivan huikea. Spoilaamisen uhallakin sanon, etten ole ikinä ennen lukenut lohdullisempaa kuvausta kuolemasta. Se tunne jäi myös päällimmäiseksi: minulle tämä lukukokemus oli sekä hieno että lohdullinen.
Jättikiitos teille, kierrättäjät!

---

Aion osallistua Stonerilla useampaankin haasteeseen, mm. Alen Helmet-lukuhaasteeseen (kohta 5, kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman) ja hitusen omaanikin Perehdy ammattiin lukemalla -haasteeseen. Stoner on yliopisto-opettaja, ja kirja kuvaa aika lailla yliopistossa työskentelyä. Se toi elävästi mieleen muinoin käydy keskustelun kahden puolitutun tohtorin välillä. Toinen oli vasta väitellyt ja työtön, toinen jo eläkkeellä. Jälkimmäinen varoitteli nuorempaansa yliopistomaailmasta; selviytyäkseen suuremmitta vammoitta sen juonittelevassa ilmapiirissä piti olla paksunahkainen ja sitkeähenkinen. Williams nosti varoitukset kolmanteen potenssiin; yksi jonkun mielestä väärä päätös vaikeutti Stonerin työntekoa suuresti vuosikymmenien ajan. Semmoinen kiva työpaikka se yliopisto.

Vihdoin saan kirjan postiin. Iso kiitos hienosta ringistä, erpax!

---

Korjaus 15.2.16 klo 22.25: Eipä tuo sujunutkaan suunnitelman mukaan. Tunsin eilisiltana kurkkukipua ja pelästyin, kun kipu jatkui tänäänkin — samoilla oireilla eli kurkku- ja lihaskivulla & ylettömällä väsymyksellä influenssa viimeksikin alkoi. Pysyttelin siksi koko päivän sisätiloissa ja postitin kirjan vasta kotimatkalla eli vartti sitten. Liikkeelle Stonerin pitäisi päästä huomenna aamukahdeksalta.

Toivottavasti voit jo paremmin, Tarna! Kirja saapui jo pari viikkoa sitten (!) juuri sopivasti viikonlopun alla, jolloin se siirtyi BC:n ulkopuolelle lainaan kahdelle, mahdollisesti kolmelle lukijalle. Kiitokset kommenteista, postituksesta ja anteeksi tämä viive.

Hippa outa1977! :)

Suuri kiitos erpaxille kirjan lähettämisestä! Odotan lukukokemusta innolla. 😊

On kyllä jokseenkin uskomatonta, että tämä kirja on välillä unohdettu. Upeaa, että se löytyi uudelleen. Jäin pohtimaan, mikä on kullekin hyvä ja riittävä elämä? Oliko Stonerin elämä lopulta äärimmäisen kurjaa vai oliko se kuitenkin sellainen elämä, joka oli juuri hänelle sopiva elämä? Kirjaa oli nautinnollista lukea, huolimatta sen tummista sävyistä.

Kirja vapautuu Lola Robinille tänään. Antoisia lukuhetkiä.

Kiitos kirjasta ja teeseurasta! Oli mukava tavata! :)

Mitään sellaista en voi enää sanoa, mitä ei olisi sanottu jo. Lukeuduin nyt itse virallisesti niihin, jotka Stoner hurmasi haikealla pienellä elämällään.

Hassua lienee, että ymmärsin Edithiä, tätä surullisen kuuluisaa vaimoa yllättävän hyvin. Tai ehkä "ymmärtää" on hiukan vahva sana. Käsitin lienee kuvaavampi. Hänellä ei ollut kaikki hyvin, se on varmaa. Se miten hän siitä oireili oli surullista ja sääliä herättävää, mutta puolustaa sitä ei voi. Edith olisi tarvinnut paljon apua, ei avioliittoa nuorena ja lapsea mielenjohteesta.

Outoa on, että vaikka kirjan sävy on jatkuvasti haikea, en luonnehtisi kirjaa kuitenkaan surulliseksi. Tietynlainen elämän haikeus tuntui normaalilta ja jokaisen rivin välistä pilkahti toivo ja tyytyväisyys. Minusta Stoner eli hyvän elämän, harva meistä jää historiaan. Harvan kuuluukaan. Suurempi kunnioitus on päästä lepoon ja unohtua.

On kuitenkin hienoa, ettei tämä kirja ole onnistunut painautumaan unholaan, vaan se löydettiin ja uusinta-julkaistiin. Klassikkoaineksista tekstiä alusta loppuun. Williams osasi kerronnan ja sen sujuvuuden eikä pyrkinyt erikoisuuksiin. Siksi hän onnistuikin.

Kiitos kaikille kierrättäjille, kirja matkaa eteenpäin kesän aikana.

Stoner on ihan mainio kirja John Williamsilta. Williams ei pyrkinyt teoksessaan kertomaan jotain suurta ja ihmeellistä tarinaa, vaan kertoo "vain" yhden miehen elämän.

Kuten hyvän kirjailijan kuuluukin, Williams käyttää kirjoitetun tekstin lisäksi hyödykseen kirjoittamatonta kertoessaan hahmoistaan. Vaikka Stoneria kohdellaan ajoittain epäansaitusti, sitä miksi näiden tekojen tekijät toimivat niin kuin toimivat kuitenkin edes jollain tasolla ymmärtää kirjaa lukiessa. Hahmoissa, näiden teoissa ja tekemättä jättämisissä on syvyyttä ja monimutkaisuutta aivan kuin oikeissakin ihmisissä.

Williams ei kurita päähenkilöään elämää suuremmilla tradegioilla. Pikemminkin voisi puhua pienten pettymysten elämänpituisesta vyörystä. Stonerin elämä ei ole kuitenkaan pelkkää alamäkeä, ja kun tämä välillä saakin mitä haluaa, tuntuu se ansaitulta. Lukiessa herääkin vaihtelevasti halu joko ravistella Stoneria heräämään apaattisuudestaan tai taputella tätä selkään myötäkäymisissä.

Mielenkiintoista kirjassa on se, miten Stoner suhtautuu elämäänsä sen loppupuolella. Vaikka takakansikin koittaa myydä kuvaa "elämäänsä pettyneestä miehestä", Stonerin hahmosta hohkaa enemmänkin välinpitämättömyys elämänsä "epäonnistuneisuutta" kohtaan läpi kirjan. Tässä suhtautumisessa on jotain kiehtovaa.

Kannattaa lukaista ~

Kirja on takaisin minulla.

Sikasäkkikirja siirtyi Oulussa eteenpäin. :) Hyviä lukuhetkiä!

Indeed, tämä viisaanoloinen possunen on nyt minulla, kiitos!

Ilahduttavaa, että tällaista kirjallisuutta löytyy vielä maailmasta. Itse niin harvoin törmään Stonerin kaltaiseen teokseen. Luulenpa, että edelliset päiväkirjamerkinnät kertovat ajatukseni. Kirjailija on onnistunut vangitsemaan jotain olennaista ja tärkeää elämästä. Hahmot olivat kyllä hieman erikoisen eleettömiä, mutta muuten olisin voinut uskoa tarinaa todeksi. Pistää hiljaiseksi.

Joika toi kirjan suositusten kera tarjolle miittiin ja niin se sitten päätyi minulle. Aloitin lukemisen jo junassa matkalla kotiin.

Joika piti tästä kirjasta hyvän myyntipuheen Oulun miitissä 18.10. ja niin kirja sitten lähti mukaani. Aloitin lukemisen saman illan parituntisella junamatkalla - ja ihastuin. Onneksi oli vapaa viikonloppu (ainakin melkein), niin sain lukea kirjaa ihan rauhassa.
Pidin tästä kovasti, mutta mitään uutta sanottavaa minulla ei edellisten kommenttien lisäksi ole.
Kiitos ruzena, kun taas kerran olet laittanut hyvän (kirjan) kiertämään. Kiitos myös muille kierrättäjille ja kommentoineille.
Nyt tälle on etsinnässä uusi koti, aavistus sen osoitteesta on jo....

Stoner odottaa uutta lukijaa Nikkilän kirjaston vaihtohyllyssä.