Pokkari.
Esittelyteksti:
Jää on tarina saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaarta ympäröivien kylien ihmisistä - ikiaikaisista salaisuuksista, joita meri ja jää kyläläisten hartioille uskovat.Eletään sotien jälkeistä aikaa, taistelut ovat loppuneet ja maassa rauha. Saarien muodostamalle paikkakunnalle voi saapua vain veneellä, jos onnistuu postinkuljettajan tai merivartijan läheisyydessä harsimaan reittinsä esiin kavalan saariston läpi. Ja sinne papinperhe haluaa asettua asumaan. He ovat täynnä uskoa tulevaan; pappilassa uhkutaan elämää, iloa ja välittämistä.Kesällä alueen asukkaat rakentavat terveysasemaa, siltaa ja tulevaisuutta. Silakanpyytäjät tulevat Helsingin markkinoilta taskut omaisuutta pullollaan ja saarilla vallitsee kristillinen vieraanvaraisuus. Mutta talvella jää asettuu eri alueiden ja kirkkosaaren väleihin kuin kivilattia.Pappilan ulkopuolella, kulkuvesillä ja jäällä, vallitsevat iänikuiset voimat. Sen tietää myös postinkuljettaja, joka näkee enemmän kuin muut. Enemmän kuin kohti pappilan ikkunasta kajastavaa valoa kohti kulkeva pappi. Postinkantaja tietää, että jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.Lundbergin henkeäsalpaavan kaunis romaani ei päästä otteestaan. Se vangitsee lukijan jään tavoin odotuksen, kaipuun ja vapauden murtumiin.

Lähti tänään postin mukana.
Mukavia lukuhetkiä!

Kiitos tästä synttärilahjatoivekirjasta ja teestä, Jennynen! :) Naapurikin on kirjaa kehunut paljon, joten yritän ottaa tämän lukuun mahdollisimman pian. Russian Samovar Blend on muuten lempiteeni. Maistoin sitä ensimmäisen kerran Sokoksen vakiomiittipaikassa ja paljon myöhemmin näin sitä myös Prismassa, joten sen jälkeen olen ostanut sitä aina silloin tällöin kotiin. Nyt olin taas unohtanut koko teen, joten oli iloinen yllätys saada sitä lahjaksi.

Kirja on vihdoin luettu. Moni on kirjaa hehkuttanut ja tarina on kyllä palkintonsa ansainnut. Kirjassa tykkäsin eniten siitä lämminhenkisestä kristillisyydestä, jota pappi perheineen edusti. Henkilökohtaisella tasolla tämä oli monessa kohdassa aika raskasta luettavaa. Monan ja Petterin avioliitossa oli piirteitä, jotka ovat tuttuja omasta perhe-elämästä, esimerkkinä nyt vaikka se, että tyttöjen mielestä äiti oli kurinpitoineen ikävämpi vanhempi ja isä hellämielisyydessään mukavampi. Lopun traagiset tapahtumat palauttivat mieleen myös sukumme piirissä syksyllä tapahtuneen onnettomuuden, jossa nuori ihminen menehtyi. Vaikka kirja kokonaisuudessaan on hieno teos, en usko, että noiden henkilökohtaisten ulottuvuuksien takia haluaisin lukea tätä enää uudelleen. Lukemisharrastuksella haluan aina päästä hetkeksi irti omasta elämästäni ja sen haasteista. Tämä tarina ei siten oikein täyttänyt tuota tavoitetta, se tuli liian lähelle.

Osallistun tällä Maailman maat -haasteeseen ja Kirjan vuosi 2019 -lukuhaasteeseen (Kohta 5: Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi).

Vein miittiin, lähti jonkun mukaan. :)

Kiitos kirjasta, kiltit kierrättäjät!

Jostain syystä lukeminen on sujunut hitaasti. Pelkäänkö lopun traagisia tapahtumia vai mikä mättää. Mielenkiintoista on saaristoelämän kuvaus. Kuulin juuri, että kotipitäjän pitkäaikainen pappi, jo eläkkeellä, on kuollut. Hänestä jää jälkeen monta tarinaa. Hän oli lapsirakas ja raahasi lapsiaan mukanaan urheilukilpailuihin ja muihin maallisiin tilaisuuksiin. Saattoi olla niinkin, että vaimo sitä vakavasti suositteli. Vaimo ei ollut mikään talousihme ja oli hänellä joka tapauksessa tekemistä kun lapsilauma kasvoi hyvää vauhtia. Kerran pappi oli keittämässä hilloa vaimon poissaollessa ja naapurin mies tuli houkuttelemaan papin käymään luonaan pikaisesti. Käynti ei ollutkaan ihan pikainen ja hillo paloi pahasti pohjaan. Pappi lähti sitten kiireesti etsimään uutta samanlaista kattilaa kylän kaupoista. Yritti löytää sen ennen kuin vaimo palaa kotiin. Tarina ei kerro löytyikö kattila.

Kirja jäi mukavasti täytettyyn kierrätyshyllyyn. Ei ollut hylly enää tyhjä.

Mukavia lukuhetkiä!