Gummeruksen sivuilta:

"Kultarinta on kertomus miehestä joka asettui kalliolle jäätyäkseen kuoliaaksi. Naisesta joka kirjoitti muuttaakseen maailmaa. Tytöstä joka kasvoi isäänsä rohkeammaksi. Pojasta joka löysi joutsenen pesän ja vainusi kontion jäljen, taltutti pelon ja kohtasi metsässä villinä kulkevan sydämen. Ihmisistä jotka tahtoivat tehdä toisin.

Kevät 1917. Varakkaan helsinkiläisen metsänomistajan poika Erik Stenfors tapaa Lidian, korpimökistä kaupunkiin muuttaneen työläistytön. Tuttavuus ei etene, ja Erik alkaa etsiä uutta suuntaa elämälleen. Siinä missä toiset liittyvät punakaarteihin tai suojeluskuntiin, poliittisesti puolueeton Erik ottaa suunnaksi pohjoisen erämaan ja metsänvartijan tehtävät. Talvi täydellisessä yksinäisyydessä yllättää luonnontutkijan koulutuksen saaneen miehen. Vielä suuremmat yllätykset ovat vastassa, kun Erik palaa keväällä takaisin Helsinkiin. Suomi on itsenäistynyt ja Lidiasta on tullut lainsuojaton.

Vuosia myöhemmin Erik opettaa tyttärelleen Mallalle, että silloin kun kaikki muu viedään ja tähdetkin tuntuvat vaienneen, jalkojen alle jää vielä kallio. Ollakseen vapaa ihminen tarvitsee vain saappaat joilla kulkea. Kumpikaan ei kuitenkaan tuolloin aavista, miten mutkainen taival heidän on taitettava."

On tämä hieno. Olen nyt lukenut viisi viime vuoden kuudesta Finlandia-ehdokkaasta ja ainakin nyt tuntuu, että tämä on suosikkini. Uskomattoman kaunista, ainutlaatuista kieltä ja kiehtova tarina.

Lainaan duffeli-Essille.

Kiitos kirjalainasta ja aina niin mukavasta kahviseurasta :)

Tykkäsin, vaikka välillä kirja olikin vähän turhan pitkäpiimäinen minun makuuni. Kultarinta oli kovin sympaattinen otus!

Mutta kuinkakohan monta kertaa kirjassa käytettiin sormeilla-verbiä? Seuraava lukija voisi laskea ;)

Palautuu viimein kotiin. Kiitos lainasta ja anteeksi pitkä laina-aika!

Kultarinta lennähti kotiin :)