Yli kaksikymmentä vuotta sitten juna kuljetti Niila Kamsun pohjoisesta etelän telakoille. Tulee syyskuun yö, ja matkustaja-alus Estonia uppoaa Suomenlahden pohjaan. Niilan on lähdettävä takaisin pohjoiseen, vastatuuleen naisen luo.
Rentouttavaa luettavaa ja yllätyksellisyyttä viime sivuille asti

Kettu juoksi yli järven ;)

Saammehan, saammehan, laulaa leipurin laulun?
En voinut vastustaa Hitsaajaa, vaan nappasin matkaani Omituisten hyllystä! Kiitos vapauttajalle!

Jotenkin liikaa kaikkea, jolla ei ollut merkitystä. Tarina, joka ei johtanut kurjuudesta yhtään sen parempaan lopputulokseen, eikä lopettanut hulluutta. Tarina, joka näytti todeksi sen viisauden, että ihmisen olisi hyvä poistua kotoaan ja nähdä maailmaa, ettei käy niinkuin tässä nyt jänkhällä nököttäville kävi. Olihan tämä taidokas kudelma ihmiskohtaloja ja tapahtumia, mutta vähempikin härvääminen kielen kanssa olisi riittänyt. (Väkisin)väritetty kieli ja ihmisten käsittämättömiin mittasuhteisiin saatetut päänsisäiset tapahtumat laittoivat harppomaan kirjan läpi vauhdilla, sillä en halunnut jäädä vellomaan sen ikävyydessä yhtään liian pitkäksi aikaa. Valitettava kyllä.

Kirja odottaa uutta lukijaa Sinisen junan kyydissä!

Kahvilaturisti koukkasi junan kautta. Kannattaa istahtaa vanhoille penkeille - on muuten ihan eri sfäärit kuin nykypendoissa...