Takakannesta:

Lähde Jaakko Selinin reissukaveriksi ja valloita maailma Sardiniasta Siinaille ja Kemistä Kairoon! Tässä kirjassa Jaakko kertoo kaksikymmentäneljä hulvatonta, todenmukaista ja liikuttavaa matkatarinaa kolmen vuosikymmenen ajalta. Seikkailujen välissä lukijalle kerrotaan kahden kesken, mitä todella tapahtui ja miksi.

* Varattu kirjakolle (toivelistahippa)

Lainasin kirjan työkaverilleni, kun en kuitenkaan ihan heti itsekään tätä ehdiä lukea ennen toimitusta kirjakolle.

Odotin tältä kirjalta, että siinä olisi kertomuksia matkakohteista. Siinä olikin kertomuksia Jaakon matkoillaan tapaamista ihmisistä tai tapahtuneista sattumuksista. Kirja oli nopealukuinen ja hauskakin. Maailmalla sattuu ja tapahtuu.. Tykkäsin.

Kirja palautui minulle.

Tämä oli mukaansatempaava ja mielenkiintoinen kirja. Lyhyitä kertomuksia Jaakon eri matkakohteista oli kiva lukea. Joillekin matkoilla tapahtuneille sattumuksille ei voinut olla nauramatta! :) Kirjan kohteista tekisi mieli lähteä erityisesti Dubrovnikiin ja Maltalle (joissa en kummassakaan ole käynyt).

Annelis otti tämän mukaansa kirjamessuilla kuriroitavaksi kirjakolle. Kiitokset, Annelis!

Mukavia lukuhetkiä tuleville lukijoille!

Oo, olin jo unohtanut Jaakon. Kyllähän mie lähtisin Jaakon kaveriksi koska vaan, mutta sitä filmiryhmää ei kyllä tarttis raahata mukana. Ja liian kuumasta en tykkää enkä rantalomista ollenkaan. Muutakin katottavaa täytyy olla kuin ketkuja. Oottelen innolla pääsyä Jaakon kimppuun.
Muistutukseksi itselle: Annelis toivoi saavansa kirjan takaisin, ei ollut ehtinyt sitä tässä välissä lukea! Oli kuitenkin ehtinyt käydä siellä Maltalla!!

Istumme Jaakon ja Manne-koiran kanssa penkillä Kaivopuistossa ja nautimme vielä yhdestä ihanasta elokuun aamusta. Kylmän ja sateisen kesän jälkeen olemme saaneet noin viikon nauttia sopivasta lämmöstä, auringosta ja pilvettömästä sinitaivaasta. Niin on hienoa, ettei täältä tarvitse ulkomaille lähteä. Ilmatieteen laitoksen mukaan ylihuomenna saamme taas kaivaa sateenvarjot esiin. ☔
Olen lueskellut Jaakon kertomuksia paikoista, jonne en ole tuntenut minkäänlaista vetoa. Aika kepeillä eväillä kirja on kirjoitettu, mutta lukeehan näitä. Neuvostoliitossa en koskaan käynyt, mutta Puolaan ehdin aikana, jolloin kansanopiston opiskelijaryhmä eli herroiksi parhaissa hotelleissa. Kyllä se tuntui kummalliselta.
Lentomatka Aeroflotilla oli melkoinen seikkailu ja penkkimatkailija on tyytyväinen siitä, että matkasta saa vain lukea. ✈
Meikäläisen huumorintaju ei olisi riittänyt Egyptissä alkuunkaan, mutta en ole sinne koskaan halunnutkaan 🐪.
Jaakko kritisoi, että Vernen 80 päivässä maapallon ympäri oli muuttunut lapselliseksi. Höh, minä luin sen vasta aikuisena ja tykkäsin kovasti.

Olinkonhan jotenkin turhan kriittinen edellisessä journaalissa? Ehkä ammattimatkaaja Jaakolta oli odottanut vähän erilaista kirjaa, mutta ovathan nämä ihan viihdyttäviä pieniä matka-anekdootteja.
Onkohan Jaakko pitänyt matkapäiväkirjaa? Ei varmaan, vaikka jutut on kirjoitettu sillä tavalla, että lopun sinisessä osassa tehdään ikään kuin yhteenvetoa ja updatea paikasta ja reissusta, sekä vilautetaan seuraavaa matkakohdetta.
Kreikassa en ole käynyt koskaan, sillä Gerald Durrellin maailma on jo kadonnut ja nykyinen EU:n pummivaltio ei politiikkansa vuoksi houkuttele - miksi muiden pitää maksaa yhden valtion tonttuilusta koituneet velat, kun loppua rahanlypsylle ei näy? Ja kun maa jo nyt elää suurilta osin turismista, niin he laskuttavat tyhmiltä ulkomaalaisilta kaiken kahteen kertaan. Juuri kukaan ei maksa veroja, joten turha odottaa, että yhteiseen kassaan kertyisi ropoja. BC-convention 2016 on Ateenassa ja mietin ensin että lähtisin reissuun, mutta ehkä pitää ottaa järki käteen, kun Göteborgin 2013 ja Oxfordin 2015 kirjoista suuri osa on vielä lukematta - kaikkien muiden pelastettujen kirjojen lisäksi.
Pääsi se Jaakkokin Göteborgiin, kiitos tietokonekämmin. Minullekin on matkatoimisto Kaleva Travels puffannut ilmaismatkan, minkä jälkeen olen hankkinut heidän kauttaan muitakin matkoja. Olin jostain syystä alkanut saada heiltä mainossähköpostia ilman, että olisin koskaan asioinut heillä. Kerran postissa mainostettiin, että jos varaan häämatkani tammikuun aikana heidän kauttaan, tarjoavat he Seutulassa meille ruoat lentokentällä. Hieman epähienoa lähettää vanhallepiialle tällaista postia, muistuttaa vain siitä, ettei ole ylkää. Klikkasin auki heidän sivustonsa palautenappia etsiäkseni ja sain lukea moton: "Täyden palvelun Matkatoimisto". 😈😈😈 Sarvethan siinä kasvoivat päähän kun kirjoitin, että ah, niin mielelläni varaisin häämatkani heidän kauttaan, mutta sulho puuttuu. Ilokseni kuitenkin huomasin heidän olevan täyden palvelun matkatoimiston, joten äkkiäkös he sen sulhasen hommaavat ja miten asiassa tulisi edetä? Ei mennyt kuin hujaus, kun sähköpostissa oli robottivastaus, jossa he kiittivät minua yhteydenotosta ja ilmoittivat pyrkivänsä kehittämään palveluaan toivomaani suuntaan. Tämä jo riemastutti minua, mutta iltapäivällä tuli uusi vastaus. He sanoivat, että toivomaani palveluun on valitettavan pitkä jono, mutta jos haluaisin itse tehdä asian hyväksi jotain, niin saan heiltä kyllä ilmaiseksi liput sinkkuristeilylle Tukholmaan! Kiittivät vielä koko konttorin väen päivän pelastuksesta. Aikanaan lähdin reissuun 75-vuotiaan ex-työkaverini kanssa, joka ei koskaan ollut käynyt Tukholmassa (!). Meitä ei lähestynyt yksikään sinkku eikä kinkku.
Mutta Jaakon Göteborg oli aika erilainen kuin minun, ehkä siksi, että näkymäni olivat lähinnä BC-conventionin foorumi Norges Hus sekä rannat, joilla piipersin kämppikseni Anneliksen perässä kukonlaulun aikaan. Kaupunki vaikutti minusta mukavalta ja monessa paikassa tuli tunne, että olen Helsingissä, jotain perin tuttua oli rakennuksissa. Noin tuntia ennen kotiin lähtöä onnistuin murtamaan sormeni ja saamaan polvivamman, joka vaivasi useamman kuukauden, kun ahneuksissani kävin ostamassa vähän lisää kirjoja Röde Orm -divarista ja lankesi sen etehen mukulakiveykselle.
Kemissä en ole koskaan käynyt, vaikka kälyni on sieltä kotoisin ja veljen perhe kävi siellä yhtenään silloin kun Kemin mummi asui vielä siellä.
Jaakko on vähän suureellinen matkustaja, Neukkulaan mentiin viiden tähden sviittiin, ja kun tuli aika risteillä, piti varata Song of Norway, maailman kauneimmaksi kutsuttu laiva. Ei pidä sitten ihmetellä, jos siellä on muutama muukin. Minä olen tykästynyt risteilymatkailuun ja sen helppouteen, tein aikasten monta matkaa Kristiina Reginalla. Ja sitä ennen Hurtigrutenin Harald Jarlilla, vuonolaivoista pienimmällä, joka samana vuonna (2001) jäikin eläkkeelle. Olin siis kovin iloinen viime vuonna, kun Kristiina Cruises ilmoitti tekevänsä Adrianmeren kierroksen Serenissimalla, joka on kunnostettu Harald Jarl. Todella kiva paatti, jossa oli aika paljon vanhan Reginan henkeä. KS-matkoilla pöytänsä on saanut valita uudestaan joka aterialle, paitsi jokiristeilyillä, jolloin seura tosiaan on se sama, johon on ensimmäisellä aterialla osunut. Joskus on ollut onnea, aina ei, vaikka ketään ihan mahdotonta ei ole onneksi vastaan tullut. Risteily on mukava tapa tutustua paikkoihin, jonne et tulisi omin päin raahautuneeksi. Kaupungit vaihtuvat, mutta koti on laivalla, eli ei laukkujen raahaamista. Pakettiretkien ongelma on se, että yleensä aikataulu on liian tiukka, poikkeuksena jokiristeilyt, joissa ei ole samanlaista kiireen tuntua. Ja olen kyllä sitä mieltä, että pienet laivat ovat niitä sympaattisimpia - onneksi on osunut kivaa matkaseuraa. Viime vuonna jokiristeilimme pikkuisella barge-aluksella Champangesta Pariisiin. Viimeinen ilta osui kansallispäivään 14.7. ja paattimme ajoi parkkiin Eiffelin edustalle, joten saimme katsella upeaa ilotulitusta aitiopaikalta kansituolilla köllötellen, kun kadut ja rannat olivat mustanaan ihmisiä.
Olikohan Jaakon palkintomatkan lahjoittanut, yllättäen konkan tehnyt matkatoimisto Töölön Matkatoimisto? Sehän oli varsin maineikas toimisto, joka veti itsensä niin yllättäen nurin, että edes työntekijät eivät olleet aavistaneet mitään. Luottokortilla matkansa maksaneet saivat rahansa takaisin helposti, muut vähemmän.

Jaakon jorinat oli äkkiä luettu.
Malta voisi olla paikka, joka olisi kiva nähdä. Siitä on saanut vähän ristiriitaista palautetta, yksi kaverini oli todella pettynyt ja Jaakko hehkuttaa. Suomesta sinne ovat lähteneet veropakolaisiksi ainakin Samuli Edelmann ja Juha "Juoppis" Vuorinen, jälkimmäinen tuli jo takaisin, koska ei pitänyt ihmisten asenteista ja oli kuitenkin sitä mieltä, että maassa maan tavalla tai maasta pois.
Edellisessä journaalissa vilahtikin jo Adrianmeren risteily, eli olen siis minäkin käynyt Dubrovnikissa. Jaakon opas oli jotenkin vähätellyt sodan vaurioita, sillä meille muistaakseni sanottiin, että joka kolmas talo on jouduttu rakentamaan uusiksi ainakin osittain. Kroatia oli minulle iloinen yllätys; siistiä, ei kerjäläisiä, ihmiset kielitaitoisia, saat kulkea rauhassa, kaupoissa ei tuputeta. Viereisen Montenegron Kotorissa oli ihan eri meininki; satamassa olivat vastassa taksikyydin tarjoajat (vanhaan kaupunkiin alle 100 m) ja heti heidän takanaan kerjäläiset. Jos näitä pakeni johonkin myymälään, oli myyjä kimpussa ja koko vanha kaupnki haisi läpikotaisin kollinkuselta. Englantia puhuttiin huonosti.
Dubrovnik oli Kroatiassa käymistämme kaupungeista eniten turistirysä, en ollut hirveän innoissani. Korcula [laus. Kortsula] ja Split olivat enemmän miun maun mukkaan.
Jenkkilässä olen käynyt vain Las Vegasissa ja Grand Canyonilla (josta Jaakko siis on nähnyt vain kyltin). Veljenpoikaseni asuu Nykissä ja ajattelin, että jos hän päätyy naimisiin tyttöystävänsä kanssa, niin niihin häihin voisin lähteä ja olla pari viikkoa samalla vaivalla. Eivätkös he menneet "salaa" naimisiin! En usko, että nyt muutoin teen sinne asiaa; lennot ovat pitkät, tarkastukset loputtomia ja ne divarit, joiden takia olen tuntenut pientä kiusausta lähteä, eivät nyt juuri sovi suunnitelmiin (pitäisi päästä eroon jo olemassa olevista läjistä). Taidan tyytyä tallaamaan Eurooppaa, jossa riittää yllin kyllin katsottavaa.

Tiputan Annelikselle ohi ajaessa. Odotan kommentteja ainakin Malta-osuuteen, miksei risteilyihinkin. Annelis kaunoinen on juuri palannut Tonavalta.

Huom! Se lainaeuro löytyy tämän kirjan välistä...

Edit 4.9. Piti kommentoida lisää, kun luki Anneliksen journaalia: Ranskassa lakkoillaan AINA. Kun minä olin Pariisissa ensimmäistä kertaa vuonna 1986, olivat metrokuskit lakossa. Meinasi näin ollen jäädä myös viimeiseksi kerraksi, sillä oli järkyttävä helle ja olisi pitänyt vain talsia katuja. Edes Gare-du-Nordin rautatieaseman turisti-infossa ei puhuttu englantia, joten Ranskaan en tosiaan palannut vuosiin ja Pariisiin vasta, kun yksi asiakkaamme voitti Kit-Kat -kisassa sinne pitkän viikonlopun kahdelle ja pyysi minut mukaan. Oli vuosi 2002 ja Pariisissa sattui olemaan EV-koiranäyttely, joten se oli oikein mukava matka. Ranskalaiset olivat tällä välin opetelleet vähän englantia, kulkuneuvot liikkuivat, seura oli mukavaa ja koiranäyttely eksoottinen, joten olen sittemmin palannut Pariisiin aika monta kertaa. Toiset asiakkaat halusivat tarjota meille miehen 5-kymppisillan Moulin Rougessa vuonna 2011, joten "pakko" oli taas raahautua paikalle, ei sellaisia tarjouksia kuitenkaan joka päivä meillekään satele.

Kiitos kirjasta ja lainaeuron palautuksesta. Sitä en muistanut edes antaneeni. Jaa, nyt jostain harmaiden poimujen kätköistä putkahti jonkinlainen muistikuva asiasta. Nyt täytyy lähteä tyttärentytärtä ulkoiluttamaan. Ciao!

Aivan. Risteilyt ovat mukavia. Tonavan risteilyllä luulin etukäteen näkeväni koko ajan pikku kyliä, mutta rannat olivatkin yllättävän usein pensaikkoa. No tietysti tulvien takia rannalla on usein valli ja sen päällä kasvaa pensaita. Kylä onkin niiden takana. Paljon oli silti nähtävää ja kuvattavaa. Laivoja tuli vastaan vähän väliä. En tiennytkään että keskellä jokea on kansainvälinen vyöhyke, jolla kuljettiin sota-aikanakin. Kerran näin rannalla mielenkiintoisen kyltin ja sen juurella ruskean patsaan. Zoomasin pitkällä putkella, otin kuvan ja patsas lähtikin kävelemään. Aatamin asussa oleva mies oli tasaisen ruskea. Kotona katsoin kuvaa ja mies tuijotti minua äreänä. Enpä nyt löytänyt sitä kuvaa. Tässä kuvassa sateenvarjot eivät ole käytössä sateen takia vaan auringon. Asteita on joukon päälle 30 ja kiivetään mäkeä Esztergomin katedraalille. Koko risteilyn ajan oli päivällä kuuma. Risteilyt ovat tosiaan mukavan leppoisia, ainakin pienillä laivoilla. Loistoristeilijöillä varmaan alkaisivat pukukoodi ja muut joutavat hienostelut ahdistaa.

Näiden kepeiden juttujen etu on, että ne on äkkiä luettu.
Sardiniaan ja Sisiliaan en ole vielä päässyt, vaikka ukulin serkkutyttö kera miehensä ja kahden tyttären Sisiliassa asuukin. Ja Sardiniassa taas oli kymmenkunta vuotta sitten vaihto-oppilaana bookcrosseri Jukka, joka kirjoitteli kokemuksiaan nettiin toisten luettavaksi. Jukka ei ole enää bookcrossausta aktiivisesti harrastanut, mutta löysin hänet kolme vuotta sitten Ähtäristä sukukokouksesta. Jukka onkin serkkuni poika.

Istanbuliin jouduimme Mustameren risteilyn päätteeksi ja tärkeimmät nähtävyydet tuli katsastettua. Kaupunki on suuri ja siellä vierähtäisi pitempikin aika, mutta minua alkaa ahdistaa, jos en ymmärrä mitään edes kadulla näkyvistä teksteistä. Tuntuu ihan kuin ei olisi kieltä ollenkaan, tulee invalidi-olo. Ei paljon tarvittaisi. Jos edes ymmärtäisi mainostetaanko kahvia vai saippuaa, onko kirjakauppa vai vaatetusliike. Kuvista ja näyteikkunoista näkee jotain, mutta ei niitä aina ole.
Kun voitin Pariisin matkan 1980, olin jo opetellut ranskan alkeet. Äiti oli äänestänyt Seura-lehden Aurinkotyttöä minun nimissäni. Eka puhelua voitosta luulin pilaksi, mutta totta se oli. Töissä piti pistekirjoittaa lukioiden kokeita ja ne olivat sinikopioita silloin. Niissä olivat eet, ceet oot ym samanlaisia ympyröitä eikä joka sanaa voinut sanakirjasta tarkistaa, joten pakko oli jotain opetella. No, Pariisissa ihmettelimme, miksi metroasemilla oli roskia joka päivä vain enemmän. Lehtien otsikosta huomasin selityksen, että metrosiivoojat lakkoilivat. Paluuaamu oli kylmä ja bussin tuloa odotellessamme luin baarin menusta, että lämmintä viiniä. Ihmettelin, että onko sellaista olemassa ja menimme sisälle kysymään. Oli sitä! Sen lisänä sai sokeria. Tällaisia ei pääse kokemaan, jos ei ymmärrä mitään.
Kuvassa pikku sulttaania viedään Istanbulissa ei teuraaksi mutta verenvuodatukseen kuitenkin eli ympärileikattavaksi. Ja minä kun luulin että hän oli synttärijuhlija. Nettituttava valisti asiasta.

Jaltalla kuljeskeltiin päivä Mustanmeren risteilyllä. Heti on paljon mukavampaa kun tietää missä myydään kahvia ja missä tiedustellaan, josko haluan tietää totuuden Jaltasta. En minä venäjää hyvin osaa enkä edes huomannut että Jaltalla tekstit olivat ukrainaksi. Vai olivatko? Helpottaa kuitenkin oloa, kun hiukan ymmärtää ympäristöä. Kuvassa Jalta on jo jäämässä taakse. Neuvostoliittoa ei enää 2010 ollut.
Olen kyllä käynyt Neuvostoliitossakin, kaksi kertaa Leningradissa ja kerran Tallinnassa. Ostosten teko oli kyllä melkoista edestakaisin juoksentelua: Ensin katsomaan, olisko jotain ostettavaa, sitten maksujonoon ja viimeksi kuitin kanssa tavaraa vastaanottamaan.
1980 olimme Leningradissa aika moisissa vaikeuksissa, kun muutama suomalaismies kännipäissään yritti ryhtyä uhoamaan. Suurella vaivalla saatiin uhoajat omaan hotellihuoneeseensa ilman viranomaisia. Leningradin matkalla 1979 menomatkalla eräs kokenut kävijä piti bussissa pitkää esitelmää kuinka perillä pitää käyttäytyä jotta selviää kunnialla kotiinkin. Hän nimittäin tunsi olosuhteet. Kun paluun hetki koitti, kokenutta miestä ei löytynyt. Lopulta jouduimme lähtemään ilman häntä. Viipurissa kuulimme että mies oli löytynyt. Niin että älä tee niinkuin minä, vaan niinkuin minä sanon. Minä kävelin illan tullen yksin pitkin katuja kaupunkia ihailemassa, kun ei huvittanut istua ravintolassa ryyppäämässä muiden kanssa. Tiesin varoa suljettavia siltoja, joten pääsin hotellihuoneeseeni kunnialla. Tuskin enää uskaltaisin kulkea auringon laskettua illalla yksin Pietarin katuja. Taitaa olla paljon enemmän rosvoja liikkeellä kuin ennen.

Ei näkynyt Puerto de la Cruzissa tuulipukukansaa. Shortseissa ja t-paidassa siellä spatseerattiin pari viikkoa sitten. Oli tavallista lämpimämpää ja kansa grillasi itseään urakalla rannassa ja uima-altaiden reunuksilla. Jouduimme kävelemään kadun varjoisia puolia hakien. Välillä käytiin paikallisbusseilla naapurikaupungeissa. Joutaa sitä sitten kotona maata, jos siltä tuntuu. Yksi huivikaulainen kulkukoira tavattiin useampana iltana. Ei muita kulkureita. Meitä ei hotellista lähtöbussille saateltu. Viimeiset paluukyytiläiset tulivat Jaakon mainitsemasta Botanicosta ja heitä saatteli portsarineito bussille asti. Ehkä eroa oli muussakin palvelussa...

Malta on mainio! Siellä pärjää englannilla ja italialla. Siellä on tuhansia vuosia vanhoja arkeologisia nähtävyyksiä ja uudempiakin, tiuhassa pieniä vanhoja kaupunkeja ja uusiakin, uimarantoja ja hyvää ruokaa. Viikon bussilipun sai kuudella eurolla. Kuljimme paljon busseilla, mutta silti osa saarta jäi vielä käymättä kuten myös Gozon saari. Hämäännystä aiheuttaa se että kaupungeilla on vähintään kaksi nimeä, maltankielinen ja englantilainen, ehkä vielä vanha nimi myös ja maltalainen kirjoitetaan välillä artikkelin kanssa, välillä ilman. Maltan kieli kirjoiteaan meidän kirjaimilla, mutta se on sukua arabialle. Hämmästyttävän monet nykyelämän sanat on lainattu englannista ja italiasta, joten välillä maltankielisiä lyhyitä tekstejä saattoi ymmärtää. Vasemmanpuolisen liikenteen takia bussi tuleekin pysäkille oikealta eikä vasemmalta, joten tarkkana pitää olla. Englanninkävijöille se on tuttua. Sitä en tiedä, onko saari "juhlijoille" mainio. Met menimmä aina hotellille jo yhdeksään mennessä, kun olimme aamupalan jälkeen lähteneet liikkeelle. Hyvin uni maittoi. Pacevillen bilealue oli aika lähellä, mutta möly ei kuulunut meille asti. Maltalle tekisi mieli uudestaankin.
Kuvassa on noin 5000 vuotta sitten rakennetun temppelin raunioita Tarxienissä.

Miittiin mukaan toivelista-räbäkiksi.
Mukavia lukuhetkiä!

Wishlist-RABCK
Happy reading!

This is my # 18 in
"KEEP THEM MOVING 2016" Challenge arranged by Booklady331.

Kiitos toivelistakirjasta.Kirja tuonee helpotusta matkakuumeeseen täällä räntä- ja vesisateessa!
Kiitos miittiseurasta!

Ihan mukavaa oli kulkea Jaakon matkassa. Pieniä tarinoita reissujen varrelta.Jotkut paikat olivat jo tuttuja ja jonnekin haluaisi vielä lähteä.
Nopea lukuinen ja viihdyttävä kirja.

Vein kirjan miittiin napattavaksi!

Kyllähän Jaakon kanssa matkustaa mielellään, mukavan kepeä ja nopealukuinen kirja. Osa paikoista tuttuja, osa tuntemattomia, osa sellaisia ettei oikeastaan paljon kiinnostakaan. Vähän samat tunnelmat kuin omilla matkoilla: parhaat (tai ainakin värikkäimmät) muistot ovat nuorena tehdyiltä pienen budjetin matkoilta.

Nappaan kirjan mukaan Turun kierrätysmiittiin.

Vai tällaisen opuksen Oma maa mansikka -pussi tarjosi. Ensimmäisen sivun perusteella odotin jotain muuta.😁No, ei tämä missään tapauksessa huono valinta ollut. Kiitos Piiku!