Alaotsikko: "Kolme viikkoa Karl Axel Björkin elämässä maaliskuussa 1921". Otava 2014, pehmytkantinen ennakkokappale. 348 s.

12.3.2015

Virpi Hämeen-Anttilan romaanit ovat olleet omassa sarjassaan mukiinmenevää, viihdyttävää lukemista, joten vähintäänkin uteliaana tartuin tähän jännäriuutuuteen.

Kirjalla on puolensa ja puolensa. Sille, jota 1920-luvun Helsinki kiinnostaa ja joka jaksaa lukea tuon ajan pukeutumisesta ja tapakulttuurista, ei kirjailija ole kirjoittanut kirjaansa turhaan. Samoin poliittinen tilanne merkataan selkeästi, kansalaissodan arvet ovat vielä tuoreet, kieltolaki kurittaa kansaa ja Kronstadtissa kapinoidaan.
Myös rikosjuonen tasolla kirja kokonaisuutena toimii, mutta yksityiskohtaiset kuvailut ja rönsyilyt vähentävät tarinan jouhevuutta, ja siksi se tuntui hiukan, no, pitkältä.
Tekstissä muutama asia ärsytti. Ihmisestä voi tiettynä tyylikeinona käyttää pronominia se, mutta tässä kaikki paitsi päähenkilö olivat se. Se se haittasi monesti jo lukemisen sujuvuutta.
Henkilökuvat eivät olleet järin syviä, mikä ei toki ole rikostarinassa oleellistakaan. Päähenkilö oli ristiriitaisuudessaan kiinnostava joskin lievästi epäuskottava tyyppi. Mutta venäläinen ruhtinatar meni jo farssin puolelle. Ja oli todella ärsyttävää lukea hänen epäsuomeaan, jonka aitouttakin oli pakko epäillä ("kaa"??).

Rikosromaani voi olla hidaskin, jos se on niin hyvin kirjoitettu, että sitä lukee nautinnokseen. Ja jos taas rikostarina on koukuttava / hiuksianostattava, ei tyylipisteillä ole niin väliä. Tässä ei oikein täyttynyt kumpikaan ehto, joten mitä jatko-osiin tulee, Kalle saa puolestani jäädä rauhassa sooloilemaan ja arpomaan naisiaan.

-ruzena

Hippakirja Flowerille, olepa hyvä!

Kiitos kirjasta, ruzena! En taas muista yhtään, että mitä kirjaa on mistäkin suunnasta tulossa ja välillä tulee ylläreitäkin, joten jännityksellä avasin kuorta.

En myöskään voinut olla lukematta arviotasi tästä kirjasta ja kirjoitat kyllä tosi hyvin. Varsinkin viimeinen virke sai hymyn kasvoilleni. :)

* Varattu Taryalle * (toivelistahippa)

Tartuin tähän kirjaan aika suurin odotuksin. Luin vähän aikaa sitten muutaman kirjan Enni Mustosen sarjasta Järjen ja tunteen tarinoita, jossa kuvataan todella hienosti ja uskottavasti elämää Helsingissä mm. 1920-luvulla. Siksi tuntui mielenkiintoiselta alkaa lukea tätä kirjaa - lisää 1920-luvun Helsinkiä. Ja olihan tässä hyvin kuvattu aikaa ja sen tapahtumia, niistä olikin joiltakin osin mielenkiintoista lukea.

Lukiessa minua ärsytti suunnattomasti se-sanan käyttö ihmisestä puhuttaessa!

Mutta miten tässä kävikään? Aloitin tämän jo monta päivää sitten, mutta tämän lukeminen eteni hitaasti eikä kirja kyllä todellakaan houkutellut puoleensa. Tämä tuntui niin tylsältä kirjalta, että vihdoin tänään, edettyäni sivulle 132 asti, päätin luovuttaa. Vielä senkin jälkeen selailin ja selailin kirjaa ja mietin, että saisiko tästä sitten kuitenkin jotain irti, mutta ei, en jatkanut kuitenkaan. En edes tiedä kuka oli syylllinen, mutta ei se juurikaan kiinnostakaan.

Pahoittelut ruzena, että tässä kävi nyt näin. Minä en helposti luovuta kirjan suhteen, mutta tässä ei nyt voinut muutakaan.

Tarya saa tämän kirjan, kun seuraavan kerran nähdään.

Tarya saa kirjan pks-vakiomiitissä.
Parempia lukuhetkiä sinulle kuin minulla oli... :)

Sain tämän toivelistakirjani illan vakiomiitissä, kiitos! Valtaosa Hämeen-Anttilan kirjoista ei houkuttele minua yhtään, mutta Marionetit http://www.bookcrossing.com/journal/12073120/ luin syksyllä 2013 ja pidin kirjasta. Tämäkin vaikuttaa lupaavalta :)

Uuden Nimimerkkihaasteen innoittamana tämä tarttui käteen, vaikka muutama muukin kirja on kesken. Otin kirjan tänään mukaani reissulukemiseksi ja menossa on nyt 77/349. Tämän sarjan viidennen kirjan, Tiergartenin teurastajan, luin heinäkuussa, joten Björk on siis jo entuudestaan tuttu. Sen verran paljon pidin tuosta ensimmäisestä lukemastani Björk-dekkarista, että olen valmis katsomaan aika paljon läpi sormien :P Onhan kirjassa jo tähänkin mennessä ollut joitakin kummallisuuksia tai epäloogisuuksia, mutta ne eivät ole häirinneet lukemista lainkaan samassa mitassa kuin tuo aiemmissakin merkinnöissä mainittu pronominiongelma. Lukeminen töksähtää joka kerta, kun henkilöstä käytetään sanaa se, mutta useimmissa asiayhteyksissä 'se' solahtaa tekstiin sentään joten kuten, vaikka teksti on kirjakieltä eikä kyse ole puhekielisistä sanomisista. Siinä kohtaa on kuitenkin pakko älähtää, kun neiti Thuliniin viitataan myöhemmin samalla rivillä pronominilla se :O

Vanhan Helsingin kuvaukset ovat tässäkin kirjassa hurmaavia ja ko. ajankohdan poliittisesta tilanteesta on kiinnostavaa lukea, vaikka kirja onkin fiktiivinen. Siltalan poikamiesasunnon sisustus miellyttää minua kovasti :) Matot tosin ovat itämaisia, itämaalaiseksi sanotaan henkilöä, ei esinettä ;)

Björk-sarja:
- Yön sydän on jäätä, https://www.bookcrossing.com/journal/12917183/
- Käärmeitten kesä, https://www.bookcrossing.com/journal/14875160/
- Kuka kuolleista palaa
- Koston kukat, https://www.bookcrossing.com/journal/15639681/
- Tiergartenin teurastaja, https://www.bookcrossing.com/journal/15555471/ (luettu 7/2019)
- Kirkkopuiston rakastavaiset

Edit: Kuvassa iltapäivän kahvihetki Tapiolassa.

Luin tämän loppuun tänään ja vaikka osa juonenkäänteistä oli vähintäänkin epäuskottavia ja vaikka se pronominivirhe häiritsi lukemista ihan loppuun saakka, kirja oli muuten mieleeni. Historia vuosilukujen pänttäämisineen ei kouluaikoina kiinnostanut - opettelin sen verran, että sain aina kokeista kiitettävän. Yhteiskuntaoppia pidin mielenkiintoisempana eikä opiskelualani, etenkään se alkuperäinen, kaukana siitä ollutkaan, eikä nykyinen tai aiemmatkaan työtehtäväni, näin tarkemmin ajatellen :P No, joka tapauksessa tällaisten romaanien kautta historia tulee eläväksi ihan toisella tapaa kuin koulukirjoista ulkoa opittuna. Esimerkiksi Kronstadtista ja sen historiasta minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa. Nyt piti sitten googlailla :)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kronstadt

Muutama yksityiskohta jäi lukiessa vaivaamaan, esimerkiksi se, miten Björk sai valokuvansa: teettikö hän arkaluonteiset kuvat jossain vai kehittikö hän ne itse (ja missä)? Sitä pronomini-ihmeellisyyttä ja emigrantti Zubovan suomen kieltä lukuun ottamatta kieli on tässä hyvää. 'Tämänkertainen' tosin on yhdyssana ;)

Tekisi mieli napata hyllystä toinen Björk-dekkari heti lukuun, mutta kaipa nuo muut keskeneräiset kirjat pitää ensin saada loppuun..

Osallistun kirjalla Delennan Nimimerkkihaasteeseen sekä Annimannin Maailman ympäri kirja kerrallaan 2019 -lukuhaasteeseen.

Kirja varattu Annimannille, jonka hippasin sillä Toivelistahipassa.

Annimanni saa kirjansa huomisessa BC-miitissä Helsingin Kirjamessuilla. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos! Hämeen-Anttila ei varsinaisesti kuulu suosikkikirjailijoihini, mutta joidenkin hänen romaaniensa parissa olen viihtynyt ihan hyvin. Tämän lisäsin toivelistalle ihan tuon ajankuvan takia. Katsotaan, miten käy!

Alkuun vähän jumitti, mutta kun pääsin vauhtiin, nämä pari viimeistä pääsiäispäivää sujahtivat Björkin seurassa oikein mukavasti. Nautin tosi paljon ajankuvasta ja kävin googlailemassa vanhoja kuvia Helsingistä sekä osoitteita .(Huomasin vasta kirjan luettuani, että lopussa oli selite vanhoille kadunnimille.) Myös tarina imaisi ihan hyvin mukaansa.

Hämeen-Anttila avasi itse tuota se-pronominin käyttöä yhdessä Facebook-keskustelussa, mutta en harmikseni nyt löytänyt sitä, kun yritin etsiä. Hän oli käyttänyt sitä ihan harkitusti ja hänellä oli sille hyvät perustelut, mutta hän luopui siitä sarjan myöhemmissa osissa, koska lukijoilta tuli niin murskaavaa palautetta.

Itse mietin tuota venäläisen ruhtinattaren kieltä ja ruzenan ihmettelemää kaa-muotoa. Se on nimittäin minulle kaakkoismurteiden puhujana ihan tuttu. Meillä Kuusankoskella sanotaan esimerkiksi, että "haluisit siä leikkiä min kaa?" (tai "haluisitsiä leikkiä minkaa?"). Arvelen, että se on samaa juurta kuin viron komitatiivi -ga (minuga = minun kanssani). Ja ruhtinatarhan oli asunut ennen Helsinkiin muuttoaan Lappeenrannassa, eli olisiko se eksynyt hänen puheeseensa siellä?

En ole koskaan lukenut yhtään Hämeen-Anttilaa, en Virpiä enkä miestään. Minulle vakuutettiin miitissä, että tämä ei ole raaka dekkari ja vanhassa Helsingissä on kyllä oma viehätyksensä.
Entinen työnantajani on muuttanut meidän kulmille Helsinkiin ja olen vienyt hänet ja sisarensa hyvin epäviralliselle opastetulle kiertokävelylle - saatan siis tietää kirjalle seuraavan lukijan. Ei ole bookcrossaaja - ainakaan vielä.
Edit: Ex-työnantaja ei ole vieläkään journaloinut edellisiä saamiaan BC-kirjoja, joten enempää ei toistaiseksi tipu (10/2021).

Kuva: Kortteliopas kasvamassa.

Kävin tänään opastetulla kierroksella "Rakkautta ja rikoksia Kruununhaassa" ja opas kehui tätä sarjaa. Björk asuu Snellmaninkatu - muistankohan oikein - viidessätoista.

Kuva: Taryalle tiedoksi: Tässä talossa on asunut suuresti ihailemasi Volter Kilpi.

Aloin kokeeksi lukea. Meillä oli aikoinaan talonmies Surakka, joka isoon ääneen valitti, että hänen lapsensa eivät päässeet oppikouluun, kun rikkaat maksavat opettajille (lue: lahjuksia) eikä talkkarilla ole sellaisia rahoja. Talkkari Surakalla oli kuitenkin talon ensimmäinen telkkari, jota minua kymmenen vuotta vanhempi lapsilauma kävi katsomassa talkkarin pienessä asunnossa.

Kuvassa kirjoittaja kirjamessuilla 2021.

Tuttuja kuolinsyitä löytyy näiltä sivuilta; punaiset tappoivat Muorin kaksi enoa ja sedän vaimon veljen sekä isän. Espanjantauti puolestaan tappoi isänäidin ensimmäisen miehen, minkä jälkeen hulttio-ukkini vasta sai mahdollisuutensa. Ei olisi siis minua ilman espanjantautia.

Kuva: Kävin viime kesänä Muorin yli 90-vuotiasta serkkua katsomassa. Hänellä on oikea museonurkka vapaussodassa kuolleiden sukulaistensa muistolle. Tahatonta huumoria: lamppu valaisee Mannerheimin kuvaa niin, että hänellä näyttää olevan yllään soma tutu.

Luotsikadulla kävin nuorena tyttönä puolen vuoden ajan kahtena iltana viikossa tekemässä Erik Tawaststernalle iltasihteerin hommia, kun olisi pitänyt saada valmiiksi Sibeliuksen viides, ei sinfonia vaan kirja. Ei valmistunut minun aikanani, siihen tarvittiin Hannu-Ilari Lampila.
Tuttavillani Huvilakadulla oli aikoinaan kirjassa mainittu Doktor Junkersin kaasulla toimiva vedenlämmitin, jota pelkäsin aina kun kävin heidän kylpyhuoneessaan. Kun vesihanan pani päälle, kuului lämmittimestä pieni kohahdus ja liekit näkyivät selvästi. Hökötys oli kylpyammeen päädyssä, mikä teki eritoten suihkussa käymisen jännittäväksi.

Kuva Huvilakadulta 30.1.2019.

Vanha fysiologian laitos Siltavuoren rinteessä. Hups, kuva kyljellään.

Välillä juoni junnaa paikoillaan ja kirjoittaja keskittyy lillukanvarsiin, kustannustoimittaja olisi saanut ehdottaa tiiviimpää ilmaisua ja punaisen langan säilyttämistä. Nyt on juuri kierretty Kaivopuisto (kuva).

Samovaareista olen aina pitänyt. Kuvassa Lönnrotin vanha matkasamovaari, joka asuu yksityiskodissa Lontoossa.

Ida asui Tehtaankadulla (kuva 30.1.2019).

7,65 -luodit eivät ole kovin isoja. Kas tässä, löysin hämmästyksekseni laatikollisen ikkunalaudaltani, kun siivosin putkiremonttia varten pari vuotta sitten... Taisivat olla kirjan kuvaamalta aikakaudelta.

Kessin kirjahyllyssä oli Walter Scottin romaaneja.

Kuva: Walter Scottin patsas Edinburghissa.

Alkaa aina nukuttaa kun tätä lukee, joten loppuun on vieläkin matkaa. Olin aikoinani libristiurallani töissä Akateemisessa Kirjakaupassa ja viereisellä osastolla olivat pahanhajuiset venäläiset kirjat sekä niiden myyjä Galina, jonka ääni soi edelleen korvissani, kun tulee puhe suomea puhuvista venäläisistä. Zubova ei puhu ihan "oikein" venäläisittäin, j-kirjainta on käytetty aivan liian säästeliäästi, sillä vjenalainen työntää jiitä lähes joka paikkaan.
Mahorkan hajun muistan myös, neukuilla ei ollut varaa länsimaiseen tupakkaan.
Vanha morfinisti tuntuu päässeen "matkastaan" yli yllättävän helposti.

Kuva: Hulttio-ukkini oli myös narkkari ja perintökalut sen mukaisia.. Saksalaiset aseveljet jakoivat amfetamiinia, jotta sotilaat jaksaisivat valvoa paremmin.

Kasarminkatu (tammikuussa 2019).

Nikolainkirkko.

Aleksanteri II:n patsas Suurtorilla, Caj Bremerin kuva.

Loppui viimeinkin! Ja mikä pettymyksellinen lopetus, buu!
Monet unet toi tämä kirja, kun kesken kaiken nukahdin. Luulin jo ratkaisseeni se-pronominin käytön logiikan, kun näytti siltä, että kaikki venäläiset olivat "niitä", mutta ei se kuitenkaan ihan niin ollut ja logiikka hävisi viimeistään silloin, kun yksi henkilö oli sekä hän että se. Tarpeetonta kikkailua ja erikoisuuden tavoittelua, sano. Tätä kirjaa olisi saanut työstää vielä ennen julkaisua, sillä välillä tosiaan jäätiin kuvailemaan lillukanvarsia ja kirjasta puuttui SE imu, joka parhaimmillaan saa lukijan valvomaan yön, kun kirjaa ei malta laskea käsistään.
Mikä siinä onkaan, että ilahdun aina, kun löydän jostain kirjasta paikkoja joissa olen käynyt ja tässä kirjassa oli paljon tuttuja katuja. Katuluettelo tai edes maininta siitä olisi tosiaan saanut olla jo kirjan alussa, seuraavissa kirjoissa näkyy olevan kartta etulehdellä. Ehkä olen sielultani satavuotias, kun kotiuduin hyvin kuvattuun aikakauteen, mutta en tiedä jaksanko lukea näitä enempää, vaikka niitä on jo useampi odottamassa. Ainakin täytyy välillä lukea jotain ihan muuta.

Olin varma, että tabletilta löytyisi myös Torilinnan kuva, mutta ei osunut silmään tähän hätään. Lisätään jos löytyy.

Ylläri-pylläri. Tämä pitää lukea ennen seuraavaa helsinginmatkaa, niin osaat paremmin suunnistaa kaupungissa.

Hämeen-Anttilalta en ole tainnut lukea yhtään kirjaa, joten katsotaan miltä tämä maistuu!