"Jo neljäs kirja elämältä maistuvia muistiinpanoja ja ruokamietteitä Punapukuisen naisen talosta, unkarilaisesta Várbalogin rajakylästä.


Punainen jääkaappi on jo neljäs kirja, jossa Maija Asunta-Johnston kertoilee elämästään unkarilaisessa Várbalogin rajakylässä. Perusasetelma on tuttu: Punapukuisen naisen talossa kestitään edelleen ystäviä ja entisiä työtovereita – Maija on nyt eläkkeellä. Keskusteluja höystävät liedellä muhivat herkut ja tuoreen leivän tuoksu. Mutta on myös yksinäisiä hetkiä, jolloin voi upota ajatuksiinsa tai puuhailla puutarhassa. Tekeminen on ajattelemista, ajatteleminen tekemistä. "

Synttäriylläriksi hankittu, itsekin olen tämän joskus aikaisemmin lukenut (siis en tätä kappaletta, vaan toisen).

Hyvää syntymäpäivää, Kirjakko!

Kiitosta! Paketin päällä luki, että saa avata jo nyt tuplien välttämiseksi.
Kirja tuli suuressa paketissa hippakirjan ja kaikenkarvaisten lahjapakettien kanssa, niin että ne piti noutaa Södervilla-kullan postista. Paketin päällä luki "Kirjakko". Vuorossa sattui olemaan vanhempi simppeli postineiti, joka alkoi tiukata henkkareita. Sanoin ettei minulla ole tuolle nimelle, mutta ei ole kenelläkään muullakaan, se on nähkääs nimimerkki. Surina kuului kun ratakset postineidin päässä pyörähtelivät, tästä ei postimanuaalissa varmasti puhuta mitään. "Mistä minä tiedän että se olet sinä?" "Et mistään", sanoin. "Sinun täytyy vain luottaa minuun. Ja onhan minulla tämä noutolappu, joka liittää minut tuohon pakettiin." Sain kuin sainkin paketin, mutta varmaan minua pidetään vähän silmällä jatkossa. Mikä lienee lähetys nimimerkille - jotain Kaalimato-postia varmaan...
Yritän malttaa vielä vähän aikaa, ennen kuin avaan loput Kaalimadon lähetyksestä. Tuskin kestän toukokuulle.

Lopultakin aloin lukea tätä synttärilahjaa - apua - seitsemän vuoden takaa. Ehkä siksi, että olin ajatellut pitää kirjan pysyvästi hyllyssäni, olin tuumannut ettei sen lukemisella ole niin kiire. Höh.
Sain pari viikkoa sitten jatko-osan Verkkorakkautta varttuneille, joka oli kyllä ihan hyvä, mutta Maija väitti, että aikaisemmat kirjat ovat olleet fiktiivisiä yhtä lukuunottamatta. Siis että mitä että, onko minua huijattu? Päätin nyt tarttua Jääkaappiin ja lopultakin kurkistaa sen sisään.
Kirjassa mainitaan Kuki Gallmannin kirja Elefanten in meinem Garten ja taas olin hämmästetty. Minulla on Kukin kirjat Unelma Afrikasta ja African Nights, suosittelen niitä keralla Nessu-nenäliinojen, mutta en tiennyt että kirjoja on vielä enemmän. Wikipedian mukaan tämä elefanttikirja on julkaistu italiaksi (Kuki on syntyjään italialainen), mutta miksi ihmeessä sitä ei olisi julkaistu englanniksi??
Tämän kirjan reseptit menevät hukkaan minun kohdallani ja hyppäänkin kevyesti niiden yli. Ainoa paikka missä onnistun hyppäämään kevyesti on lukiessa.

Ymmärrän sitä unkarilaista nuorta naista, joka sekosi, kun kävi ilmi etteivät jutut Unkarin kansannoususta olleet vain länsimaista propagandaa. Onhan se järkytys ymmärtää tulleensa huijatuksi ja aivopestyksi.

Kaverini houkutteli minut kanssaan hänen autollaan Eurooppaan, kun minulla oli kuusi viikkoa tuore ajokortti joskus 30 vuotta sitten. Suostuin, mutta jo silloin ymmärsin kieltäytyä ajamasta Ranskassa ja Italiaan emme poikenneet. Olisi ollut ihan painajaista joutua nokkapokkaan jonkun paikallisen kanssa auton kolhimisesta ja eivätkös kaikki italialaiset autot ole täynnä lommoja? Tuli vaan mieleen insidentistä raja-asemalla.

Nonni, saatu kirja loppuun. Hieman alkoi olla toistoa, ehkä siksi, että osa jutuista esiintyi myös Verkkorakkautta varttuneille -kirjassa.
Jos Karl olisi minun naapurini, niin varmaan ampuisin hänet ventovieraiden ihmisten kierrättämisestä talossani. Aivan pöyristyttävää!
Voi hyvää päivää, nigerialainen lääkäri, joka unohti kertoa eurooppalaiselle morsiamelleen, että hänellä oli jo yksi vaimo ja lapsia tämän kanssa. Ei olisi meikäläisen huumorintaju riittänyt siinä tilanteessa.
Ruoanlaitto on selkeästi kirjoittajan harrastus ja voisi olla hauskaa, jos tuttavapiirissä olisi tällaisia ihmisiä, jos minun ei odotettaisi kutsuvan heitä vastavierailulle. Aikoinaan kävin paljon syömässä eräällä äidillä ja tyttärellä, Chania ehkä muistaa Järviset, jotka ottivat missiokseen pelastaa minut nakkikioskin houkutukselta. Äiti-Järvinen kuoli muutama vuosi sitten ja tytär muutti maalle jonnekin Forssan lähelle. Vielä löytyy toinen ruokaa tarjoava kyläpaikka, koirahoitajani, jotka alkavat olla myös elämän ehtoopuolella, yli 8-kymppisiä. Kun rouvasta aika jättää, joudun tyystin eineslinjalle...
Olen luvannut asua kuusi viikkoa arkisin mörönsyöttinä Sipoossa erään vanhan rouvan tontilla olevassa pikkutalossa, kunnes hänen tyttärensä muuttaa hevosineen mökiltä kotiin. On ollut ihan hauskaa syödä kriikunoita suoraan puusta, panna lenkiltä kerättyjä tatteja pannulle ja hakea mustikat ja puolukat jugurttiin suoraan pihalta.

Jääkaappi on siirretty ulos, tarkemmin sanottuna Tiirasaarentien laatikkokirjastoon.

Napattu varmaankin vuosi sitten Tiirasaarentien laatikkokirjastosta, mutten ollut muistanut kirjata kirjaa napatuksia. Vapautan huomenn Tampereen yliopiston kirjakierrätyshyllyyn

Vapautetaan Tampereen yliopiston kirjakierrätyshyllyyn. En ehtinyt lukea teosta, mutta kirjoja on vähennettävä tulevan muuton tieltä. Kivoja lukuhetkiä seuraavalle lukijalle!