Näkevät voivat vain aavistella, miltä tuntuu olla sokea. Suljepa silmäsi vähäksi aikaa ja kävele talosi läpi. Kuvittele, että olet sokea. Kuvittele sitten, millaista olisi ollut olla opaskoira Rosellen kanssa työpaikalla, joka sijaitsee 78 kerrosta maanpinnan yläpuolella New Yorkin World Trade Centerin Kaksoistorneissa syyskuun 11. päivänä vuonna 2001.

Tämä on ihmeellinen tarina Michael Hingsonista ja Rosellesta. Tuona päivänä he laskeutuivat yhdessä 78 kerrosta ja auttoivat samalla kymmeniä muita pakenemaan sortuvasta rakennuksesta. He tulivat alas portaita epätoivoisina, mutta rauhallisina. Tässä tarinassa kerrotaan noista unohtumattomista hetkistä kuvaten nimenomaan sokean kokemusta, joka keskittyy muihin aisteihin kuin näkemiseen. Tämän kirjan kautta voit kokea uudelleen syyskuun 11. päivän murhenäytelmän ja voiton. Se tuo myös esiin ihmisen ja eläimen suhteen suuren voiman. Me kaikki voimme ottaa oppia tästä uskomattomasta tarinasta.
-Larry King


Kirjoittajista

Michael Hingson toimii Yhdysvaltain Braille -lukutaitokampanjan lähettiläänä ja puolestapuhujana. Hänellä on myös oma konsulttialan yritys, The Michael Hingson Group Inc. Michael ei ole koskaan antanut sokeuden estää häntä saavuttamasta tavoitteitaan ja niinpä hän on myös suorittanut fysiikan maisterin tutkinnon Kalifornia-Irvinen yliopistossa. Hänen elämänsä on todistus ihmisen ja eläimen suhteen ihmeellisestä voimasta sekä osoitus luottamuksesta ja sinnikkyydestä. Michael ja hänen vaimonsa Karen asuvat San Franciscon lahden alueella. Michaelin perustama säätiö, The Roselle’s Dream Foundation, jakaa sokeille lapsille ja aikuisille teknisiä apuvälineitä, joita he tarvitsevat kouluissa sekä työpaikoilla saavuttaakseen ja toteuttaakseen unelmansa. Säätiön kautta Michael haluaa myös kunnioittaa opaskoiransa Rosellen sankarillista työtä ja rohkeutta.

Susy Flory on kirjoittanut neljä kirjaa ja hänen kirjoittamiaan artikkeleita on ilmestynyt useissa aikakauslehdissä. Hän on suorittanut sekä englannin kielen että psykologian tutkinnot Kalifornia-Los Angelesin yliopistossa ja työskennellyt toimittajana, tiedottajana sekä kouluttajana. Susy nauttii kirjoittaessaan elämäntarinoita, joissa on onnellinen loppu, ja jotka innostavat ja haastavat lukijoita elämään rohkeaa ja seikkailujen täyttämää elämää.

Kustantaja: Kkjmk Oy

--

muoks. 12/2014. Hupsista, unohdin sekä kirjoittaa oman mielipiteeni että tehdä vapautusmerkinnän, kun tämän kirjan Kirjakolle lähetin. Kirjakko toivoi tätä 8-vuotisarvonnassani marraskuussa, joten ajattelin, että pistetään paketin mukaan, vaikkei tämä hänen varsinaisella toivelistallaan ollutkaan.

No, tässä ajatuksiani marraskuun lopulta: Kirja oli ihan kiva kertomus ihmisen ja koiran yhteistyöstä, mutta jokin jäi puuttumaan. Uskonnollinen sanoma hyppäsi aika yllättäen kirjan loppupuolella esiin, mikä tietysti lukijasta riippuen on joko hyvä tai huono asia. Jotenkin irralliseksi se tässä kuitenkin jäi. Olisi joko saanut jäädä kokonaan pois tai olla mukana selkeämmin alusta alkaen.

Koirista tykkäävänä ihmisenä minua toki kiinnosti, miten koirat käyttäytyvät ja sitä osuutta nyt jossakin määrin kirja toteuttikin. Ja 9/11 tapahtumat olivat tietysti jännittävä lisä tähän.

Sokeudesta en saanut oikeastaan mitään uutta tietoa, enkä oikein opaskoiristakaan. En nyt tiedä. Toivottavasti kirja kuitenkin löytää Kirjakon ja työkaverin ;) lisäksi muitakin lukijoita, koska ei tämä nyt aivan totaalisen surkea kirja ole. Ehkä vähän valistusmainen kuitenkin.

Tuli työkaverille ja ryöväsin kuormasta. Ihan vaan piti vilkaista, mutta veinkin kirjan sitten kotiin...
Kirjoittaja ei ole oikein osannut päättää kirjoittaako dokumentin, elämäkerran, tietokirjan vai uskonnollisen julistuksen, joten on sekasotku kaikkea. Ihmisistä ei anneta realistista kuvaa, heistä on tehty Teräsmiehen, Zorron, Mustanaamion etc. sekoituksia. Missään vaiheessa ei tullut parku, tunteet jäivät jotenkin puuttumaan. Kirjoittaja ei selvästi ole eläinihminen eikä ole osannut kertoa koirasta niin kuin eläinihmisille olisi pitänyt kertoa. Ehkä ei ollut vain löytynyt sokealle oikeaa tulkitsijaa. Loppusuoralla, siirtyy Kirjakolle.

No niin, kirja palautui minulle ja luin sen viime yönä. Minusta edellinen lukija on turhan jyrkkä, ainoastaan se yllättäen alkanut uskonnollinen osuus häiritsi. Ja tietovirheet, kuten että Rosellen silmät aukesivat 3-4 viikon iässä, kun kirjoittaja vielä mainitsi olevansa koiraihminen. En myöskään ihan äkkiä usko, että lumeen kolmeksi päiväksi haudattu peukalo on saatu kiinnittymään takaisin niin, että ainoa vika on jäykkyys.
Olen lukenut aika paljon elämäkerrallisia kirjoja eikä tämä hyppiminen nykyhetkessä ja menneessä ole mitenkään harvinaista. En ollut tiennyt, että hapella on tuhoisa vaikutus keskosen verkkokalvoon ja että Stevie Wonderkin oli tällä tavoin sokeutunut, yhdessä kymmenen tuhannen muun amerikkalaisvauvan kanssa. Aika traagista, sano. Minusta oli mielenkiintoista lukea Miken kouluvuosista, braillesta ja apuvälineistä, joita sokeilla nykyään on - en ollut tiennyt, että tekniikka on kehittynyt näin pitkälle. Mutta kyllä se polkupyörällä ajo minustakin aika hurjalta kuulosti, muuta liikennettä ei ilmeisesti pahemmin ollut.
Luulen tietäväni erään, jolle kirja sopii kuin nyrkki silmään.
[Edit: Tarkistettu: ei ollut ennestään hyllyssä].

Hyvää Joulua AnneliS! Kyllä jotkut arvostavat niitä braillella tehtyjä matikankirjoja...

Vau! Olipa mainio lahja. En ole tästä kirjaasta kuullutkaan. Kiitos kaunis mielenkiintoisesta kirjasta!
Satunnaisesti avatussa kohdassa näkyi olevan juttua Kurzweilistakin. Kyllä minä sellaistakin joskus 90-luvun alussa käytin.
Luin kommentit: Tunnen minäkin muutaman, joilta keskoskaapin happi on vienyt näön. Tosin sitä vauriota osataan nykyään ehkäistä aika hyvin. Päivästä 9/11 mariseminen kyllästyttää minua. Päivä ei ainakaan ollut satunnaisesti valittu. Muistelkoot jenkit mitä itse (CIA) tekivät 9/11 vuonna 1973.

On aivan amerikkalaisen elämäkertaperinteen mukaista, että henkilöistä tehdään Teräsmiehen, Zorron, Mustanaamion etc. sekoituksia. Nuorena luin paljonkin elämäkertoja ja amerikkalaisissa häiritsi juuri nimen omaan ylisanojen runsas käyttö. Se on sitä samaa amerikkalaista itsetehostusta jonka vuoksi valokuvissa pitää näkyä koko hammaskalusto, muuten on onneton. Rapakon takana siirtolaisia tietysti häiritsi koti-ikävä, mutta sitä ei kotimaahan jääneille sopinut paljastaa. Siispä kaikki olivat koko ajan suu hymyssä ja kaikki muu oli niin suuremmoista ja ihmeellistä että ylisanat kokivat inflaation. Vanhoilta ajoilta tämä siis periytyy, että siellä ei tavallisia ihmisiä olekaan vaan jokainen ja kaikki ovat niin ihmeellisen suurenmoisia. Ja sitä on tylsä lukea tällaisen vanhan maailman tavallisen ihmisen.
---

Tuon polkupyörällä ajon kyllä uskon. Kerran televisiossa näin teini-ikäisen sokon, jolta oli silmät poistettu vauvana jonkin vakavan taudin takia - en muista tarkemmin - eli ei ollut mitenkään mahdollista että hän olisi mitään nähnyt. Poika pyöräili ja väisti esteitä tosi taitavasti. Hän naksutteli koko ajan eli kuunteli kaikuja lepakon tavoin ihan niin kuin kirjan päähenkilö kertoo tekevänsä. Hänen oli myös annettu pienestä pitäen osallistua kaikkeen perheen elämään ja normaaliin toimintaan ja annettu kokeilla kaikenlaista pitämättä häntä pumpulissa.

Yksi vauvana aivokalvontulehduksessa näkönsä menettänyt mies kertoi minulle osallistuneensa Helsingin yliopistossa kokeeseen, jossa hänen edessään pyörivässä telineessä oli erikokoisia metallilevyjä ja hänen piti asettaa ne suuruusjärjestykseen. Hänkin käytti äänen kaikumista apuna. Enää en muista saiko hän aivan kaikki oikein - mutta ainakin melkein.

Tuo Kurzweilin masina oli kyllä kahden nykyaikaisen pesukoneen kokoinen - ainakin se jota minulla oli ilo käyttää. Sitä ja seuraajiansa varten piti kirjoista leikata sivut irti, jotta skannaus onnistuisi automaattisyötöllä. Se kirveli kaltaistani kirjan ystävää. Onneksi niin ei juurikaan enää tarvitse tehdä. Uusista kirjoista useimmiten saadaan käyttöön pdf-tiedostot, joita juoksutetaan ohjelmien läpi. Käsittely annetaan intialaisten hoidettavaksi, koska se on halpaa siellä. Vanhat kirjat pitää skannata käsin sivuja kääntelemällä. Niitä taas ei voi tuhota, koska ne ovat loppuunmyytyjä.

This is my # 6 in
"KEEP THEM MOVING 2015" Challenge arranged by Booklady331.

This is my # 9 (120) in
"REDUCE MOUNT TBR 2015" Challenge arranged by Dutch-book.

Annelis lykkäsi miitissä käteeni, kun arveli kirjan kiinnostavan minua. Ja toki kiinnostaakin! Kiitos kirjasta, kierrättäjät :)

Minäpä tykkäsin tästä kirjasta valtavan paljon. Pidin sekä sokean elämän kuvauksesta (tosin sitä autolla ajamista en välttämättä ihan ymmärrä!) että siitä, että opaskoiran työ nostettiin näin suureen arvoon. Ei se nyt ihan jokapäiväistä nimittäin taida olla Ameriikassakaan, että opaskoirakko pääsee julkisuuteen tällaisia sankaritekoja tehneenä, vaikka arjen sankareita toki kaikki ovatkin.

Ilolla jatkan taas työtäni sokeiden ja muiden näkövammaisten oppimateriaalien parissa! Kiitos kun sain lukea tämän kirjan.

Miittiin

Tarttui miitistä mukaan. Kiitos! :)