The Sun Also Rises 1926, suom. Jouko Linturi, Tammi Keltainen kirjasto #4 (1954,) 3.p. 1958. 312 s. Kirjastopoisto.

31.7.2023:

Edellinen lukemani kirja antoi kirjaimellisesti kyökin kautta vilauksen "kadotetusta sukupolvesta" – sellaiseksi Gertrude Stein määritteli dekadentit kirjailijaystävänsä, ja heihin Hemingwaykin Pariisin-aikoinaan kuului.
Niinpä otin (melko huonosti tuntemani) Hemingwayn käsittelyyn. Ja kuinka ollakaan, juuri tämä kirja kuvaa juuri tuota kadotettua sukupolvea, ja hyvin kuvaakin. Se kertoo WWI:n jälkeisestä Pariisista ja siellä oleilevista etupäässä muunmaalaisista etupäässä kirjailijoista.
Minäkertoja Jake Barnes on amerikkalainen lehtimies, joka on sodassa saanut fyysisesti ja psyykkisesti raskaan vamman. Bill Corton, kirjailija, on toinen nuori sodan veteraani. Robert Cohn, hänkin amerikkalainen, on hiljainen juutalainen ja ex-yliopistonyrkkeilijä. Mike Campbell on alkoholisoitunut tyhjäntoimittaja ja lady Brett Ashleyn kihlattu. Väkivaltaisesta lordimiehestään eronnut Brett on viehko ja sanavalmis ja vongattua seuraa.
Kun porukka on Pariisissa ryypännyt tarpeekseen, se saa idean lähteä Espanjan Pamplonaan fiestaan, jonka keskeinen anti on härkätaistelut. Pamplonassa Brett iskee silmänsä nuoreen toreroon Pedro Romeroon, ja porukan pakka hajoaa entisestäänkin.
Erityistä yhtenäistä juonta kirjassa ei ole, vaan se on kuvausta tämän moraalisesti ja henkisesti tuuliajolla olevan joukon elosta ja olosta. Ja härkätaisteluista.

Teos oli Hemingwayn läpimurto, ja sekä aiheensa että tyylinsä vuoksi se on edelleen arvossaan. Kadotettu sukupolvi saa siinä kaunokirjallisen monumenttinsa, ja tyyli oli täysin uutta aikanaan. Kertovaa ja kuvailevaa tekstiä on vähänlaisesti, lauseet ovat lyhyitä ja adjektiiveja saa hakea. Pääosa tekstistä on dialogia, ja hyvää dialogia onkin.

Teos kiinnosti minua enemmän kirjallisen merkityksensä kuin tarinallisen sisältönsä vuoksi. Meilläkin kirjoitettiin jossain vaiheessa tuota tylyä adjektiiveista riisuttua lyhyttä lausetta (ja meidänkin teoshenkilöt pärjäsivät ryyppäämisessä hyvin noille nousevan auringon tyypeille). Vanhemmiten ei niin kauhean kohottavaa lukemista...

Mutta lukeminen kannattaa aina! Leena Parkkisen ja Hemingwayn ansiosta tiedän nyt enemmän kadotetusta sukupolvesta.
Ja lienenkö kasvanut tynnyrissä, kun luulin että tähän maailmanaikaan ei härkätaisteluja enää järjestetä eikä saa järjestää. Mitä vielä! Nythän ne on Espanjassakin oikein ylennetty kansalliseksi kulttuuriperinnöksi. Vitut eikö mikään muutu!

Sukupolvi menee, ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti. Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee. (Saarnaaja)

-ruzena

218/1001 luettu

11.9.2023 annettu eteenpäin.