Sydämellinen kuvaus perheestä ja suurista tunteista

Miksi Annen isä pyysi testamentissaan, että eräälle Genevessä asuvalle naiselle annettaisiin Edith Piafin levy Hymni rakkaudelle? Miksi sama laulu merkitsi niin paljon Annen äidille?

Paljon myöhemmin Anne päättää lähteä Geneveen tapaamaan salaperäistä naista, joka oli rakastanut hänen isäänsä.

Anne Wiazemskyn perhekuvaus kätkee sisäänsä monta hymniä rakkaudelle. Hän kertoo hellästi venäläissyntyisestä diplomaatti-isästään ja musikaalisesta äidistään, joiden avioliittoa varjosti uskottomuus. Madeleine-kotiapulainen, joka piti huolta lapsista, oli Annen elämän tärkeimpiä ihmisiä - siitäkin huolimatta, että joutui myöhemmin rappiolle. Nobel-kirjailija Francois Mauriac, Annen äidinisä, kannusti tyttöä ja oli hänen tukenaan vaikeina aikoina.

Ranskankielinen alkuteos: Hymnes à l'amour
Suomentanut: Annikki Suni

Helsingin kaupunginkirjaston poistokirja

Illan viimeinen bussi (klo 19) jäi tulematta Ruoholahden pysäkille ja tunnin odottelun jälkeen niin minun kuin muidenkin Poriin päin tahtoneiden oli uskottava asia ja keksittävä muu ratkaisu. Bussilipun olin maksanut etukäteen ja se kävi vain tuohon vuoroon, joka oli tosiaan illan viimeinen. Maailma näytti tovin synkältä, oli pimeää, sataa vihmoi ja mereltä tuuli kovaa, mutta lohtua toi lounaaksi aikomani täytetty patonki, jota en ollut ehtinyt syödä päivällä ja jonka olin napannut töistä mukaan, sekä tämä kirja :)

Kirjan rekisteröinnistä oli jo sen verran aikaa, etten muistanut alkuteoksen olleen ranskankielinen ja ehkä tuo kirjailijan sukunimikin vei ajatukseni vähän idemmäs, mutta jo heti kirjan alussa alkoi tuntua, että tarinassa ja kirjoitustyylissä oli jotain perin ranskalaista.. Olen vähintäänkin lieväasteisesti karsastanut Ranskaa ja ranskalaisuutta jo vuosikymmenet, yläkoulun seiskallakin oli aivan selvää, etten valitsisi ranskaa C-kieleksi, ennemmin sitten saksan. Ranskalaiset leffat eivät ole mieleeni, ja niitä sentään olen joskus suostunut katsomaan (viimeksi Potiche - Aivovaimon), ja ranskalaista kirjallisuutta olen vältellyt. Syytä tähän kaikkeen en tiedä (paitsi että ranska on minusta ruma kieli enkä pidä ranskalaisesta omahyväisyydestä/kopeudesta suhteessa muihin kansoihin ja kieliin), mutta nytpä Wiazemsky sai minut narutetuksi lukemaan tämän kirjan :D

Eikä se hullumpi ollutkaan. Kovin ranskalainen kyllä - tätä tarinaa on hyvin vaikea kuvitella esimerkiksi kenenkään suomalaisen kirjailijan kertovan/sovittavan suomalaiseen elämäntapaan. Toisaalta, Nobel-kirjailijoiden jälkeläiset ovatkin tässä maassa vähissä.. Minulle tämä kirja kävisi oikeastaan kulttuurihaasteeseen, sen verran vierasta elämänmeno siinä oli. Esimerkiksi kotoisen nobelistimme kirjat uppoavat minuun paremmin, mutta tiedostan ongelman ja aion koettaa kohottaa yleissivistystäni. Senhän voisi aloittaa vaikka Francois Mauriacista ;)

Pidin kirjasta ja aion haalia käsiini Wiazemskyn muitakin kirjoja. Suomeksi ovat ilmestyneet ainakin Nuori tyttö ja Berliinin lapseni.

Osallistun kirjalla Mecun Aakkosten lukuhaasteeseen 2013-2014.

Kirja lähtee postitse viimeistään perjantaiaamuna sen hepanneelle tuittupepille. Laitan mukaan Roosan nauhan ja osallistun vapautuksella Liinuskaisen haasteeseen.

Mukavia lukuhetkiä kirjan parissa!

Kirja perillä Lahdessa, kiitos kaunis :) Myös Roosa nauha kirjan välissä ilahdutti kovasti, itse kun en nauhaa vielä tänä vuonna ole ostanut (ja vanha nauhakin on jossain hukassa…).

Löytyi Kuopion kirjaston vaihtohyllyssä :)
*
Edit 29.6.2020
Nopealukuinen ja hieno kirja. Hänen kirjojaan lukisi mielellään lisää ja mielenkiintoista olisi myös tutustua isoisänkin kirjoihin, ei ollut sekään entuudestaan tuttu nimi. Googlettamalla selvisi, että Anne oli naimisissa Jea-Luc Godardin kanssa; se sentään oli tuttu nimi minullekin :)

Eteisessä. Hyviä lukuhetkiä löytäjälle!