WSOY, Helsinki 2007. Kovakantinen, 347 sivua.
Päällys: Sami Saramäki.

Arvostelukappale kirpparilta.


Tiiliskivi-palkinto 2007
Kuvastaja-palkinto 2008


Takakansi:
”MIKÄ TAHANSA TUULI VOI TUODA MUKANAAN TULVAN ENSIMMÄISET SADEPISARAT.”
IKIVANHAN TARUN MUKAAN maailmassa on neljä vahvaa tuulta, ja viides joka hallitsee niitä kaikkia. Niille ei puhuta, eikä niiden puheeseen vastata. Näin on ollut aina ja siihen on syynsä. Kautta aikojen tuulia on vartioinut viisas ja arvossa pidetty Gaiamin kansa. Heidän tuulenvartijoistaan yksi on sokea, yksi kuollut ja monet kadoksissa. Aina on kuitenkin ollut uteliaita,joita tarina tarujen kultaisesta kaupungista on ajanut kohti totuutta.
TÄMÄN TARUN VARJOSSA on kasvanut myös Sawana, reolainen lammaspaimen ja tarinankertoja, jolla on poikkeuksellinen tapa nähdä ja kuulla asioita, jotka pysyttelevät muilta piilossa. Hän on perinyt kulkijan veren äidiltään ja palaa halusta päästä jatkamaan matkaa, jonka tämä aikoinaan aloitti. Sawana on kyllästynyt toisilta lainattuihin sanoihin ja tahtoo elää oman tarinansa, vakaana aikomuksenaan karistaa lapsuudenkotinsa tomut jaloistaan ja jättää jälkensä Aikakirjoihin.
TILAISUUS TÄHÄN TARJOUTUU, kun Metsänreunan kylään saapuu salaperåinen varas Jarren. Dramaattisten tapahtumien saattelemana kaksikko lähtee matkalle, joka johdattaa heidät aina mahtavalle Tarquelin tuulitornille saakka. Siellä väärät tuulet lentävät rinta rinnan tosituulten kanssa, ja valta ja vastuu punoutuvat kohtalokkaaksi vyyhdeksi. Nuoren Sawanan vaiheista kasvaa vangitseva kertomus oman paikkansa etsimisestä, ihmisten välisistä valtasuhteista ja siitä mitä voi tapahtua, jos yksikin askel osuu harhaan.

Päivi Honkapää Risingshadow-sivustolla
Päivi Honkapää Wikipediassa
Tiiliskivi-palkinto Päivi Honkapään teokselle Viides tuuli, Tampereen yliopiston tiedote 15.2.2008

Fantasiaa tulee luettua sen verran harvoin, että Viides tuuli vaikutti vallan virkistävältä. Päivi Honkapää kirjoittaa hienosti. Tarina ottaa mukaansa heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Teksti on kaunista, runollista, mietiskelevää, kuvailu upeaa. Sellaista, missä lammen vesi tuntuu käteen pehmeältä ja elävältä mutta maistuu surulliselta. Minäkertoja Sawana on tarinankertoja, ja se totisesti näkyy jäljessä.
Viidennen tuulen tunnelma toi Kuvastaja-palkintoraadin mieleen Maameren tarinat. Niissä taitaa tosiaan olla samaa henkeä, vaikken moista osannutkaan lukiessani ajatella. Ursula K. Le Guinin kirjasarjan lukemisesta on jo vierähtänyt aikaa. Sawana sen sijaan minun mielestäni muistutti etenkin alkumetreillä vähän yllättäen Nälkäpelin Kaitlinia. Sekä Päivi Honkapään että Suzanne Collinsin luomat sankarittaret/minäkertojat ovat ulkoilmaihmisiä, nuoria naisia joille luonnossa liikkuminen on luontaista. Saattavat he sitä paitsi jonkin verran muistuttaa toisiaan muutenkin. Sawanassa huomiotani herätti hänen itsepäisyytensä; hän tietää ja myöntää saaneensa hyviä neuvoja, mutta toimii kuitenkin kerta toisensa jälkeen ohjeiden vastaisesti. Eikä hän edes yritä selitellä syitään. Tuleehan siinä sitten tehtyä virheitäkin, sellaisia joilla on tuhoisia seurauksia. Nuoren ihmisen kasvutarinastahan tässä on kyse; sankarittaren on opittava näkemään valintojensa seuraukset ja toimimaan vastuunsa tuntien. Lopussa kertomus kuitenkin mielestäni jotenkin lässähtää . Matkan varrella mietin, olisiko Honkapää mahdollisesti haaveillut kirjasarjan tekemisestä. Kirjan loppu tuntuukin viittaavaan jatkon mahdollisuuteen. Vaikuttaa silti siltä, ettei ainakaan Sawana voisi olla pääosassa jatkossa. No, mene ja tiedä. — Noin ajattelin illalla tätä kirjoittaessani. Nyt tiedän paremmin. Jatkoa tosiaan on olemassa; Honkapää on kirjoittanut tuulitrilogian, jonka ensimmäinen osa Viides tuuli on. Kakkososa on nimeltään Meren alku, ja trilogian päättää Taivaan paino. (Nimi vaivaa minua, sillä se muistuttaa minusta liikaa Jari Järvelän Veden painoa.) Ja päähenkilöt näyttävät tosiaan vaihtuvan, vaikka kumpikin esiintyy merkittävässä roolissa jo ykkösosassa. Jos trilogian muut osat osuisivat käsiini, saattaisin hyvinkin lukea myös ne.
Viides tuuli tarjosi oikeinkin nautinnollisen lukukokemuksen. Kyllä tykkäsin. Olen jopa sitä mieltä, että tällaista tekstiä kelpaisi esitellä muillakin kuin suomen kielellä. On se palkintonsa ansainnut.

Palkintokaappi-kirja lähti kaverin kanssa etsimään Appelsiinia Hervannasta. Toivottavasti kaverukset löytävät perille.
Lukuiloa!

Appelsiini taisi huidella palavereissa, mutta kirjat odottivat kiltisti työpaikan takahuoneessa. Ei siellä niille tylsää tullut, vaikka kovin hintsusti on kirjaseuraa tarjolla. Ja mun lounastaukokirja taisi vain murjottaa nurkassaan, se kun on englantilainen...

Kiitos kirjoista, Tarna! Ja kiitos kortista, otan sen mukaan ja teippaan navigaattorin kylkeen :)

Kylläpä oli kaunista tekstiä! Ihan hämmennyin, en ole pitkään aikaan lukenut tällaista tekstiä. Siinä oli juuri sopivasti maalailua, eikä tullut yhtään sellainen fiilis että tekstiä olisi oikoluettu ja paranneltu ja lisäilty adjektiiveja ja muita lisäsanoja vähän joka paikkaan. Kauniisti soljuva teksti ja ihan mielenkiintoinen tarina. Olisin ehkä kaivannut vähän syvällisempää otetta, että olisi kunnolla päässyt mukaan tähän erikoiseen maailmaan. Mutta jos jatko-osat tulevat vastaan, luen varmasti nekin.

Otan kirjan mukaan miittiin.

Miitistä tarttui mukaan tämä(kin) kirja. Vaikuttaa sellaiselta että luen tämän vielä jonain päivänä. ☺

Poimin miitistä matkaani. Kotimaista fantasiaa tulee luettua liian vähän. Testiin siis.