Otava (2010) 7.p. 2011. 332 s.

Elsa tekee kuolemaa. Martti ja Eleonoora yrittävät totutella ajatukseen puolison ja äidin menettämisestä, vaikka suru painaa kyyryyn.
Tyttärentytär Anna unohtaa itsensä helposti ohikulkijoiden kohtaloihin. Maailma on hänelle kertomuksia täynnä. Sattumalta Anna saa tietää Eevasta, josta isovanhemmat ovat vaienneet vuosikaudet.
Eevan unohdettu tarina avautuu kerros kerrokselta. Perheessä lastenhoitajana toimineen nuoren naisen ääni vie 60-luvun alkuun, aikaan, jolloin pieni pilleri oli jo keksitty, muttei vielä uusia iskulauseita.
Auki kiertyvät äitien ja tyttärien tarinat, joissa muisti pettää, koska se on lohdullista.

En pitänyt Totasta(?), kun sen uutuuttaan lainasin ja luin. Kun sitten näin monien hehkuttavan sen kielellistä ja psykologista ansiokkuutta – asioita joita kirjoissa tapaan itsekin arvostaa –, ajattelin että minä olen väärässä. Hankin oravamerkeillä oman kirjan.

Olen lukenut kirjan nyt uudestaan enkä edelleenkään pidä siitä kauheasti. Se on niin runollista kaunokirjoitusta, että työstö näkyy jo puserruksena. Hän seisoi hetken viluisena pimeässä, kylkiluut yön kalpeutta halkoen. Tai Lintu, jota Anna ei tunnista, merkitsee kolmella terävällä tavulla kohtauksen taukomerkit. Esimerkiksi vain.
Tarinassa taas ei ole oikein särmää. Kolmiodraama, so what? Toki kirjailija pyrkii katsomaan tarkasti henkilöitään ja usein onnistuukin, mutta ei se oikein riittänyt ylläpitämään yli 300 sivun mittaista kiinnostusta. Täytteenä on kyllä nuorten naisten haahuilua Euroopassa – ja se tuntuu juuri täytteeltä.
Hiukan (jälleen) ärsytti kliseinen kuuskytlukukuvaus. Muistanko oikein, että Kerttu oli käynyt hakemassa kukkaisoppinsa ihan paikan päältä San Fransiscosta? Siellähän ne opiskelijat kävivät! Ja kaikki istuivat Kosmoksessa, miten mahtuivatkin, suuret ikäluokat!

Kertojaratkaisu on sentään mielenkiintoinen, ja siksi tuo teoksen hankalasti taipuva nimi on hyvä. Annahan siinä sepittää. Totta?

Löysin eräästä Pulkkisen haastattelusta mielenkiintoisen detaljin. Kirjailija haluaa lukijan jättävän lukematta kaksi lausetta, koska ne ohjaavat tulkintaa liiaksi toiseen kahdesta vaihtoehdosta. Lauseet ovat sivulta 279: Ehkä tapahtuma oli mitätön pikkujuttu, sellainen joita matkalla sattuu. Mutta mielessään Eeva kohotti sen merkiksi siitä, ettei hän kuulunut tähän maailmaan, että todellisuudesta oli tullut hänelle vieras. Signeeratessaan hän yliviivaa ne kirjasta.

-ruzena

Kirja on vastaanottajan toivelistalla, ja osallistun tällä vapautuksella MINKULAn toivekirjahaasteeseen.

Jei, kiitoksia toivekirjasta. Luultavasti tiedän jo seuraavan lukijan. Katsotaanpa mitä pidän. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvältä kirjalta.

Tälle oli siis seuraava lukija ja minä tätä jo aloittelin sen luvun verran. Kirjan alku oli vaan niin karu, että ihan säikähdin ja sitten toinen lukija sai kirjan toisaalta ja minun kiinnostus kirjaa kohtaan lopahti. Jätin tämän siis odottelemaan hamaa tulevaa.

Pidin kirjasta, vaikka kolmiodraamasta en niin välittänytkään. Eniten minua kiinnosti lapsen asema ja näkökanta tässä kirjassa. Oli kyllä kiinnostavaa lukea myös siitä kuinka Elsa ja Martti olivat kuitenkin yhdessä kaikesta huolimatta jne.

Aluksi minua inhotti kamalasti tämä Eeva, mutta kirjaa lukiessa kiinnyin myös häneen. Voi miten inhimillistä kaikki on.

Minulla on kirjailijalta myös kirja nimeltä "Vieras" kirjahyllyssä. Pitänee varmaan lukea se joskus myös.

Vein kirjan hyllyyn, kun ei mennyt miitissä kaupaksi.