Kirjan kuvaus:
Maria Amelie pakeni vanhempineen Ossetiasta, kun hän oli vasta lapsi. Matka kulki Suomen kautta Norjaan. Hänen vanhempiensa turvapaikka-anomus hylättiin, ja perhe päätti mennä maan alle. Siitä alkoi Maria Amelien merkillinen kaksoiselämä, jota kesti 8 vuotta.

Asuttuaan lähes vuoden vastaanottokeskuksessa Marian onnistuu päästä kouluun. Siitä alkaen hän elää normaalia muistuttavaa elämää. Hän oppii kielen, aloittaa opiskelun ja saa paljon ystäviä. Pitkiksi ajoiksi hän voi unohtaa pelkonsa maasta karkotuksesta, ja hän on onnellinen. Hän suorittaa yliopiston loppututkinnon.

Toisaalta hänen on työskenneltävä pimeästi siivoojana, hän ei voi käyttää omaa nimeään eikä hän saa omaa pankkitiliä, verokorttia tai henkilöllisyystodistusta. Hän ei voi suunnitella tulevaisuutta eikä toteuttaa unelmiaan. Hänen ainutlaatuinen tarinansa kertoo siitä, millaisia seurauksia turvapaikkapolitiikalla voi olla yksittäiselle ihmiselle.

Kirjan ilmestyminen nosti Maria Amelien julkisuuden valokeilaan Norjassa ja suuntasi huomion paperittomiin maahanmuuttajiin ja heidän oikeuksiinsa. Hänen tarinansa johti laajaan julkiseen väittelyyn ja mielenosoituksiin.

Norjan poliisi pidätti 25-vuotiaan Maria Amelien tammikuussa 2011 Norjan siirtolaislakien rikkomisesta, ja hänet karkotettiin Venäjälle, jossa häneltä puuttui täysin tukiverkosto ja jossa hän ei tuntenut oloaan turvalliseksi. Hän pääsi Krakovaan ICORNin turvakaupunkikirjailijana. Huhtikuussa Maria Amelie palasi Norjaan saatuaan työviisumin. Hän työskentelee tällä hetkellä Oslossa Teknisk Ukeblad -lehden toimittajana.

********************************

Olen rekisteröinyt myös toisen kappaleen kirjasta. Klikkaamalla linkkiä löytyy lisää arvosteluja.

Luvaton norjalainen on kirja, joka nykypäivänä pitäisi mielestäni kuulua yleissivistykseen. :) Viime vuosina on puhuttu loputtomiin pakolaisista, turvapaikanhakijoista ja siirtolaisista, mutta en ole juuri koskaan lukenut mitään heidän itsensä kirjoittamaa, kuullut heidän ääntään. Maria Amelie päätti lopettaa piileskelyn ja antaa äänen paperittomille maahanmuuttajille. Kirjan ensimmäinen osa on hänen lapsuus- ja lukioaikaisista päiväkirjamerkinnöistään koostuva kertomus, ja kirjan toinen osa on jälkikäteen kirjoitettu muistelma yliopistoajoista. Kirjoittajaääni muuttuu ja kasvaa siinä missä kirjoittaja itsekin ja vaikka kirja ei kirjallisilta ansioiltaan olekaan häikäisevä, on tarina sitäkin mielenkiintoisempi ja tärkeämpi.

Ymmärrän hyvin Mariaa, joka on sopeutunut Norjaan, eikä ymmärrä miksi heille ei myönnetä turvapaikkaa. Näin suomalaisena on jotenkin tuudittautunut siihen ajatteluun, että on mahdollista muuttaa minne vain haluaa, koska työluvan saa kyllä kunhan ensin löytää työn. (En oikeasti tiedä miten tämä on.) Tuntuu hullulta, kuinka erilaista on tulla maahan turvapaikanhakijana. Kaikista vähiten ymmärrän oikeastaan käsitettä "työlupa", miksi työn tekemiseen tarvittaisiin mitään lupaa? Miksei jokainen halukas voi saada verokorttia ja tehdä töitä ja sitä kautta asua haluamassaan maassa? Suomen B-lupa on aivan käsittämätön. minkä helvetin takia ihmisille annetaan lupa olla maassa mutta heiltä kielletään työnteko? Sen takia tietenkin, että heidät on tarkoitus karkoittaa, ja B-lupa on pelkkää totuuden koristelua.

Maria Amelien tapaus on silmiä avaava kuvaus turvapaikkapolitiikasta ja siksi tärkeä puheenvuoro siirtolaiskeskustelussa. Jos Suomen pakolaispolitiikka kiinnostaa, voin lisäksi suositella lämpimästi Maahanmuuttopoliittista sanastoa, jonka saa minulta lainaan, sekä Ihmisiä muuttoliikkeessä-sivustoa.

Netistä löytyi myös pidempi arvostelu kirjasta. Olen Mari A.:n kanssa samaa mieltä.

Lähetän kirjan Piikulle. Lukuiloa!

Paljon kiitoksia toivekirjasta <3

Tämä tarina veti minut hiljaiseksi, mutta CandyDarling ja Mari A ovatkin jo sanoneet kaiken oleellisen. Vaikuttava kirja, suosittelen.

Tämä on näköjään MiuM:n toivelistalla, joten hän saanee tämän kappaleen jossain tulevassa Turun miitissä. Kirja on nr 7 MINKULAn toivelistahaasteessa.

Kiitos kirjasta! Kiva yllätys!

Kirja oli läheisellä luettavana, mutta nyt taas minulla.

Samaa mieltä kirjan rekisteröineen kanssa.
Minusta tämä ja vastaavanlaiset kirjat pitäisi ottaa kansanedustajien pakolliselle lukulistalle. Miksei uusi kansanedustajille jaeta lukupakettia, joka olisi pakko jossain vaiheessa tenttiä, jos aikoo tehtävässä jatkaa? Tenttikysymyksinä erilaisia kirjaan liittyviä pohdintatehtäviä, joista tulisi kirjoittaa esseet. Näin varmistettaisiin, että jokainen on oikeasti ajatuksella lukenut kirjat ja pohtinut niiden sisältöä.

Harva perhe varmaankaan lähtee tutulta kotiseudultaan pakolaisiksi ja jättää kaiken taakseen, ellei ole ihan oikeasti hätä.

Kirja vapautui bc-miiitissä.

Lienee korkea aika lukea tämäkin kohua nostattanut teos. Media kohkasi ties mitä Mariasta ja paperittomuudesta, joten odotan mielenkiinnolla mitä Marialla itsellään on kerrottavana.

Ihmisten tekemisissä ei yleensä ole mitään järkeä silloin, kun niitä perustellaan kansallisuudella, uskonnolla, rodulla tai muulla täysin keksityllä syyllä (ja tällä viittaan nyt esim. lainsäädäntöön). Mitä väliä sillä on minne ihminen asettuu, jos hän haluaa toimia elinyhteisönsä hyväksi? Turhautumista ei voi välttää tätä lukiessa.

Hippakirja lähtee makkelle miitissä!

Jee, kiitos!

Tärkeä kirja tärkeästä aiheesta, jossa kaikki luullevat olevansa asiantuntijoita mutta jossa harva tietää asioiden oikeasta tolasta. Raadollinen katsaus lainsäädäntöön ja sen mahdottomuuksiin, paikoin myös pakolaisten keskinäisen solidaarisuuden puutteeseen. Oleskelulupapolitiikka on täynnä uskomattomia byrokraattisia kiemuroita ja typeriä ennakkoasenteita, kuten tämän kirjan tapauksessa se, että Venäjä on hyvä ja demokraattinen paikka elää. En ole mikään Venäjän-tuntija minäkään, mutta sitä, että enemmistöllä asiat ehkä ovatkin hyvin, ei saisi tulkita niin, että tietysti, kaikilla ja aina. Kuten edelliset kirjoittajat jo totesivatkin, tämän pitäisi olla päättäjien pakollista lukemistoa. Ja kyllä, Suomen pitäisi ehdottomasti nostaa vastaanotettavien pakolaisten määrää.

Laitan eteenpäin taatusti ajatuksia herättävää luettavaa.

Kiitos toukokuun arvontakirjasta! Tämä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta.

Nopealukuinen mutta pysäyttävä kirja. Mielenkiinnolla luin turvapaikanhakijan tarinan itsensä kertomana. Edellinen asuntoni oli puutarhakaupunginosassa, jossa oli törkeitä asuntoihin tunkeutumisia keskellä päivää samalla kun ihmiset ottivat aurinkoa pihoillaan. Rikolliset olivat vastaanottokeskuksen asukkaita (he jäivät kiinni). Aina näiden asukkaiden ei tarvitse olla rikollisia ja elämäntapa-turvapaikanhakijoita ja siitä tästä kirjasta hyvä esimerkki.

Columbuksen miittiin tarjolle.

Lähti mukaan miitistä. Jokseenkin ajankohtainen aihe.

Hyvinkin ajankohtainen aihe ja kirja voisi lähteä vaikka rinkinä tai säteenä eteenpäin.

Meillä on kotona hyvinvoiva teini-ikäinen, jolla on koulunkäyntirauha, pysyvä kaveripiiri, harrastusmahdollisuuksia ja kotona vanhempien tai kenenkään muunkaan ei tarvitse pelätä mitään ja voi about luottaa siihen, että elämä kantaa. Tässä kirjassa kerrotaan elämästä, jossa nuo elämän osa-alueet eivät toteudu kuin osittain tai osa-aikaisesti, jatkuvan epävarmuuden alla. Suomessa on kovasti pohdittu, miksi tänne tulee turvapaikanhakijoita joilla on koulutus, kännykkä ja siistit vaatteet. No, tästä kirjasta voi lukea vaikka yhden näistä (monista) tarinoista ja sitten voi miettiä, miltä itsestään tuntuisi elää tällaista elämää. Kirja kattaa useamman vuoden ajanjakson ja se on kerrottu vain yhden henkilön näkökulmasta, mutta lukiessa kyllä huomaa miten montaa ihmistä tilanne koskettaa ja miltä eri yhteiskuntien tulkinnat tuntuvat ja miten kansainväliset sopimukset vaikuttavat tämän perheen hyvinvointiin ja pärjäämiseen. Suosittelen lukemistoksi näin syksyllä 2015. Ja muulloinkin. Mutta etenkin nyt.

Kirja lähtee matkustamaan säteenä ja lukemisen kanssa ei tarvitse kiirehtiä, kunhan nyt säällisessä ajassa pistää etiäpäin. Säteessä ovat mukana:

pinch_, Turku
Oikku, Kuopio
Kesis85, Vantaa
Tarna, Tampere
Margih, Tampere
Mecu, Hämeenlinna

Kirja kolahti postiluukusta hetki sitten, kiitos Semming! Syvennyn tähän heti illalla. :)

Kirjan aihe on erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Sen vuoksi tavoistani poiketen kirjoittelin ajatuksiani ylös lukiessani ja huomasin, että kirja tosiaan herätti melko paljon ajatuksia, ja tätä kirjoittaessani jouduin karsimaan aika paljon ja silti merkinnästä tuli jättipitkä.
Kuten aiemmin on jo tullut esille, eihän tämä kirja ole mikään mestariteos kirjana, mutta aiheena sitäkin mielenkiintoisempi ja sen vuoksi jaksoinkin lukea innokkaasti loppuun asti. Alussa kerronta oli aitoa ja samaistuttavaa, mutta loppua kohti tyyli muuttui hieman teennäiseksi ja omaan mieleeni liian filosofisuuteen pyrkiväksi, siinä kovin hyvin onnistumatta. Loppu ei myöskään oikein kertonut mitään nykytilanteesta ja vaikka kansilehdessä kerrotaankin miten Maria Amelien kävi lopulta, itseäni jäi kiinnostamaan vanhempien kohtalo.

Alkupuolella Maria Amelie kertoo ”ammattipakolaisista” ja siitä miten huhut tällaisista kulkivat vastaanottokeskuksissa, sekä miten hän itse pelkäsi tulevansa sellaiseksi. Kirjoittaja irtisanoutui teiniaikaisista ajatuksistaan ammattipakolaisista myöhemmin kirjassa, mutta jäin itse pohtimaan tätä Suomessa yleistynyttä käsitystä ”elintasopakolaisista”. En epäile yhtään, etteikö pakolaisten sekaan mahtuisi myös niitä, jotka kenties väärin perustein hakevat turvapaikkaa, mutta elintasopakolaisen käsite on omaan korvaani todella absurdi, etenkin kun samalla valitetaan näistä kännykkä kädessä saapuvista pakolaisista. Jos kotimaassa on kaikki ”niin hyvin, että on kännykkä ja kaikkea”, niin millä tavoin nämä elintasopakolaiset sitten hyötyisivät Suomesta? Ehkä olen sitten naiivi, mutta uskon siihen, että suurin osa pakenee oikeasti jotain muuta kuin huonompaa elintasoa. Työttömyys ja jonkinlainen seikkailunhalu ovat laittaneet ihmisiä siirtymään paikasta toiseen aina, ja tällaista ”elintasopakolaisuuttahan” sekin on, muuttoliikkeet Suomesta Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin nyt esimerkkinä.

Kieltenopiskelijana kiinnostuin etenkin kaikesta kieleen liittyvästi. Jossain kohtaa Maria pohtii kielenopiskelua, kun tuntuu toivottomalta saada turvapaikkaa tai työlupaa oleskelumaassa. Paljon motivaatiotakin opinnoissani ihmetelleenä en kuitenkaan ihmettele ollenkaan, jos paikallisen kielen opiskelu tuntuu tarpeettomalta, kun on jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Kirjoittaja oppi suomea ymmärtääkseni suhteellisen hyvin, mutta joutui myöhemmin taitonsa piilottamaan kielteisen päätöksen ja Norjaan siirtymisen myötä. Esimerkiksi tuollaisen tilanteen jälkeen ymmärrän hyvin, ettei seuraavan maan kielen oppiminen välttämättä motivoi.
Samalla tulee mieleen myös identiteettikysymykset. Äidinkieltä pidetään usein osana identiteettiä ja turvapaikanhakijana saa varmasti usein kuulla, miten paikallista kieltä tulisi käyttää mahdollisimman paljon. Tietenkin on tärkeää oppia kieli, jolla tulee pärjäämään yhteiskunnassa, mutta oman identiteetin kadottaminen äidinkielen myötä ei myöskään ole järkevää. Paineeseen opiskella uutta kieltä voi uskoakseni liittyä myös ”vastareaktioita”, kun oman identiteetin muuttuminen tai katoaminen pelottaa.
Kieliasioista jäi mieleen myös tulkkauksen merkitys virallisissa yhteyksissä. Kahden kielen osaaminen ei takaa sitä, että olisi hyvä tulkki, sillä se vaatii todella paljon ammattitaitoa. Kuinkakohan moni turvapaikka on jäänyt saamatta ammattitaidottoman tulkin takia?

Loppuun vielä muutama lainaus, joita toivoisin monen pakolaiskeskusteluun osallistuvan pohtivan.
”[...]oikeastaan mikään [ei] ole mustavalkoista. Turvapaikanhakija ei ole pelkkä turvapaikanhakija eikä norjalainen pelkkä norjalainen.”
”Kuinka voin sopeutua ja norjalaistua, jos minulle vuodesta toiseen muistutetaan, että olen kotoisin muualta, toisenlaisesta kulttuurista?”
”Toivoin, ettei yhteiskunta ja lait kehittyisi sellaisiksi, että ne murtaisivat inhimillisyytemme, passivoisivat meidät ja murentaisivat ihmisarvon.”

Kirja jatkaa seuraavaksi matkaansa Oikulle! :)

Kirja saapui tänään, kiitos!

Edit 5.1.2016: Joo, norjalainen on viivähtänyt luonani ihan luvattoman pitkään...anteeksi! Kyselen Kesiksen osoitteen ja laitan kirjan matkaan loppiaisen jälkeen.

Mielenkiintoinen kirja ajankohtaisesta aiheesta. Tarinaa hieman etäännytti se, ettei kirjoittaja voinut tai halunnut kaikilta osin kertoa taustatilanteesta ennen pakolaiseksi joutumistaan. Ehkei hän tiennytkään kaikkea, olihan hän itse vielä alaikäinen kotimaastaan lähtiessään. Ihmeellistä, miten rohkeita päätöksiä sekä koko perhe että erityisesti kirjoittaja itse pystyivät tekemään eri tavoin epävakaissa ja epävarmoissa tilanteissa. Kuten joku jo aiemmin mainitsi, olisi ollut hyvä kuulla, miten kirjoittajan vanhemmille lopulta kävi.

Kirja lähtee postitse kohti seuraavaa rinkiläistä -Kesis85.

Kiitos postiluukusta tänään kolahtanut :) Tänän san myös uudet slmälasit joten ehkä stä jaksaa prmmin lukeakin

Tämä kirja majailee edelleen mun luona tänää aan yhtäkä muistin et ai niin tämä kirjan tulee seuraavana lukuun. Anteeksi tämä kova vivästys mutta kun tässä välissä tuli rinkikirja joka piti luea 2 vkossa ni mei edelle. sen lsäksi olen sarastellut puhkesi flunssan seurauksena infektioastma johon kyllä nyt lääkitys. et ehkä alkaa tästä helpottaaj a voimatkin palautuu vähitellen.

Tällänen vältiedotus vaan että ette ihmettele missä kirja oikein on.

kyllä tämä avasi silmät ja toivosn tosiaanki toivoisin todellakni monen lukevan sen ja ymmärrän kyllä sen ettei miään maa voi kaikkia ihmisiä ottaa vastaan mutta miksi sellaisen kun tämän Marian joka tekee paljn sen etelen ja tutustuu ihmsiin opiselee kieltä saa kielteisen päätöksen?

täytyy kyllä vielä sanoa että rohkea nainen kun kirjoitti tälläisen kirjan :)

Seuraavaksi sitten lähtee Tarnalle, katotaan milloin ehdin postiin

Nyt tämä on vihdoin puotettu postilaatikkoon ja lähtee kohti tarnaa. Anteeksi kohtuuton viivästys.

Kun eilisiltana palasin kotiin parin yön poissaolon jälkeen, Luvaton norjalainen oli siellä odottamassa — vieläpä niin innoissaan uudesta lukijasta, että se oli tarmokkaasti tunkemassa itseään ulos kuoresta.
Toivottavasti Norjalainen ei pety; kiireellistä luettavaa on pinossa enemmänkin, enkä viime kuukausina ole saanut luettua oikein mitään. Voi siis kirjan siirto eteenpäin kestää täälläkin. (Itse asiassa aioin jo perua koko säteeseen osallistumiseni, mutten näköjään ehtinyt ajoissa. Ehkä niin oli hyvä.)
Jaaha. Nytpä vasta huomasin, etten olekaan säteen viimeinen tamperelainen vaan ensimmäinen. No, täytyy varmaan päästä taas kerran siitä nolouden tunteesta joka syntyy kun postittaa kirjan johonkin kovin lähelle sen sijaan että siirtäisi sen kädestä käteen. Aikatauluni kun ovat nykyisin niin onnettomat, ettei kirjojen siirto muualle kuin postilaatikkoon tunnu oikein onnistuvan. Vaan eipä tuota vielä tarvitse murehtia.

Tästä kirjasta on puhuttu jo niin paljon asiaa (etenkin CandyDarling kakkosmerkinnässään ja Mari A kirjablogissaan, johon Candykin viittaa sen toisen kappaleen päiväkirjassa), että mitäpä minä sitä toistamaan. Pohdin samoja kysymyksiä ja ärsyynnyin samoista seikoista kuin Mari A:kin. Kauhistuttavinta kuitenkin on, että viisi vuotta suomennoksen ilmestymisen jälkeen kirja on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Viimeiset viisikymmentä sivua luin viime yönä aika vauhdilla. Se ei harmittanut yhtään, sillä loppusivut ovat kokonaisuuden kannalta aika lailla tarpeettomia. Olosuhteista Pohjois-Ossetiassa ja/tai Kaukasuksella yleensä olisin mieluusti lukenut kirjasta, mutta onneksi sentään tietoa löytyi netistä. Paljon pohdiskelin myös sitä, miksi Marian perheen piti sieltä paeta. Pohjola-Nordenin poliittinen toimittaja Einar Aaraas antaa vastauksen: syy on mafian. Myös perheen tarinan jatko mietitytti. Marian osalta siihen löytyy vastauksia niin CandyDarlingin merkinnöistä, Aaraasilta kuin muualtakin netistä. Entä Marian vanhemmat? Elävätkö he edelleen Norjassa ja piilossa, vai onko heidätkin otettu kiinni ja lähetetty Venäjälle?
Kirja tuntui herättävän kysymyksiä enemmän kuin antavan vastauksia, mutta hyvä niin. Meidän on aika vihdoin mennä itseemme ja miettiä muutama asia uusiksi. Sillä tämä kirja on tärkeä.
Ja tänään se toivottavasti lähtee Appelsiinin kyydissä kohti Margihia. Kiitos teille, kierrättäjät!

---

Lisäys 12.5.16. Noin viikko sitten, kun kerroin Hambolle tästä kirjasta, muistin mitä olin unohtanut sanoa: Marie Amelien kokemuksista voi päätellä norjalaisista löytyvän huomattavasti enemmän anarkismia ja siviilirohkeutta/kansalaistottelemattomuutta kuin meistä auktoriteetteja kunnioittavista ja sääntöjä noudattavista suomalaisista. Suomessa perhe tuskin olisi selvinnyt kuten Norjassa.

Miittiin ja sieltä kuriirikyydillä seuraavan lukijan käsiin. Kiitos kirjan kyydityksestä, Appelsiini! Margihille toivottelen antoisia lukuhetkiä.

Kiitos, sain kirjan Appelsiinilta, kun lähdimme yhdessä reissuun viime torstaina.

Selkeä kerronnaltaan. Mutta kuitenkin melko tyhjentävä kuvaus Marian ja perheensä elämästä turvapaikanhakijana. Jälleen kerran byrokratian rattaat vaikeuttaneet ihmisten elämää ja oli koskettavaa lukea kuinka Marian vanhemmat joutuivat alistumaan elämään piilossa. Maria pääsi opiskelemaan ja sai sitä kautta rakennettua elämäänsä.

Tämä on yksi niistä kirjoista, joka monen ihmisen olisi syytä lukea päästäkseen edes pintapuolisesti jyvälle siitä, millaista elämä on juurettomana ja peläten koko ajan karkoitusta.

Tiputin kirjan juuri äsken postilaatikkoon, eli Mecu saa sen ylihuomenna luettavakseen, jos ei postinkulku takeltele.

Kirja saapui loppuviikosta Hämeenlinnaan. Siitä näkee jo päältä, että matkustuskilometrejä on kertynyt; yritän kuitenkin vähän paikkailla pahimpia repeämiä kansissa.

"Tämä tarina voisi kertoa myös sinusta. Kyllä vain, sinullakin olisi voinut olla jonakin päivänä edessäsi valinta, jota et olisi koskaan uskonut joutuvasi tekemään, valinta, joka vieraannuttaisi sinut itsestäsi, kun lait kutistaisivat sinut olemattomaksi. Yhtäkkiä sinä voisit olla minä, muuttua ihmisestä pakolaiseksi, joka on puolet elämästään toivunut huomisen olevan parempi päivä."

Erittäin ajankohtainen kirja pakolaisen elämästä yhteiskunnan ja lakien ulkopuolella vastoin omaa tahtoaan. Nopealukuinen kirja, jonka vakava asia kärsii etenkin loppupuolella kirjoittajan sortumisesta kaikkiin mahdollisiin kielellisiin kielikuvakliseisiin. Siitä huolimatta lukemisen arvoinen - ja ajattelun paikka. Mitäpä jos se olisin minä ja minun perheeni? Mitäpä jos minä olisin viettänyt teini-ikäni ja nuoruuteni paossa?

Näytän olevan säteessä viimeisenä. Taidan ottaa kirjan viikonloppuna mukaan Puumalaan, josko joku KirjaKemmakoihin tulija haluaisi lukea tämän tarinan.

En ottanutkaan kirjaa mukaani Puumalaan, kun huomasin sen erään toivelistalla. :)

Oho, tämähän on ollut jo monella lukijalla. Kiitoksia kirjasta.

Mie kyllä tykkäsin tästä kirjasta. Ihan hyvä oli lukea ja tosiaan ajankohtainen kirja. Vähän jo hirvitti se tilanne Torniossakin, kun rajalle piti tulla vartiointia yms. todella outoa nyt tämän pakolais homman vuoksi.

En sitten tiedä varmaan Venäjältä tulis myös aika paljon porukkaa Suomeen jos raja olisi vain avoinna. Kait siis jonkinmoinen säännöstely kohdallaan. Vaikea vaan tosiaan sit määrittää, kuka saa tehdä ja mitä. Onneksi ei oo vaan ite tekemässä näitä päätöksiä.

Mut joo, tykkäsin kirjasta vaik joo olihan siinä toki just noita kliseitä ja mielestäni kanssa loppu jäi aika avoimeksi. Olisi ollut kiva kuulla miten tarina päättyi?

Tämän kirjan saisivat kyllä mahollisimman monet lukea. Taidankin jo tietää minne tämä seuraavaksi matkustaa. :)

Lähetin kirjan kirja-arvonnan voittajalle. Olikohan se lokakuu? Joo, tais olla.

Jee, toivelistakirja! Kiitos :)

Luin tämän loppuun jo muutama päivä sitten, mutta journalointi on jäänyt, kun en ole keksinyt mitä sanoisin. Tosiasia nimittäin on, etten pitänyt tästä kirjasta lainkaan niin paljon kuin olin kuvitellut (ja kuten ehkä "kuuluisi" pitää). Aihe on tärkeä ja Marian perheen kohtalo ilmiselvästi rankka, mutta kyllähän onneksi nykyään turvapaikanhakijat ovat muuallakin päässeet ääneen ja lupabyrokratian järjettömät käytännöt on olleet tapetilla useasti, joten ei tämä enää niin "ainutlaatuinen" tarina ole, mitä takakansi hehkuttaa. Ja ihan kirjoitustyylissä/tarinankerronnassa tökki niin moni asia että välillä oikein tuskastutti lukea, mutta en nyt ala niitä ruotimaan tässä, eivät ne niin oleellisia ole.

(kiva että kansiteksteissä kerrotaan, että Maria sai sittemmin sen työviisuminsa ja pääsi "lailliseen" elämään kiinni. Hyviä uutisia kantautuu tällä saralla korviin liian harvoin)

** Helmet -lukuhaaste # 47: kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit - tai oikeastaan kolmenkin; Maria joutui ottamaan käyttöönsä salanimen (7), kirja kertoo karua kieltään maahanmuuttopolitiikasta (12) ja on omanlaisensa sankaritarina myös (21)

Jatkaa matkaansa HEP-ketjun kautta lukutuolille!

Kirja on saapunut Tampereelle - kiitokset!

Tämä oli nopealukuisempi kuin oletin, mielenkiintoinen, mutta kirjallisilta ansioiltaan vaatimaton kirja. Pakolaispolitiikasta puhutaan tällä hetkellä paljon, mutta tämä 'paperittoman' ihmisen omakohtainen kuvaus avasi turvapaikanhakuprosesseja paljon elävämmällä tavalla kuin uutisartikkelit. Alkuosan kerronta eteni sujuvasti, loppuosa alkoi tuntua toistolta. En tiedä juuri mitään Kaukasuksesta, joten Marian tarinan aito ymmärtäminen olisi ehkä vaatinut enemmän kuvausta siitä, miksi perheen piti paeta Venäjältä. Koin tarinan jäävän kesken, koska Marian myöhemmästä selviämisestä sai vain pienen vihjeen etuliepeestä, vanhempien kohtalo jäi lukijalle ihan auki.
Suositeltava kirja joka tapauksessa, lisäsi paljon omaa ymmärrystäni suhteessa turvapaikanhakijoihin.

EDIT:
Kirja varattu Apikeitolle, jonka toivelistalta löytyi!

Toivottavasti apikeitto pääsee huomiseen BC-tapaamiseen ja kirja pääsee siirtymään seuraavalle lukijalle.

KTMC 2017 # 20

EDIT 060417:
Apikeitto ei ilmaantunutkaan miittiin, yritän saada jotain toista tietä perille. Pm lähetetty.

EDIT 180417
Apikeitto ei tullutkaan miittiin ja pyysi, että antaisin kirjan toisaalle. Kyselin osoitetta, mutta sitä en ole saanut. Tarjoan uudelleen Hep!-ketjussa.

EDIT 190417
Kirjan heppasi Flower78, jolle postittelen kirjan huomenna.

Kirja on perillä. Paljon kiitoksia, lukutuoli ja muut kirjan kierrättäjät!

Mielenkiintoinen, ajankohtainen ja henkilökohtainen kirja, joka todella antoi ajattelemisen aihetta. Kirja myös lisäsi tietouttani turvapaikanhakijan todellisuudesta Suomessa ja Norjassa. Rankkaa elämää, mutta epätoivon hetkien jälkeen Maria pystyi onneksi suuntautumaan tulevaisuuteen ja uskoi, että loppujen lopuksi käy hyvin. Toivoin, että kirjassa olisi kerrottu se todellinen syy miksi perhe pakeni Pohjois-Ossetiasta. Muiden lukijoiden tavoin minäkin jäin kaipaamaan tietoa siitä, että miten Maria Amelien vanhemmille kävi.

Löytyisiköhän seuraava lukija pks-vakiomiitistä?

Kirja sai kovasti kehuja miitissä, joten otin mukaan.

Todella mielenkiintoinen kirja. Pidän elämäkerroista eikä tämä tehnyt poikkeusta. Oli mielenkiintoista ja pysäyttävää lukea, millaista pakolaisten elämä on - etenkin jos heitä ei pakolaisiksi hyväksytä. Olen töiden myötä ollut tekemisissä myös pakolaisten kanssa ja kuullut, millaisista oloista he ovat joutuneet lähtemään ja mitä kaikkea he ovat joutuneet kokemaan. En kuitenkaan ole törmännyt ahdinkoon, joka aiheutuu siitä, ettei virkakoneisto katso henkilön tarvitsevan pakolaisstatusta, vaan hänet käännytetään maasta. Tämä kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Helmet-haasteessa laitan tämän kohtaan 33. Selviytymistarina.

Tämä paljon kiertänyt ja mielestäni lukemisen arvoinen kirja lähtee maaliskuun kirja-arvonnan voittajalle. Lukuiloa ja aurinkoisia kevätpäiviä!

Tämä kirja onkin ehtinyt tehdä matkaa, kiitos Saka74! Vaikuttaa mielenkiintoiselta tarinalta. Vielä en tosin ole ihan varma olenko voittaja vai valevoittaja. ;)

Kirja jäi oleskelutilan kirjahyllyyn. Hyviä lukuhetkiä ja hyvää juhannusta!