Pokkari. - Savukeidas, 2006. - 133 sivua

www.savukeidas.com (25.3.2012):

”Ainoa yhteys kirjallisuuden ja draaman välillä, joka on jäljellä Englannissa tällä hetkellä on näytelmän käsiohjelma.”

Oscar Wilde tunnetaan mm. seurapiirinäytelmistään ja Dorian Grayn muotokuva -romaanistaan. Hän oli myös kirjallisen dandyn arkkityyppi ja aikansa yhteiskunnan ja koko modernin elämän lennokkaan ironinen kriitikko, joka ihastutti ja vihastutti aikalaisiaan.

Timo Hännikäisen valikoima ja suomentama Aristoteles iltapäiväteellä esittelee suomalaiselle yleisölle aiemmin lähes tuntemattoman Wilden. Valikoima sisältää hänen lehtiartikkeleitaan, aforismisarjojaan, pienoisesseitään, kritiikkejään ja esitelmiään vuosilta 1882-1897. Lyhyissä kirjoituksissa Wilden loistokas tyyli, älykäs huumori ja osuvat aforistiset kiteytykset pääsevät oikeuksiinsa. Wilde kirjoittaa mm. muodista, käsityöläisyydestä, Amerikasta, ruuanlaitosta ja avioliitosta. Mukana on harvinaisia tekstejä, mm. Wilden kirja-arvostelu Kalevalan englanninnoksesta. Wilden vakava ja kriittinen puoli tulee esiin kirjeissä, jotka hän kirjoitti istuessaan Readingin vankilassa.

Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka arvostavat älykästä huumoria ja joita ristiriidat viehättävät enemmän kuin johdonmukaisuus.

Kiitos hyllyntyhjennysavusta!

Kiitos kirjapläjäyksestä! Willi Oskari on aina ollut suuri suosikkini, varsinkin mitä näytelmiin tulee. Olen nähnyt The Importance of Being Ernestin sekä Lontoossa että Dublinissa ja Lady Windemere's Fanin Lontoossa.

Kirja avaa aivan uuden puolen Willi Oskarista. Kirjaan on koottu mm. hänen kirja-arvostelujaan Pall Mall Gazetteen. Olen ehkä puolivälissä ja hän on ollut aika teräväkynäinen monen kirjan arvostelussa, mutta voi hyvää päivää, vuonna 1889 hän on kirjoittanut Gazetteen otsikolla Yksi maailman Raamatuista arvostelun Kalevalan englantilaiskäännöksestä (The Kalevala, the Epic Poem of Finland) ja tuntuu tykänneen meidän kahdeksantavuisesta trokeestamme. Tämä yllätti.
Muistuu mieleen juttu lapsuudestani; olen aamu-uninen ja olin vielä aika pieni, kun Papparainen herätti minut vetämällä verhot auki ja päästämällä auringon sisään. Menin kärttyisenä keittiöön ja kerroin Muorille, että isä tuli ja
"Veti verhot vekka eestä."
"Kuulitko?", sanoi Papparainen innoissaan Muorille, "nelipolvinen trokee!"

Esitelmä koristetaiteesta, pidetty vuonna 1882. Paljon mahtipontista sanahelinää, mutta voin niin samaistua joihinkin kohtiin:
"Tälle vuosisadalle on leimallista huonompi ammattitaito ja se on tuottanut enemmän roskaa kuin mikään aiempi vuosisata."
Toisaalta en todellakaan haluaisi pukeutua sillä tavoin koristeellisesti kuin kirjoittaja ehdottaa, mutta usein ihmettelen miksi nykyarkkitehtuuri on niin rumaa. Ei ainoa syy voi olla, että kauniiden rakennusten teko on kalliimpaa. Onko arkkitehtiopiskelijaksi pääsemisen perusedellytys estetiikantajun puute? Kulkevatko he koskaan vanhoissa eurooppalaisissa kaupungeissa ja ajattelevat "wau!"? Hävettääkö heitä koskaan piirtää betonibunkkereita tai akvaarioita?
Oxfordissa käydessäni mietin tuntuuko opiskelijoista juhlavalta opiskella kauniissa rakennuksissa, antaako se jotain buustia opintoihin, vai sokeutuuko kauneudelle niin, että sitä ei huomaa eikä osaa arvostaa. Varmaan kaikkeen tuttuun turtuu, välillä pitäisi käydä katsomassa millaista muualla on, niin jo osaa arvostaa eri lailla sitä mitä itsellä on.
Luokkakaverillani on kaksitoista lasta ja he ovat aina asuneet rumassa kaupungin laatikkotalossa Laajasalossa, nyt tosin suurin osa lapsista on muuttanut pois kottoo. Kun meidän Muorista aika jätti ja hänen asuntonsa piti tyhjentää, kysyin kaveriltani tarvitsisivatko he jotain huonekaluja (silloin vielä viisi lasta asui kotona). Hän tuli yhden teininsä kanssa katsomaan jo varsin riisuttua lapsuudenkotiani 1900-luvun alun kerrostalossa. Teini vaan tuijotti sitä sekamelskaa silmät pyöreinä ja sanoi ihaillen: "En ole koskaan nähnyt näin kaunista asuntoa!" Ehkä se oli se erkkeri-ikkuna tai huonekorkeus, en tiedä, mutta silloin tiesin, että kauneutta ei todellakaan näe, jos se on aina ollut siinä.
Tällä hetkellä olen asunut kohta kaksi vuotta evakkoretkellä nukkekodissa, 24m2. Jääkaappi ei mahdu pikkiriikkiseen keittiöön, se on sen ainoan huoneen nurkassa. Pesukone ei mahdu asuntoon ja pienessä kylppärissä oli pakkasella +9 astetta lämpöä. Kesällä yksiön lämpö oli 32 astetta. Oikea kotini on 79m2, mutta siinä taloyhtiössä remontit jatkuvat eikä minulla ole mikään kiire takaisin, koska... Minulla on pieni kotikolo, josta on suuret näkymät! Miten voi ihminen tulla joka aamu hyvälle tuulelle siitä, että katsoo elävää taulua? Eri valaistus, eri vuodenajat - mahtavaa! Voisin jo viettää viikonloput omassa kodissani, mutta silti lähden sinne usein vain päiväksi silloin kun on pakko pestä pyykkiä. On vaan niin siistiä katsoa ulos ikkunasta ja nähdä maisema versus vastapäisen talon seinä - ja se ei ole edes ruma talo!

Kuvassa lokakuinen aamunkajo nukkekodin ikkunasta.

Aika harvassa ovat kaupungit, joissa enää herää satakielen lauluun, joten Willi Oskari olisi varmaan aika surullinen 2000-luvulla. Hän pohtii, että jatkuvan melskeen täytyy lopulta koitua musikaalisten taipumusten turmioksi - hän ei arvannut mitä nykyään kutsutaan musiikiksi. Vaan ehkäpä jatkuva melske kuvastuukin nykyisessä musiikissa?
Willi Oskari pettyi Niagaraan, jota jokainen amerikkalainen morsian viedään katsomaan. Oskari veikkasi, että vesiputouksen näkeminen on varmasti yksi varhaisimmista, joskaan ei ankarimmista amerikkalaisen avioelämän pettymyksistä. Wicked!
Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa Oskarin visiitillä Leadvillessä, maailman rikkaimmassa ja kovamaineisimmassa kaupungissa Kalliovuorten huipulla. Siellä jokainen mies kantaa revolveriä ja saluunassa on kyltti "Älkää ampuko pianistia, hän tekee parhaansa". Silti pianistien kuolleisuusluvut olivat hämmästyttäviä.
Oskari vastaanotti illalliskutsun vuoren sydämeen, jonne laskeuduttiin vaappuvassa korissa. Ensimmäisenä ruokalajina oli viski, toisena oli viski ja kolmantena oli viski.
Vanhemmat asukkaat peilasivat asioita ennen ja jälkeen sodan. Kun Willi Oskari kehui kuutamoa, he sanoivat: "Mutta olisittepa nähnyt sen ennen sotaa!"
Amerikkalaisten taiteentuntemusta pannaan halvalla tarinasta taiteenkerääjästä, joka tilasi Pariisista kopion Milon Venuksesta. Tämä haastoi oikeuteen rautatieyhtiön, koska patsas tuli perille ilman käsivarsia - ja voitti jutun!
Jokainen mies saa äänestää täytettyään 21 ja amerikkalaiset ovat Wilden mukaan poliittisesti maailman parhaiten koulittua väkeä. Apua, kansa joka valitsi Donald Trumpin! Rooma on rappiolla!
Feministit repisivät rintaliiviensä lisäksi potkuhousunsa, kun Wilde kutsuu amerikkalaisia tyttöjä pieniksi sieviksi järjettömyyden keitaiksi valtavalla järjellisyyden aavikolla. Minä puolestani olen aina ihmetellyt englantilaisia; nuoret naiset ovat siellä aivan järkyttäviä kanoja, melkein eri eläinlaji kuin englantilaiset miehet, jotka ovat hauskoja ja täyspäisiä.

Sain kirjan loppuun. Amerikkalaisia mollataan jatkossakin, ja varmaan syystä. Erot lastenkasvatuksessa tuodaan esiin mainitsemalla, miten Amerikassa lapset kasvattavat vanhempiaan ja erityisen tehokasta se on vieraan ihmisjoukon läsnäollessa. Muistan teininä hämmästelleeni englantilaisten vanhempien avointa tapaa lyödä lapsiaan esim. kaupassa, mutta ei siellä nähtykään itku-potku-raivareita.
Wilde erehtyy tosin sanomaan, että amerikkalaiset eivät ole missään mielessä tyhmiä, ei ole olemassa tyhmää amerikkalaista.
En ole ollut hirveän kiinnostunut Amerikasta ja se on ollut sopivan kaukana, niin että sen tapoihin tai tavattomuuksiin ei ole ollut aivan pakko tutustua. Amerikkalaiset turistit eivät ole tukeneet Wilden lausuntoja, mutta toki 1800-luvun lopusta on jo kulunut tovi. Vasta Donald Trumpin aivoitusten seuraaminen ja hänen seuraajiensa TV-esiintymiset ovat saaneet minut ymmärtämään, että pelkkä lukutaito ei ole vielä minkäänlaisen sivistyksen tai älyllisen toiminnan tae. Olen jopa saanut amerikkalaiselta bookcrossaajalta niin vainoharhaisen, salaliittoteorioita ja rokotteiden oletettuja haittoja pursuavan kirjeen, että aiheesta on omakohtaista kokemusta. Käynnissä on koronan edesauttama maailmanlaajuinen luonnonvalinta ja tällä hetkellä rokottamattomien rivit kapenevat. Hyvinvointivaltioissa voit siis itse vaikuttaa mahdollisuuteesi suojautua virusta vastaan. Nyt jopa Ruotsissa!