Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä ajan asuneen Anna Lappalaisen elämästä. Vuonna 1896 syntynyt Lappalainen sairastui jo nuorena skitsofreniaan. Pian hänelle kehittyi voimakas ja koko elämän ajan kestänyt harha, jonka mukaan hän oli kuninkaallinen, Prinsessa.

Prinsessa eli harhansa mukaan niin johdonmukaisesti kuin se oli mahdollista. Vaikka häntä hoidettiin lähes kaikilla aikakauden hoitomenetelmillä (muun muassa tartuttamalla häneen malaria), hän ei parantunut, vaan uskoi olevansa kuninkaallinen. Loppujen lopuksi hoitohenkilökuntakin hyväksyi jossain määrin hänen harhansa ja jopa eli siinä mukana. Prinsessa oli mielisairaudestaan huolimatta eräänlainen voittaja. Hänen annettiin lopulta elää erilaisena, omassa harhassaan. Vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytettiin Prinsessan muistomonumentti.

****
Pidin kirjan tyylistä tuoda esille historiallisia tapahtumia sekä faktoja ja sitoa Prinsessan elämän hajanaiset tiedonrippeet sitä kautta todellisuuteen. Ajan kulumista pystyi paremmin seuraamaan, kuin jos olisi saanut luettavakseen vain epämääräisiä sairaskertomukseen kirjattuja lakonisia lausahduksia ja niistä johdettuja tarinoita. Hoitojen taustat avautuivat hyvin samoin kuin itse hoitotavat. Oli hauska lukea aikalaisten muisteluja eri sattumista ja tapahtumista, etenkin pankinjohtajalle on pakko nostaa hattua humaaniudesta! Sääli ettei Prinsessasta ollut valokuvia eri vuosikymmeniltä, olisi ollut mielenkiintoista seurata kuvienkin kautta kuninkaallisen tyylin hioutumista ja vaikkapa otos lavalla esiintyvästä Prinsessasta. Vaikka kirja jäikin hetkittäin ohueksi, pintapuoliseksi kertomukseksi päähenkilön elämästä, koetti se kuitenkin olla hyvinkin reilu kohteelleen eikä jäänyt mässäilemään, päivittelemään tai osoittelemaan missään kohtaa.

Kirja lähtee eteenpäin uusille lukijoille.

Kiitokset kirjasta, pippis. Pahoitteluni, että journalointi on viivästynyt...

Tämä oli hyvin koskettava ja pysähdyttävä lukukokemus. Tarina on mielenkiintoinen ja varsin ainutlaatuinen. Ymmärrän oikein hyvin, miksi Anna kehitti tällaisen suuruusharhan, jonka kautta jaksoi elää laitoshoidossa yli 50 vuotta!

Sitä hiukan jäin ihmettelemään, että miten kirjoittajat ovat saaneet hänen potilaskertomuksensa käyttöönsä, kuolemasta ei kuitenkaan ole kovinkaan pitkä aika.

Yhtä kaikki, kirja oli varsin piristävä ja ajatuksia herättävä tuttavuus. Se lähteekin pian seuraavalle lukijalle.

Kiitos Savotar sunnuntaibrunssi-seurasta ja kirjasta!
Taidan ruveta lukemaan tätä heti välittömästi!

Kirja tarttui mukaani miitistä, koska se vaikutti vaikuttavalta.

Edellisten lukijoiden tapaan totean, että todella avartava ja pysäyttävä lukukokemus.
Suuruusharhan kehittyminen oli ymmärrettävissä, kun ottaa huomioon olosuhteet. Osaltaan selvä coping-mekanismi. Kyläläiset tuntuivat ottavan potilaiden päiväkävelyt keskuudessaan erittäin hyvin ja suvaitsevaisella asenteella. Mutta malarian tartuttaminen hoitomenetelmänä...?!

30.4.2014: Kirja käväisi läheisellä luettavana.

Kirja lähtee etsimään lukijaa BC-miitistä Café Qwenselista. Tämä kannattaa lukea!

Tämäkin kirja on vielä lukematta, joten nyt tuli tilaisuus täyttää aukko sivistyksessä. Olen sentään nähnyt kirjasta tehdyn leffan, joka oli oikein hyvä.

Ylläolevat jo ovat ilmaisseet hyvin minunkin tuntemukseni. Kiinnostava kirja tosiaan, suosittelen!

Kirja etsii lukijoita miitistä.

Prinsessa pääsi kanssani Forssan reissulle :)

Luin kirjan osana Kirjan vuosi 2015 -haastetta (14. Tositapahtumiin perustuva kirja).

Olen nähnyt muutama vuosi sitten Prinsessasta kertovan elokuvan. Se oli oikein viihdyttävä ja lämminhenkinen sekin, mutta olihan se ihan hirveän paljon dramatisoitu. Tämä kirja oli huomattavasti enemmän faktoihin perustuva ja sinänsä hyvin avartava kuvaus mielisairauksien hoidosta maassamme menneinä aikoina. Toisaalta välillä tyyli oli puuduttavan luettelomainen ja huomasi, ettei kirjailija ole ihan "ammattikirjailija".

Taidan viedä kirjan Forssan mielenterveysseuran hyllyyn, josko sieltä löytyisi kiinnostuneita lukijoita.