Maailman ympäri kirja kerrallaan 1.1.2019–31.12.2019

Forum » Finnish - Suomi | Refresh | Search

Sort Options 

Complete Thread
Ja tapahtui pk-seudun pikkujoulumiitissä, että Taryalta lipsahti sivulauseessa ajatus, että jonkinlaiselle maantieteelliselle haasteelle olisi taas tarvetta. Mietin muutaman päivän ja totesin, että niinpä vain olisikin. Tässä se tulee.

Säännöt (osin sovellettu luvan kanssa sakirmon Maailman maat -haasteesta):

1. Maailman ympäri kirja kerrallaan -haaste starttaa vuodenvaihteessa ja kestää koko ensi vuoden. Haasteeseen hyväksytään ensi vuoden aikana loppuun luettavat kirjat. Voit siis aloittaa ensimmäisen haastekirjasi jo tämän vuoden puolella, mutta viimeinen haastekirja on luettava loppuun viimeistään 31.12.2019.
2. Kyseessä on lukuhaaste. Kirjoja ei tarvitse vapauttaa eikä vapauttamisesta saa lisäpisteitä. Samalla kirjalla saa osallistua muihinkin haasteisiin.
3. Haasteeseen hyväksytään vain BC-kirjat. Genrellä tms. ei ole väliä.
4. Koska haasteessa on tarkoitus lukea mahdollisimman moneen maahan sijoittuvia kirjoja, kukin maa hyväksytään haasteeseen vain kerran.
5. Haasteen kannalta oleellista on kirjan *pääasiallinen* tapahtumapaikka. Jos kirjan tapahtumat jakautuvat tasaisesti kahteen maahan, voit valita niistä toisen. Jos kirjassa ravataan siellä täällä niin, että pääasiallista tapahtumapaikkaa on mahdotonta määritellä, kirjaa ei hyväksytä haasteeseen. Tapahtumapaikaksi ei myöskään käy maa, jossa vain piipahdetaan. Kirjailijan kansallisuudella tai asuinpaikalla ei ole väliä.
6. Jos kirjan pääasiallisena tapahtumapaikkana on valtio, jota ei enää ole olemassa, voit kuitata kirjalla sen nykyisen valtion, jonka alueelle kirjan tapahtumat sijoittuvat. Palestiina, Tiibet, Taiwan ja muut epäitsenäiset alueet hyväksytään omina mainaan.
7. Pisteitä saa seuraavasti:
- Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
- Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
- Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
- Epäitsenäiset alueet: 4 p.
8. Merkitse omaan haastelistaasi seuraavat tiedot: maa, kirjailija, kirjan nimi, kirjan linkki.
9. Haasteen päätyttyä palkitsen eniten pisteitä keränneen nojatuolimatkailijan. Lisäksi arvon pari lisäpalkintoa.

Tervetuloa mukaan matkalle!

 

Osallistun itsekin pistetaistoon, mutta palkinnoista en kamppaile :)

 

Ihan totta, tällaista haastetta kaivataan taas. Mukana siis!

Sveitsi (1 p)
Zep: Titeuf 3 - syntymän ihme https://www.bookcrossing.com/---/14344256

Botswana (3 p)
Alexander McCall Smith: The Minor Adjustment Beauty Salon https://www.bookcrossing.com/---/13179605

Australia (2 p)
Ben Rive: Pobby ja Dingan https://www.bookcrossing.com/---/7072559

Suomi (1 p)
Tommi Kinnunen: Pintti https://www.bookcrossing.com/---/15163003

Ruotsi (1 p)
Merri Vik: Lotta, älä lannistu! https://www.bookcrossing.com/---/7112661

Zimbabwe (3 p)
Alexandra Fuller: Don't let's go to the dogs tonight https://www.bookcrossing.com/---/14025120/

Iso-Britannia (1 p)
Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine https://www.bookcrossing.com/---/15226309

Ranska (1 p)
Fred Vargas: Sinisten ympyröiden mies https://www.bookcrossing.com/---/15429484/

Yhdysvallat (1 p)
Anne Tyler: Elämän tikapuilla https://www.bookcrossing.com/---/14410924

Somalia (3 p)
Nura Farah: Aavikon tyttäret https://www.bookcrossing.com/---/15474150

Kolumbia (3 p)
Totte Mannes: Tummien laulujen maa https://www.bookcrossing.com/---/11213923

Ahvenanmaa (4 p)
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna https://www.bookcrossing.com/---/13346738

Islanti (1 p)
Helmut Lugmayr: The Althing at Thingvellir https://www.bookcrossing.com/---/15363507

Intia (2 p)
Kiswar Desai: Postimyyntilapset https://www.bookcrossing.com/---/14986139

Kenia (3 p)
Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona https://www.bookcrossing.com/---/15572749

Meksiko (3 p)
Vivi-Ann Sjögren: Meksikon-päiväkirja https://www.bookcrossing.com/---/15053271

Mosambik (3 p)
Antonio Prista, Mussá Tembe & Hélio Edmundo: Amagamulamulazetxê ja muita leikkejä Mosambikista https://www.bookcrossing.com/---/15382627

Burma (Myanmar) (2 p)
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus https://www.bookcrossing.com/---/15392270

Haiti (3 p)
Edwidge Dandicat: Brother, I'm dying https://www.bookcrossing.com/---/14026750

Unkari (1 p)
Tessa de Loo: Taivasvuode https://www.bookcrossing.com/---/15375834

Itävalta (1 p)
Christian Seiler: Koirani Barolo https://www.bookcrossing.com/---/15717722

Espanja (1 p)
Peter Kerr: Lumipalloja ja appelsiineja https://www.bookcrossing.com/---/15778148

Etiopia (3 p)
Leena Kaartinen: Matkaan taas https://www.bookcrossing.com/---/15636716

Japani (2 p)
Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja https://www.bookcrossing.com/---/15424472

 

mukana!
Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
1. Iso-Britannia: Cold is the Grave /Peter Robinson
https://www.bookcrossing.com/---/14827194/
2. Kanada: IN THE SHADOW OF A RAINBOW /Robert Franklin Leslie https://www.bookcrossing.com/---/15227479/
3. Yhdysvallat: The Chocolate Bridal Bash / JoAnna Carl
https://www.bookcrossing.com/---/15337950
4. Suomi: Mediahuora / Venla Hiidensalo
https://www.bookcrossing.com/---/15185216/
5. Norja: Blood on Snow / Jo Nesbo
https://www.bookcrossing.com/---/14318208/
6. Alankomaat: Why The Dutch Are Different: A Journey into the Hidden Heart of the Netherlands /Ben Coates
https://www.bookcrossing.com/---/15278650/
7. Islanti: Islantilainen voittaa aina /Satu Rämö
https://www.bookcrossing.com/---/15374919/
8. Ruotsi; Noita / Camilla Läckberg
https://www.bookcrossing.com/---/15398115/
9. Saksa: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa/ Erlend Loe
https://www.bookcrossing.com/---/15222018/
10. Ranska: Fanfan; lemmenunelma / Alexander Jardin
https://www.bookcrossing.com/---/13855413/
11. Espanja: A Proper Family Holiday / Chrissie Manby
https://www.bookcrossing.com/---/15030762/
12. Italia: Sweet Honey, Bitter Lemons / Matthew Fort
https://www.bookcrossing.com/---/15343708/
13. Venäjä: Ivan Denisovitsin päivä / Aleksander Solzenitsyn
https://www.bookcrossing.com/---/15513084/
14. Kreikka: Kaikkien toiveiden kylä / Anja Snellman
https://www.bookcrossing.com/---/15530209/
15. Puola: Auschwitzin tatuoija / Heather Morris
https://www.bookcrossing.com/---/15374914/

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
16. Intia: An Atlas of Impossible Longing: A Novel / Anuradha Roy
https://www.bookcrossing.com/---/15185213/
17. Indonesia: A Bali Conspiracy Most Foul: Inspector Singh Investigates / Shamini Flint
https://www.bookcrossing.com/---/7998648/
18. Japani: Kitchen / Banana Yoshimoto
https://www.bookcrossing.com/---/13781635/
19. Kambodza: First They Killed My Father - A Daughter of Cambodia Remembers / Loung Ung
https://www.bookcrossing.com/---/2471515/


Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
20. Brasilia: Jälkeemme kukkiva maa / Pirjo Tuominen
https://www.bookcrossing.com/---/15443824/
21. Nigeria: Waiting for an Angel /Helon Habila
https://www.bookcrossing.com/---/15457855/
22. Mali: Timbuktun hetket / Kimmo Lehtonen
https://www.bookcrossing.com/---/15762922/

Epäitsenäiset alueet: 4 p.

 

wingsakirmowing 1 yr ago
Mukana
tietysti :) Lisään linkit kirjojen perään, kun ne on luettu.

EUROOPPA/USA/KANADA (1 p.)

Bosnia – Remember me https://www.bookcrossing.com/---/15378455/
Bulgaria – Street without a name https://www.bookcrossing.com/---/11203379
Irlanti – Off the edge https://www.bookcrossing.com/---/15686091
Islanti – The Undesired https://www.bookcrossing.com/---/15445558/
Iso-Britannia - Number 11 https://www.bookcrossing.com/---/15048006/
Italia - Sweet honey, bitter lemons https://www.bookcrossing.com/---/15343708/
Kanada – Leaning leaning over water https://www.bookcrossing.com/---/14184451/
Kroatia – April fool’s day https://www.bookcrossing.com/---/15319283/
Kypros – Bitter lemons of Cyprus https://www.bookcrossing.com/---/15481556/
Latvia – I don’t read books https://www.bookcrossing.com/---/15311582
Norja – Piru valoa kantaa https://www.bookcrossing.com/---/15765816/
Puola - Elävien kirja https://www.bookcrossing.com/---/15134946
Ranska - Hyisiä aikoja https://www.bookcrossing.com/---/15338623/
Romania - Valas nimeltä Goliat https://www.bookcrossing.com/---/15422758/
Ruotsi - Hypnotisoija https://www.bookcrossing.com/---/15616737/
Saksa - Berlin tales https://www.bookcrossing.com/---/15182734
Suomi - 39 astetta luoteeseen https://www.bookcrossing.com/---/14129502/
Sveitsi - Hausfrau https://www.bookcrossing.com/---/15299820
USA - A tap on the window https://www.bookcrossing.com/---/14749626
Viro - Silmien avaamisen päivä https://www.bookcrossing.com/---/3817341/


AASIA/AUSTRALIA (2 p.)

Australia – One for the road https://www.bookcrossing.com/---/15510009/
Etelä-Korea – The Vegetarian https://www.bookcrossing.com/---/14280274/
Indonesia - Map of the invisible world https://www.bookcrossing.com/---/15701567/
Intia – The Sari Shop https://www.bookcrossing.com/---/13513030/
Japani - Shizukon tytär https://www.bookcrossing.com/---/15406915
Kiina – Punaisen merkin tanssija https://www.bookcrossing.com/---/14866971
Pakistan – A journey interrupted https://www.bookcrossing.com/---/15691212/
Pohjois-Korea - Yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä https://www.bookcrossing.com/---/15757943
Thaimaa – Smoking Poppy https://www.bookcrossing.com/---/15332195
Turkki - Gigolomurha https://www.bookcrossing.com/---/14213884/
Vietnam - The Lotus Eaters https://www.bookcrossing.com/---/8257540/


MUUT (3 p.)

Afganistan - Yhdeksän tornin linnake https://www.bookcrossing.com/---/15675967/
Arabiemiraatit – Musta aurinko https://www.bookcrossing.com/---/15752646
Bolivia – Bolivian päiväkirja https://www.bookcrossing.com/---/15308880/
Chile – Portrait in Sepia https://www.bookcrossing.com/---/15702751/
Dominikaaninen tasavalta - The farming of bones https://www.bookcrossing.com/---/15472026/
Egypti - The end of sleep https://www.bookcrossing.com/---/15339285/
Etelä-Afrikka – The Quarry https://www.bookcrossing.com/---/11659413/
Israel – A possibility of violence https://www.bookcrossing.com/---/15331832/
Jamaica - Fruit of the lemon https://www.bookcrossing.com/---/15374498
Kongo – The Catastrophist https://www.bookcrossing.com/---/15229737
Libya - Gaddafin kunnailla https://www.bookcrossing.com/---/15639841
Marokko - The Salt Road https://www.bookcrossing.com/---/15617275/
Mosambik - Leposija Kilimakitossa https://www.bookcrossing.com/---/15357217/
Somalia – Perhesalaisuuksia https://www.bookcrossing.com/---/15713969
Syyria – The gates of Damascus https://www.bookcrossing.com/---/15190958
Trinidad – Karnevaalit https://www.bookcrossing.com/---/13914525/
Zimbabwe – The book of memory https://www.bookcrossing.com/---/15474583/

EPÄITSENÄISET (4 p.)

Cookinsaaret - Helmifarmi https://www.bookcrossing.com/---/15527911
Kosovo - Kolme surulaulua Kosovolle https://www.bookcrossing.com/---/15420460
Tiibet – The hotel on the roof of the world https://www.bookcrossing.com/---/15323961

 

Varmaan ainakin muutama maa löytyy.

1.Englanti (ensi vuosi alkaa 1100-luvulla)
Ken Follett: Taivaanpilarit
https://www.bookcrossing.com/---/14130922
2. Saksa
Anna Funder: Stasiland
https://www.bookcrossing.com/---/14860084
3. Italia
Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin
https://www.bookcrossing.com/---/14130720
4. Suomi
Erik Wahlström: Kaunein on se jota rakastaa
https://www.bookcrossing.com/---/14387953
5. Itävalta
Thomas Bernhard: Palkintopuhetta
https://www.bookcrossing.com/---/14890598
6. Yhdysvallat
Dorothy Parker: The Best of
https://www.bookcrossing.com/---/5639600
7. Espanja
Juha Vuorinen: Buenos días, kirvesvartta
https://www.bookcrossing.com/---/15181276
8. Kiina
Tom Clancy: Karhu ja lohikäärme
https://www.bookcrossing.com/---/14130923
9. Irlanti
Maeve Binchy: Valkeiden kukkien lehto
https://www.bookcrossing.com/---/15463030
10. Ruotsi
Maj Sjöwall&Per Wahlöö: Terroristit
https://www.bookcrossing.com/---/15181270
11. Tsekki
Jaroslav Hasek: Kunnon sotamies Svejkin seikkailut maailmansodassa
https://www.bookcrossing.com/---/15541376
12. Venäjä
Leo Tolstoi: Anna Karenina
https://www.bookcrossing.com/---/14270750
13. Ranska
Peter Mayle: A Year in Provence
https://www.bookcrossing.com/---/7288075
14. Alankomaat
Ida Simons: Tyhmä neitsyt
https://www.bookcrossing.com/---/14862819
15. Islanti
Halldór Laxness: Salka Valka
https//:http://www.bookcrossing.com/---/6960595
16. Burma/Myanmar
Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus
https//:http://www.bookcrossing.com/---/15392270
17. Alankomaiden Antillit
Catherine Gaskin: The Tilsit Inheritance
https//:http://www.bookcrossing.com/---/14130813

 

Minne kaikkialle sitä mahtaakaan vuodessa päästä?

Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
1. Ranska
Fred Vargas: Hyisiä aikoja https://www.bookcrossing.com/---/15338623
2. Norja
Kjell Ola Dahl: Ystävyyden muisto https://www.bookcrossing.com/---/15111082
3. Suomi
Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia https://www.bookcrossing.com/---/15016901
4. Iso-Britannia
Jared Cade: Agatha Christie katoaa https://www.bookcrossing.com/---/11562155
5. Ruotsi
Mari Jungstedt: Toiset kasvot https://www.bookcrossing.com/---/15358885
6. Yhdysvallat
Mary Higgins Clark: Yksin vain https://www.bookcrossing.com/---/14754501
7. Sveitsi
Friedrich Dürrenmatt: Lupaus https://www.bookcrossing.com/---/15094104
8. Saksa
Antti Tuuri: Viisitoista metriä vasempaan https://www.bookcrossing.com/---/15374045
9. Kreikka
Theodor Kallifatides: Poika Kreikasta https://www.bookcrossing.com/---/15398213
10. Itävalta
Johannes Mario Simmel: Äidille en kyllä kerro https://www.bookcrossing.com/---/15398779
11. Venäjä
Kari Hotakainen: Iisakin kirkko (puolet kirjasta ollaan Venäjällä ja puolet Suomessa)
https://www.bookcrossing.com/---/15374015
12. Irlanti
Riitta Jalonen: Todistaja Brigitin talossa https://www.bookcrossing.com/---/11081838
13. Italia
Donna Leon: Seitsemän syntiä https://www.bookcrossing.com/---/15397881
14. Belgia
Kerrit Brown: Kohtalokas syksy https://www.bookcrossing.com/---/13192828
15. Tanska
Jussi Adler-Olsen: Vanki https://www.bookcrossing.com/---/15149553
16. Unkari
Péter Esterházy: Sydämen apuverbit https://www.bookcrossing.com/---/13064126
17. Romania
Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat https://www.bookcrossing.com/---/15478805
18. Espanja
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä https://www.bookcrossing.com/---/15004818
19. Serbia
Kati Hiekkapelto: Tumma https://www.bookcrossing.com/---/15558442
20. Vatikaanivaltio
Michael Dibdin: Salaseura https://www.bookcrossing.com/---/15343511
21. Bosnia ja Hertsegovina
Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja - Nuoren tytön elämä Sarajevossa https://www.bookcrossing.com/---/15579271
22. Viro
Sofi Oksanen: Puhdistus https://www.bookcrossing.com/---/15561166
23. Kanada
Kathy Reichs: Jäinen pelko https://www.bookcrossing.com/---/15522890
24. Alankomaat
Jussi Adler-Olsen: ...ja hän kiitti jumalia https://www.bookcrossing.com/---/8646691
25. Islanti
Arnaldur Indriðason: Saksalainen talo https://www.bookcrossing.com/---/15640389
26. Liettua
Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa (tapahtumat sijoittuvat Liettuaan ja Tanskaan) https://www.bookcrossing.com/---/15587252
27. Kroatia
Max Seeck: Hammurabin enkelit https://www.bookcrossing.com/---/15646094

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
1. Afganistan
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias https://www.bookcrossing.com/---/13904566
2. Sri Lanka
Michael Ondaatje: Anilin varjo https://www.bookcrossing.com/---/14923674
3. Turkki
Orhan Pamuk: Valkoinen linna https://www.bookcrossing.com/---/15079687
4. Japani
Yasunari Kawabata: Kioto https://www.bookcrossing.com/---/15149561
5. Arabiemiirikunnat
Outi Pakkanen: Musta aurinko (puolet kirjasta ollaan Suomessa ja puolet Arabiemiirikunnissa) https://www.bookcrossing.com/---/14861312
6. Kiina
Robert van Gulik: Kiinalaiset kellomurhat https://www.bookcrossing.com/---/15094116
7. Thaimaa
Marika Kataja & Jani Holland: Tuhon aalto. Suomalaisia Thaimaan tsunamialueella https://www.bookcrossing.com/---/15391462
8. Libanon
Rawi Hage: De Niron peli https://www.bookcrossing.com/---/15422901
9. Syyria
Lotta Nuotio: Yksi miljoonista. Modin pako Syyriasta (yli puolet kirjasta ollaan Syyriassa) https://www.bookcrossing.com/---/15521271
10. Australia
Seppo Jokinen: Mustat sydämet https://www.bookcrossing.com/---/15361306
11. Intia
Kishwar Desai: Postimyyntilapset https://www.bookcrossing.com/---/12666337
12. Kambodža
Denise Affonço: Elossa kuoleman kentillä https://www.bookcrossing.com/---/15391457
13. Bangladesh
Tahmima Anam: Kulta-aika https://www.bookcrossing.com/---/14966271
14. Etelä-Korea
Helen Kim: Pitkä sadekausi https://www.bookcrossing.com/---/4189799
15. Irak
Parisoula Lampsos & Lena Katarina Swanberg: Bagdadin prinsessa https://www.bookcrossing.com/---/15614030
16. Pohjois-Korea
Kenji Fujimoto: Diktaattorin keittiömestari. Japanilaiskokki Pohjois-Korean hovissa https://www.bookcrossing.com/---/15622723
17. Saudi-Arabia
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt https://www.bookcrossing.com/---/15541404
18. Iran
Ingolf Boisen: Kamera kiertää Persiaa. Elokuvaajan näkemyksiä sadunhohtoisesta idästä ja maailman merkillisimmän rautatien rakennusvaiheista https://www.bookcrossing.com/---/15641508
19. Israel
Jim Thompson: Jerusalemin veri https://www.bookcrossing.com/---/15601958
20. Jemen
Miriam Ali & Jana Wain: Lasteni tähden (kirjassa ollaan pääosin Englannissa ja Jemenissä) https://www.bookcrossing.com/---/15659161

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
1. Guatemala
Kathy Reichs: Kaivojen vainajat https://www.bookcrossing.com/---/14684311
2. Mosambik
António Prista, Mussá Tembe & Hélio Edmundo: Amagamulamulazetxê ja muita leikkejä Mosambikista https://www.bookcrossing.com/---/15382627
3. Belize
Anna-Mari Raaska: Belizessä kaikki on paremmin https://www.bookcrossing.com/---/10496632
4. Somalia
Nura Farah: Aavikon tyttäret https://www.bookcrossing.com/---/15016882
5. Etelä-Afrikka
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä https://www.bookcrossing.com/---/14958570
6. Bolivia
Terttu Oroza: Bolivian päiväkirja https://www.bookcrossing.com/---/15308880
7. Marokko
Nedjma: Manteli https://www.bookcrossing.com/---/15421784
8. Etiopia
Lauri Lähdeaho: Keisarin perintö https://www.bookcrossing.com/---/15511936
9. Sudan
Lubna Ahmad al-Hussein: 40 raipaniskua. Tositarina nyky-Sudanista https://www.bookcrossing.com/---/11870354
10. Trinidad ja Tobago
V. S. Naipaul: Miguel-kadun väkeä https://www.bookcrossing.com/---/15034910
11. Botswana
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 https://www.bookcrossing.com/---/15584696
12. Kenia
Joel Kontinen: Auringonlaskun jälkeen https://www.bookcrossing.com/---/15494958
13. Samoa
Erik Dammann: Pakenimme palmumajaan https://www.bookcrossing.com/---/15149609
14. Nigeria
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana (kirjassa ollaan Nigeriassa ja Yhdysvalloissa) https://www.bookcrossing.com/---/15709041
15. Ghana
Ama Ata Aidoo: Muutoksia - eräs rakkaustarina https://www.bookcrossing.com/---/12062791

Epäitsenäiset alueet: 4 p.
1. Ahvenanmaa
Sally Salminen: Katriina https://www.bookcrossing.com/---/15348834
2. Färsaaret
Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito https://www.bookcrossing.com/---/14959526
3. Grönlanti
Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa https://www.bookcrossing.com/---/15338707

 

Kiitos haasteesta! Luin juuri hyvän Meksikoon sijoittuvan kirjan, mutta jos ei ko. maasta muuta (yhtä hyvää kirjaa) löydy, taidanpa lukea vuoden kuluttua saman uudelleen :P

1. Libanon - Zeina Abirached: Minä muistan
https://www.bookcrossing.com/---/15330094 (2 p.)
2. USA - Alison Bechdel: Rakkaus & muita onnettomuuksia (Lepakkoelämää IV)
https://www.bookcrossing.com/---/15330109 (1 p.)
3. Turkki - Barbara Nadel: Belsassarin tytär
https://www.bookcrossing.com/---/13769441 (2 p.)
4. Ranska - Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
https://www.bookcrossing.com/---/15295112 (1 p.)
5. Ahvenanmaa - Anni Blomqvist: Meren voimia vastaan
https://www.bookcrossing.com/---/13101308 (4 p.)
6. Iso-Britannia - Colin Dexter: Viimeinen puhelu
https://www.bookcrossing.com/---/13451149 (1 p.)
7. Zimbabwe - Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
https://www.bookcrossing.com/---/15286049 (3 p.)
8. Botswana - Alexander McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki
https://www.bookcrossing.com/---/15327019/ (3 p.)
9. Kreikka - Jussi Siirilä: Sekaisin Kreikasta
https://www.bookcrossing.com/---/15350376 (1 p.)
10. Thaimaa - Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet
https://www.bookcrossing.com/---/15375723 (2 p.)
11. Kuuba - Ellinor Rafaelsen: Katja Kuubassa
https://www.bookcrossing.com/---/15361689 (3 p.)
12. Intia - Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
https://www.bookcrossing.com/---/15390275 (2 p.)
13. Norja - Erlend Loe - Kim Hiorthøy: Maria & José
https://www.bookcrossing.com/---/14700404 (1 p.)
14. Islanti - Arnaldur Indriðason: Mies järvessä
https://www.bookcrossing.com/---/13586748/ (1 p.)
15. Myanmar - Harri István Mäki: Skorpionikuningatar
https://www.bookcrossing.com/---/14400966 (2 p.)
16. Vietnam - Marja-Leena Tiainen: Maiju ja Bao
https://www.bookcrossing.com/---/15415499 (2 p.)
17. Nigeria - Chris Cleave: Little Been tarina
https://www.bookcrossing.com/---/15390302 (3 p.)
18. Senegal - Kaija Pispa: Sika apinanleipäpuussa
https://www.bookcrossing.com/---/15416862 (3 p.)
19. Venäjä - Alexandra Marinina: Kaikesta täytyy maksaa
https://www.bookcrossing.com/---/15406675 (1 p.)
20. Tansania - Susanna Vuorela: Seikkailujen safari
https://www.bookcrossing.com/---/13868689 (3 p.)
21. Puola - John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
https://www.bookcrossing.com/---/10007200 (1 p.)
22. Viro - Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
https://www.bookcrossing.com/---/15438816 (1 p.)
23. Itävalta - Ursula Poznanski: Sokeat linnut
https://www.bookcrossing.com/---/15538827 (1 p.)
24. Belize - Anna-Mari Raaska: Belizessä kaikki on paremmin
https://www.bookcrossing.com/---/10496632 (3 p.)
25. Etelä-Korea - Han Kang: Vegetaristi
https://www.bookcrossing.com/---/15542723 (2 p.)
26. Suomi - Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
https://www.bookcrossing.com/---/12917183 (1 p.)
27. Etelä-Afrikka - Lauren St John: Valkoinen kirahvi
https://www.bookcrossing.com/---/15710051/ (3 p.)
28. Cookinsaaret - Liza Marklund: Helmifarmi
https://www.bookcrossing.com/---/15527911 (4 p.)
29. Sveitsi - Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä
https://www.bookcrossing.com/---/15422259/ (1 p.)
30. Haiti - Angela Dorsey: Orjatyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15536278 (3 p.)
31. Ruotsi - Åsa Larsson: Aurinkomyrsky
https://www.bookcrossing.com/---/11164840/ (1 p.)
32. Tanska - Sara Blædel: Vain yksi elämä
https://www.bookcrossing.com/---/15754669 (1 p.)
33. Palestiina - Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden
https://www.bookcrossing.com/---/15656011 (4 p.)

 

Ei voi jättää väliin, ja lisäpistejärjestelmä tuo tähän uuden ulottuvuuden.

1. Suomi: Heikki Niska: Mehtätähtejä ja uuen kylän outoja: runoja (1 p): https://www.bookcrossing.com/---/15295050
2. Yhdysvallat: Bill Watterson: Lassi ja Leevi - Kaikin keinoin (1 p):
https://www.bookcrossing.com/---/15041425
3. Australia: Jill Morris: Rufus the Red Kangaroo (2 p): https://www.bookcrossing.com/---/15415561
4. Ranska: Lucie Durbiano: Aarre (1 p): https://www.bookcrossing.com/---/15496296

 

Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
1) Alankomaat: Viimeiset villitykset - Hendrik Groenin (83 1/4 v.) salainen päiväkirja
https://www.bookcrossing.com/---/15294447
2) Espanja: Jalokivisilmäinen tonnikala
https://www.bookcrossing.com/---/14667441
3) USA: Valo jonka kadotimme
https://www.bookcrossing.com/---/15106660/
4) Ruotsi: Musselstranden
https://www.bookcrossing.com/---/11641206
5) Suomi: Mistä kevät alkaa
https://www.bookcrossing.com/---/15373556
6) Kreikka: Koko kylän pidot - elämänmenoa kreetalaisittain
https://www.bookcrossing.com/---/15076491
7) Romania: Valas nimeltä Goliat
https://www.bookcrossing.com/---/15422758
8) Englanti: Kaupunkini varjot
https://www.bookcrossing.com/---/14667428/
9) Saksa: Et sinä kuole
https://www.bookcrossing.com/---/15347061/
10) Ranska: Nimeni on Sarah
https://www.bookcrossing.com/---/14667421
11) Italia: Kissojen talo
https://www.bookcrossing.com/---/15463396/
12) Venäjä: Ville Haapasalo - Junamatka Moskovaan
https://www.bookcrossing.com/---/15347020/
13) Kanada: Gil Courtemanche - Kaunis kuolema
https://www.bookcrossing.com/---/14303068/
14) Norja: Magne Hovden - Viisuviikingit
https://www.bookcrossing.com/---/13604815/

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
1) Japani: Glass Geishas
https://www.bookcrossing.com/---/15066127
2) Pohjois-Korea: Pjongjangin akvaariot
https://www.bookcrossing.com/---/14673959/
3) Australia: Pobby och Dingan
https://www.bookcrossing.com/---/15328200
4) Thaimaa: Torakat
https://www.bookcrossing.com/---/14140288/
5) Syyria: Yksi miljoonista. Modin pako Syyriasta
https://www.bookcrossing.com/---/15521271
6) Intia: A fine balance
https://www.bookcrossing.com/---/12736096
7) Iran: Tie Teheraniin
https://www.bookcrossing.com/---/15721876/

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
1) Chile: Elokuvankertoja
https://www.bookcrossing.com/---/14667429
2) Somalia: Kadotettujen hedelmätarha
https://www.bookcrossing.com/---/14166722
3) Nigeria: Älä mene pois
https://www.bookcrossing.com/---/15078436
4) Ecuador: Vanha mies joka luki rakkausromaaneja
https://www.bookcrossing.com/---/15323339
5) Egypti: Apricots on the Nile
https://www.bookcrossing.com/---/12527241/
6) Eswatini: Kigalin kakkukauppa muuttaa
https://www.bookcrossing.com/---/13255666
7) Sierra Leone: Lapsisotilaan muistelmat
https://www.bookcrossing.com/---/15279068
6) Zimbabwe: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
https://www.bookcrossing.com/---/15559514

Epäitsenäiset alueet: 4 p.
1) Palestiina: Det blå mellan himmel och hav
https://www.bookcrossing.com/---/14715405

 

laukussa muutama kirja vaan =)

Eurooppa, USA ja Kanada (1 p)
1. ESPANJA: Samuel Monk: Palkkatappajan päiväkirja
https://www.bookcrossing.com/---/15410876/
2.ISLANTI: Arnaldur Indridason: Räme
https://www.bookcrossing.com/---/15257222/
3. ISO-BRITANNIA: John Dickson Carr: Kadonnut hirsipuu
https://www.bookcrossing.com/---/15422845/
4. ITALIA: Vera Vala: Tuomitut
https://www.bookcrossing.com/---/15068467/
5. KANADA: Alice Munro: Kerjäläistyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15522219/
6. NORJA: Karin Fossum: Piru valoa kantaa
https://www.bookcrossing.com/---/15786021/
7. RUOTSI: Anna Jansson: Kalpeat ja kuolleet
https://www.bookcrossing.com/---/10489815/
8. SAKSA: Petra Hammesfahr: Pahantekijä
https://www.bookcrossing.com/---/15268655/
9. SERBIA: Pajtim Statovci: Bolla
https://www.bookcrossing.com/---/15696052/
10. SVEITSI Paulo Coelho: Yksitoista minuuttia
https://www.bookcrossing.com/---/15172520/
11. TANSKA: Ib Michael: Kahdestoista ratsastaja
https://www.bookcrossing.com/---/15586106/
12. VENÄJÄ: Annika Luther: Kadotettu metsä
https://www.bookcrossing.com/---/13984176/
13.VIRO Roland Tonisson: Osasto 26
https://www.bookcrossing.com/---/15338609/
14. Yhdysvallat: Gillian Flynn: Paha paikka
https://www.bookcrossing.com/---/14919512/


Aasia ja Australia (2p)
1. Australia: Nainen joka unohti
https://www.bookcrossing.com/---/14422798/
2. INTIA: Viallinen valkaisuvoide
https://www.bookcrossing.com/---/15522225/
3. IRAK: Viimeinen tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/14410934/
4. IRAN: Iranilainen tytär
https://www.bookcrossing.com/---/15710487/
5. JEMEN: Myyty! Orjaksi, vaimoksi, vangiksi Jemeniin
https://www.bookcrossing.com/---/4466580/
6. KIINA: Shanghain tytöt
https://www.bookcrossing.com/---/13856190/
7. PAKISTAN: Minä olen Malala
https://www.bookcrossing.com/---/1338698/
8. TURKKI: Nimeni on Punainen
https://www.bookcrossing.com/---/15718059/

Afrikka, Etelä- ja Väli-Amerikka, Oseania ja Etelämanner (3 p)
1. BOTSWANA: Alexander McCall Smith: Teetä ja sympatiaa
https://www.bookcrossing.com/---/11521444/
2. BRASILIA: Lucinda Riley: Seitsemän sisarta
https://www.bookcrossing.com/---/15062194/
3. CHILE: Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja
https://www.bookcrossing.com/---/14667429/
4. HAITI: Edwidge Danticat: Näen, hengitän, muistan
https://www.bookcrossing.com/---/15342928/
5.SUDAN: Lubna Ahmad Al-Hussein: 40 raipaniskua
https://www.bookcrossing.com/---/11870354/
6. SWAZIMAA: Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa muuttaa
https://www.bookcrossing.com/---/15450462/

Epäitsenäiset alueet (4 p)

 

Jos halapahallin kassissa korostuu Suomi-kirjat, niin kerätään sitten matkalaukkuun kansainvälistä kamaa (eikä nämä haasteet edes sulje pois toisiaan, vaan joillain kirjoillahan voi kasata molempia haasteita...)

1. RUOTSI Åsa Larsson: Musta polku https://www.bookcrossing.com/---/12648822
2. VIRO Sofi Oksanen: Puhdistus https://www.bookcrossing.com/---/14810546
3. ISO-BRITANNIA Sarah Winman: Kani nimeltä jumala https://www.bookcrossing.com/---/15054037
4. SUOMI Maria Peura: Vedenaliset https://www.bookcrossing.com/---/14152012
5. NORJA Herbjorg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos https://www.bookcrossing.com/---/10491256
6. RANSKA Fred Vargas: Painu tiehesi ja pysy poissa https://www.bookcrossing.com/---/15091051
7. BOTSWANA Alexander McCall Smith: Oivallinen aviomies
https://www.bookcrossing.com/---/10000425
8. TANSKA Peter Høeg: Lumen taju https://www.bookcrossing.com/---/14268603
9. JAPANI Sujata Massey: Rei Shimura taifuunin silmässä https://www.bookcrossing.com/---/9977618
10. HOLLANTI: Renate Dorrestein: Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa https://www.bookcrossing.com/---/11702796
11. ESPANJA (Kanarian saaret): José Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa https://www.bookcrossing.com/---/15000364
12. SAKSA Wladimir Kaminer: Rakkaita terveisiä Saksasta https://www.bookcrossing.com/---/14855922
13. MOSAMBIK Mia Couto: Plumeriaveranta
https://www.bookcrossing.com/---/14214024

päiv. 9.11.2019

 

Minä näköjään ilmoittaudun kaikkiin haasteisiin mukaan - tottahan toki tähänkin :D

EUROOPPA sekä USA/KANADA (1 p)

1. Yhdysvallat (4.1.)
Hanya Yanagihara: Pieni elämä https://www.bookcrossing.com/---/14851294
2. Espanja (4.1.)
José Sánchez-Silva: Poika ja valas https://www.bookcrossing.com/---/15324446
3. Suomi (7.1.)
Minna Rytisalo: Rouva C https://www.bookcrossing.com/---/15328403
4. Ruotsi (11.1.)
Emelie Schepp: Valkoiset jäljet https://www.bookcrossing.com/---/15240535
5. Italia (12.1.)
Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin
https://www.bookcrossing.com/---/6098154
6. Iso-Britannia (5.3.)
Alexander McCall Smith: Unien Angus
https://www.bookcrossing.com/---/14258099
7. Ranska (10.3.)
Fred Vargas: Hyisiä aikoja
https://www.bookcrossing.com/---/15338623
8. Sveitsi (23.3.)
Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä
https://www.bookcrossing.com/---/15422259
9. Islanti (24.3.)
Arnaldur Indridason: Varjojen kujat https://www.bookcrossing.com/---/15333573
10. Alankomaat (30.3.)
Jessie Burton: Nukkekaappi https://www.bookcrossing.com/---/14982443
11. Tanska (7.4.)
Søren Sveistrup: Kastanjamies https://www.bookcrossing.com/---/15440176
12. Venäjä (1.7.)
Jevgeni Jevtusenko: Laulava pato https://www.bookcrossing.com/---/15544908
13. Norja (21.7.)
Anne B. Ragde: Perintötila https://www.bookcrossing.com/---/15566506
14. Valko-Venäjä (21.7.)
Marc Chagall: Elämäni https://www.bookcrossing.com/---/8527308
15. Serbia (24.9.)
Pajtim Statovci: Bolla https://www.bookcrossing.com/---/15636025
16. Kreikka (5.10.)
Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä https://www.bookcrossing.com/---/6950967
17. Portugali (10.11.)
Janne Silas, Valeriina Silas: Uusi perhecamino https://www.bookcrossing.com/---/14743497
18. Belgia (22.11.)
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Sakset tyynyn alla https://www.bookcrossing.com/---/15700692

AASIA & AUSTRALIA (2 p.)

1. Japani (20.1.)
Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani
https://www.bookcrossing.com/---/14933840
2. Kiina (26.1.)
Pertti Nieminen: Jadepuu - Kiinan runoutta II
https://www.bookcrossing.com/---/13406333
3. Libanon (15.3.)
Hanan Al-Shaykh: The Locust and the Bird
https://www.bookcrossing.com/---/15362854
4. Intia (26.6.)
Satu Rommi: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa
https://www.bookcrossing.com/---/15549907
5. Australia (30.6.)
Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista
https://www.bookcrossing.com/---/15559650


AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA, OSEANIA, ETELÄMANNER (3 p.)

1. Zimbabwe (27.1.)
Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
https://www.bookcrossing.com/---/15286049
2. Chile (8.1.)
Pablo Neruda: Tunnustan eläneeni https://www.bookcrossing.com/---/13497350/
3. Malawi (29.4.)
Faiz Kermani: The Frog Who Was Blue
https://www.bookcrossing.com/---/14513823
4. Botswana (29.12.)
Ulla-Lena Lundberg: Kalaharin hiekkaa https://www.bookcrossing.com/---/14595095

EPÄITSENÄISET ALUEET (4 p.)

1.Grönlanti (22.3.)
Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa
https://www.bookcrossing.com/---/15338707
2. Ahvenanmaa (9.11.)
Sally Salminen: Katrina https://www.bookcrossing.com/---/15691804/

 

wingMecuwing 1 yr ago
Mecun maat
Edellinen maailman ympäri matka oli niin hauska, että totta kai osallistun tähänkin!

ESPANJA Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja merkityt tytöt
https://www.bookcrossing.com/---/12674453
IRLANTI Agnés Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
https://www.bookcrossing.com/---/15764510
ISO-BRITANNIA Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go
https://www.bookcrossing.com/---/10464163
ITÄVALTA Ursula Poznanski: Sokeat linnut
https://www.bookcrossing.com/---/15412610
NORJA Jo Nesbø: Punarinta
https://www.bookcrossing.com/---/14228739
RUOTSI Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu
https://www.bookcrossing.com/---/15328531
SUOMI Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär
https://www.bookcrossing.com/---/15502999
VENÄJÄ Katherine Arden: The Girl in the Tower
https://www.bookcrossing.com/---/15017337
YHDYSVALLAT Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta
https://www.bookcrossing.com/---/15375528

AUSTRALIA Murray Bail: Eukalyptus
https://www.bookcrossing.com/---/13924119
INTIA Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus
https://www.bookcrossing.com/---/15481790

BOTSWANA Alexander McCall Smith: The Good Husband of Zebra Drive
https://www.bookcrossing.com/---/15569852
MALAWI Faiz Kermani: The Frog who was blue
https://www.bookcrossing.com/---/14513823
SOMALIA Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha
https://www.bookcrossing.com/---/14925509/
SWAZIMAA Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa muuttaa
https://www.bookcrossing.com/---/15753701

KOSOVO Pajtim Statovci: Bolla
https://www.bookcrossing.com/---/15696052

 

Näillä alkuun. Samalla mainio keino saada luettua hyllyssä roikkuvat "lukemattomat" kirjat.

1. Tanska
Mikael Torfarson: Samuel
https://www.bookcrossing.com/---/12761182/

2. Alankomaat
Anne Frank: NUoren tytön päiväkirja
https://www.bookcrossing.com/---/9996771/ LUETTU

3. Venäjä
Barbara Cartland: Liekehtivä lumi
https://www.bookcrossing.com/---/9967628/ LUETTU

4. Espanja / Kanariansaaret
José Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa
https://www.bookcrossing.com/---/15080917/ LUETTU

5. Iso- Britannia
Anna Davis: Sulaa vahaa
https://www.bookcrossing.com/---/15082204/

6. Yhdysvallat
Melissa Bank: Täydellinen juttu
https://www.bookcrossing.com/---/12054599/ LUETTU

7. Italia
Ingrid Noll: Rakkaat vainajat
https://www.bookcrossing.com/---/8504915/

8. Nigeria
Safiya Hussaini Tungar Tudu, Raffaele Masto: MInä, Safiya
https://www.bookcrossing.com/---/10539541/

9. Ranska
Joanne Harris: Sarkaa ja samettia
https://www.bookcrossing.com/---/10346537/

10. Guatemala
Richard Dubelman: Holly Hobbie, kadonnutta etsimässä
https://www.bookcrossing.com/---/8125391/

11. Irlanti
Marian Keyes: Lucy menee naimisiin
https://www.bookcrossing.com/---/6890641/

12. Kuuba
Ernesto Che Guevara: Moottoripyöräpäiväkirja
https://www.bookcrossing.com/---/14863005/

13. Chile
Kyllikki Villa: Myrskyssä
https://www.bookcrossing.com/---/12280273/ LUETTU

14. Puola
Fania Fenelon: Auaschwitzin tyttöorkesteri
https://www.bookcrossing.com/---/8388767/

15. Islanti
Einar Kárason: Tyhmyreiden neuvot
https://www.bookcrossing.com/---/15353801/ LUETTU

16. Norja
Anne B. Ragde: Satunnaista seuraa
https://www.bookcrossing.com/---/15390320/ LUETTU

17. Suomi
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
https://www.bookcrossing.com/---/12846838/ LUETTU

18. Botswana
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro1
Mma Ramotswe tutkii
https://www.bookcrossing.com/---/15415281/ LUETTU

19. Kreikka
Sophie Kinsella: Hääyöaie
https://www.bookcrossing.com/---/14140991/ LUETTU




 

- Euroopan maat, USA ja Kanada: 1 p.
IRLANTI Leonie Swann: Murha laitumella https://www.bookcrossing.com/---/12409513
ISLANTI Vigdis Grimsdottir: Kannastie 7 https://www.bookcrossing.com/---/13345535
ITALIA Andrea Camilleri: Veden muoto https://www.bookcrossing.com/---/15717606
NORJA Jo Nesbø: Punarinta https://www.bookcrossing.com/---/12118556
PUOLA John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa https://www.bookcrossing.com/---/10007200
RANSKA Fred Vargas: Pystyyn, kuolleet! https://www.bookcrossing.com/---/7607054
RUOTSI Liza Marklund, Punainen susi https://www.bookcrossing.com/---/14973410
SUOMI Panu Rajala, Runoilijan sydän https://www.bookcrossing.com/---/12577308
YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA Alan Bradley, Kuolema ei ole lasten leikkiä https://www.bookcrossing.com/---/15417646

- Aasian valtiot ja Australia: 2 p.
AUSTRALIA Jo Nesbø, Lepakkomies https://www.bookcrossing.com/---/12838286
INTIA Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus https://www.bookcrossing.com/---/15338261
JAPANI Sujata Massey, Rei Shimura taifuunin silmässä https://www.bookcrossing.com/---/15486941
KIINA Qiu Xiaolong, Musta sydän https://www.bookcrossing.com/---/13345377
THAIMAA Jo Nesbø, Torakat https://www.bookcrossing.com/---/13343565

- Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
BOTSWANA Alexander McCall Smith, Botswanan iloiset rouvat https://www.bookcrossing.com/---/14628105
EGYPTI Jaana Toivari-Viitala: Kirjeitä faraoiden Egyptistä https://www.bookcrossing.com/---/6510774
MEKSIKO Hernán Cortés: Kirjeitä kuninkaalle https://www.bookcrossing.com/---/13348980

- Epäitsenäiset alueet: 4 p.



 

Aivan liian houkutteleva haaste eli kaikki lupaukset menivät taas uusiksi! Siis nyt tutkimaan hyllyjä ja laittelemaan kirjat odottamaan lukemista vuoden vaihduttua. Tai voihan sitä jo hieman aloittaakin:D!

PS. Kiva haaste! Muutamia maita joutui ennakkoluettelosta joulun aikaan poistamaan kun aika loppui kesken, mutta onpa tullut kierrettyä kuitenkin melkoinen reissu maailman ympäri!

maa, kirjailija, kirjan nimi, kirjan linkki

Euroopan maat/USA/Kanada 1 p.
1. SUOMI
Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni/Presídenttien puolisot
https://www.bookcrossing.com/---/15269301 *LUETTU 14.1.
2. VIRO
Kai Vakkuri: Häät Rakveressa
https://www.bookcrossing.com/---/15752393 *LUETTU 15.11.
3. RUOTSI
Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian
https://www.bookcrossing.com/---/15391198 *LUETTU 16.9.
4. NORJA
Anne Holt: Leijonan kita
https://www.bookcrossing.com/---/15763120 *LUETTU 24.11.
5. ISLANTI
Jón úr Vör: Blåa natten över havet
https://www.bookcrossing.com/---/4751450/ *LUETTU 3.4.
6. TANSKA
Peter Høeg: Lumen taju
https://www.bookcrossing.com/---/15307782/ *LUETTU 10.1.
7. ISO-BRITANNIA
Carter Dickson: Kymmenen teekuppia
https://www.bookcrossing.com/---/15363171 *LUETTU 24.1.
8. IRLANTI
Anne Enright: Valvojaiset
https://www.bookcrossing.com/---/15357556/ *LUETTU 20.1.
9. SAKSA
Jyrki Erra: Berliinin ajokoirat
https://www.bookcrossing.com/---/15277631 *LUETTU loppuun 4.1.
10. RANSKA
Merja Tynkkynen: Valkoinen sohva Rivieralla *LUETTU loppuun 1.1.
https://www.bookcrossing.com/---/15332495/
11.ESPANJA
Milena Busquets: Tämäkin menee ohi *LUETTU 18.11.
https://www.bookcrossing.com/---/15755767
12. ITALIA
Kerstin Bergroth: Maailman Rooma *LUETTU 2.6.
https://www.bookcrossing.com/---/15530148
13.. KREIKKA
Mary Stewart: Veljeni Michael *LUETTU 10.2.
https://www.bookcrossing.com/---/15383105
14. TSEKKI (ent. Tšekkoslovakia)
Jan Otčenášek: Romeo, Julia ja pimeys *LUETTU 30.3.
https://www.bookcrossing.com/---/15439886/
15. VENÄJÄ
Sally Belfrage: Huone Moskovassa *LUETTU 6.11.
https://www.bookcrossing.com/---/15741996
16. PORTUGALI
Fernando Namora: Sunnuntaina, iltapäivällä
https://www.bookcrossing.com/---/15709375/ *LUETTU 11.10.
17.. KANADA
Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan
https://www.bookcrossing.com/---/15362128/ *LUETTU 24.1.
18. USA
Jean Kwok: Käännöksiä
https://www.bookcrossing.com/---/13202571 *LUETTU 25.3.

Aasian valtiot/Australia 2 p.
1. INTIA
Gita Mehta: Joen sutra
https://www.bookcrossing.com/---/15393827 *LUETTU 19.2.
2. INDONESIA
Sonja Berg Pleijel: Atlasperhonen
https://www.bookcrossing.com/---/13551300/ *LUETTU 13.1.
3. POHJOIS-KOREA
Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15282097/ *LUETTU 17.3.
4. KIINA
Juhani Kakkuri : Lootuksenkukkia ja lohikäärmeitä
https://www.bookcrossing.com/---/14724833/ *LUETTU 6.1.
5. JAPANI
Minna Eväsoja: Melkein Geisha/Hurmaava ja hullu Japani
https://www.bookcrossing.com/---/15307772/ *LUETTU 3.9.
6. FILIPPIINIT
Riitta Vartti (toim.): Tulikärpänen - filippiiniläisiä novelleja
https://www.bookcrossing.com/---/15484894 *LUETTU 29.4.
7. SAUDI-ARABIA
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt
https://www.bookcrossing.com/---/15443877 *LUETTU 2.4.
8. AUSTRALIA
Tamara McKinley:Pohjavirrat
https://www.bookcrossing.com/---/15755720 *LUETTU 8.12.

Afrikka/Etelä- ja Väli-Amerikka/Oseania/Etelämanner 3 p.
1. EGYPTI
Ranya ElRamly: Auringon asema
https://www.bookcrossing.com/---/15475507/ *LUETTU 23.4.
2. ETELÄ-AFRIKAN VALTIO
Nadine Gordimer: Poikani tarina
https://www.bookcrossing.com/---/15234352 *LUETTU 13.1.
3. BOTSWANA
Alexander McCall Smith: Naisten Etsivätoimisto nro 1
https://www.bookcrossing.com/---/15415281 *LUETTU 10.3.
4. GHANA
Geraldine Kaye: Laguunin lapset
https://www.bookcrossing.com/---/15773439 *LUETTU 3.12.
5. MAROKKO
Mohamed Choukri
https://www.bookcrossing.com/---/15756186 *LUETTU 18.11.
6. KOLUMBIA
Marianne Peltomaa: Oikea perhe
https://www.bookcrossing.com/---/15342772 *LUETTU 7.1.
7. BARBADOS
Paula Harkki: Kadonnut Karibialla
https://www.bookcrossing.com/---/15719305 *LUETTU 15.10.
8. TRINIDAD-TOBAGO
Robert Antoni: Karnevaalit
https://www.bookcrossing.com/---/13914525 *LUETTU 17.12.
9. KUUBA
Zoé Valdés: Arkipäivän mitättömyys
https://www.bookcrossing.com/---/15415304 *LUETTU 9.3.
10. KENIA
Corinne Hofmann: Valkoinen masai
https://www.bookcrossing.com/---/15356228/ *LUETTU 19.1.

Epäitsenäiset alueet (Palestiina, Tiibet, Taiwan ym) 4 p.
1. TIIBET
Heinrich Harrer: Seitsemän vuotta Tiibetissä
https://www.bookcrossing.com/---/15491411 *LUETTU 5.5.
2. AHVENANMAA
Anni Blomqvist: Muistojeni Myrskyluoto
https://www.bookcrossing.com/---/15739400 *LUETTU 5.11.

 

Maat ja kirjat tulevat tähän alle lukujärjestyksessä.

***Euroopan maat/USA/Kanada***

1. RANSKA: (1 p.)
Gustave Flaubert, Valmiiden ajatusten sanakirja https://www.bookcrossing.com/---/4178513

2. YHDYSVALLAT: (1 p.)
Harry Kemelman, Someday The Rabbi Will Leave
https://www.bookcrossing.com/---/7806474

3. ISO-BRITANNIA: (1 p.)
Zadie Smith, The Autograph Man
https://www.bookcrossing.com/---/14822586

4. ITALIA: (1 p.)
Umberto Eco, Ruusun nimi
https://www.bookcrossing.com/---/15329321

5. PORTUGALI: (1 p.)
José Saramago, Kivinen lautta
https://www.bookcrossing.com/---/15332430

6. SUOMI: (1 p.)
Soile Kaukovalta, Teinitytön ikkuna
https://www.bookcrossing.com/---/15357948

7. KREIKKA (muinainen/myyttinen): (1 p.)
Katherine Allfrey, Taube unter Falken
https://www.bookcrossing.com/---/15357980

8. UNKARI: (1 p.)
Endre Fejes, Romutarha
https://www.bookcrossing.com/---/15371864

9. VENÄJÄ: (1 p.)
Erem Ilmanen, Kazanin keikka ja Hegelin haamu
https://www.bookcrossing.com/---/15478879

10. SVEITSI: (1 p.)
Max Frisch, Minä en ole Stiller
https://www.bookcrossing.com/---/5823076

11. UKRAINA: (1 p.)
Nikolai Gogol, Kadonnut kirje
https://www.bookcrossing.com/---/15689137


***Aasian valtiot sekä Australia***

1. AUSTRALIA: (2 p.)
Margaret Steven, First Impressions. The British Discovery of Australia
https://www.bookcrossing.com/---/15331803

2. KIINA: (2 p.)
Pertti Nieminen, Jadepuu
https://www.bookcrossing.com/---/13406333

3. THAIMAA: (2 p.)
Mondo matkaopas: Thaimaa
https://www.bookcrossing.com/---/15569253

4. ETELÄ-KOREA: (2 p.)
Han Kang, The White Book
https://www.bookcrossing.com/---/15689135


*** Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner ***

1. CHILE: (3 p.)
Isabel Allende, The Stories of Eva Luna
https://www.bookcrossing.com/---/15356253

2. TRINIDAD JA TOBAGO: (3 p.)
V.S. Naipaul, A Way in the World
https://www.bookcrossing.com/---/15553620

3. NIGERIA: (3 p.)
Joyce Cary, Mister Johnson
https://www.bookcrossing.com/---/15670744


***Epäitsenäiset alueet***

1. SAINT HELENA (Britannian merentakainen alue nimellä Saint Helena, Ascension ja Tristan da Cunha): (4 p.)
Olli Jalonen, Taivaanpallo
https://www.bookcrossing.com/---/15348488

2. PALESTIINA: (4 p.)
Susan Abulhawa, Jeninin aamut
https://www.bookcrossing.com/---/15400883

 

Tykkäsin kovasti edellisestä maahaasteesta, joten ehdottomasti tulen mukaan! Kiitos paljon uudesta maailman ympärimatkasta :)!

1. Suomi/ Minna Rytisalo: Rouva C.
https://www.bookcrossing.com/---/15340187
2. Intia/ Katy Colins: Seikkailuja Yksinäisille sydämille - Määränpää: Intia
https://www.bookcrossing.com/---/15348847
3. USA/ Annukka Salama: Piraijakuiskaaja
https://www.bookcrossing.com/---/15362943
4. Thaimaa/ Katy Colins: Seikkailuja Yksinäisille sydämille - Määränpää: Thaimaa
https://www.bookcrossing.com/---/15421346
5. Ranska/ Muriel Barbery: Haltiaelämää
https://www.bookcrossing.com/---/15445315
6. Chile/ Katy Colins: Seikkailuja Yksinäisille sydämille - Määränpää: Chile
https://www.bookcrossing.com/---/15484181
7. Japani/ Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
https://www.bookcrossing.com/---/15502296
8. Botswana/ Alexander McCall Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu
https://www.bookcrossing.com/---/14397033
9. Iso-Britannia/ Kate Morton: Talo järven rannalla
https://www.bookcrossing.com/---/15580446
10. Ruotsi/ Kajsa Ingemarsson: Matkalaukkumorsian
https://www.bookcrossing.com/---/15391198
11. Puola/ Antonio Iturbe: The Librarian of Auschwitz
https://www.bookcrossing.com/---/15656916
12. Pakistan/ Malala Yousafsai ja Christina Lamb: Minä olen Malala
https://www.bookcrossing.com/---/15686243
13. Irak/ Nadia Murad ja Jenna Krajeski: Viimeinen tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15754724
14. Espanja/ Ildefonso Falcones: Paljasjalkainen kuningatar
https://www.bookcrossing.com/---/14396721

 

Mukaan matkailemaan.

Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
* ALANKOMAAT: https://www.bookcrossing.com/---/14319231/ LUETTU 24.4.2019
* ESPANJA: https://www.bookcrossing.com/---/15070272/ LUETTU 31.12.2019
* ISLANTI: https://www.bookcrossing.com/---/15375719/ LUETTU 22.5.2019
* ISO-BRITANNIA: https://www.bookcrossing.com/---/10174228 LUETTU 14.1.2019
* ITALIA: https://www.bookcrossing.com/---/13979128/ LUETTU 17.4.2019
* KREIKKA: https://www.bookcrossing.com/---/15350376 LUETTU 8.7.2019
* RANSKA: https://www.bookcrossing.com/---/9989889/ LUETTU 1.9.2019
* RUOTSI: https://www.bookcrossing.com/---/12356748/ LUETTU 3.7.2019
* SAKSA: https://www.bookcrossing.com/---/2851908/ LUETTU 30.10.2019
* SUOMI: https://www.bookcrossing.com/---/14890337/ LUETTU 17.3.2019
* UNKARI: https://www.bookcrossing.com/---/14892471/ LUETTU 18.12.2019
* USA: https://www.bookcrossing.com/---/11758560/ LUETTU 10.2.2019
* VENÄJÄ: https://www.bookcrossing.com/---/10350724/ LUETTU 27.12.2019

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
* JEMEN: https://www.bookcrossing.com/---/4466580/ LUETTU 13.7.2019
* KIINA: https://www.bookcrossing.com/---/11916691 LUETTU 4.1.2019
* SAUDI-ARABIA: https://www.bookcrossing.com/---/8222803/ LUETTU 4.8.2019
* UUSI-SEELANTI: https://www.bookcrossing.com/---/12805583/ LUETTU 30.3.2019

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
* ETIOPIA: https://www.bookcrossing.com/---/15636716 LUETTU 21.8.2019
* BOTSWANA: https://www.bookcrossing.com/---/11715156/ LUETTU 23.10.2019
* NIGERIA: https://www.bookcrossing.com/---/14754500/ LUETTU 9.11.2019

Epäitsenäiset alueet: 4 p.
* AHVENANMAA: https://www.bookcrossing.com/---/13103273/ LUETTU 26.1.2019

Vielä jonossa:
AFGANISTAN: https://www.bookcrossing.com/---/15084822/
AUSTRALIA: https://www.bookcrossing.com/---/14645883/
EGYPTI: https://www.bookcrossing.com/---/14823994/
ETELÄ-AFRIKKA: Joku Brinkin kirja
HAITI: https://www.bookcrossing.com/---/15330558
INTIA: Joku Vish Puri
IRLANTI(?): https://www.bookcrossing.com/---/13495744/
IRAN(?): https://www.bookcrossing.com/---/12031457/ TAI https://www.bookcrossing.com/---/13627670/
ISRAEL(?): https://www.bookcrossing.com/---/15163246/
JAPANI: https://www.bookcrossing.com/---/14927523/
KAMBODZA(?): https://www.bookcrossing.com/---/15276812/
KENIA: https://www.bookcrossing.com/---/13144034/
KOLUMBIA: https://www.bookcrossing.com/---/11213923
LATVIA: https://www.bookcrossing.com/---/13225492/
MALESIA/AUSTRALIA(?): https://www.bookcrossing.com/---/11758523/
NORJA: https://www.bookcrossing.com/---/11235328/
PAKISTAN: https://www.bookcrossing.com/---/15163731/
POHJOIS-KOREA: https://www.bookcrossing.com/---/12212119/
SOMALIA(?): https://www.bookcrossing.com/---/13476508/
SRI LANKA: https://www.bookcrossing.com/---/14923674
UZBEKISTAN: https://www.bookcrossing.com/---/10316934/

 

Näin uutena bookcrossaajana yritän osallistua tähänkin haasteeseen :)

 

Ajattelin ensi vuonna keskittyä pariin jo aiemmin alkaneeseen lukuhaasteeseen, mutta tokihan voin sopivat kirjat tännekin kirjata, jos sellaisia osuu kohdalle.

1. Intia
Eero Hämeenniemi: Norsuilla etuajo-oikeus
https://www.bookcrossing.com/---/11643165
2. Suomi
Liisa Nevalainen: Everstin talo
https://www.bookcrossing.com/---/13256411
3. Islanti
Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys
https://www.bookcrossing.com/---/14410949
4. Norja
Karin Fossum: Ken sutta pelkää
https://www.bookcrossing.com/---/15415966
5. USA
Elaine Clark McCarthy: Haukkamies
https://www.bookcrossing.com/---/15441653
6. Ruotsi
Karin Alvtegen: Syyllisyys
https://www.bookcrossing.com/---/15473691
7. Australia
Seppo Jokinen: Mustat sydämet
https://www.bookcrossing.com/---/14410928
8. Englanti
Simon Lelic: Laitos
https://www.bookcrossing.com/---/14906195
9. Ahvenanmaa
Ulla-Lena Lundberg: Jää
https://www.bookcrossing.com/---/14410930
10. Espanja (Kanariansaaret)
Mari Jungstedt & Ruben Eliassen: Tummempi taivas
https://www.bookcrossing.com/---/15592794
11. Etelä-Afrikka
Ulf Nilsson: Oma pikku apinani
https://www.bookcrossing.com/---/15611635
12. Kanada
M.J. McGrath: Jään muisti
https://www.bookcrossing.com/---/15611725
13. Irak
Nadia Murad: Viimeinen tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/14410934
14. Italia
Donna Leon: Unelmien tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/12521983
15. Ranska
Jean-Dominique Bauby: Perhonen lasikuvussa
https://www.bookcrossing.com/---/15666673
16. Israel
Naomi Ragen: Jeftan tytär
https://www.bookcrossing.com/---/14410933
17. Pakistan
Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha
https://www.bookcrossing.com/---/13516447
18. Grönlanti
Mads Peder Nordbo: Tyttö ilman ihoa
https://www.bookcrossing.com/---/15338707
19. Iran
Jasmin Darznik: Iranilainen tytär
https://www.bookcrossing.com/---/15710487
20. Venäjä
Kristina Carlson: Maan ääreen
https://www.bookcrossing.com/---/15724208
21. Palestiina
Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden
https://www.bookcrossing.com/---/15656011
22. Cookinsaaret
Liza Marklund: Helmifarmi
https://www.bookcrossing.com/---/15527911
23. Ranskan Polynesia
Célestine Vaite: Tahitin tyttäret
https://www.bookcrossing.com/---/14410936
24. Kiina
Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
https://www.bookcrossing.com/---/15782778
25. Kambodža
Denise Affonço: Elossa kuoleman kentillä
https://www.bookcrossing.com/---/15391457
26. Turkki
Barbara Nadel: Belsassarin tytär
https://www.bookcrossing.com/---/15729567

 

Oikku 1 yr ago
Oikun maat
1. Yhdysvallat, Samantha's surprise -a Christmas story https://www.bookcrossing.com/---/8431868
2. Ruotsi, Lars Kepler: Lazarus https://www.bookcrossing.com/---/15330578
3. Ranska, Kate Quinn: Koodinimi Alice https://www.bookcrossing.com/---/15328991
4. Suomi, Jari Tervo: Jarrusukka https://www.bookcrossing.com/---/14129500
5. Kanada, Carol Shields: Ellei https://www.bookcrossing.com/---/13133501
6. Turkki, Orhan Pamuk: Valkoinen linna https://www.bookcrossing.com/---/14178785
7. Intia, Tarquin Hall: Vish Puri & Nauruun kuolleen miehen tapaus https://www.bookcrossing.com/---/15241777
8. Viro, Rein Raud: Rekonstruktio https://www.bookcrossing.com/---/14459055
9. Englanti, J.K. Rowling: Paikka vapaana https://www.bookcrossing.com/---/13632610
10. Israel, Yasmina Khadra: Attentaatti https://www.bookcrossing.com/---/7585345
11. Islanti, Arnaldur Indridason: Mannen i sjön (på svenska!) https://www.bookcrossing.com/---/14108683
12. Unkari, Tessa de Loo: Taivasvuode https://www.bookcrossing.com/---/10066722

 

...huomaattehan, että haaste alkaa vasta 1.1.2019 :)

 

...huomaattehan, että haaste alkaa vasta 1.1.2019 :)


Juu, minä ainakin vaan katselin valmiiksi mitä löytyy hyllystä. Listan mukaan on sitten helppo alkaa lukemaan näitä. Kun olen lukenut "maakirjan", tulee perään merkintä siitä.

 

...huomaattehan, että haaste alkaa vasta 1.1.2019 :)


Juu, minä ainakin vaan katselin valmiiksi mitä löytyy hyllystä.


Juu, tämän huomasinkin, mutta jotkut olivat listanneet jo luettujakin kirjoja.

 

Mie en ainakaan ole lukenut yhtään kirjoista, joita oon listannut valmiiksi ihan innostuksesta hyllyjäni tutkiessani. Alkanut olen paria, mutta ne on paksunlaisia :D! Maltetaan maltetaan!

 

MiuM 1 yr ago
MiuM maahaaste

- Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.

1. IRLANTI: Yvonne Carroll: Irish Legends for Children https://www.bookcrossing.com/---/15357126/

2- SUOMI: Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan - Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi
https://www.bookcrossing.com/---/15497751

3. ISO-BRITANNIA: Jo Baker: Longbournin talossa
https://www.bookcrossing.com/---/14964290

4.RUOTSI: Jonas Jonasson: Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi
https://www.bookcrossing.com/---/15580941

5. RANSKA: Ann-Sophie Brasme: Henkäys
https://www.bookcrossing.com/---/8631888

6. VENÄJÄ: Eduart Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira
https://www.bookcrossing.com/---/14542366

7.ITALIA: Eija Wager: Tupaantuliaiset Italiassa
https://www.bookcrossing.com/---/8246191

8. YHDYSVALLAT (USA): Kristin Hannah: Paluu kesäsaarelle
https://www.bookcrossing.com/---/14066639

9. ESPANJA: George Sand: Talvi Mallorcassa
https://www.bookcrossing.com/---/11615028

- Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.

1. INDONESIA: Sabine Kuegler: Paluu viidakkoon
https://www.bookcrossing.com/---/15435397

2. INTIA: Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love
https://www.bookcrossing.com/---/15581374

3. ETELÄ-KOREA: Han Kang: The Vegetarian https://www.bookcrossing.com/---/14280274

4. JAPANI: Junichiro Tanizaki: Avain https://www.bookcrossing.com/---/15658709

- Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.

1. ZIMBABWE Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta
https://www.bookcrossing.com/---/15559514

2. TRINIDAD-TOBAGO: Robert Antoni: Karnevaalit
https://www.bookcrossing.com/---/13914525/

3. ISRAEL / PALESTIINA: Elie Wiesel: Sarastus
https://www.bookcrossing.com/---/13557612

4.CHILE: Herman Rivera Letelier: Elokuvankertoja
https://www.bookcrossing.com/---/13884472

5. NIGERIA: Mohammed Umar: Amina
https://www.bookcrossing.com/---/14109290

6. KAMERUN: Gerald Durrell: Kaikki kuninkaan eläimet
https://www.bookcrossing.com/---/7462217

Epäitsenäiset alueet: 4 p.

 

sutti 1 yr ago
Sutin maat
Olen päättänyt jättää 2019 Helmet lukuhaasteen väliin. Se ei oikein näytä minulta onnistuvan, mutta en näytä osaavan olla ilman koko vuoden haastetta, joten kokeilen tätä. Vaikuttaa sitäpaitsi tosi kivalta.

Sutin maat:
EUROOPPA, USA, KANADA
1.USA : Herman Melville; Moby Dick eli valkoinen valas https://www.bookcrossing.com/---/11581213
2. RUOTSI: Kajsa Ingemarsson; Keltaisten sitruunoiden ravintola. https://www.bookcrossing.com/---/10134557
3. SUOMI: Riikka Pulkkinen; Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydänhttps://www.bookcrossing.com/journal/add/908-12433194

AFRIKKA, ETELÄ-AMERIKKA, VÄLI-AMERIKKA, OSEANIA, ETELÄMANNER

AASIA, AUSTRALIA
1. POHJOIS-KOREA: Kim Hyun Hee; Sieluni kyyneleet. Olin terroristi. https://www.bookcrossing.com/---/13525956/

EPÄITSENÄISET ALUEET

 

wingPiikuwing 1 yr ago
Kysymys
Venäjän kohdalla pitänee katsoa millä puolella Uralia seikkaillaan? Ja sen mukaisesti Venäjä voisi olla (eri kirjoilla) sekä Euroopan että Aasian listalla? Ei sillä että minulla olisi yhtään Venäjän Aasian puolelle sijoittuvaa kirjaa, kunhan tässä spekuloin :)

Wikipediasta löytyy muitakin maita jotka sijoittuvat kahteen maanosaan, Turkki nyt ainakin saattaisi olla "helpommasta" päästä tämän maahaasteen kohdalla.

https://fi.wikipedia.org/---/Luettelo_valtioista,_jotka_ulottuvat_kahteen_maanosaan

 

Mennään näissä tämän Tilastokeskuksen luokittelun mukaan eli Venäjä kuuluu Eurooppaan, Turkki Aasiaan. Muuten menee liian monimutkaiseksi.

https://www.stat.fi/---/luokitusavain.html

 

Mennään näissä tämän Tilastokeskuksen luokittelun mukaan eli Venäjä kuuluu Eurooppaan, Turkki Aasiaan. Muuten menee liian monimutkaiseksi.

https://www.stat.fi/---/luokitusavain.html


OK, oikein hyvä!

 

Voiko tätä samaa luokittelua käyttää epäitsenäisten alueiden määrittelyyn? Eli jos alue löytyy listalta, mutta ei ole itsenäinen valtio, niin sen voi laittaa epäitsenäiseksi (esim. Ahvenanmaa)?

 

Voiko tätä samaa luokittelua käyttää epäitsenäisten alueiden määrittelyyn? Eli jos alue löytyy listalta, mutta ei ole itsenäinen valtio, niin sen voi laittaa epäitsenäiseksi (esim. Ahvenanmaa)?


Sovitaan niin!

 

1. Suomi - Paasilinna: Hirtettyjen kettujen metsä https://www.bookcrossing.com/---/15331682
2. Ruotsi - Carlsson: Varjot
https://www.bookcrossing.com/---/14789693
3. Etelä-Korea - Han Kang: Vegetaristi
https://www.bookcrossing.com/---/15353496
4. Venäjä - Laurén: "Hulluja nuo venäläisest" - Tuokiokuvia Venäjältä https://www.bookcrossing.com/---/15375749
5. Kolumbia - Marquez: Haaksirikkoisen tarina
https://www.bookcrossing.com/---/15419495
6. USA - Patterson & De Jonge: Ihme 17. viheriöllä
https://www.bookcrossing.com/---/13818347
7. Ranska - Némirovsky: Veren polte
https://www.bookcrossing.com/---/15424267
8. Englanti - Huda Muasher: No Santa must cry
https://www.bookcrossing.com/---/12878995
9. Pohjois-Korea -Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot
https://www.bookcrossing.com/---/15601189/
10. Malta - Vuorinen: Maltan mieleni
https://www.bookcrossing.com/---/15095712/

 

thy 1 yr ago
thy mukana
kun muutenkin tykkään matkustaa lukemalla:)

2.1.2019 matka alkoi Italiasta
Päivitetty 25.10.

Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
1. Italia - Andrea Camilleri: Yön tuoksu
https://www.bookcrossing.com/---/15042357
2. Suomi - Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
https://www.bookcrossing.com/---/15258528/
3. Espanja - Vivi-Ann Sjögren: Andalusian karkea suola
https://www.bookcrossing.com/---/15429481
4. Iso-Britannia - Kate Atkinson: Museon kulisseissa
https://www.bookcrossing.com/---/5838421
5. USA - Amor Towles: Seuraelämän säännöt
https://www.bookcrossing.com/---/15391214

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
1. Bangladesh - Tahmima Aman: Kulta-aika
https://www.bookcrossing.com/---/14966271/
2. Laos - Colin Cotterill: The Coroner's Lunch
https://www.bookcrossing.com/---/15490526

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.

Epäitsenäiset alueet: 4 p.

 

...mukana! Pitää selvästikin kyllä katsella teidän muiden maavinkkejä että mistä mitäkin pisteitä saa, ja kirjavinkkejä. Tuleepahan opittua maantietoa samalla.
EUROOPAN MAAT, USA, KANADA
1. Liz Elwes: Amyn ensirakkaus (RANSKA)
http://bookcrossing.com/---/13885545
2. T. Kallioniemi: Kuka rakastaa Ruusua? (SUOMI)
http://bookcrossing.com/---/13547764
3. M. Sparks: Kovaa peliä (USA)
http://bookcrossing.com/---/14858755
4. E. Rafaelsen: Katja tuntureilla (NORJA)
http://bookcrossing.com/---/14498811

 

wingem64wing 1 yr ago
em64 matkailee
EUROOPPA, USA, KANADA
1. Englanti: Evelyn Waugh: Decline and Fall, https://www.bookcrossing.com/---/15340158
2. USA: Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain, https://www.bookcrossing.com/---/15152905
3. Serbia: Kati Hiekkapelto: Tumma, https://www.bookcrossing.com/---/15383055
4. Tanska: Jussi Adler-Olsen: Vanki, https://www.bookcrossing.com/---/13324194
5. Ruotsi: Anna Jansson: Vaitelias jumala, https://www.bookcrossing.com/---/15472061
6. Suomi: Miika Nousiainen: Juurihoito, https://www.bookcrossing.com/---/15471058
7. Ranska: Anneli Vainio: Kotini on linnani. Elämää Etelä-Ranskassa, https://www.bookcrossing.com/---/14228680
8. Venäjä: Kauko Röyhkä & Juha Metso: Ville Haapasalo – Junamatka Moskovaan, https://www.bookcrossing.com/---/15565329
9. Vatikaanivaltio: Michael Dibdin: Salaseura, https://www.bookcrossing.com/---/15343511/
10. Italia: Michael Dibdin: Così fan tutti...niin tekevät kaikki..., https://www.bookcrossing.com/---/15631637
11. Saksa: Anna Funder: Stasiland. Stories from Behind the Berlin Wall, 44. Kirja kertoo Berliinistä: Anna Funder: Stasiland. Stories from Behind the Berlin Wall, https://www.bookcrossing.com/---/14860084
12. Alankomaat: https://www.bookcrossing.com/---/14959804

AASIA, AUSTRALIA
1. Saudi-Arabia: Rajaa Alsanea: Riadin tytöt, https://www.bookcrossing.com/---/8222803
2. Filippiinit: Riitta Vartti (toim.): Tulikärpänen, https://www.bookcrossing.com/---/15484894
3. Japani: Kaori Ekuni: Blink blink, https://www.bookcrossing.com/---/8062790/
4. Intia: Kiran Desai: Hulabaloo hedelmätarhassa, https://www.bookcrossing.com/---/11722124/

AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA, OSEANIA, ETELÄMANNER:
1. Marokko: Fatima Mernissi: Unelma vapaudesta. Lapsuuteni haaremissa, https://www.bookcrossing.com/---/15383020
2. Australia: Johanna Sinisalo: Linnunaivot, https://www.bookcrossing.com/---/12230135/
3. Kenia: Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona, https://www.bookcrossing.com/---/15572749

EPÄITSENÄISET ALUEET

 

Tosin en tiedä kuinka monta pistettä saan kasaan, mutta onpahan syy kahlata omaan kirjahyllyä toisenlaisella silmällä....

Aloitetaan tällä (lukeminen alkaa tänään)

1. USA (harmi ei ollutkaan Irlanti, vaikka siellä oltiinkin kirjan alussa)
Patricia Cornwell: Luonnoton surmaaja
https://www.bookcrossing.com/---/14800013/

2. SUOMI
Reidar Palmgren: sudenmarja
https://www.bookcrossing.com/---/13380040

3.JAPANI
Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus
https://www.bookcrossing.com/---/6915324

4. SAKSA
Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis
https://www.bookcrossing.com/---/12756762

5. SUOMI (Ruotsin kuningaskuntaan kuuluvana)
Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15575044

6. IRAN
Ken Follet: Teheran
https://www.bookcrossing.com/---/15639340

7. ITALIA
Vera Vala: kuolema sypressin varjossa https://www.bookcrossing.com/---/13399134/

8. NORJA
Anne Holt: 1222
https://www.bookcrossing.com/---/11414732

 

1. Ruotsi 1
Liza Marklund: Halkovaras https://www.bookcrossing.com/---/15081360
2. Suomi 1
Leena Lehtolainen: Kuparisydän https://www.bookcrossing.com/---/5565032
3. Thaimaa 2
Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet https://www.bookcrossing.com/---/13775001
4. Egypti 3
Robert Irwin: Tuhannen ja yhden yön painajainen https://www.bookcrossing.com/---/15326594
5. Italia 1
Susanna Tamaro: Kulje sydämesi tietä https://www.bookcrossing.com/---/7803390
6. Ranska 1
Anna Gavalda: 35 kiloa toivoahttps://www.bookcrossing.com/journal/14861489
7. USA 1
Janet Dailey: Hopeasiivet https://www.bookcrossing.com/---/13885501
8. Kanada 1
Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan https://www.bookcrossing.com/---/12899431
9. Tanska 1
Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64 https://www.bookcrossing.com/---/15379144
10. Norja 1
Torill Thorstad Hauger: Korppityttö https://www.bookcrossing.com/---/15405210
11. Venäjä (ent. Neuvostoliitto) 1
Craig Thomas: Lumihaukka https://www.bookcrossing.com/---/15417738
12. Kiina 2
Jung Chang: Villijoutsenet https://www.bookcrossing.com/---/15422515
13. Iso-Britannia 1
Joenne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita https://www.bookcrossing.com/---/14269351
14. Espanja 1
Bernard Cornwell: Kapteeni Sharpe ja keisarin kotka https://www.bookcrossing.com/---/15462620
15. Irlanti 1
Paulo Coelho: Brida https://www.bookcrossing.com/---/14488023
16. Australia 2
Murray Bail: Eukalyptus https://www.bookcrossing.com/---/15588856
17. Hollanti 1
Danielle Hermans: Tulppaanimurhat https://www.bookcrossing.com/---/15614580/
18. Saksa 1
Anonyymi: Nainen Berliinissä https://www.bookcrossing.com/---/13224556
19. Pohjois-Irlanti 4
Emer McCourt: Elvis, Jeesu ja minä https://www.bookcrossing.com/---/6004452

 

Pellu 1 yr ago
Pellun maat
Luettuja ovat ne, joissa on BC-linkki.

Afganistan - Tuhat loistavaa aurinkoa https://www.bookcrossing.com/---/15348748
Alankomaat - Nukkekaappi https://www.bookcrossing.com/---/15201923/
Espanja - Moukanpeli https://www.bookcrossing.com/---/15444732
Iran - Alamut
Irlanti - Vasen jalkani https://www.bookcrossing.com/---/12712342
Islanti - Maanpäällisiä unelmia
Israel - Jeesus-huijaus paljastuu https://www.bookcrossing.com/---/15667066/
Italia - A Room with a View https://www.bookcrossing.com/---/15548007
Jamaika - Elä ja anna toisten kuolla https://www.bookcrossing.com/---/15548016
Japani - Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus https://www.bookcrossing.com/---/15548007
Kiina - Punainen huivi
Kuuba - Rakas Che
Pohjois-Korea - Pjongjangin akvaariot https://www.bookcrossing.com/---/15462914/
Ranska - Maihinnousu https://www.bookcrossing.com/---/14867578
Ruotsi - Kupongtjuven
Saksa - ...
Sierra Leone - A Long Way Gone: The True Story of a Child Soldier https://www.bookcrossing.com/---/15462936
Somalia - ...
Suomi - Kellokosken Prinsessa https://www.bookcrossing.com/---/15119250
Venäjä - Pietarin kapellimestari https://www.bookcrossing.com/---/15412341
Viro - Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus https://www.bookcrossing.com/---/15667058
Thaimaa - Forget You Had a Daughter
U.K. - Poldark - Syytetty https://www.bookcrossing.com/---/15527744
U.S.A. - A Walk in the Woods https://www.bookcrossing.com/---/14726028/
Zimbabwe - Don't Let's Go to the Dogs Tonight: An African Childhood https://www.bookcrossing.com/---/14025120

 

Euroopan maa!? Eli sopii haasteeseen :D

 

Euroopan maa!? Eli sopii haasteeseen :D


Kyllä toki!

 

1. Ahvenanmaa (19.6.)
Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle https://www.bookcrossing.com/---/15556311/
2. Albania (2.2.)
Pajtim Statovci: Tiranan sydän https://www.bookcrossing.com/---/15191138
3. Australia (31.12.)
Bernard ja Bianca Australiassa https://www.bookcrossing.com/---/15803218
4. Belize (3.10.)
Anna-Mari Raaska: Belizessä kaikki on paremmin https://www.bookcrossing.com/---/10496632
5. Cookinsaaret (30.9.)
Liza Marklund: Helmifarmi https://www.bookcrossing.com/---/15527911

6. Espanja (17.2.)
Antonio Hill: Kauniit kuolemat https://www.bookcrossing.com/---/12090801
7. Etelä-Afrikka (12.9.)
Ulf Nilsson & Kristina Digman: Oma pikku apinani https://www.bookcrossing.com/---/15611635
8. Islanti (2.4.)
Gylfi Gislason: The Ghost of my Jon https://www.bookcrossing.com/---/15390315
9. Iso-Britannia (26.1.)
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus https://www.bookcrossing.com/---/14030638
10. Israel (12.10.)
Kathy Reichs: Pyhät luut https://www.bookcrossing.com/---/11511266

11. Italia (9.6.)
Helena von Zweigbergk: Tulivuoren partaalla https://www.bookcrossing.com/---/11198676
12. Kanada (14.9.)
Gil Courtemanche: Kaunis kuolema https://www.bookcrossing.com/---/14213711
13. Kenia (31.3.)
Sirkka-Liisa Heinonen, Maija Karjalainen, Maija-Liisa Korhonen: Lennä, lennä pääskynen! https://www.bookcrossing.com/---/15415242
14. Kongo (19.5.)
Michael Crichton: Kongo https://www.bookcrossing.com/---/11694127
15. Korean tasavalta (20.9.)
Pearl S. Buck: Sydän tietää paremmin https://www.bookcrossing.com/---/6144569

16. Kreikka (27.10.)
Jussi Siirilä: Sekaisin Kreikasta https://www.bookcrossing.com/---/13862053
17. Kuuba (2.2.)
Ellinor Rafaelsen: Katja Kuubassa https://www.bookcrossing.com/---/15361689
18. Meksiko (28.11.)
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori https://www.bookcrossing.com/---/15288244
19. Norja (23.5.)
Anne B. Ragde: Perintötila https://www.bookcrossing.com/---/15171664
20. Portugali (6.9.)
Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta https://www.bookcrossing.com/---/15639770

21. Ranska (10.11.)
Marie Desplechin: Ilman minua https://www.bookcrossing.com/---/7421441
22. Ruotsi (3.3.)
Bernt Danielsson: 16 v ja haku päällä https://www.bookcrossing.com/---/15319703
23. Saksa (23.3.)
Gudrun Mebs: Sunnuntailapsi https://www.bookcrossing.com/---/15026138
24. Saudi-Arabia (29.12.)
Rajaa Alsanea: Riadin tytöt https://www.bookcrossing.com/---/9812327
25. Slovenia (8.11.)
Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla https://www.bookcrossing.com/---/15740985

26. Suomi (2.1.)
Tapani Bagge (toim.): Taksi - 14 dekkaria kumijalasta https://www.bookcrossing.com/---/13839517
27. Tansania (24.10.)
Susanna Vuorela: Seikkailujen safari https://www.bookcrossing.com/---/13868689
28. Thaimaa (24.3.)
Marja-Leena Tiainen: Khao Lakin sydämet https://www.bookcrossing.com/---/15375723
29. Tsekki (18.11.)
Harri Istvan Mäki: Prahan vaahtohirviöt https://www.bookcrossing.com/---/15756391
30. Venäjä (11.3.)
Alexandra Marinina: Kuolema ja vähän rakkautta
https://www.bookcrossing.com/---/15392485

31. Vietnam (24.11.)
Marja-Leena Tiainen: Maiju ja Bao https://www.bookcrossing.com/---/15415499
32. Yhdysvallat (19.1.)
E. L. James: Grey https://www.bookcrossing.com/---/14784326/

 

Euroopan maat, USA, Kanada: 1 p.
- Ruotsi, Katarina Wennstam: Tahra https://www.bookcrossing.com/---/14119917/
- Iso-Britannia, Sophie Kinsella: Minishoppaaja https://www.bookcrossing.com/---/15363575
- Suomi, Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori https://www.bookcrossing.com/---/14657863/
- Yhdysvallat, Danielle Trussoni: Enkelioppi https://www.bookcrossing.com/---/14769013
(kirjassa useampia maita: Yhdysvallat ja useita Euroopan maita, osallistun Yhdysvalloilla)
- Espanja, Cecilia Samartin: Señor Peregrino https://www.bookcrossing.com/---/10385225 (kirjassa kaksi maata: Yhdysvallat ja Espanja, osallistun Espanjalla)
- Norja, Samuel Björg: Yölintu https://www.bookcrossing.com/---/15016916
- Puola, Shlomo Venezia: Sonderkommando - Tarinani Auschwitzista https://www.bookcrossing.com/---/9701436
- Irlanti, Marian Keyes: Nainen joka varasti elämäni https://www.bookcrossing.com/---/14803653

Aasian valtiot, Australia: 2 p.
- Australia, Tamara McKinley: Pohjavirrat https://www.bookcrossing.com/---/15755720

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan ja Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
- Botswana, Alexander McCall Smith: The Limpopo Academy of Private Detection https://www.bookcrossing.com/---/12090653
- Marokko, Hugh Laurie: Järein asein https://www.bookcrossing.com/---/12305736 (kirjassa useita maita, mutta päätapahtumat sijoittuvat Marokkoon, osallistun Marokolla)

Epäitsenäiset alueet: 4 p.

 

Aloitin uuden vuoden matkaamalla Espanjaan

1. Lauriina Vilkkonen: Siipipyörillä https://www.bookcrossing.com/---/12752426/

Sieltä nappasin mukaani espanjalaisen missin ja lähdin USAan

2. Kate Jacobs: Lohturuokaa https://www.bookcrossing.com/---/15281100

USA:n ruokamaailmasta Kiinaan syömään hieman eksoottisemmin (ja ratkomaan murhaa)

3. Qiu Xiaolong: Musta sydän
https://www.bookcrossing.com/---/15237814

Kiinasta Britteihin

4. Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä
https://www.bookcrossing.com/---/15272177

Briteistä pikavisiitti Ruotsiin ratkomaan murhia

5. Kristina Ohlsson: Varjelijat
https://www.bookcrossing.com/---/15011850

Käydään rentoutumassa Australiassa

6. Sini Laurén (toim.): Kuinka kilpikonna sai kilpensä ja muita aboriginaalisatuja
https://www.bookcrossing.com/journal/15135262?

Ja taas murhia ratkomaan, tällä kertaa Kanadaan

7. Kathy Reich: Deja dead
https://www.bookcrossing.com/---/15301399

Ja sitten palataan hetkeksi kotikonnuille

8. Christian Rönnbacka: Kylmä syli
https://www.bookcrossing.com/---/15416441

Kotona piipahduksen jälkeen jatketaan taas, Ranskaan

9.Outi Nyytäjä: Heinäpaali roihuaa
https://www.bookcrossing.com/---/15509133

Tuli kaukomatka Afrikkaan, Botswanaan

10. Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (Mma Ramotswe tutkii)
https://www.bookcrossing.com/---/15522607

Vilvoittelemaan Irlantiin

11. Cathy Kelly: Unelmista totta
https://www.bookcrossing.com/---/15572897

Helteiseen Italiaan

12. Donna Leon: Uskon asia
https://www.bookcrossing.com/---/15602324

Cookinsaarille!

13. Liza Marklund: Helmifarmi
https://www.bookcrossing.com/---/15527911

Guatemalaan!

14. Kathy Reichs: Kaivojen vainajat
https://www.bookcrossing.com/---/14684311

Kroatiaan!

15. Max Seeck: Hammurabin enkelit
https://www.bookcrossing.com/---/15646094

Loppukirillä Uuteen Seelantiin!

16. Riitta Jalonen: Kirkkaus
https://www.bookcrossing.com/---/15126283



Eli yksinkertaistettuna;
Espanja 1p.
USA 1p.
Kiina 2p.
UK 1p.
Ruotsi 1p.
Australia 2p.
Kanada 1p.
Suomi 1p.
Ranska 1p.
Botswana 3p.
Irlanti 1p.
Italia 1p.
Cookin saaret 4p.
Guatemala 3p.
Kroatia 1p.
Uusi-Seelanti 3p.

 

EUROOPPA, USA, KANADA, 1 p.
ALBANIA: Punainen morsian (Anilda Ibrahimi) https://www.bookcrossing.com/---/14130818/
HOLLANTI: Kuolema kanavalla (Janwillem van de Wetering)
https://www.bookcrossing.com/---/15149539
ISLANTI: The Althing at Thingvellir (Helmut Lugmayr)
https://www.bookcrossing.com/---/15363507
ISO-Britannia: Harold Fryn odottamaton toivioretki (Rachel Joyce)
https://www.bookcrossing.com/---/15232551
ITALIA: Tre donne - Una storia d'amore e disamore (Dacia Maraini)
https://www.bookcrossing.com/---/15350671
KREIKKA: Sekaisin Kreikasta (Jussi Siirilä) https://www.bookcrossing.com/---/15350376
MALTA: Maltan mieleni (Juha Vuorinen) https://www.bookcrossing.com/---/15339686
NORJA: Kurt on tärkeä (Erlend Loe) https://www.bookcrossing.com/---/13578687
RANSKA: 35 kiloa toivoa (Anna Gavalda) https://www.bookcrossing.com/---/15368574/
RUOTSI: Djävulens hand (Jan Mårtenson) https://www.bookcrossing.com/---/13845202/
SUOMI: Turmanluoti (Leena Lehtolainen) https://www.bookcrossing.com/---/15021434
SVEITSI: Globine im Schnee (Thomas Wendelin) https://www.bookcrossing.com/---/15623423/
TANSKA: Nedtælling til mord (Gretelise Holm) https://www.bookcrossing.com/---/11597564/
UNKARI: Budapestin varjot (Vilmos Kondor)
https://www.bookcrossing.com/---/14892471
USA: Olimme ihan suunniltamme (Karen Joy Fowler) https://www.bookcrossing.com/---/15300824/
VATIKAANIvaltio: Salaseura (Michael Dibdin)
https://www.bookcrossing.com/---/15343511
VIRO: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Indrek Hargla)
https://www.bookcrossing.com/---/15756854
VENÄJÄ: Ystäväni Rasputin (J.-P. Koskinen) https://www.bookcrossing.com/---/14423611

AASIA, AUSTRALIA, 2 p.
AFGANISTAN: Kabulin tyttöjen salaisuus (Jenny Nordberg) https://www.bookcrossing.com/---/14999372/
AUSTRALIA: Mustat sydämet (Seppo Jokinen) https://www.bookcrossing.com/---/14410928
ETELÄ-KOREA: Meeting Mr Kim ; Or how I Went to Korea and Learned to Love Kimchi (Jennifer Barclay) https://www.bookcrossing.com/---/15763567
INTIA: Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa (Satu Rommi)
https://www.bookcrossing.com/---/15273415
JAPANI: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani (Minna Eväsoja)
https://www.bookcrossing.com/---/15279083
LAOS: The Woman Who Wouldn't Die (Colin Cotterill)
https://www.bookcrossing.com/---/13898854
SAUDI-ARABIA: Riadin tytöt (Rajaa Alsanea) https://www.bookcrossing.com/---/15144503
THAIMAA: Tuhon aalto (Marika Kataja & Jani Holland)
https://www.bookcrossing.com/---/15391462/

AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA, OSEANIA, ETELÄMANNER, 3 p.
BELIZE: Belizessä kaikki on paremmin (Anna-Mari Raaska)
https://www.bookcrossing.com/---/10496632/
BOTSWANA: Nainen joka käveli auringossa (Alexander McCall Smith)
https://www.bookcrossing.com/---/15567574
BRASILIA: Seitsenlokeroinen laukku (Lygia Bojunga Nunes)
https://www.bookcrossing.com/---/15157808
CHILE: Näkemiin, pikku naiset (Marcela Serrano) https://www.bookcrossing.com/---/6981893
EGYPTI: Minä katoan (Mari Pyy) https://www.bookcrossing.com/---/15300856
ETELÄ-AFRIKKA: Poikavuodet (J. M. Coetzee) https://www.bookcrossing.com/---/15386474
KENIA: Pygmien metsä (Isabel Allende) https://www.bookcrossing.com/---/14823101
KUUBA: Kerran Kuubassa (Ana Menéndez) https://www.bookcrossing.com/---/15119231
MAROKKO: Mrs. Pollifax and The Whirling Dervish (Dorothy Gilman)
https://www.bookcrossing.com/---/5082702/
MOSAMBIK: Amagamulamulazetxê ja muita leikkejä Mosambikista (Antonio Prista ym.)
https://www.bookcrossing.com/---/15382627
SAMOA: Pakenimme palmumajaan (Erik Dammann)
https://www.bookcrossing.com/---/15149609
SOMALIA: Kadotettujen hedelmätarha (Nadifa Muhamed)
https://www.bookcrossing.com/---/14203799/

Epäitsenäiset alueet: 4 p.
AHVENANMAA: Saari tuulten sylissä (Anni Blomqvist)
https://www.bookcrossing.com/---/12719506
TIIBET: Sju år i Tibet (Heinrich Harrer) https://www.bookcrossing.com/---/8389848/

 

He_Ri 1 yr ago
He_Rin maat
EUROOPPA, USA, KANADA
1. Irlanti:
Maeve Binchy: Punaisen höyhenen keittiö
https://www.bookcrossing.com/---/12219978
2. Suomi:
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
https://www.bookcrossing.com/---/14047641
3. Yhdysvallat:
Kim van Alkemade: Lapsi nro 8
https://www.bookcrossing.com/---/15062196
4. Kreikka:
Milka Alanen & Esa Kero: Kuolema Kreikassa
https://www.bookcrossing.com/---/8344976
5. Sveitsi:
Paulo Coelho: Uskottomuus
https://www.bookcrossing.com/---/15154656
6. Ranska:
Anna Gavalda: 35 kiloa toivoa
https://www.bookcrossing.com/---/15244384
7. Italia:
Donna Leon: Kuolema tekee tiliä
https://www.bookcrossing.com/---/12181827
8. Ruotsi:
Åsa Nilsonne: Kaikessa hiljaisuudessa
https://www.bookcrossing.com/---/13194052
9. Iso-Britannia:
Agatha Christie: Roger Ackroydin murha
https://www.bookcrossing.com/---/12130115
10. Islanti:
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina. Elämää hurmaavien harhojen maassa.
https://www.bookcrossing.com/---/14396692
11. Espanja:
José Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa
https://www.bookcrossing.com/---/15629655

AASIA, AUSTRALIA
1. Pohjois-Korea:
Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta
https://www.bookcrossing.com/---/15188829
2. Israel:
Yasmina Khadra: Attentaatti
https://www.bookcrossing.com/---/9923708
3. Afganistan:
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
https://www.bookcrossing.com/---/13868387
4. Irak:
Yasmina Khadra: Bagdadin kutsu
https://www.bookcrossing.com/---/13820466
5. Japani:
Sujata Massey: Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus
https://www.bookcrossing.com/---/12705916
6. Intia:
Kishwar Desai: Postimyyntilapset
https://www.bookcrossing.com/---/14986139
7. Etelä-Korea:
Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä
https://www.bookcrossing.com/---/13505109
8. Malesia:
Rani Manicka: Jasmiinin tuoksu
https://www.bookcrossing.com/---/12121168
9. Kiina
Qiu Xiaolong: Punaisen sankarittaren kuolema
https://www.bookcrossing.com/---/13896144
10. Australia:
Murray Bail: Eukalyptus
https://www.bookcrossing.com/---/13924119
11. Indonesia:
Sonja Berg Pleijel: Atlasperhonen
https://www.bookcrossing.com/---/13551300
12. Jemen:
Zana Muhsen: Myyty!
https://www.bookcrossing.com/---/4466580

AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA, OSEANIA, ETELÄMANNER
1. Belize:
Anna-Mari Raaska: Belizessa kaikki on paremmin
https://www.bookcrossing.com/---/10496632
2. Somalia:
Waris Dirie & Cathleen Miller:
Aavikon kukka
https://www.bookcrossing.com/---/14656664
3. Bolivia:
Terttu Oroza: Bolivian päiväkirja
https://www.bookcrossing.com/---/15308880
4. Kuuba:
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
https://www.bookcrossing.com/---/14413645/
5. Kenia:
Joy Adamson: Perheeseemme kuuluu leijona
https://www.bookcrossing.com/---/15572749
6. Ghana:
Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
https://www.bookcrossing.com/---/14694771
7. Etelä-Afrikka:
J.M. Coetzee: Kesä
https://www.bookcrossing.com/---/12739096
8. Egypti:
Alaa al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat
https://www.bookcrossing.com/---/7617447

EPÄITSENÄISET ALUEET
1. Tiibet:
Yangzom Brauen: Tiibetin tyttäret
https://www.bookcrossing.com/---/13347010

 

lii5a 1 yr ago
Lii5an maat
No, kai sitten minäkin. Kun Suomikin kelpaa. ;)

- Euroopan maat, USA, Kanada: 1 p.
1. Suomi Rask: Jouluihminen https://www.bookcrossing.com/---/13430166
2. USA Lindgren: Kati Amerikassa https://www.bookcrossing.com/---/11232336/
3. Hollanti Loo: Kaksoset https://www.bookcrossing.com/---/15145430/
4. Venäjä Latvus: Kaksi sateenkaarta https://www.bookcrossing.com/---/14810752
5. Ruotsi Sehlstedt: Älä silmä pieni https://www.bookcrossing.com/---/15338930
6. Islanti Rämö Satu: Islantilainen voittaa aina https://www.bookcrossing.com/---/15135130
7. Liettua Kaaberbøll & Friis Poika matkalaukussa https://www.bookcrossing.com/---/15392194/
8. Espanja (Kanaria) Jungstedt Det förlovade landet https://www.bookcrossing.com/---/15481991
9. Tanska Adler-Olsen: Tapaus 64 https://www.bookcrossing.com/---/15396019/
10. Ranska Doerr, Anthony: Kaikki se valo jota emme näe (Sijoittuu Ranskaan ja Saksaan) https://www.bookcrossing.com/---/14796103/
11. Saksa Jalowicz: Sitten juoksin pakoon
https://www.bookcrossing.com/---/14802344
12. Viro Nippernaati 4 https://www.bookcrossing.com/---/15802558

- Aasian valtiot, Australia: 2 p.
1. Iran Bakhtiari, Marjaneh: Toista maata (Sijoittuu Ruotsiin ja Iraniin. Kieltämättä sivumäärässä ollaan enemmän Ruotsissa, mutta Iran on läsnä sielläkin - ja Iranin matkaa valmistellaan ja siitä puhutaan jälkeenpäin.)
https://www.bookcrossing.com/---/10418984
2. Pakistan Sangster, Thelma: Revitty huntu : Gulshan Ester, nainen joka löysi rakkauden https://www.bookcrossing.com/---/15670167
3. Kiina Chang, Jung: Villijoutsenet https://www.bookcrossing.com/---/3817360
4. Intia Desai, Kishwar: Postimyyntilapset https://www.bookcrossing.com/---/12666337

- Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan ja Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
1. Botswana McCall Smith: Kirahvi https://www.bookcrossing.com/---/15178073
2. Egypti Negus: Pidä hunnustasi kiinni, Fatima! https://www.bookcrossing.com/---/6082045
3. Kuuba Menéndez: Kerran Kuubassa https://www.bookcrossing.com/---/15119231
4. Barbados Harkki: Kadonnut Karibialla https://www.bookcrossing.com/---/15796249
5. Kolumbia Carcía Márquez: Uutinen ihmisryöstöstä https://www.bookcrossing.com/---/15800946

- Epäitsenäiset alueet: 4 p.


 

Tämä on kyllä mun osalta niin vitsi, koska a) luen liikaa kirjaston kirjoja ja liian vähän bc-kirjoja b) olen jumittunut Suomeen c) luen ylipäänsä ihan liian vähän. Mutta voinhan mä ne vähät maat tänne listata. :)

 

matkaaminen työstä menee :D. Viisi kirjaa yht´aikaa luettavana ja maisemat vaihtuvat Grönlannista Argentiinaan, ei aina tiedä missä mennään! Mutta kiva haaste ja onneksi on aikaa!

 

Kuuluu Espanjalle, mutta on itsehallinnollinen alue, siis lasketaanko Espanjaksi vai Kanarian saariksi?
Espanjaksi olen tällä hetkellä merkinnyt.

 

Lasketaan Espanjaan. Kanariansaarten lisäksi Espanjassa on nimittäin 16 muutakin itsehallintoaluetta – maa siis jakautuu noihin itsehallintoalueisiin – ja se menisi mahdottomaksi tämän haasteen näkökulmasta :)

 

Lasketaan Espanjaan. Kanariansaarten lisäksi Espanjassa on nimittäin 16 muutakin itsehallintoaluetta – maa siis jakautuu noihin itsehallintoalueisiin – ja se menisi mahdottomaksi tämän haasteen näkökulmasta :)

Ok, Espanjaan sen ajattelinkin :).

 

EUROOPPA/USA/KANADA (1 p.)
1. Ranska, Tatiana de Rosnay, Viimeinen kesä https://www.bookcrossing.com/---/11983161
2. Englanti, Ben Aaronovitch, Foxglove Summer
https://www.bookcrossing.com/---/13648512
3. Suomi, Miika Nousiainen, Maaninkavaara https://www.bookcrossing.com/---/15372242
4. Unkari, Péter Esterházy, Sydämen apuverbit https://www.bookcrossing.com/---/13064126
5. Italia, Conn Iggulden, Sodan jumalat https://www.bookcrossing.com/---/15497942
6. Ruotsi, Marjaneh Bakhtiari, Mistään kotosin https://www.bookcrossing.com/---/6530106
7. Yhdysvallat, Angie Thomas, The Hate U Give https://www.bookcrossing.com/---/15515709

AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA sekä OSEANIA+ETELÄMANNER (3 p.)
1. Ghana, Ama Ata Aidoo, Changes; A Love Story
https://www.bookcrossing.com/---/14666436

 

Euroopan maat sekä USA ja Kanada:

Ruotsi
Camilla Läckberg ;Leijonankesyttäjä
https://www.bookcrossing.com/---/15352717
Viro
Jaan Kross:Tahtamaa
https://www.bookcrossing.com/---/13833424
Iso-Britannia
Agatha Christie : Kolmas tyttö
https://www.bookcrossing.com/---/15409868
Suomi
Outi Pakkanen: Julma kuu
https://www.bookcrossing.com/---/15403898
Italia
Laurent Gaude:Montepuccion aurinko
https://www.bookcrossing.com/---/15430022
Espanja/Kanarian saaret
Mari Jungstedt;Luvattu maa
https://www.bookcrossing.com/---/15478921
Islanti
Satu Rämö:Islantilainen voittaa aina
https://www.bookcrossing.com/---/14396692
Serbia
Pajtim Statovci: Bolla
https://www.bookcrossing.com/---/15696052

Aasian valtiot sekä Australia:

Pakistan
Kamila Shamsie :Kartanpiirtäjä
https://www.bookcrossing.com/---/14102947

Nepal
Tero Tähtinen:Katmandun unet
https://www.bookcrossing.com/---/15615306

-Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner:



Mosambik
Henninhg Mankell:Likainen enkeli
https://www.bookcrossing.com/---/15707234

Kolumbia
Melba Escobar: Kauneussalonki
https://www.bookcrossing.com/---/15183997

Ecuador
Luis Sepulveida:Vanha mies joka luki rakkaus romaaneja
https://www.bookcrossing.com/---/15323339

 

Taidan lukea jonkin verran tiettyihin samoihin maihin sijoittuvia kirjoja, joten liityn mukaan haasteeseen pienesti rennolla otteella :). Ensimmäinen maa-lukuhaaste minulle.

EUROOPPA sekä USA/KANADA 1 p.

Suomi
Pauliina Rauhala: Synninkantajat
https://www.bookcrossing.com/---/15096835/

Ruotsi
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
https://www.bookcrossing.com/---/13862331/

Norja
Jo Nesbø: Isänsä poika
https://www.bookcrossing.com/---/13412859

Iso-Britannia
Claire Calman: Love is a Four Letter Word
https://www.bookcrossing.com/---/15280368

USA
Gillian Flynn: Dark Places
https://www.bookcrossing.com/---/12283467

Sveitsi
Liisa Helve-Sibaja: Hausfrau - kotona Sveitsissä
https://www.bookcrossing.com/---/15422259

Venäjä
Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani
https://www.bookcrossing.com/---/14925294

Saksa
Riikka Ala-Harja: Maata meren alla
https://www.bookcrossing.com/---/15428205

Ranska
Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
https://www.bookcrossing.com/---/14931012/

Espanja
Janne Silas, Valeriina Silas: Perheloma El Caminolla
https://www.bookcrossing.com/---/14743491

Tanska
Katrine Engberg: Krokotiilinvartija
https://www.bookcrossing.com/---/15586397/

Islanti
Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
https://www.bookcrossing.com/---/15135130

AASIA & AUSTRALIA 2 p.

Australia
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
https://www.bookcrossing.com/---/15075916

Afganistan
Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
https://www.bookcrossing.com/---/15428237

Israel
Jim Thompson: Jerusalemin veri
https://www.bookcrossing.com/---/15746362

Japani
Susanna Jones: Outo lintu
https://www.bookcrossing.com/---/15772109

Libanon
Markus Falk: Profeetan soturit
https://www.bookcrossing.com/---/15786150

AFRIKKA, ETELÄ- JA VÄLI-AMERIKKA sekä OSEANIA+ETELÄMANNER 3 p.

Uusi-Seelanti
Jane Campion - Kate Pullinger: Piano
https://www.bookcrossing.com/---/15362555

Etiopia
Åsa Nilsonne - Ett liv att dö för
https://www.bookcrossing.com/---/7999203

Ruanda
Gil Courtemanche: Kigalin sunnuntait
https://www.bookcrossing.com/---/15366975/

Marokko
Nejdma: Manteli
https://www.bookcrossing.com/---/15674861

Egypti
Mari Pyy: Minä katoan
https://www.bookcrossing.com/---/15300856

EPÄITSENÄISET ALUEET 4 p.

Tiibet
The Hotel on the Roof of the World
https://www.bookcrossing.com/---/15433912

 

 

- Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
• Suomi. Leena Kellosalo: Hevosenpääsumussa https://www.bookcrossing.com/---/15364796
• Britannia. Maggie O'Farrell: Käsi jota kerran pitelin https://www.bookcrossing.com/---/13538573
• Yhdysvallat. Joyce Carol Oates: Tavallinen rakkaus : Kaksitoista kertomusta https://www.bookcrossing.com/---/11806977
• Venäjä. Mart Laar, Anja Salokannel (toim.): Kesäkuun 14. päivä : Muistelmia ja dokumentteja virolaisten kyydityksestä 1941 https://www.bookcrossing.com/---/15404925
• Belgia. Amélie Nothomb: Antikrista https://www.bookcrossing.com/---/15620273/
• Ruotsi. Anne Swärd: Polarsommar https://www.bookcrossing.com/---/11875363/
• Unkari. Anna-Maija Raittila (toim.): Taivas irtosi maasta : Unkarilaista lyriikkaa 1900-luvulta https://www.bookcrossing.com/---/14757583
• Ranska. François Villon: Testamentti https://www.bookcrossing.com/---/14816540
• Viro. Pirkko Huurto, Paul-Eerik Rummo (toim.): Uusien sulkien kasvaminen : Kymmenen nykyvirolaista runoilijaa https://www.bookcrossing.com/---/15777859
• Kreikka. Yannis Ritsos: Selected Poems https://www.bookcrossing.com/---/15726882

- Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
• Japani. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu https://www.bookcrossing.com/---/14357746
• Australia. Markus Jääskeläinen: Lentokala https://www.bookcrossing.com/---/15695786
• Iran. A. J. Arberry (ed.): The Rubáiyát of Omar Khayyám and other Persian Poems : An anthology of verse translations https://www.bookcrossing.com/---/15726894

- Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
• Etiopia. Håkan Mörne: Meidän miehemme Abessiniassa : Elämyksiä Abessiniassa, Somalimaissa, Sudanissa, Egyptissä ja Palestiinassa https://www.bookcrossing.com/---/14752492
• Botswana. Ulla-Lena Lundberg: Kalaharin hiekkaa https://www.bookcrossing.com/---/11804666
• Chile. Pablo Neruda: Selected Poems https://www.bookcrossing.com/---/15726669

- Epäitsenäiset alueet: 4 p.
• Ahvenanmaa. Anni Blomqvist: Eikä merta enää ole https://www.bookcrossing.com/---/15390779

 

Tämä meneekin hyvin Seinäjoen kaupunginkirjaston maa-aiheisen haasteen kanssa :)

Osallistun mutta listaan maita myöhemmin. Ainakin Ranska, Italia, Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Ruotsi luettuna.

 

Jos joku haluaa näitä kirjoja esitellä Instassa, niin siellä on hashtag #maailmanmaathaaste, johon olen itse kerännyt lukemiani kirjoja. :)

 

on mulla tarjolla muutamia maita jos joku kaipailee :)

 

on mulla tarjolla muutamia maita jos joku kaipailee :)

Lisäilin vielä uusia maita, hepatkaa jos puutetta :)

 

 

Itsehallinnollinen saariryhmä, sanoo wikipedia.

 

Joo, se on tällä aiemminkin mainitulla listalla, joten hyväksytään:

https://www.stat.fi/---/luokitusavain.html

 

Olen monta kertaa aiemminkin yrittänyt tätä haastetta, mutta vielä on maita jäljellä. ;)

1. USA
Sara Paretsky: Indemnity Only
https://www.bookcrossing.com/---/8535967/

2. Hollanti
Tracy Chevalier: Girl with a Pearl Earring
https://www.bookcrossing.com/---/12052664/

 

Euroopan maat sekä USA ja Kanada: 1 p.
1. Espanja, Michel del Castillo: Järjestyksen yö https://www.bookcrossing.com/---/15618781
2. Iso-Britannia, Sue Townsend: Elämä on tautista, Hadrianus https://www.bookcrossing.com/---/15061729/
3. Kanada, Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann https://www.bookcrossing.com/---/14573251/
4. Norja, Anne Holt: Vereen kirjoitettu https://www.bookcrossing.com/---/15612973
5. Ranska, Pascal Quignard: Kaikki elämän aamut https://www.bookcrossing.com/---/11121564/
6. Ruotsi, Ester Roxberg: Min pappa Ann-Christine https://www.bookcrossing.com/---/15519897/
7. Suomi, Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella https://www.bookcrossing.com/---/15522424/
8. Sveitsi, Patricia Highsmith: Small G: A Summer Idyll https://www.bookcrossing.com/---/14703863/
9. Unkari, Maija Asunta-Johnston: Naiset eivät syö retiisejä https://www.bookcrossing.com/---/15754021
10. USA, James Bowen: Katukatti Bob https://www.bookcrossing.com/---/14749674/
11. Venäjä, Miina Viitanen: Matkalippu Mordvaan https://www.bookcrossing.com/---/15387263/

Aasian valtiot sekä Australia: 2 p.
1. Bangladesh, Annikki Raatikainen: Vastasin Bangladeshin kutsuun https://www.bookcrossing.com/---/15618620
2. Intia, Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle https://www.bookcrossing.com/---/14885992/
3. Japani, Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
https://www.bookcrossing.com/---/12532845
4. Kiina, Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset https://www.bookcrossing.com/---/10116506

Afrikan, Etelä- ja Väli-Amerikan sekä Oseanian maat, Etelämanner: 3 p.
1. Botswana, Alexander McCall Smith: The Limpopo Academy of Private Detection https://www.bookcrossing.com/---/14413317/
2. Etelä-Afrikka, J. M. Coetzee: Kesä https://www.bookcrossing.com/---/13366445/
3. Gabon, Erica Anderson: Ystävyyden lahja. Albert Schweitzer lähikuvassa https://www.bookcrossing.com/---/15654427
4. Namibia, Leonard Auala: Kerron elämästäni https://www.bookcrossing.com/---/15749047
5. Nigeria, Safiya Hussaini Tungar Tudu: Minä, Safiya https://www.bookcrossing.com/---/15754035
6. Papua-Uusi-Guinea, Aune Mikkonen: Kotona viidakkokylässä https://www.bookcrossing.com/---/15753991
7. Peru, James Redfield: Yhdeksän oivalluksen tie https://www.bookcrossing.com/---/15379881
8. Senegal, Mariama Bâ: Pitkä kirje https://www.bookcrossing.com/---/15800787

Epäitsenäiset alueet: 4 p.
1. Ahvenanmaa, Anni Blomqvist: Saari tuulten sylissä https://www.bookcrossing.com/---/15618800

 

Nokkosperhonen 6 mos ago
Nosto

 

wingAnneliswing 5 mos ago
Nosto
Vielä jonnekin ennättää!

 

Appelsiini 3 mos ago
Nosto
Pahus, mulla oli jo Irlanti.

 

Täähän loppui jo! 😂😂😂

 

Hih, niin loppui :) Lupaan laskea myös pisteet ja julkistaa voittajan ihan pian!

 

wingsakirmowing 1 mo ago
Mitäs
tälle haasteelle kuuluu? :) Tämä oliskin muuten sopinut hyvin tälle vuodelle, kun fyysinen maailman ympäri -matkustelu on nyt hankalampaa...

 

Pahoittelut! Edelleen to do -listalla tuo pistelasku. On niin paljon taas kaikkea ja korona-ahdistus sen päälle, että juoksen koko ajan pari askelta jäljessä. Mutta yritän nyt saada tämän hoidettua pikapuoliin.

 

Are you sure you want to delete this item? It cannot be undone.