|
Journal Entry 1 by oO-littera-Oo from Helsinki, Uusimaa Finland on Friday, July 08, 2011
 Gummerus, sidottu, 2008.
Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti
Lasten luku-Varkaus -palkinto 2009
Takakannesta:
Roosan maailma on särkynyt. Isä on kuollut, eikä koulunkäynti kiinnosta. Äidillä on uusi miesystävä, jonka luona hän viettää aikaansa mieluummin kuin kotona.
Toisaalla, keskellä suurta merta on pieni saari, jossa kasvaa iso omenapuu. Puu on Punakanelin ja Omenaruusun koti. Eräänä aamuna, kun Punakaneli hyppää alas puusta, hänen jalkansa eivät laskeudukaan omenapuun juurelle, vaan loiskahtavat veteen. Saarelta on lähdettävä, keinolla millä hyvänsä.
Kadonneet kyyneleet on synkänkaunis fantasiasatu ja samalla realistinen kuvaus nuoren tytön surusta. Se on tarina Roosasta ja Punakanelista, jotka matkoillaan kohtaavat arvoituksia, taisteluita, ysäviä, hirviöitä ja salaperäisiä unia ja joutuvat miettimään, onko taistelu koskaan oikein.
--
Tämä on hra Pohjolan esikoisromaani. Aiemmin mies on kehitellyt roolipelejä. Sittemmin ulos on pullahtanut myös Sanaleikkikirja (Gummerus, 2008). Kustantajan mukaan Pohjola onkin "sukupolvensa johtava sanaleikkiasiantuntija". Siispä älkää peljästykö, jos kohtaatte myös tässä teoksessa jonkin sanallisen hullutuksen.
Tiedättekös mikä muo risoo. Kirjassa sattuu olemaan näitä kasvien ja sienten nimisiä ölliäisiä. Kaikkihan ne ovat ihan oikeita laji- tai lajikenimiä, ei siinä mitään. Osa elelee villinä, osa puutarhassa. Kunnon korpimaiden kasvatteja tai pehmeän perennapenkin elättejä siis.
Kaiken pilaa Tuonenkielo. Se, hyvänen aika, on HUONEkasvi näillä leveysasteilla! Nimihän on toki sopivan uhkaava ja kieloteemainen, kuten haluttua oli. Silti se rikkoo kaavan.
Ilmeinen selitys on seuraava: Tuonenkielo on Tuonenkielo, jotta Mr Mike saattoi laittaa kyseisen kenraalin seuraajat hihkumaan "Eläköön Tuonenkielo!" Tämä taas on alluusio George Orwellin teokseen...."Eläköön tuonenkielo!" Jännää, eikö vaikka.
No mitäs muuta. Täytyypä todeta, että kirjan viimeinen viidennes on kovin kiiruhdettu. Ihan kuin tämän arvostelunkin!
ps. Kirjan yläreunan pieni kosteusvaurio on järvivettä. Voitte toki kuvitella, että sen on jokin olento kyynelehtinyt. Totuuksia on ehkä useita.
|
|
Journal Entry 2 by Semming at Helsinki, Uusimaa Finland on Wednesday, July 13, 2011
Heh, selasin kirjaa ja ensimmäiseltä aukeamalta pisti silmään Punakaneli ja Valkeakuulas -nimiset henkilöt. Seuraavalla avaamallani aukeamalla seikkailivat Kinkku ja Perunalaatikko. Eikun hups, nehän olivatkin vain ruokia. Saikos ruualla leikkiä?
Otin tämän mukaani BC-miitistä ja pistän plarailun myötä vapaaksi seuraavaa hortonomia etsimään. Lukuiloa!
|
|
Journal Entry 4 by  AnonymousFinder at Turku, Varsinais-Suomi Finland on Saturday, February 18, 2012
Oli jo pitkään pitänyt lainata Kadonneet kyyneleet kirjastosta tai muuta kautta hankkia luettavaksi, sillä pidän Mike Pohjolaa sangen kiinnostavana henkilönä, jonka tuotantoon olisi syytä tutustua, mutta jostain syystä tämä oli vain päässyt pitkäksi aikaa unhoittumaan, joten ilahduin, kun kirja käveli yllättäen vastaan Turun kauppakorkeakoululla viime kesänä Finncon-Animecon 2011 -tapahtumassa. Piti napata laukkuun ja laittaa hyllyyn odottamaan, josko ehtisin lukea sen jossain vaiheessa, ennen eteenpäin crossaamista. No, kyllä se kauan ehtikin hyllyssä pölyttyä (kuten kaikki kirjat, sillä olen vähän kiireinen, eikä aikaa lukemiseen ole kauhean paljon), mutta nyt pystyin viimeinkin ryhtymään toimeen. Kirja on siis lopulta luettu, ja ensi viikolla se pääsee vapauteen, varmaankin jossain päin Turkua.
Ensinnä hämmästyin siitä, että kirjahan olikin lapsille (mielestäni noin 5. luokkalaisille) suunnattu satu, eikä nuorille tarkoitettu fantasiaseikkailu, minkälaiseksi sitä jostain syystä ennakolta luulin. Ehkä kansikuvan, ehkä takakansitekstin, ehkä kuulemieni juttujen perusteella odotin hurjaa, synkkää, goottilaista fantasiaa, enkä kohtalaisen herttaista ja aiheistaan huolimatta valoisaa lastensatua. No, en pidä tätä vikana vaan ominaisuutena. Tykkään saduista ja Kadonneet kyyneleet oli mielestäni ihan tasokas sellainen. Mike Pohjolan sanahuumorin ystävänä odotin myös reipasta ja persoonallista kielenkäyttöä, mitä kirjassa oli kuitenkin yllättävän vähän. Kukistajamehiläiset onneksi pelastivat hiukan, vaikka vitsi olikin meikäläisen näkökulmasta jo vähän vanha.
Noin yleisestiottaen lukukokemus oli mukava. Ei ollut puisevaa, eikä pitkäveteistä. Hahmokeskeisten tarinoiden ystävänä olin tyytyväinen, sillä Punakaneli, Valkeakuulas ja Seitikki olivat suht kiinnostavia päähenkilöitä, ja sivuhahmokaartiin sisältyikin sitten tosi loistavia persoonia. Pidin siitä, miten airiit edustivat kasveja ja sieniä; nimet olivat hauskoja, eivätkä leimanneet hahmoja liikaa. Erityisen kiitettävää oli se, ettei yhdenkään airiin sukupuolesta mainittu mitään, ja "miehekkäitä" ja "naisellisia" ominaisuuksiakin oli ihanasti ripoteltu hahmoille niin, että esimerkiksi tyyppi, jota ensin piti tyttönä, saattoi sseuraavassa hetkessä muuttua mieheksi. Tämä on aivan loistava juttu. Jos sukupuolella ei ole tarinan kannalta mitään varsinaista merkitystä (etenkään jos päähenkilöt eivät ole edes ihmisiä), koen tarpeettomaksi edes mainita koko asiasta. Harva kirjailija tajuaa, miten nautittavaa on lukea tekstiä, jossa hahmot ovat persoonia, eivät "miehiä" tai "naisia", ja niinpä näitä hienoja kirjoja on aika vähäisenpuoleisesti tullut vastaan.
Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen, että Kadonneet kyyneleet sattui polulleni ja että sain sen lopulta luettua. Yhtä elämystä rikkaampana päästän kirjan vapauteen ja toivon sen löytävän lukijoita, jotka osaavat arvostaa sitä (eivätkä suhtaudu tympeästi ihanien airiiden nimiin).
Tämä oli ensimmäinen kokemukseni bookcrossingista. :)
Kiitoksia, Mike! Kiitoksia, crossaajat!
|
Kadonneet kyyneleet
