Vanha juusto ilmestyi jo 1971, ja siitä on tullut yksi niistä, jotka mainitaan kun Ruotsissa laaditaan ”parhaiden” ja ”merkittävimpien” dekkareiden listoja. Se on lajityypistään hyvin tietoinen romaani – suljetun huoneen arvoitus, jossa pensionaattiin kuolleen miehen tapauksesta ovat kiinnostuneet niin amatöörit kuin oikea poliisi. Ja mikä merkitys onkaan roskakoriin joutuneella hyvin kypsytetyn juuston kannikalla?

Vanha juusto on ovelalla tavalla hauska, ja Ulf Durling on myös kielen mestari. Kirja jakaantuu kolmeen osaan, kukin eri henkilön näkökulmasta ja tämän omalla äänellä. Osien kertojat ovat pikkukaupungin kolmen ikääntyneen herrasmiehen muodostaman dekkaripiirin kaksi jäsentä sekä pappojen puuhille naureskeleva kolmannen poika, joka sattuu olemaan nuorempi konstaapeli. Näkyvin sivuhenkilö on kaupungin virallinen juoppo. He kaikki vievät eteen, taakse ja sivulle tarinaa, jossa lopulta, ehkä, paljastuu miksi ja miten mies heitti henkensä.
*******************************************************************
18.9.11 kirja luettu. Tämä oli aika erikoinen mutta piristävän erilainen dekkari. Vaikka kirja on kirjoitettu jo 1970-luvulla, se ei häirinnyt. Kirjassa ei oikeastaan ollut mitään sellaista,joka olisi vanhentunut ajan saatossa. Kirjan ensimmäinen osa, jossa dekkariseuran jäsenet pähkäilevät kuolemantapausta, on aivan liian pitkä ja siinä minulla meinasi kärsivällisyys loppua. Mutta kirjan 2 muuta osaa ovat aika herkullista tekstiä.
Vapautan kiertoon lähiaikoina.

Kirja lähtee postitse kohti Tamperetta.

Kirja saapui tänään. Osasinpas valita Sikasäkistä mielenkiintoisen opuksen. Vaikuttaa todella sopivalta luettavalta tällaiselle dekkarien suurkuluttajalle! Kiitos, tyrnimarja.

Kyseessä on "salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen traagiseen osaan". Kirja on kirjoitettu 1970-luvulla ja kuuluu kuulemma Ruotsin parhaiden ja merkittävimpien dekkareiden listoille. Minä kyllä vähän ihmettelen, sillä ei tämä nyt niin kovin merkittävä teos ollut. Toki se oli ehkä tavallisesta perusdekkarista erottuva, mutta ainakaan minulle se ei täysin avautunut. Kirjassa kerrotaan samasta rikoksesta kolmen eri kertojan kertomana, eivätkä ne kyllä minun mielestäni mitenkään traagisia olleet. Ellei sitten sitä pidä traagisena, että rikosta tutkiva nuorempi konstaapeli on itsestään liikoja luuleva, täydellinen pölkkypää. Onhan se tietysti vaihtelua tavallisiin poliisihahmoihin. Ei tämä huono ollut, mutta on sitä parempiakin dekkareita tullut luettua.

Miitistä lähti tämä mukaan. Dekkarit on olleet paitsiossa jo jonkun aikaa, mutta jospa se tästä... :)

EDIT elokuu 2018:
Kirja on jäänyt lukematta ja se on myös jatkanut miitissä matkaansa eteenpäin.

Otin tämän eilen miitistä, vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta!