Alkuteos: World Without Us
Suomentajat: Ulla Lempinen ja Tiina Ohinmaa

Takakansi:

Millainen maailma olisi ilman ihmiskuntaa? Millaiseksi maa muuttuisi meidän jälkeemme? Maailma ilman meitä -ajatusmatkalta ei ole paluuta.

Jotta pystymme kuvittelemaan tulevaisuuden, meidän on katsottava taaksepäin. Silloin näemme, miten moninaiset ovat tekojemme vaikutukset. Asemamme täällä on kuitenkin huterien saavutusten varassa. Kun me häviämme, luonto valtaa tilaa takaisin itselleen.

Hengästyttävä mielikuvitusmatka luonnon valtaamaan tulevaisuuteen esittelee yleistajuisesti ja kiehtovasti mahdollisen maailman meidän jälkeemme. Kirjassa matkataan Panaman kanavalta Koreoiden rajalle, New Yorkin metrotunneleista Puolan ikimetsään ja Tsernobylin aavekaupunkiin. Kirja 19 aihepiiriä käsittelee ihmiskäden tekoja sademetsissä, sotatantereilla, tautiepidemioissa ja rakennushankkeissa sekä sitä, millä vauhdilla tekojemme vaikutukset häviävät. Seuraava kysymys kuuluukin: mitä sitten tapahtuu?

"Vuoden tärkein kirja!"
- Kodin Kuvalehti

Alan Weisman on palkittu yhdysvaltalainen journalisti. Maailma ilman meitä oli kuukausia The New York Timesin bestseller-listalla.

atschi!-pokkari (Atena & Schildts), 2010

****************************************************************************************************************

Juu-u. Taas oli Suomalaisessa kirjakaupassa kympillä kolme pokkaria. Arvatkaapas, miten kävi... Viattomasti piti vain tyttärelle ostaa yksi kirja. Sitä ei löytynyt, mutta jotain tapahtui. Poistuin kaupasta kädet täynnä kirjoja ja kirjanmerkkejä. Aika säälittävää, mutta inhimillistä. ;)

Olipas häkellyttävä kirja. Luin tämän jo pari viikkoa sitten, mutta oli pureskeltava lukemaani hetken aikaa, kun en oikein osannut ilmaista, mitä kirjasta ajattelin. Enpä nyt tiedä, osaanko itseäni ilmaista vieläkään... Mietin lukiessani myös, että olikohan tästä kirjasta tehty se töllössä pyörinyt sarja, jossa näytettiin, että mitä tapahtuu, jos ihmiset katoavat. Jimillä vai nelosella vai millä se nyt tuli..? Ja eikös se nimikin ollut maailma ilman meitä? En muista, enkä jaksa nyt googlettaakaan. Kuitenkin muistan elävästi nähneeni jakson, jossa kuviteltiin ydinvoimalaonnettomuus ja sitten pohdittiin, että miten eläimet selviäisivät ilman ihmistä (jos jostain syystä vain ihmiset kuolivat tai kaikki ihmiset evakuoitiin) ja seurattiin mm. kissaa. Kirjassakin käytiin Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuusalueella ja mietittiin luonnon selviytymistä meidän jälkeemme, kun taaksemme jää ihan jokunen ydinvoimalaitos...

Eihän kirjassa pääpuolisin mitään uutta kerrottu. Ihan päin *** on ihminen toiminut siitä lähtien, kun on kahdelle jalalle noussut. Tuskin vielä puhua osasimme, niin jo täytyi ensimmäiset elukat sukupuuttoon metsästää. Siitä se sitten lähti, uljas uusi maailma. Ehkä kaikkein kauhistuttavin asia, minkä mieltää ihan arkipäiväiseksi ja vaarattomaksi, on muovit. Ryntäsin heti (luettuani muoviosuuden kirjasta) penkomaan meikki- ja voidepurnukoitani, etten vain ole hairahtanut ostamaan jotain polyeteenimyrkkyjä. Huh, omatuntoni on tältä osin puhdas, kiitos ekologisen kosmetiikan.

Kirja oli erittäin ajatuksia herättävä kokemus. Ei silti niin hyvää ettei jotain huonoakin. Ensinnäkin, kyllä huomasi, että toimittaja oli amerikkalainen. Lähes joka asiaa peilattiin rapakon takaisen maailman silmin. Ei hyvä. Toinen asia, mikä minua häiritsi, oli se, että lähes mikä tahansa ihmisen jalanjälki ei sitten loppujen lopuksi niin kauhea olekaan. Kyllä luontoäiti hoitaa, kun vain aikaa annetaan. Ihmeen kepeällä asenteella välistä mentiin, että kyllä se siitä. Entäs, jos ei se siitä? Ei sen ilmeisesti väliä, koska meitä, luomakunnan kruunuja, ei enää ole. Ilmeisesti lopputulosta piti kuitenkin silottaa, koska lukijakunta oli (ainakin aluksi) amerikkalainen, ettei vaan kenellekään tullut liian paha mieli. Tai sitten itse haluaisin vielä jyrkempää kertomaa, en tiedä.

Kuitenkin ja kaikesta huolimatta kirja on mahtava. Oli huimaavaa ajatella niin monelta eri kantilta, mitä tapahtuisi, jos yht'äkkiä pyyhkäytyisimme pois pallolta. Olisin mieluusti lukenut vielä muutama sata sivua enemmänkin... Kirja oli myös sillä tavalla jännä, että vaikka se oli kuin tietokirja, se oli samalla seikkailu ja erittäin mielenkiintoinen sellainen. Myös lähdeluettelo on vaikuttava. Taidanpa lukea sen vielä ajatuksella, jos sieltä sattuisi tarttumaan jotain toivelistalle. Tätä kirjaa ei voi muuta kuin suositella - ihan jokaiselle.

Varattu lukutuolille, joka sanoi että hep.

Täältä tulee, lukutuoli! Ota koppi! :)

Ihanaa, että ehdin ekana heppaamaan tämän kirjan! Kiitos mielenkiintoiselta vaikuttavasta kirjasta ja molemmista (!)postikorteista sekä kirjanmerkistä.

Tein ilmiselvän virheen ottaessani tämän kirjan matkalukemiseksi Englannin reissulle, jossa tehtäväni oli pitää huolta 21 teinistä :) Kirja olisi nimittäin kaivannut paljon keskittymistä ja rauhaa, se oli täynnä yksityiskohtaista tietoa. Pätkittäin luettuna en oikein päässyt sisään kokonaisuuteen, vaikka kirja kyllä ravisteli ajatuksia. Tätä lukiessani koin suurta yleissivistymättömyyden túnnetta ja tiedostin vajavaisuuteni suhteessa biologiaan, fysiikkaan, kemiaan, maantietoon, historiaan ja ties mihin ;)
Luulen, että minun pitäisi lukea tämä uudelleen paremmalla ajalla, mutta päästän kirjan jatkamaan BC-matkaansa.

EDIT 260512
Varattu Hep!-kirjana erpaxille.

Kirja lähtee mukaan BC-tapaamiseen Metson kahvilaan ja siirtyy seuraavaksi erpaxille. Mukavia lukuhetkiä!

KTMC 2012 # 63

Kiitos Hep-kirjasta, lukutuoli! Kirja vaikuttaa kiinnostavalta ja miitistä tarttui mukaan yhtä ja toista iloisesta mielestä aina Lontoo-kuumeeseen. Kiitos toki myös miuskikselle kirjasta ja mukavaa kesää teille molemmille kirjaa kierrättäneille!

Onhan sitä lueskellut, opiskellut ja etsinyt tietoa kirjan aihepiireistä, teorioista ja tutkimuksista. Ei tässä sinänsä mitään uutta mullistavaa ollut: muovi biohajoavimmassakin muodossaan vain murenee ja tekee tuhojaan ravintoketjuissa, aikapommit tikittävät ydinvoimaloissamme, ihminen on ajanut muita lajeja sukupuuttoon tai sen partaalle, torjunta-aineet ovat arkipäivää maataloudessa... Olihan tämä tosi lamaannuttavaa luettavaa. Niin, ja oli tässä kyllä ihan uuttakin. Lapsena ihmettelin sitä, että Jenkeissä useat vainajat haudataan kemikaalia täyteen pumpattuina metallisissa — siis todellakin metallisissa — arkuissa. Tämä kirja vasta paljasti minulle, miten niitten metalliarkkujen saumausainekehittely on ihan oma, huippukemistejä työllistävä alansa. Kunpa vaan nekin kemistit voisivat tutkia niillä taalavirroilla jotain eri tavalla maanläheistä.

Weisman on todella perehtynyt tehtäväänsä ja haastatellut monen eri alan ammattilaisia ja asiantuntijoita. Monipuolinen kirja on selkeästi jaoteltu ja onnistuneesti popularisoitu. Tämän kirjan toivoisikin mahdollisimman monen lukevan. Suomentajan työ on ymmärtääkseni myös erinomaista. Käsittääkseni tuo Miuskiksen pohtima telkkarisarja pohjautui tähän, mutten myöskään jaksa googlettaa. Minulta jäi tuo sarja kesken sen jonkinlaisen amerikkalaisuuden vuoksi: olisi se niin kummallista, jos ihmistä ei olisikaan, että sitä piti toistella. Uskoisin, että keskivertosuomalaisen on aika helppo kuvitella maapallo ilman meitä. Käppäilee vaan umpikorpeen, niin mikäpä siinä estää katselemasta ympärilleen ja kuvittelemasta. Tässä kirjassa kulttuurierot jäivät mielestäni onneksi huomattavasti vähemmälle.

Maailmaa ilman meitä ei siis ole vaikea kuvitella, mutta se, miten maailma toipuu meistä ja sille jättämistä perinnöistämme, onkin jo huomattavasti vaikeampi kuvitella. Kirjassa kevennettiin tunnelmaa selviytymisesimerkeillä ja lohdutteltiin, että "maapallo toipuu kyllä ihmisestä, kun se kerran toipui permikaudestakin". Miuskiksen tapaan minua ärsytti tällainen jenkkityylinen silottelu. Hmm... jos ehkäpä siinä jälkeemme jättämässämme sotkussa kelluessaan sitten joku sinnikäs bakteeri mutatoituu radioaktiivisuuden ja myrkkykemikaalien ansiosta joksikin supereliöksi, saavuttaa jopa valintaedun niitä muovihitustemme polymeerejä ravinnokseen pilkkoessaan ja pelastaa siinä sivussa jonkun muuten sellaista saastesotkuympäristöä sietävän lajin kuolemasta muoviyliannostukseen...

Jäi päälle sellainen monelle tuttu voimattomuudentunne siitä, että mitä niillä omilla vähäisilläkään valinnoilla olisi vastavaikutusta. Varmasti tahtomattaankin lisää tuhoa, kun pitäisi olla ihan ylivalveutunut tietääkseen, mitä kaikkea haitallista niiden kemikaalien harmittomilta kuulostavien yleisnimien ja suorastaan kryptisten numerosarjojen, saati sitten tuotantoprosessien, taakse kätkeytyykään. Päällimmäiseksi itselleni kirjasta kiteytyi taas se, että tätä niin kovin älykkääksi kehutun ihmislajimme järjettömyydeen määrää ei vaan voi kai koskaan käsittää.

Kiitokset kirjasta, lukutuoli ja Miuskis!

Edit: hieno kansikuva.

Viikon 16 teemani Appelsiinin 52 viikkoa -haasteessa on "Yhteiset jälkemme". Sekä Jätevesiviikko, "jolla vauhditetaan haja-asutusalueiden jätevesien hyvää käsittelyä", että Nuukuusviikko, "jonka puitteissa edistetään luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä", osuvat viikolle 16. Kirja sopii viikon ympäristöteemoihin. Olisi kyllä sopinut tulevallekin, Maan päivällä alkavalle viikolle.

Kiitokset kirjaa kierrättäneille! Kirjan Hep-kulku jatkuu: tällä kertaa kirja matkaa Louhelle. Osallistun samalla Appelsiinin 52 viikkoa -haasteeseen ja mukaan lähtikin vähän viikkoteemaan sopivaa juttua. Appelsiinille selvitykset edellisessä merkinnässä.

Kirja tuli tänään postissa. Kiitos! Yritin lukea tätä muinoin rinkinä, mutta aika ei tuolloin riittänyt, vaikka kiinnostusta oli. Jospa nyt sitten...

Kirjanvaihtohyllyyn