Italiassa autoilijat ovat hourupäitä, eivätkä junatkaan aina tule ajallaan. Cappuccinon tilaaminen ruoan jälkeen on lähes anteeksiantamaton rikos, ja kaupasta saa ostaa tomaatteja vasta selvitettyään mitä aikoo niistä tehdä. Mutta silti Italiassa on kaiken järjettömyyden keskelläkin niin ihanaa! Kirsi Piha asuu perheineen osan vuodesta Italiassa Marchen maakunnassa, Medicien naapurina. Tässä valloittavassa matkakirjassaan hän havainnoi Italiaa ja italialaisia ilmiöitä: ruokaa, viiniä, politiikkaa, naisia, perhettä, lakkoja, liikennettä, Napolia ja eteläistä Italiaa, tyyliä, viikunoita, tervehtimistä... Medicien naapurissa on todellinen hyvän mielen kirja kaikille nojatuolimatkailijoille ja niille, jotka haaveilevat omasta pikku talostaan Italiassa.

Todellakin, espresson pituisia kertomuksia elämästä italialaisessa pikkukylässä. Viihdyttäviä ja ehkä hieman höystettyjäkin, mutta niinhän se pitääkin olla käsilläpuhumisen luvatusta maasta. Jännä kyllä, jopa viestinnän ja pr:n ammattilaisilla on samat blokit päässä oman kotimaan esittelemisen suhteen kuin normikansalaisellakin: ei meillä ole eksotiikkaa tai mitään mielenkiintoista! Ellei sitten ymmärrä juurikin sen ei-minkään olevan se suurin kokemus ja erikoisuus...

Mamma mia, Italiaa käsittelevä kirja italialaisessa kahvilassa! Molto incredible!

Naps miitistä mukaan.

Viihdyttävää luettavaa sopivan lyhyissä pätkissä. Italian ja italialaisen elämän kuvaus oli niin elävää, että melkein maistoin ruoan, joka oli lähes joka käänteessä mukana. Puuduttavin luku oli viineistä kertova luku, koska olen niin juntti, etten ymmärrä viineistä mitään. "Pirskahteleva, sitruunainen" valkoviini kuulostaa aika kamalalta, vaikka kirjailija sitä niin hehkuttikin. No, ehkä viininystävä ymmärtää tuon luonnehdinnan perusteella, että kyseessä on aivan poikkeuksellisen hyvä viini.

Italialainen naapuruus oli mielenkiintoista luettavaa. Naapuri katsoi asiakseen mm. kunnostaa vanhan puistonpenkin kysymättä omistajalta mitään. Itse olisin saattanut sanoa naapurille muutaman valitun sanan. Tai sitten olisin vain ollut suomalaiseen tapaan hiljaa ja kihissyt kiukkua itsekseni. Toisaalta en kyllä voisi kuvitella hankkivani taloa Italiasta. Lomamatkat ovat ihan ok, mutta että joka vuosi samaan paikkaan pitäisi mennä? Ei kiitos. Muun muassa tästä syystä en ole kesämökki-ihmisiäkään.

Vien kirjan tarjolle Paraisten miittiin.

Lähti mukaani. Olen joskus muinaisuudessa viettänyt Italiassa kolme kuukautta, joten saa nähdä mitä tuttuja hömpötyksiä tästä löytyykään... (ja anteeksi vain Italia, mutta väitän yhä edelleen että cappuccino ON iltapäiväjuoma! Tai vaikka jälkiruoka, hähhää. Aamuisin juodaan mustaa kahvia, ihan sama millä nimellä kutsuttuna kunhan on vahvaa ja mustaa. Kyllä näin on!)

Luettuani nyt parikymmentä ensimmäistä kirjoitelmaa voin todeta, että ihan kiva välipalakirja, mutta ei tästä mitään järin uutta tai oivaltavaa ole löytynyt - luulisi, että kirjassa mainitut Italia-kliseet on tulleet tavalla tai toisella tutuiksi useimmille, vaikkei olisi koskaan edes käynyt koko maassa. Ja vähän ihmettelen/epäilen, pitikö suomalaisille tosiaan 10 vuotta sitten vielä vääntää rautalangasta mitä on macchiato ja espresso? (voisin jopa väittää, että monet osasivat jo silloin tilata AmericanOn, eikä americanaa kuten tässä kirjassa neuvotaan) No mitäs pienistä, on tässä kuitenkin hupaisia juttuja - ainakin Cocacola-testi, furbissimo ja Venafron mozzarellan metsästys nauratti. Niin ja se, kun kulinaristinaapuri väittää että ruisleipää pitäisi syödä hillon kanssa ja suomalainen yrittää vienosti vihjata, että voisi se maistua voinkin kanssa, niin vastaus on "NO!" Tämän tilanteen voin todella hyvin kuvitella :D

Jatkanen lukemista huomenna kaffepaussilla.

Kaoottisesta liikenteestä lukiessa tuli mieleeni ne omat kokemukset. Itse menin Italiaan juurikin sen käsityksen kanssa, että junat on myöhässä koko ajan, ja olipa pettymys kun ne olivatkin lähes aina ajallaan! Ja minä sentään matkustelin junalla lähes joka viikonloppu. Kadun varressa oli tosiaan turha seistä odottamassa että auto pysähtyisi, jotta jalankulkija pääsisi yli - eivät todellakaan pysähtyneet, mutta heti kun astuit kadulle ja näytit aikovasi lähteä ylittämään, niin silloin kyllä samantien. Eipähän Suomessakaan liian usein pysähdytä edes suojatien eteen ja tuossa vaiheessa ajettaisiin jo suoraan päälle! Senkin muistan miten suurta hupia autojen parkkeerauksesta sai, niitä oli parkissa pitkittäin ja poikittain aivan missä hyvänsä. Vakituisena asukkaana naurattaisi ehkä vähemmän, lyhytaikaisena vierailijana se oli vain koomista...

Lueskelin joutessani ihmisten kommentteja tästä kirjasta muualla netissä/ BC:ssä ja huvituin siitä, miten jotkut oli loukkaantuneet verisesti suomalaisten puolesta (koska Suomea oli heidän mielestään tässä väheksytty) ja toiset taas suivaantuneet italialaisten puolesta, joita myös oli ilmeisesti kuvailtu jotenkin väärin. Kai näinkin kevyttä kirjaa voi lukea ihan otsa rypyssä ja vakavissaan, jos oikein haluaa :D

Toivelistayllärinä liikkeelle!

Vau, kiitos kaunis kirjasta! Italia kiinostaa aina.
---

No, kuinkas sattuikaan, minulla on äsken löydetty tämän identtinen kaksonen jo kotona. Ehkä löydän jonkun toisen lukijan tälle kirjalle...

Viikko sitten palasin Sisiliasta. Oli niin hauskaa, kun bussikuskitkin puhuivat samalla nuotilla kuin Montalbano. Joku oli saman näköinenkin. Kyllä, join cappuccinoa iltapäivälläkin. Kyllä se turistille sallitaan, vaikka sitä ei kuuluisi juoda puolen päivän jälkeeen. Niin, ja viiniin lisäsin vettä niin kuin muulloinkin aina kun se on mahdollista. Minusta viini on liian vahvaa pelkiltään. No, useimmiten otan oluen, mutta parilla retkellä viini kuului ateriaan.
Nyt en matkustanut junalla kuin kerran, Cataniasta Giardini Taorminaan. Se juna oli ajoissa. Aikaisemmilla matkoilla olen pannut merkille, että asemien näyttötaulussa on viimeisenä sarake, jossa kerrotaan paljonko juna on myöhässä. Sellainen olisi meilläkin nykyään tarpeellinen.

Enemmän muistoja ja valokuviakin löytyy toisesta samanlaisesta kirjasta:
http://www.bookcrossing.com/journal/14734796/

Hupsis, hain sovitusti kirjakassin oven ulkopuolelta, mutta täällä taitaa olla salamatkustajia...

Aloin lukea tätä aamulla kun muistin, että Remontti-Reiska ja rouvansa tykkäävät Italiasta, mutta vaikka kirja oli ohut ja jutut lyhyitä, niin en ehtinyt saada loppuun ennen kuin uusi komea gobeliinikirjahylly oli seinällä...
Eli kirja jäi vielä minulle. Hieman toistoa esiintyy, mutta jos jutut ovat olleet kolumneja alunperin, niin sen ymmärtää. En ole haaveillut talosta Italiassa ennen enkä varsinkaan tämän jälkeen. En pysty katsomaan edes italialaisia elokuvia kaiken sen huutamisen takia.

Minusta ei ole ollenkaan kummallista, että ruisleipää syödään hillon kera, olenhan käynyt hollantilaisten katolisten nunnien pitämään lastentarhaa (Helsingissä). Lounaaksi oli joko valkoista ranskanleipää tai ruisleipää mansikkahillolla tai samoja leipiä nonparellien näköisten sokerirakeiden kanssa. Kului varmaan 30 vuotta ennen kuin yövyin Amsterdamissa, jossa hotelliaamiaisella oli näitä värillisiä sokerirakeita tulitikkurasian kokoisissa pakkauksissa ja paikalliset tosiaan söivät niitä leivän päällä - eksoottista.
En ihmettele, että inhoaa Italiaa, jos saapuu sinne lakon aikaan. Minulla oli vuosikausia Pariisi-antipatia, koska ensivisiitillä metrot olivat lakossa, samoin englantia osaavat ihmiset. Ja oli helle. Mikään ei toiminut.
Suomessa AKT on välittömästi tukilakossa, jos kukaan muu edes harkitsee jotain mielenilmausta. Ja anteeksi nyt vaan, mutta Suomen oloissa ammattiliitot ovat turhake, jäänne joltain sortokaudelta. Koska niissä liikkuvat isot rahat ja niissä on paljon suojatyöpaikkoja, ne nostavat kissanhäntäänsä minkä ehtivät ja tekevät elämän helvetiksi. Ihan kuin vaikkapa Finnairilla ei olisi tarpeeksi ongelmia halpalentoyhtiöiden kanssa. Oma väki lisää vettä myllyyn lakkoilemalla ja aiheuttamalla jättitappiot tajuamatta, että kohta ei ole enää mitään suomalaista lentoyhtiötä. Nykyään lentolipun hankkiminen ei ole mikään tae siitä, että pääsisit matkalle silloin, kun lipussa sanotaan. Tai että matkatavarasi tulisivat mukana. Ihan syvältä, sano.

Kirjoittaja miettii vaikuttaako asukkien mielenlaatuun se, että asuu historiaa tihkuvassa paikassa linnoja keskellä. En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta, vaan niin päin, että osaako niitä puitteita arvostaa, jos niihin on kasvanut? Minä olen tallannut historiaa tihkuvia Brittein saaria ristiin rastiin ja tuntenut itseni metsäläiseksi, kun Helsingin vanhin talo taitaa olla - öö - 1800-luvulta. Innostaako ympäristö opiskelemaan jotenkin eri tavalla jossain Cambridgen tai Oxfordin perinteikkäässä collegessa? Jos Yorkissa asuisi pysyvästi, niin häviäisikö wow-efekti?
Pikkuserkkuni asuu talossa, jossa on Helsingin kaunein rappukäytävä. Minä asuisin mielelläni ihan siinä rapussa. En voi olla huokailematta, vaikka kävelisin sisään ulko-ovesta monta kertaa peräkkäin. Asunto, jossa he asuvat, on valitettavan ultramoderni. Samassa asunnossa ovat asuneet Kyösti Kallio ja Bobrikov, mutta heidän vibansa ovat hävinneet remonttien myötä. Rapussa vanhasta hohdosta on vielä jotain jäljellä. Sodan aikana talossa toimi Sota-Ylioikeus, jossa isosetäni hääri pannen sotilaskarkurien päitä vadille. Koskaan en tätä herraa tavannut, mutta voin kuvitella hänet puitteisiin helposti.
Ja sitten, kaikki on niin kovin suhteellista. Kun Muori päätyi vanhainkotiin, kävi luokkakaverini aikuisen tyttärensä kanssa katsomassa sopisivatko jotkut tuolit heille. Kämpässä tavarat olivat aika huiskin haiskin, kun sieltä oli jo viety sitä sun tätä. Seinät kaipaisivat maalia. Silti tytär katsoi kaikkea suu auki ja ilmoitti:"Tämä on hienoin asunto jossa olen koskaan käynyt."
Jos niin on, niin minä olen sokeutunut sille hienoudelle.

Kuvassa kaistale Helsingin kauneinta rappukäytävää. Sitä ei saa mahtumaan yhteen kuvaan, nyt puuttuu holvimainen katto. Suihkulähdekään ei valitettavasti juuri tuolloin pulputtanut.

Luettu. Kyllä ei tee mieli asua Italiassa. Voin myös hyvin kuolla näkemättä Napolia. Yhtään ei tee sinne mieli, varkaiden ja rattiraivopäiden keskuuteen. Mutta kirjaa oli ihan mukava lukea omassa sängyssä pötköttellen - kaukana kavala maailma.

Remontti-Reiskat saavat kirjan sittenkin. Luovutetaan kera joulutoivotusten.

Edit: Oli myös erinomaisen mukava peli-ilta, koska voitin kirkkaasti 😊😊😊.