2 journalers for this copy...

|
Journal Entry 1 by Pinni from Hamina, Kymenlaakso Finland on Thursday, August 12, 2010
Takakansi: "On kulunut melkein kymmenen vuotta siitä, kun Mia Eriksson ja hänen perheensä lähtivät Ruotsista, jossa Mian väkivaltainen ex-mies uhkasi jatkuvasti heidän henkeään. Nyt on vihdoin mahdollista kertoa, mitä heille on tapahtunut. Perhe elää viimeisen vuoden kotimaassa piiloutuneena ja yhä epätoivoisempana. Syksyllä 1994 kamarioikeus toteaa, että valtio ei pysty suojelemaan heitä, ja seuraavana keväänä he jättävät Ruotsin lopullisesti. Etelä-Amerikassa uuden elämän aloittaminen näyttää aluksi mahdolliselta, mutta pian asiat mutkistuvat niin, että taas on lähdettävä, tällä kertaa Yhdysvaltoihin. Mia aloittaa taistelun oikeudesta jäädä maahan. Viisi vuotta kestävä kamppailu panee perheen jälleen kerran koville, mutta päättyy ainutkertaisella ja dramaattisella tavalla."
|
|

|
Journal Entry 2 by Tintti at Jyväskylä, Keski-Suomi Finland on Saturday, July 02, 2011
Poimin kirjan pieksämäkeläisen puiston nurmikolta bc-kesätapaamisen loppupuolella, kun vielä ottajaa vailla oleville kirjoille piti keksiä sijoituspaikka. Tykkään lukea dekkareita varsinkin kesäisin, ja Marklundia en ole lukenut vielä yhtään, joten eiköhän tämä tule luettua.
|
|