Takakannesta:

"Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä.

Hyvästi seksi, baari-illat ja juttukeikat. Tervetuloa puklurätti, äidinmaidonvastike ja Teletapit. Mutta mistä hitosta tällainen äijä löytäisi ne kivikautiset äitigeenit?"

***

Ostin pitkästä aikaa upouuden kirjan ja vielä täyteen hintaan, 11-kuukautisen pojan äiti kun olen itsekin. Ja toimittaja. Ja vielä pari vuotta sitten ajattelin, että minultakin puuttuvat äitigeenit kokonaan. Tämä on pakko lukea heti. Itse asiassa aloitin jo bussissa kotimatkalla. Taidan tarjota ringiksikin.

***

ETA 24.2.2010

Tämänhän luki suorastaan ahmaisemalla - niissä rajoissa kuin se vauva-arjen keskellä onnistuu...

Luin aikoinani Eve Hietamiehen pari ensimmäistä kirjaa ja pidin muistaakseni niistä kovasti. Niin siis pidin tästäkin, tosin mietin koko ajan, miltä tätä tuntuisi lukea erilaisessa elämäntilanteessa. Nyt en oikeastaan lukenut tätä kirjallisuutena vaan fiktiivisenä dokumenttina ensimmäisestä vauvavuodesta :D Ja samalla tietysti peilasin Antin kokemuksia omiini. Tutulta tuntui, samastuin sekä Anttiin että joihinkin kirjan äideistä. Ehkä eniten kuitenkin juuri Anttiin, sillä niin vähäistä oli omakin vauvakokemukseni ja -tietämykseni ennen Antonin syntymää.

Pinnalta katsoen voi vaikuttaa, että Hietamies pelaa kirjassa sukupuolirooleilla, onhan päähenkilö nimenomaan yksinhuoltajamies, jonka vaimo hylkää vastasyntyneen lapsensa. Loppujen lopuksi kirjan hahmot ovat kuitenkin hyvinkin stereotyyppisesti naisia ja miehiä, äitejä ja isiä: "kanalauma" kaakattaa puistossa, elää lapsilleen ja haukkuu miehiään, joita yhteiset lapset eivät jaksa kiinnostaa. Antti ja Pia ovat siis pikemminkin säännön vahvistavia poikkeuksia. Se tuntui vähän pettymykseltä.

Hietamies kirjoittaa sujuvasti, mutta mitään syvällisiä analyyseja kirjalta on siis turha odottaa. Käyttöproosaa, sanoisin :)

Yösyöttö-rinki. Normaalit säännöt:
- journaloi, kun saat kirjan käsiisi
- lue kirja mieluusti kuuden viikon kuluessa tai ilmoita viivästyksestä
- journaloi kirja uudelleen, kun olet lukenut sen, ja toimita seuraavalle.

Osallistujat:

Rita80 (Kangasala)
Rita80:n mies ;) (Kangasala)
Jennynen (Pori)
Ankukka (Pori)
taavina (Raahe)
Silkki (Oulu)
Piiku (Parainen)
heelinae (Helsinki)
Annelis (Kerava)
Malllu (Mikkeli)

ETA 18.9.2011
Päätinkin tehdä ringistä säteen, koska kirjahyllyni pursuavat muutenkin... Malllu siis päättää jatkosta!

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Rinki starttaa Kangasalta. Hyviä lukuhetkiä!

Sain kirjan, kiitos!

Tykkäsin kirjasta. Se oli helppo ja hauska lukea, varsinkin kun olen samassa elämäntilanteessa kuin kirjan päähenkilö. En tosin onneksi ole yksinhuoltaja, mutta vaippojen, puklurättien ja leikkipuistojen elämää vietän nyt kuitenkin. Olispa mullakin tuollainen puistovertaistukiryhmä joita tavata ja joiden kanssa jutustella joka päivä vauva- ja muistakin asioista:) Meidän puistossa ei ikinä ole ketään. Niin ja mistä tuollaisia äidillisiä neuvolantätejä löytää?

Juuri puistoon sijoittuvat jutut olivat mielestäni mehevimpiä, tosin olen samaa mieltä Annimannin kanssa, osa kirjan henkilöistä oli turhan stereotyyppisiksi kirjoitettuja. Monet uuden isän kohtaamat asiat pistivät naurattamaan. Ei voi kuin ihmetellä yksihuoltajien sietokykyä. Hieman kirjan lopussa tuli olo kuin tarinaa olisi venytetty liikaa.

Kiitos ringistä! Kuten sovittu miehenikin osallistuu rinkiin ja on nyt alkanut lukea kirjaa.

Mielenkiintoinen aihe. Aika synkkä ajatellen sitä miten äiti sekosi tarinassa.

Kirja lähtee pian seuraavalle lukijalle Poriin:)

Kirja kolahti tänään eteiseni matolle. Kiitoksia vielä tästä ringistä!

No niin, piti lukea ensin pari muuta kirjaa "pois alta", kun pääsin aloittamaan tämän niin ahmaisin vauhdilla =)

Mielestäni kirja kuvasi sitä, miten ihminen pystyy tekemään ihan mitä vain, kun on pakko. Ehkä Anttikin hoksasi, ettei naisilla oikeasti (tai ainakaan mun mielestä) ole mitään kivikautista äitigeeniä joka kertoo minkävärinen räkä vaatii lääkärikäynnin tai millaiset rajat lapselle pitää asettaa. Suurimmalla osalla naisista vain on luonnollinen verkosto - oma äiti, siskot, tädit, kaverit - jotka ovat olleet samassa tilanteessa ja joilta voi kysyä neuvoa tai vain peilata omia ajatuksiaan tai tukea omia mielipiteitään. Ja nykyäänhän on vielä netin vauva- ja lapsiforumit, joten tukiverkkoa riittää. Miehen näkökulmasta lapseen liittyvät asiat voivatkin siis vaikuttaa heprealta, jos omaa kokemusta ei ole, mutta hyvin Anttikin sitten löysi tarvitsemiaan tietoja ja taitoja.

Henkilöhahmot olivat minusta hyviä eivätkä niin stereotyyppisiä kuin pelkäsin. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta paljon on kokemusta ja vanhemmista tuplaten, joten voin väittää tietäväni mistä puhun. Puiston äitejä on olemassa, valitettavasti näiden "tyyppien" lisäksi on myös niitä, jotka eivät pohjimmiltaan ole kovin kiinnostuneita lapsistaan. Sen rinnalla pieni kanailu ja miesten haukkuminen on ihanaa. Aina välillä pitää voida tuulettaa turhautumistaan juuri niihin pieniin asioihin.

Kuten siis tästä kirjoituksesta voi huomata, suhtaudun kirjaan "lukijan oikeuksien" mukaisesti, aivan kuin henkilöhahmot olisivat todellisia. Äidilleni siteerasinkin lähes koko kirjan... Hienoa henkilökuvausta, miten ihmiset kasvavat ja silti todella hauska kirja.

Kirja jatkaa matkaansa tällä viikolla seuraavalle lukijalle.

Rinki-kirja minulla. Kiitos!

En ole lukenut kirjoja varmaan vuoteen. Tämän luin kolmessa illassa. Hotkin siis. Vertaitukea, kait. Jotain samaa, mutta kuitenkin niin eri. Antaisin mitä vain tuollaisesta kanalaumasta. Yksin tai yksin, kait niissäkin on aina sävyeroja. Laitan kirjan eteenpäin. Pahoittelen ringin hetkittäistä pysähtymistä, mutta tämä yh teki kesällä remppaa..

Kirja saapui eilen postissa. Rinki on ajallisesti venynyt jo niin pitkäksi, että yritän lukea mahdollisimman nopeasti.

Odotin tämän lukemista niin pitkään, ja kirjalta niin paljon, että ehkä vähän olin pettynyt. Kirja oli kyllä hyvä, sellainen kasin arvoinen, mutta ei kuitenkaan ihan niin loistava ja mielenkiintoinen ja koukuttava kuin olin kuvitellut sen olevan. Minusta tarinaa oli venytetty vähän liian pitkäksi, keskeltä olisi voinut lyhentää selvästi. Toisaalta ehkä pituuskin kuvasi sitä vauva-arjen yksitoikkoisuutta. (VARO! SPOILERI SEURAAVAKSI!) En myös ihan ymmärtänyt, miksi loppuun oli pitänyt vielä ujuttaa se aivoinfarkti, paitsi ehkä korostamaan tukiverkon puutetta vahvemmin. Jotenkin Antin isä unohdettiin sen tapahtuman jälkeen melkein täysin.

Minua häiritsi myös sellaiset pienet häilyvyydet ajan kulussa ja Paavon kehityksessä. Miten niin Ennillä oli muka kevään ensimmäinen pisama ennen joulua?

Sama kirja pyöri rinkinä Oulun seudulla aiemmin, ja muistaakseni taavina on jo lukenut sen kappaleen. Ilmeisesti siksi hänen ylitseen on hypättykin? Laitan kirjan eteenpäin Piikulle osoitteen saatuani, mikäli hänkin ei ole jo ehtinyt lukea tätä jotain muuta kautta.

Kirja on täällä, kiitos!

Hassu juttu; oma tytär täytti jo 18, enkä todellakaan ole missään vaiheessa ollut yksinhuoltaja, mutta jotenkin pystyin samaistumaan täysillä Anttiin. Itselläni ei ollut mitään kokemusta vauvoista tai pikkulapsista joten aika moni asia piti oppia "kantapään kautta". Ja uskokaa tai älkää, tuohon aikaan ei siis voinut edes googlettaa...

Sujuvasti kerrottu tarina joka sai minut sekä nauramaan että vähän itkemäänkin.

*** Kirja jatkaa matkaansa heelinaelle 23.3.

*** 27.4. huomasin että kirja on edelleen "matkalla". Lähetin PM:n heelinaelle, ehkä hänkin on reissussa tms. Toivottavasti kaikki OK.

Sain kirjan Heelinaelta pari kuukautta sitten vai oliko se jo huhtikuun miitissä ja hän sanoi että ei ollut ennättänyt vielä journalia tehdä vaikka oli kirjan lukenut. Enpä enää muista tarkkaan, mitä muuta hän kertoi. Jostain pitemmästä matkasta ainakin oli puhetta. Oliko lisäksi kotona koneongelmia...? No laitoin kirjan tietokoneen viereen odottamaan että hän journaloisi ensin ennen minua. Olen itsekin ollut niin kiireinen että juttu katosi päästäni. Nyt vasta huomasin kirjan kun Heelinaeta taas kaivattiin. Muistikin alkaa toimia kun on minulta kiire kadonnut. Joka tapauksessa luen kirjan kohta.

Vau, olipas koukuttava kirja! Vai olinko vain sillä tuulella, että kirja koukutti. Monta hommaaa jäi nyt kyllä myöhemmäksi kirjan takia.
Lastenhoidosta on jo aikaa, mutta monta asiaa palautui elävästi mieleen. Ja stereotypioita ja niistä poikkeavia yksilöitä moni varmaan löytää ympäriltään. Jopa Pian kaltaisia. Minäkin tunnen erään "Pian", joka jätti 3- ja 6-vuotiaat tyttäret isälle, lähti Kanarialle eikä edes joulu- tai synttärikorttia sen jälkeen lähettänyt. Siitäkin tositarinasta saisi kirjan tai kirjasarjan aikaiseksi.
Nyt tarvittaisiin seuraavan lukijan osoitetta. Eiköhän se pian tule tietooni.

Kirja on postin hallussa matkalla seuraavalle lukijalle.
Lukuiloa!

This is my # 86 in
"KEEP THEM MOVING 2011" Challenge arranged by Booklady331.

Kirja saapui tänään. Kiitos!
Aloitan heti lukemisen.

Ahmaisemalla minäkin luin, ja tykkäsin valtavasti! Omat lapseni ovat jo teini-ikäisiä, mutta kirjaa lukiessa pystyin elävästi muistamaan kaiken hämmennyksen ja epävarmuuden ja väsymyksen mitä vauva-aikaan liittyi. Kirjan huumori oli loistavaa.

Pitäisin kirjaa mielelläni täällä viikon verran, jotta mieheni ehtisi vilkaista sitä myös.
Tuleeko rinkiin vielä muita, vai palautanko kirjan Annimannille?

18.9.2011
Annimanni muutti ringin säteeksi, kuten ylempää näkyy.
Kirja on siis toistaiseksi minulla.

Kirja lähti postitse Vilijonkalle. Hyviä lukuhetkiä! :)

Sain kirjan pyynnöstäni Malllulta ja kun posti kolahti, ahmin kirjan niin etten muistanut edes nappausilmoitusta tehdä :D

Omaan elämäntilanteeseen liittyen kirja kiinnosti minua kovasti, varsinkin kun kotona on aviomies joka myös toisinaan joutuu pohtimaan päätä raapien erilaisia vauvanhoidon kummallisuuksia. Luinkin kirjasta useita pätkiä ääneen miehelle ja yhdessä naureskeltiin kuvausten aitoudelle ja tuttuudelle. Hiukan harmitti miten kestovaippailu ja kantoliinailu oli yhdistetty "huu-haa hippien" touhuksi vaikka todellisuudessa kestoilu ja liinailu eivät ole aateeseen sidottuja toimintatapoja. Moni muukin asia oli hieman stereotypisesti kärjistäen esitetty mutta toisaalta se tuo uskottavuutta miesnäkökulmaan, jos tässäkin stereotypisesti yleistetään miesten olevan mustavalkoisia ajattelultaan :D

Kiitos vielä Malllu, kirja jää odottamaan hyllyyn ja laitan sen eteenpäin eräälle rakkaalle ystävälleni vielä tämän vuoden puolella.